Sivut

torstai 26. elokuuta 2021

FC Inter 2-Peimari United: jakolinja kiristyy

Kentältä heti kajahtavista äänensävyistä kuuluu, että panokset ovat kasvamaan päin. Peimari United on viestinnässäänkin kosiskellut kannattajiaan mukaan kirittämään joukkuetta vielä läntisen-Suomen kolmosen yläloppusarjaan. FC Inter 2 on kääntänyt alkukauden momentuminsa siihen asentoon, että ennen Peimarin kohtaamista yläloppusarjan paikka on edelleen niukasti omissa käsissään.

Inter on ottelun alussa enemmän pallossa. Peimari prässää tavallista hanakammin, millä se saa osittain rikottua Interin peliä. Interin näkökulmasta ongelmaksi muodostuu ehkä vielä enemmän se, että se saa palloja keskikentälle Peimarin muodon sisään, mutta liian usein avaava syöttö hyökkäykseen pysähtyy Peimarin puolustuslinjaan eikä Inter siten pääse hyödyntämään Peimarin puolustuslinjan taakse jäävää tilaa.

Peimari pääsee ensimmäisen puoliajan alkupuoliskolla muutamankin kerran laidoilta suht pienistä kulmista kokeilemaan sen liiman laatua, jota Interin veskarilla Linus Virkillä on näpeissään. Liima pitää, mutta Samuli Vihervirran suunnatessa lopulta palloa kohti alakulmaa ei liimapintaa enää säärisuojissa olekaan, vaan Aki Varjonen tinttaa riparin sisään. Tuuletuksista päätellen maali on Peimarille iso.

Inter saa tuotua aika ajoin peliään laidoilta syvälle Peimarin alueelle. Jarkko Kokkalan kääntäessä yhden syväsukelluksen jälkeen pallon keskelle pyöräytetään Peimarin boksissa yksi Interin pelaaja hiukan tilanteen ulkopuolella nurin. Hyvän näköreitin maalille aurannut Pouria Notash osoittaa täplää. Kokkala lähtee itse asettelemaan palloa pilkulle. Ilman mitään sen kummempia sirkustemppuja Carlos Madueira on hyvin alakulmaan suuntautuvassa vedossa mukana ja pukkaa sen takaisin rangaistusalueelle. Lähellä on että Yeesser Barbata saisi pistettyä paluupallon maalin, mutta sihti on suunilleen samassa pykälässä, jossa se oli edellisessä pelissä, kun Barbata pelasti pallon omalta maaliviivaltaan Pallo-Iiroja vastaan.


Inter sai hetkittäin luotua uhkaa laidoilta, mutta Peimari puolustu hyvin


Videolla Madueiran taidonnäyte


Peimari hieroo Interin nahkaa kipeästi tekonurmeen heti seuraavassa hyökkäyksessä, kun Vihervirralle jää rangaistusalueen rajamailla liikaa tilaa ja hän sijoittaa pallon alakulmaan. Ruhjeisiin hangataan chilitahnaa jo viiden minuutin jälkeen, kun Peimarin lähettämän pitkän pallon päätteeksi Nico Salmiosalo on keskellä vapaana kuin lepattavan fleksin päässä koiran pentu. Peli on karulla tavalla 0-3, kun ensimmäistä puoliaikaa olisi vielä vajaa kymppi lusittavana.

Puoliajalla taivaalle piirtyy komea kurkiaura. Inter tulee päättäväisesti toiselle nelivitoselle eli peli ei suinkaan vaikuta vielä olevan ohi. En tiedä uusiiko joku vaivihkaa rikoksensa, mutta taas Peimarin boksissa pyöräytetään Interin pelaaja nurin ja täplää täpätään. Kokkala pitää veto-oikeuden edelleen itsellään, ja nyt, huolimatta Madueiran sirkustempuista, Kokkalan kuti lävähtää maaliin asti.


Inter tuli päättäväisesti toiselle puoliajalle, mutta Peimari oli rikollisen hyvä

Videolla Kokkalan kylmäpäisyyttä


Peimari on keskiviikkoillassa kuitenkin rikollisen hyvä ja pelaa kenties kauden parasta peliään. Sen koko kentän korkea prässi toimii toisella puoliajalla kenties vielä paremmin, mitä ensimmäisellä ja se pakottaa Interin toistuvasti palauttamaan palloa Virkille asti. Paineen alla Inter menettää palloa, ja lopulta Peimarin määrätessä pelitavan, perhosvaikutuksena on merkkausvirheitä puolustuksessa. Toisen puoliajan ensimmäisen ottaa talteen Nico Salmiosalo, joka tekee ratkaisevan oloisen 1-4 -maalin. Aivan lopussa Nicolas Gomes pääsee kuin varkain alkuun vaarattoman näköisen pitkän pallon päätteeksi läpi ja niin vain viidettä viedään Turussakin. Tuuletuksista päätellen ja Gomesiin kiteytyen Peimari on ollut poikkeusellisen kovalla lautauksella liikenteessä. Interin osaksi jää oppirahan pudottelu sinimustasta lompakosta.


Peimari käytti paikkansa tehokkaasti ja pisteet matkasivat Sauvoon (tai/ja Paimioon)

Läntisen Suomen kolmosen lohko B:n jakolinja kiristyy entisestään. Inter jää vielä kuiville ja Peimari on nilkkoja myöten vielä rantavedessä, vaikka askel käytkin rantaa kohti.

Viini: stydiä tavaraa Sauvon suunnalta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti