Sivut

lauantai 7. tammikuuta 2023

PiPS-Mad Max: valkeaa koskella ja vuorella

Heitämme taisteluparin treenikassin olalle ja jatkamme kevätkauden avanneista treeneistä suoraan Valkeavuoren liikuntahallille. Käsillä on naisten futsalin ykkösdivarin Piikkiön Palloseuran ja Valkeakoskella majaa pitävän Mad Maxin välinen matsi. Taisteluparillakin on ilmeisesti ollut jo hiukan ikävä matsitapahtumiin, sillä hän ilmoittautui suoriltaan vapaaehtoiseksi mukaan peliin, kun päivän käänteitä aamulla puitiin. Jono kahvilaan on saavuttanut saturaatiopisteensä, kun pyrähdämme pakkasesta liikuntahalliin. Peli on tauolla ja paikalle on löytänyt kauden ennätysyleisö, joten kahvi on hiukan kortilla. Me jatkamme päivää suklaan, pillimehun ja vissyn voimin.


PiPS sai luotua useita hyviä tilanteita, mutta ne palkitsivat vain yhden maalin verran

Tulostaulu kertoo, että vieraat ovat karanneet ensimmäisellä jaksolla maalin johtoon. Toisen kaksikymppisen alku paljastaa aika hyvin koko ottelun askelmerkit. PiPS pitää enemmän palloa. Mad Max vetäytyy varjelemaan omaan maaliaan ja hakee palloja syvyyteen kärkihyökkääjänsä suojaukseen, joka sitten joko hakee omaa ratkaisuaan tai odottaa taustajuoksuja. Erityisesti Mad Maxin Elina Pirttioja viettää suhteellisen paljon aikaa pallon kanssa selkäpäin PiPS:n maaliin.

PiPS:n peli virtaa sulavasti. Laukauksia satelee enenevissä määrin Mad Maxin Heini Lehtipuun katokselle, mutta ne ropisevat järjestäen joko maalin ohi tai yli. Paine kuitenkin koko ajan kasvaa ja lopulta Milla Saviluoto uittaa Iines Fagerin peliin pistämän kulmapotkun Lehtipuun jaloista maaliin: 1-1.

Tasoitusmaalin jälkeen peli hetkeksi tasaantuu ja Mad Max pääse koputtelemaan Helinä Kuisman maalia. Hiljalleen PiPS pääsee jälleen pelin päälle ja omaan harjaantumattomaan futsal -silmään näyttää siltä, että kotijoukkue on todennäköisempi täyden pistepotin viejä. PiPS viimeistelystä puuttuu lopulta aivan viimeinen silaus, sillä se ei saa tuloutettua avoimen pelin kautta luomiaan tilanteita eikä lukuisia hyviltä paikoilta saatuja kulma- ja sivurajapotkuja. Erikoistilanteita kasaantuu pakkaan niikseen paljon, että Mad Maxin valmennukseltakin tulee kommenttia siitä, miten sen pitäisi olla varsin selvää, että niistä rakennetaan vetopaikkojan keskeltä tehtävän blokin kautta. Lisäksi Lehtipuun osalta joulu on myös päätetty Loppiaiseen, sillä lahjoja ei kotijoukkueelle tipu.

Lopulta se on sitten Mad Max, joka puraisee. Puoli tuntia on kellotettu tehokasta peliaikaa, kun Kiia Immonen löytää oikealta laidalta erikoistilanteesta Sanna-Kaisa Rouskun vapaana heiluvan jalan ja pallo jysähtää voimalla PiPS:n maalin kattoon: Mad Max siirtyy hiukan kuin omppuvarkain 1-2 -johtoon. 

PiPS ei maalista hätkähdä, vaan tavassa jolla on se saa vietyä hyökkäyksiään eteenpäin ja päätettyä niitä laukauksiin on jotain germaanisen konemaista. Yleisö elää PiPS:n mukana ja pientä provoa lentää myös Mad Maxin pelaajille, mutta mikään maailman voima ei pysty PiPSiä tasoihin punnertamaan, kun Mad Maxin riketilikin asettuu sopivasti neljään. Kertaalleen Terhi Ristolainen ja Amalia Aarnio sahaavat näytöstyylin kantapäästä alkaen futsaltossun kaikkia osia käyttäen Mad Maxin muodon sisään, mutta Lehtipuu pursottaa kermavaahtoa sekä kotijoukkueen että kotiyleisön päälle oikea-aikaisella vastaantulolla. Mad Max saa muutoin blokattua aivan parhailta sektoreilta lähtevät kudit.


Mad Max käytti omat tilanteensa tehokkaasti

Pelin loppuun sovitellaan vielä pari melko rapsakoilla desibeleillä päättyvää aikalisää, taisteluparin löytämää komiikkaa juoksevan peliajan kellotuksista ja yksi maali. Jäljellä oleva peliaika mitataan sekunneissa, kun Mad Maxin Milla Vuori vääntää itsensä vasemmalta laidalta vapaaksi ja läpiajoon. Helinä Kuisma torjuu Vuoren ensimmäisen yritelmän, mutta Vuori pääsee tökkäämään aiheuttamansa irtopallon sisään: 1-3 ja peli vaikuttaa taputellulta. 

PiPS saa vielä pelin kuvaa alleviivaavasti muutaman kudin viimeisillekin sekunneille, mutta ylärimaa lähemmäs ei omenat vieläkään putoa. Mad Max voittaa kärkikamppailun ja yhden pelin otannalla sen viisasten kivi oli selkeä pelisuunnitelma, jota se ansiokkaasti omien vahvuuksiensa kautta Kaarinassa toteutti. Pelin jälkimainingeissa yhden pelaajan katsomoon huikkaama hymyissä suin ja muutamalla voimasanalla loppuun saatettu ”Maaleja tartteis tehdä”-toteamus tiivistää varsin hyvin kotijoukkueen lauantai-iltaisen Via Dolorosan metatason.


Pinnat ja terveiset Valkeakoskelle


Molemmat joukkueet jatkavat lauantai-iltapäivästä kohti jatkosarjapaikkoja ja liigakilvoittelua, vaikka Mad Max punnersikin nyt pientä kaulaa kanssasisariinsa.

Viini: vähän kortilla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti