Sivut

tiistai 4. toukokuuta 2021

Manchester City-PSG: kasettinauhaa ja ikiaikaisia tarinoita

Futisillan verhoavassa hämärässä värähtelee tuhat ja yksi yötä. El Cashigo, öljyderby ja Persianlahden kolmas koettelemus tuovat pöytään sekä uutta että vanhaa rahaa. Politiikka ja urheilu ovat tänään niin syvässä syleilyssä, ettei niitä kannata lähteä toisistaan erottelemaan. Otetaan siis asia ja kasinosaari sellaisenaan, jos olemme mitään ottaaksemme.

PSG:n ja Cityn ensimmäisen ottelun ensimmäinen puoliaika oli yksi koko futiskauden parhaita: pitkää kiiltävää limusiinia ja ilmakehän puhkovaa pilvenpiirtäjää. Neymar oli pysäyttämätön, Ángel Di María oli pysäyttämätön ja Cityn syötöt leikkasivat Parc des Princesin ruohoa kuin hienoin terä silkkiä. Marquinhosin still -kuvassa oli pala minareetin tornia ja sopiva kaltevuus Pisaa, kun palloa kaivettiin ensimmäistä kertaa aarrekammiosta. Mestareiden liiga näytti pudottaneen Josep Guardiola jälleen karavaanistaan, mutta puoliajan lepopaikalla odotteli edelleen parvi taivaansinisiä.

On ollut Berliinin muuri ja on Kiinan muuri. Pariisiin sellaista toiselle nelivitoselle lähti kasaamaan Lontoon koneesta taikamatollaan laskeutunut Mauricio Pochettino. Paperi oli kuitenkin sen verran vinossa, että Gauchon aitaan jäi onnenkantamoisen mentäviä koloja. Kevin de Bruyne mursi ensimmäisenä koodin maagisesti kaartavalla pallolla, joka laskeutui valkobeisan kuoppaan. Sekä Qatar että Etihad Airways ovat tiettävästi laittaneet parhaat matemaatikkonsa tutkimaan tuon kultaisen kaaren käyttöpotentiaalia ihmiskunnalle ja bisnekselle.

Lintu lensi pariisilaisten vinkkelistä toisenkin kerran väärään suuntaan, kun Riyad Mahrez puutarhuroi pallon sinipaitojen muurin läpi juottopaikalle asti. Sen jälkeen peli meni PSG:llä välinselvittelyksi kohtalon ja jumalten kanssa. Pariisilaisten kasetinnauhoja kiemurtelee edelleen Par des Princesin nurmella. Neymar vältti niukasti juoksuhiekan ennen kuin tuomari kävelytti Idrissa Gueyen aavikolle. PSG:n pää jäi vielä paikalleen, vaikka City tanssi sapelitanssia loppuottelun ajan.

Illalla pariisilaiset saavat hinkata joka ikistä öljylamppua, että löytävät sen hengen, joka heidän toiveensa finaalipaikasta voi toteuttaa. Cityn pinta ei kuitenkaan ole haavaton, sillä Mestareiden liigan voiton Shisha on jäänyt sille vain kangastukseksi. PSG:n nopea maali nostaisi varmasti aaveita Etihad -stadionin pinnoille ja manselaisten ohimoille pakkomielteiden pullistumia. Citizensit ovat eittämättä pelanneet Euroopan parasta jalkapalloa suhteessa eniten siihen, miten vähän he lopulta ovat Mestareiden liigassa saavuttaneet. PSG:ssä on pienemmässä määrin vähän samaa, vaikka se on finaaliinkin asti päässyt lipsahtamaan. Sumusaarten sateisten pilvien taakse piirtyy tuhannen ja yhden yön kirkasta tähtinauha, johon sekä taivaan- että punasiniset kurkottavat.

Viini: taateliviini

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti