Sivut

keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Vakiotiistai -ei lähelläkään

Vakiotiistain sato


Tiistai-iltana pelattiin hieno valioliigakierros: huipentumana Riayd Mahrezin alustama ja Jamie Vardyn kuin tyhjästä taikoma maali. Ketunlento lento jatkuu edelleen. Arsenal yskähtelee. Manchester City on hiljalleen noussut suurimmaksi mestaruussuosikiksi.

Isyysloman vapauttamana oli tavallista enemmän aikaa panostaa vakioveikkaukseen. Blogissa ruoditaan kierrosta vedonlyöjän näkökulmasta. Joulukuun lopussa loin kevyen systeemin, minkä avulla pystyy pisteyttämään joukkueiden voimasuhteita ja tätä systeemiä käytän etenkin hankalien peliparien arvioimiseen. Voimasuhteisiin yksinkertaisuudessaan vaikuttavat koko kauden tulos, kotijoukkueella kotipeleistä saadut pisteet, vierasjoukkueella vieraspeleistä saadut pisteet, viimeisen neljän ottelun pisteet (painotukset kotijoukkueella kotiotteluissa ja vierasjoukkueella vierasotteluissa), loukkaantumiset, joukkueiden heikkoudet ja vahvuudet jne.

Alkuperäinen rivi olisi maksanut reilu 130€. Tällaisilla panoksilla ei harrastelijalla ole järkeä/varaa pelata, joten alkoi merkkien kursiminen. Kyseinen rivi olisi tuonut 11/12 oikein eli pakkaselle olisi jääty joka tapauksessa.

Varmat pois
(Ottelun jälkeen, minkä/mitkä merkit laskujärjestelmä antoi ja suluissa, miten pelasin ja osuiko)

Oman pisteytyksen pohjalta kierroksen varmoiksi nousivat:

Norwich-Tottenham 2 (pelattu 2 à osuma)

-Tottenham ei ollut voittanut Norwichia vieraissa viimeiseen kolmeen kertaan, mutta Tottenham on vahvempi joukkue ja paremmassa vireessä, joten en nähnyt syytä pohtia merkkiä sen enempää. Myös Norwichin 5 päästettyä maalia Liverpoolia vastaan painoi vakaakuppia Tottenhamin suuntaan.

Sunderland-Manchester City 2 (pelattu 2 à osuma)

-Manchester City oli selkeä suosikki tähän. Tasurivarmistusta olisi voinut miettiä siitä kulmasta, että yllätystasapeli tiputtanut muiden lappuja pois. Manchester Cityn vahva vire ja motivaatio mestaruudesta pelaamiseen tekivät merkin valinnan helpoksi

West Ham-Aston Villa 1 (pelattu 1 à osuma)

-Aston Villa ei ole yhtä surkeassa tikissä, mitä syksymmällä. Pidin tasuria hyvinkin mahdollisena tuloksena ottelussa. West Ham oli myös pienessä otteluruuhkassa, mikä saattaisi vaikuttaa tulokseen. Pidin tasurivamistusta mukana tässä aivan viime hetkille asti. Periaatteessa Aston Villan putoaminen ei ole vielä täysin varmaa, joten motivaatiotekijöidenkin pitäisi olla kunnossa. Pudotin tasurivarmistuksen kuitenkin pois, koska halusin keventää rivin hintaa. Jordan Ayewin aikainen punainen kortti tuli pienenä lahjana. Punaiseen korttiin asti peli oli melko tasaväkinen.

Derby-Preston 1 (pelattu 1X à osuma X)

-Tässä olisi helposti saattanut pelata varmaa kotivoittoa, mutta Derby oli tappioputkessa ja pienessä otteluruuhkassa. Preston oli tehnyt kohtalaista tulosta viimeisissä vieraspeleissään. Lisäksi Derbyn kotivoittoa oli pelattu yllättävän isolla prosentilla. Tasurivarmistuksella lapulle. Varmaa tasapeliäkin harkitsin, mutta ei ollut pokkaa pelata.

Wolves-Bolton 1 (pelattu 1 à huti X)

-Vaikutti varmalta kotivoitolta. Sarjajumbona majaileva Bolton on championshipin huonoin vierasjoukkue. Boltonilla ehkä kevyt vire-etu, mutta oli vaikea katsoa kotivoiton ohi. Toisin kävin. Itseasiassa Bolton hallitsi ottelua tilastojen valossa alusta alkaen. Ammattimainen vedonlyöjä olisi pelin aikana tilastojen perusteella varmastikin iskenyt ropoja kiinni siihen, että Wolves ei voita ja täten tasoittanut sitä töyssyä, mikä väärästä merkistä nyt tuli.

