Sivut

sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Kuvakirjan ensimmäiset tarrat


MM-kisat ovat saaneet hengästyttävän ja arvoisensa startin. Avausottelun väkevin kuva oli Vladimir Putinin ja Saudi Arabian kruunuprinssin Muhammad bin Salmanin aitio, jossa poliittinen valta leimautui MM-kisojen ranteisiin. Samaan aikaan oli inhimillistä seurata bin Salmanin ryhdin lyhistymistä Venäjän latoessa maaleja.

Kokin tervehdyksenä kisat saivat palan garra charruaa, kun epämukavuusalueellaan ja ennakkosuosikkina Egyptiä vastaan pelannut Uruguay sai kun saikin käännettyä ottelun lopulta voitokseen. Uruguaylta tarvitaan kuitenkin vielä enemmän lisää näyttöjä ennen kuin kannattaa illalliskutsuja järjestää.

Espanjan ja Portugalin -ottelu oli yksi alkusarjojen odotetuimmista. Molempien joukkueiden yllä leijui omat skandaalinsa, mutta ottelun asiakaskokemukseen se ei vaikuttunut. Kuvakirjaan juntataan David de Gea provosoimassa Cristiano Ronaldoa ennen rangaistulaukausta. Tästä seurasi Ronaldon silinteritemppu ja yhteen hattunauhaan on kirjailtu kuvio voihin upotetuista de Gean hanskoista. Samasta lohkosta tarransa saa piirros, jossa Marokon Aziz Bouhaddouz syöksyy Iranin Ehsan Hajsafin lähettämään sivuvapariin ja tekee omalla maalillaan Marokon jatkoon pääsystä lähes mahdottoman tehtävän.

Islannin taistelutasuri suursuosikki Argentiinaa vastaan tullaan muistamaan muuallakin kuin viikinkien maassa. Lionel Messille tarjottiin ottelussa samat estradihetket (rankkari, vapari kuudentoista ulkopuolelta ja pelitilanne -kuti samoilta etäisyyksiltä) kuin Ronaldolle, mutta show:n varasti omalle kenttäpuoliskolleen ankkuroitunut viikinkilaiva.

Sitten räjähti. Tekijä pakeni paikalta joskin viheriölle jääneet tequilatahrat indikoivat syylliseen suuntaan. Meksiko pelasi paremmin kuin Saksa ja sillä oli jopa varaa tuhlailla paikkoja kun se haki shokkivoiton Saksasta. Etenkin ensimmäisellä puoliajalla Meksiko leipoi palan MM-kisojen pelillisesti parasta jalkapalloa. Tulos kirjoittaa sekä Meksikon että Saksan kisaromaanille erittäin herkullisen avaussivun ja kyseisen teoksen haluaisi ahmia jo nyt kerralla loppuun.

Jalkapallon on niin hyvässä kuin pahassa maailmankuva. Tämä on korostunut Venäjän MM-kisojen kontekstissa. Urheilullisesta näkökulmasta MM-kisojen startti on kuitenkin alleviivanut tapahtuman erityisluonteisuutta niin voimakkain värein, että jo nyt voitaneen todeta jokaisen näiden kisojen ottelun olevan juhlaottelu.

Viinikuvaus: globaali runsaan mausteinen juhlaversio

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti