Sivut

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Suomi-Färsaaret 4-6

Suomen surulliset EM-karsinnat ovat ohi, vaikka neljä peliä olisi vielä jäljellä. Päävalmentaja heittelee irtopalloja materiaalin ja yksittäisten epäonnistumisten suuntaan. Viimeisessä pelissä jopa fanien käytös hämmästytti ja kummastutti Mika-Mattia. Materiaalia on turha syyttää. Suomen edellä lohkossa on Färsaaret. Islanti on veturina lohkossa, jossa ovat lisäksi Hollanti, Tšekki ja Turkki. Lisäksi karsintalohkojaan johtavat muun muassa Wales ja Slovakia. Nämä joukkueet eivät myöskään vilise maailmanluokan supertähtiä. Suomen joukkueen rungosta löytyy Venäjän ja Tanska liigan ’parhaat pelaajat’. Kapteenina on yksi Hollannin liigan ykköstoppareista. Lisäksi joukkueen runkopelaajia kosiskellaan jatkuvasti kovempiin sarjoihin. Yksittäisten suomalaisten jalkapalloilijoiden urat ovat siis trendiltään nousevia samalla kun Suomen maajoukkue raapii pohjaa niin, että kipeää tekee. Nykyisellä materiaalilla ei varmasti EM-kisoja olisi voitettu, mutta on täyttä höpöhöpöä perustella pelaajamateriaalilla sitä, että Suomella kasassa neljä pistettä kuudesta pelistä yhdessä karsintojen helpoimmista lohkoista.

Kannattajilta toivotaan jonkinlaista heräämistä siihen todellisuuteen, että tämä on Suomen jalkapallon oikea taso. Tähän miinaan ei kannata myöskään astua. Käynnissä olevien karsintojen aikana ainoa mitattava asia on ollut sen projektin taso, jonka yksiselitteisenä tavoitteena oli viedä Suomi EM-kisoihin. Projektia voi pilkkoa pienempiin osiin, kuten valmentajaan, taktiikkaan, yksittäisten pelaajien rooliin joukkueessa tai yksittäisten otteluiden merkitykseen osana kokonaistavoitetta. Ohi ammuttujen laukausten määrä on suuri. Projekti on epäonnistunut. Sitä voisi ruoskia erilaisin adjektiivein, mutta se lienee turhaa. Eniten pistelee se, että toiminta on jonkin aikaa ollut tahdotonta. Siinä vaiheessa, kun homma lähti lipsumaan, korjausliikettä ei uskallettu tai tahdottu tehdä. Nyt kyytii kieppuu hervottomasti alamäkeen ja tömähtää penkareeseen, kun Suomen ja Pohjois-Irlannin välinen peli lokakuussa puhalletaan päättyneeksi.

Pitäisikö valmentaja sitten vaihtaa? Olisi pitänyt Romania tappion jälkeen. Olisi pitänyt ensimmäisen Unkari tappion jälkeen. Pitäisikö valmentaja nyt sitten vaihtaa on lähtökohtaisesti monisyisempi kysymys. Taloudelliset reaaliteet painavat, mutta ollaanko kohta tilanteessa, että on mahdotonta houkutella seuraavan projektiin riittävän hyvää valmentajaa tai että maajoukkueessa pelaamisesta tulee ennemminkin taakka ja rasite yksittäisen pelaajan uralle? Tämä projekti ei enää pese kasvojaan. Se korkeintaan läpsyttelee vettä poskille Suomen voittaessa kaikki loput pelit. Mika-Mika maassakaan kukaan ei vanhene.

Sääliksi käy valmentajaa. Sääliksi käy joukkueen kapteenia ja muita pelaajia. Sääliksi käy myös meitä suomalaisia jalkapallokannattajia, joiden yhtenä haaveena on, että edes kerran oman elämänkaareensa aikana näkisi Suomen jalkapallomaajoukkueen arvokisoissa. Sääliksi käy ne tuhannet suomalaiset jalkapallojuniorit, jotka hakevat vahvistusta lajivalinnalleen maassa, jossa luistimet ovat terävät ja kiekko liikkuu liukkaasti. Sääliksi käy, mutta onneksi kesä tulee.


Viinikuvaus: Katkeraa kalkkia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti