Sivut

maanantai 27. huhtikuuta 2015

Kielenä jalkapallo: James Rodriguez

James Rodriguez painui jalkapallomaailman sydämiin viime kesän MM-kisoissa


Yksi viime kesän MM-kisojen liikuttavimmista hetkistä oli James Rodriguezin kyyneleet Kolumbian tiputtua kisojen puolivälierissä Brasilialle. Tuohon hetkeen päättyi kisojen orastava tuhkimotarina. Kolumbiasta Jamesin tähdittämänä ei sittenkään ollut suurten maiden haastajaksi. James valittiin kisojen lohkovaiheen parhaaksi pelaajaksi ja lisäksi hän voitti kultaisen kengän eli kisojen parhaan maalintekijän palkinnon. James nousi koko futismaailman huulille ja pian kisojen jälkeen Real Madrid osti James noin 80 miljoonalla eurolla Monacosta. James Rodriguez oli lunastanut paikkansa yhtenä maailman parhaista pelaajista.

James Rodriguez on syntynyt Cûcutan kaupungissa. Cûcuta on merkittävä kauppakaupunki Kolumbian ja Venezuelan rajalla. Jamesin isä Wilson James Rodríguez oli myös aikoinaan lupaava jalkapalloilija, jonka uraa hidastivat loukkaantumiset ja alkoholismi. Isä jätti perheen Jamesin ollessa kolme vuotias, joten hänen kasvattamisestaan huolehtivat äiti Pilar Rubio ja kummisetä Juan Carlos Restrepo. Jamesin perhe oli keskiluokkainen. Jamesin tarina ei siis ole tarunhohtoinen slummista maailmankartalle-tarina, vaan se on sekoitus lahjakkuutta ja johdonmukaista harjoittelua. Nuorella Jamesilla oli välillä muun muassa yksityinen jalkapallovalmentaja. Kerronnasta löytyy silti rosoja, kuten isän alkoholismi ja puhevika, joka teki Jamesista ujon pojan. Jamesin kieli oli jalkapallo ja samoin kuin suomalainen jalkapallolegenda Jari Litmanen, Jamesilla oli pienestä pitäen joukkueen treenien jälkeen tapana jäädä pelikentälle jatkamaan harjoittelua. Jamesin ura on ollut tasaisen nouseva. James siirtyi kolumbialaisesta Envigadosta 250 000 punnalla argentiinalaisen Banfieldiin.  Siellä hänet vedettiin kovan argentiinalaisen jalkapallokoulun läpi - kaukana kotoa, yksin, kahden tunnin bussimatkan päässä harjoituskentältä ja reservijoukkueessa, jossa kyynerpäät ylhäällä kiivettiin kohti vehreämpiä ruohokenttiä. Bussiin ei aina ollut varaa eikä kyytiä tarjolla.

Kyynelten läpi ja äitinsä tukemana James nousi Banfieldin ykkösjoukkueseen. Hänestä tuli 17-vuotiaana nuorin koskaan Argentiinan pääsarjassa pelannut ulkomaalainen. Jamesin debyyttikaudella Banfield voitti historiansa ensimmäisen mestaruuden. James pelasi 38 ottelua ja teki 8 maalia. Porto osti Jamesin 5 miljoonalla punnalla. Portugalissa James voitti 3 mestaruutta ja Eurooppa liigan. Nousukiito vei hänet yhdeksi kaudeksi Monacoon ja lopulta unelmasiirrolla Madridiin. James on ollut avainpelaaja kaikissa Euroopassa pelaamissaan seuroissa.

James on noussut heti ensimmäisellä kaudellaan yhdeksi Real Madridin kantavista voimista


43 minuuttia pelattu. Cristiano Ronaldo on päässyt pallon kanssa Celta Vigon keskikentän ja puolustuksen väliin. Ronaldo pelaa pallon oikeaan laitaan Jamesin juoksulinjalle. Sen sijaan, että James ottaisi pallon suoraan juoksuunsa, hän leikkaa keskelle kohti Celta Vigon toppareita. Pelin rytmi hidastuu hetkeksi toppareiden reagoidessa Jamesin liikkeeseen ja rytmin vaihtoon. Pallo irtoaa Jamesin vasemmasta jalasta, ottaa kimmokkeen toisesta topparista ja pomppii hölmistyneen maalivahdin ohi. Real siirtyy 2-3-johtoon ensimmäisen puoliajan lopussa. James on ollut mukana Realin kaikissa kolmessa maalissa. Real voittaa ottelun ja pysyy mukana La Ligan mestaruustaistelussa. James on sanonut, että käy treeneissä sen takia, että voi vielä joskus voittaa kultaisen pallon. James on neljä vuotta Messiä ja kuusi vuotta Ronaldoa nuorempi. Hän on tänäänkin se, joka ratkaisevina hetkinä kannattelee Realin tähtisikermää: ensimmäisenä kautenaan Real Madridissa.

Viinikuvaus: Nuori mutta klassikko, helposti lähestyttävä, Etelä-Amerikkalaista rytmiä, Kolumbiassa kasvatettu ja Argentiinassa jalostettu, voitonmakua ja värissä ripaus kultaa

Aiheesta muualla:

http://www.marca.com/2014/06/29/en/football/international_football/1404038474.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti