Sivut

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Suomen EM-karsinnat: kaikkien aikojen mahalasku?

Suomen jalkapallomaajoukkueen EM-karsintataipaleesta on hyvää vauhtia tulossa kaikkien aikojen mahalasku. Lohkojaon selvittyä vaikutti siltä, että nyt ovat tähdet vihdoinkin kohdillaan ja kisoihin pääsy ei välttämättä vaadi edes ihmetekoja. Suomi oli saanut rauhassa hioa pelisysteemiään edellisissä karsinnoissa Mika-Matti Paatelaisen johdolla ja runkopelaajat olivat kartuttaneet kokemusta kansainvälisillä kentillä. Suomen kanssa samaan lohkoon arvotaan ylemmistä karsintakoreista sekavissa tilanteissa olleet Kreikka, Romania ja Unkari. Lisäksi lohko täydentyy vielä Pohjois-Irlannilla ja Färsaarilla.

Samaan aikaan, kun Suomi eli poikkeuksellisessa palloiluhuumassa lento- ja koripallomaajoukkueiden arvokisaesiintymisten myötä, Niklas Moisander puolustuksen alimpana pelaajana antaa hasardisyötön Färsaarten Christian Holstille, joka pistää pallon pussiin ja vie Färsaaret Suomea vastaan puoliajalle 1-0 shokkijohdossa. Suomen kaikkien aikojen karsinnat olivat kriisissä ennen kuin ne olivat kunnolla alkaneetkaan. Suomi kääntää ottelun toisella puoliajalla, vaikka nopean tasoituksen jälkeen voittomaalia joudutaan odottamaan tuskaisen kauan. Tilastojen valossa kaikki näyttää kulkeneen vähintäänkin kohtalaisesti, joten ottelun vaikeudet voidaan laittaa alkukankeuden ja huonon tuurin piikkiin. Jälkikäteen ajateltuna ottelu antoi signaalin siitä, että Suomen joukkue ei ole siinä tikissä, missä sen tulisi olla. Suomen osalta asiat lähtivät pian eskaloitumaan väärään suuntaan.

Suomen koripallomaajoukkue sulaa ratkaisevilla hetkillä ja henkilökohtaisten virheiden takia mitalisijat karkaavat myös lentopallomaajoukkueelta. Suomen futisjoukkueella koitti tuplakotiottelut Kreikkaa ja Romaniaa vastaan. Kreikkaa iskee Olympiastadionilla 0-1 maalin ja epätoivo hiipii jälleen futisfanin puseroon. Suomi pystyy tasoittamaan pelin toisen puoliajan alkupuolella. Hetkellisesti tulee mieleen, että onko tässä joukkueessa jotain erityistä, kun se pystyy toistamiseen nousemaan taka-ajoasemasta. Palloa ei saada maaliin toista kertaa ja Suomi jää tasapeliin Kreikkaa vastaan. Tulos on kieltämättä pieni pettymys, mutta edelleen voidaan ajatella, että kotitasapeli ennakolta lohkon kovinta joukkuetta vastaan kestetään. Tosiasiassa Kreikka on historiallisen huonossa vireessä ja häviää seuraavaksi kotiottelunsa sekä Pohjois-Irlantia että Färsaaria vastaan. Suomi oli siis ennen viidettä kierrosta ainoa joukkue, joka on pudottanut pisteitä Kreikalle.

Heti Kreikka-ottelun perään Suomi häviää tylysti kotiottelunsa Romanialle. Viimeistään nyt vaikuttaa olevan karsintojen haukkakohta. Päävalmentajalle vaaditaan potkuja ja jossain kunnianhimoisemmassa jalkapallomaassa ne olisi varmasti annettu. Periaatteessa EM-unelma elää ja voi hyvin vielä tässä vaiheessa, mutta pelilliset esitykset eivät ole lupauksia herättäviä. Sen lisäksi, että Suomen pelisysteemi ei toimi, pistää silmiin pelaajien taistelutahdon puute. Materiaalista ja taktista rajallisuutta voi jalkapallossa edelleen kompensoida riittävällä asenteella ja työnteolla, mutta Suomi vaikuttaa enemmänkin lannistuneelta kuin voitonjanoiselta joukkueelta. Ilmiö on sinänsä erikoinen. Mika-Matti Paatelainen oli pelaajana ennemminkin tahto kuin taito- tai taktinen pelaaja. Hänestä ei ehkä ollut lupaa odottaakaan varsinaista taktista velhoa, vaan nimenomaan taisteluhengen ja oikean asenneilmapiirin luojaa, mutta Suomen jalkapallomaajoukkue on kipsissä sekä pelillisesti että mentaalisesti.

Kori- ja lentopallo on unohdettu. Futiksessa sama valmentaja jatkaa samalla pelisysteemillä. Suomi häviää tasaisen matsin Unkarille. Sama valmentaja jatkaa samalla pelisysteemillä. Pohjois-Irlannilta tulee kylmää kyytiä heti ensimmäisellä puoliajalla. Suomi pääsee paitsiomaalin ansiosta muutamaksi minuutiksi Pohjois-Irlannin kintereille. Suomi saa kulmapotkun, kun 90+3 minuuttia on pelattu. Pohjois-Irlanti ottaa kaikki pelaajansa boksin sisälle kulmapotkua vastaanottamaan. Jostain käsittämättömästä syystä Suomi jättää maalivahdin ja kaksi pelaajaa pois hyökkäyskolmannekselta. Todennäköisesti on sovittu, että kulmapotku annetaan etutolpalle, koska pelaajat ryntäävät sitä kohti. Pallo leijailee etualueen ryhmityksen yli ja putoaa maalin eteen parhaalle mahdolliselle maalintekosektorille...missä ei ole yhtään suomalaista pelaajaa. Boksin reunalla Roman Eremenkoa ja kakkospalloja vartioiva irkkupelaaja ottaa muutaman juoksuaskeleen kohti omaa maaliaan ja lähettää sekä pallon että Suomen toiveet suorasta jatkopaikasta kohti Belfastin sateista ja tuulista taivasta.

Suomi pelaa kesäkuussa kotiottelun Unkaria vastaan. Voittamalla ottelun Suomi nousisi kilpailemaan lohkon kolmossijasta eli teoreettiset mahdollisuudet EM-kisoihin vielä olisi olemassa. Jalkapallomaajoukkue tarvitsisi nyt rohkeutta, taistelutahtoa ja ennen kaikkea uutta ilmettä. Tilanne ei ole täysin toivoton, mutta se on huomattavasti haastavampi, mitä sen pitäisi tässä vaiheessa olla. Nykyinen systeemi on mielestäni viimeistään nyt katsottu, ja syteen tai saveen, Unkaria vastaan halutaan nyt vihdoin nähdä jotain muuta.


Kampanjan viinikuvaus: Pitkään kypsytetty, yllätyksetön, jälkimaku puinen ja jopa kuusinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti