Englanti-Tanska: himaan, menossa vai tulossa?

Tulisten askelten painaumat ovat Wemblellä jo jäähtyneet, kun uudet ukot rymyävät nurmelle pottuja suussaan ja kaloja saaveissaan. Viinitilojen kauneudesta perunapelloille on yhden illan pituinen matka, ja nyt katsotaan se, miten päin punavalkoiset värit kankaalle kuuluvat. Ne ovat höpötelleet ja hypetelleet himaan palaamisesta jo niin kauan kuin maailma on ollut olemassa, ja jo silloin, kun välitunneilla oli enemmän Englanti- kuin huuhkajafaneja. Gareth Southgate on osunut oikealle hehtaarille, mutta kotipihan portilla on vahdissa jotenkin tutunnäköinen vaaleahapsi: teidän kotinne ei ole täällä, mutta tuon pallon voisin hanskoihini painaa, hän kertoo.

Englanti-Tanska: Dickens ja Andersen

Tanska ammentaa jotenkin syvistä, mutta kirkkaista vesistä. Sen futisfolkloressa on kaikkea sydämen ohilyönneistä, sijoiltaan muljahtaneista polvilumpioista, sotiin ja pysäyttämättömiin syöpäsoluihin, vaikka tanskalaisten dynamiittien kotikonnut itsessään ovat vuodesta toiseen olleet maailmaan parhaimpia olla ja elää. Tanskassa jotenkin pimeäkin on tulitikkutyttömäisellä tavalla valoisaa. Luulenpa, että sikäläiset viikingitkin olivat sieltä leppoisammasta päästä vähän niin kuin Kasper Hjulmand. Tiukka ammattimies, mutta jollain tavalla sieltä leppoisammasta päästä, ja silloin tällöin tielle sattuu Euroopan mestaruus.

Kolmelle leijonalle jää tarinassa väistämättä häijyn saiturin rooli. Southgate on uudistanut tai tuonut Englannin vähintäänkin tähän päivään, mutta Tanskaa vasten kertoen ja peilaten se saa väistämättä vähän Frankensteinin tilkkuja nahkaansa, vaikka sellaisenaan kerrottuna sen kertomus olisi raikas ja kertoisi kanaaleihin seisahtuneista vesistä, jotka viimein on saatu virtaamaan. Toki todellinen tragedia piilisi siinä, että Englanti jatkaisi Wembleyllä ja häviäisi finaalin Roberto Mancinin pukumiehille. Vertaisryhmää pitäisi etsiä merten ja seitsemän vuoden takaa sambamaasta.

”Antaa pojat pelaa!”, on sellainen liian herkästi pilliinsä henkeä puhaltavalle tuomarille osoitettu viesti, jonka voi sellaisenaan myös välierän päälle laskea. Antaa pojat pelaa. Tanskan etsikko on alussa. Kotipoikien taas loppua kohti kiihtyvä.

Viini: enemmänkin Bitteriä tai Mikkelleriä

Italia-Espanja: Armada ja Regia Marina

Roberto Mancinin ja Luis Enriquen kauas horisonttiin tähtäävät askeleet lämmittävät pian Wembleyn nurmea. Välimeren äärellä veri on muutaman asteen lämpimämpää, ja kun Italia ja Espanja käyvät jonkun toisen kotona, saattaa siinä sydämiä särkyä. Matadorin askelmat eivät ole ajasta toiseen aikaan siirretyssä turnauksessa olleet vielä picassomaisen iättöämiä. Sitä vastoin Italia humalluttanut katsojansa jo kesäisesti pirskahtelevalla proseccolla, ja sen turnaus kypsyy kuin paraskin amarone. Saapasmaassa on taidettu jalkapallon taito.

Armada ja Regia Marina Thamesilla

Tapas pöydälle ei ole nosteltu mitään kaikkien aikojen Espanjaa. Ne, jotka rakastuvat, elävät ja kuolevat nopeasti, saattavat jo haikailla Madridin manian nielemän Lopeteguin perään. Siihen Espanjaan oli sekoitettu legendojen mustetta. Nykyään mennään enemmänkin päivästä toiseen, mutta niin totta kuin joskus kellotkin valuvat, jalkapallokin alkaa aina 0-0:sta, ja jumalat ja sattumukset ovat sekä oikukkaita että julmia. Tai toisinaan. Yksinkertaisesti. Toinen joukkue on kaikesta maailman lähihistoriasta huolimatta paremmalla pelipäällä ja myös siten voitetaan taulupaikkoja ikiaikaisten klassikoiden galleriasta.

Nenäliinat liehuivat ja kyyneleet olivat sottaisia, kun Italian katamaraanit irtosivat Napolin satamasta ja Po -joen uomasta. Uskaliaimmat taittoivat jalan Alppien yli. Roomasta lähdettiin ja nyt ollaan jossain aivan muualla. Koti-ikävästä ei ole ollut tietoakaan, kun Signoret ovat olleet kansallispelissään kisojen kykenevimmät ja paistokivi pysyy kotikylässä lämpimänä, vaikka varjoissa narrit vihjailevatkin Spinazzolan ja sen kreikkalaisen sotasankarin Akilleesta. 

Thamesia kulkevat nyt. Herrasmiesmäisesti vuorollaan. Kaksi laivastoa. Ilta näyttää nousevatko Lontoon salkoihin Armadan vai Regia Marinan kankaat.

Viini: Cavaa ja Nero d'Avolaa