Wolves meni (onnekkaasti?) 2-0 johtoon. Bolton kiri kuitenkin takaa rinnalle viimeisen kymmenen minuutin aikana. Peliä näkemättä syy tulokseen saattaa löytyä motivaatiotekijöistä. Wolves on melko turvallisissa asemissa sarjan keskikastissa. Bolton tarvitsee kaikki mahdolliset pisteet säilyttääkseen sarjapaikkansa.

Ipswich-Reading 1 (pelattu 1X à 1)

-Kohtuu helppoa varmaa kotivoittoa tarjolla tässäkin. Tasurivarmistus perustui siihen, että Ipswichillä on ollut vaikeaa Readingia vastaan. Ipswich ei myöskään ole ollut aivan vakuuttava viimeisissä kotipeleissään. Sillä oli kuitenkin lepoetu. Periaatteessa tässä spekuloin yhden merkin hukkaan.

Kiikun kaakun

Crystal Palace-Bournemouth X2 (pelattu 1X2 à osuma 2)

-Crystal Palace on heikossa vireessä. Alunperin suunnitelin merkiksi X2, mutta usko loppui siihen, että tasaisissa otteluissa (Crystal Palace-Bournemouth ja WBA-Swansea) ei nähtäisi kotivoittoa ollenkaan. En saanut oikein hahmotettua kumpi olisi todennäköisempi kotivoittaja, joten pelasin molemmat matsit tukkoon. Periaatteessa kaksi merkkiä meni hukkaan.

WBA-Swansea X2 (pelattu 1X2 à osuma X)

-Kuten yllä. Lisäksi Swansea aiempi voitto Evertonista vaikutti hieman onnekkaalta, koska Everton hallitsi peliä. Tukkoon.

Manchester United-Stoke 1X (pelattu 1 à osuma 1)

-Lähtökohtaisesti aika klassinen 0-0 peli, mutta Stoken peliruuhka (esim kirvelevä rankkaritappio Capital One Cupissa Liverpoolille) vaikutti siihen, että vaihtelevavireisen Unitedin uskalsi nostaa varmaksi kotivoittajaksi.

Sassuolo-Roma X2 (pelattu 1X2 à osuma 2)

-Mitä ihmettä Seria A-matsi tekee valioliigavakiossa? Roma kevyt suosikki uuden managerin alaisuudessa. Sassuolo ollut yllättävän kova Serie A:ssa ja ennen Roma-ottelua se oli hävinnyt kotonaan vain kerran. Mielestäni Roma oli ylipelattu ja siksi painoin kohteen tukkoon.

Kolikon heitot

Leicester-Liverpool 1X2 (pelattu 1X -> osuma 1)

-Liverpoolin osakkeita nostivat hyvä vierasvire ja aiemmat ottelut Leicesteriä vastaan. Itsellä ainakin kummitteli verkkokalvoilla joulukuussa pelattu Liverpool-Leicester-ottelu, jossa ketut eivät päässeet oikein minnekään. Vierasvoittoon en lopulta uskonut Liverpoolin otteluruuhkan takia. Toki ties monettako kerran tällä kaudella varmistelin Leicesterin voittoa turhaan.

Arsenal-Southamptom 1X2 (pelattu 1 à huti X)

-Tämä ottelu jäi harmittamaan kierroksella eniten. Periaatteessa ainoa syy pelata varmaa ykköstä oli Arsenalin vahvat otteet kotikentällä. Veikkaan kuitenkin, että psykologinen ’kyllä Arsenal kotikentällä voittaa’-signaali puski jostain takaraivosta ja metsään meni. Joukkueet olivat periaatteessa vastakkaisissa viretilaoissa. Southampton on parantanut otteitaan Arsenalin kompuroidessa. Arsenal toki olisi voinut naulata ottelun useaankin kertaan, mutta kun ei kulje, niin ei kulje. Tasurivarmistus olisi ollut ehdottomasti oikea ratkaisu tai jopa pelin pelaaminen tukkoon. ’Onneksi ’myös Wolves-Bolton-ottelu meni vikaan, ettei jäänyt tästä matsista kiinni.

Rivi maksoi minulle 21,60 ja 10/12 palautti rahaa 8,50€ eli reilut 13€ jäi kulttuuriin, taiteeseen ja kansanterveyteen. Toki summalla saa pelattu muutaman rivin tälle päivälle. Lähdetään siitä, että Chelsea ei voita ja milanolaiset ovat viikonlopun derbyn jäljiltä tasurialttiita.

Lauantain pähkinäksi jää ainakin jatkuuko Stoken ja Crystal Palacen alavire.

Viinikuvas: kadonnutta kolmeatoista (kahtatoista) etsimässä ja köykäistä arsenalia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti