Sivut

torstai 16. syyskuuta 2021

FC Inter 2 – ToVe: vihersi

Kupittaa 2:lla täytettiin läntisen Suomen kolmosdivarin tauon jättämää tyhjiötä, kun FC Inter 2 ja ToVe ottivat ensi askeleet alaloppusarjassa. Aurinko tuijotti Kupittaan Cittarin yltä ja parkkipaikat olivat täynnä, koska vieressä köllöttelevällä Veritaksella FC TPS ja Gnistan kävivät omaa divarimittelöään. Kupittaa 2:sen rauta-aitojen takana oli yllättävänkin paljon porukkaa eli kolmosdivarifutista oli ainakin Turussa kaipailtu.

Ottelun lähtökohdat olivat kiinnostavat. Inter jäi lopulta yhden voiton päähän yläloppusarjapaikasta, kun taas ToVen jatkosarjapaikka oli näkynyt kaukoputken päässä jo pidemmän aikaa ja porilaisten unia häiritsee edelleen putoamispeikko. Viimeisenä alasarjaan jääneenä joukkueena Interin täytyy vielä punnertaa motivaatiotasot sille asteelle, ettei se joudu loppukierroksilla pelaamaan veitsi kurkulla shokkiputoamista vastaan ja toki samaan aikaan nuorehko joukkue saa tärkeitä miesten pelejä alleen tulevia haasteita silmällä pitäen. Joukkueet olivat Turussa jo kertaalleen pelanneet aiemminkin ja tuolloin ToVe voitti ottelun 0-2. Näin ollen, Toejoen vihreillä on myös ollut merkittävä osa Interin tähänastisen kauden tarinassa.

Inter on odotetusti ottelun alussa enemmän pallossa. ToVe vetäytyy omalle kenttäpuoliskolleen ja vie siten sekä Interiltä hyökkäyspäässä tilan että rauhoittaa pelin tempoa itselleen sopivammaksi. ToVe kalastelee lisäksi aktiivisesti hyökkäyspään vapareita ja tässä myös onnistuu. Etenkin ToVen hyökkäyksessä Sami Rantala vaikuttaa olevan Turun illassa melkoinen velikulta ja hän ui aktiivisesti Interin puolustuksen ihon alle.


Porilaista juonikkutta I

Porilaista juonikkuutta II

Ottelun edetessä Inter pääsee lähemmäs ja lähemmäs ToVen maalia, mutta ToVe iskee ensin. Rantala on se, joka hankkii sivuvaparin Interin rangaistusalueen kulmalta. Tuomas Kallioinen on se, joka tökkää vaparin jälkimainingeissa pallon ohi Linus Virkin. Inter ei jää kuitenkaan tuleen makaamaan. Maalia seuranneessa hyökkäyksessä Jasper Yrjas ja Jarkko Kokkala puhkovat ToVen puolustuksen, ja viimeinen syöttö löytää takatolpalle, josta Kristian Palanen pommittaa pallon maalin kattoon. Hetken päästä tässä ToVen puolustus pistää omassa boksissa käsipalloksi ja Einari Sario pistää tilanteen pilkuksi. Kokkala tempaisee rankkarin korkealle ja kovaa. Inter siirtyy ensimmäisen puoliajan päättäneen tilanteen jälkeen 1-2 -johtoon.

Videolla Kokkala pussittaa rankkarin:




Interin ja ToVen pelaajien valuessa takaisin kentälle vietetään Veritaksella taukoa. Veritaksen yläorren täyttyessä voidaankin hetkellisesti laskea ottelun katsojamäärä sadoissa. ToVe saa pari erikoistilannetta toisen puoliajan alkuun ennen kuin Inter on taas enemmän pallossa. Interin näkökulmasta ToVe pystyy edelleen liiaksi määrittämään ottelun tempon. Lisäksi toinen puoliaika on melko rikkonainen.


ToVe imi aktiivisesti tilan Interiltä

Tunnin pelin jälkeen ToVen Aleksi Joensuu unohtuu Interin linjan taakse ja sivustalta heitetään sopiva pallo Joensuun jalkoihin. Joensuu kaataa keilat vasemmasta alakulmasta ja ToVe punnertaa pelin tasoihin. Peli jatkuu hiukan sekavissa merkeissä ja lappua nousee tuon tuosta. Inter on enemmän kärsivänä osapuolena. Sinimustat saavat palloa ToVen boksin tuntumaan, mutta porilaiset ovat kaikkinensa ovelalla päällä ja tukkivat viimeiset linjat. Inter käyttää viimeisenä korttinaan väkivahvaa Leutrim Gerxhalijaa kärjessä, mutta potentiaalinsa paremmin maksimoinut ToVe kestää lopun rynnistelyt.

Sarion päättäessä ottelun porilaiset juhlivat tasapeliä kuin voittoa ja Interistä useampi hautaa kasvojaan paidan helmoihin. Se summaa hyvin ottelun jälkeiset tunnelmat kahdesta eri suunnasta. Mölinä Veritaksella jatkuu vielä vartin verran.

Viini: paperipussista porilaista


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti