Sivut

lauantai 25. tammikuuta 2020

FC Inter - Mariehamn IFK: starttailua sinimustalt puolelt jokkee


Turun sinimustalla puolella fiilispuolen mittari on sahannut sinikäyrää. Ensin huuhdottiin pois kirvelevä KuPS:n -mestaruuden varmistanut viime kauden päättänyt tappio. Hiljalleen osattiin iloita toisesta sijasta ja europelipaikasta. Sittemmin joukkueen rakentaminen tälle kaudelle on nostanut sykelukemia. Kovin selkeää näkymää ei siihen ollut ennen tämän päivän matsia ehtinyt muodostua, emitä Interiltä tällä kaudella voidaan odottaa tai toivoa.

LähiTapiola -areena valmistautumassa Suomen Cupiin

Alkuillan Suomen -cupin matsin jälkeen suurimmat huolet voidaan jo haudata. FC Inter oli selvästi Maarianhaminan IFK:ta valmiimpi joukkue, vaikka pelipaitojen numerointikin näytti olevan mallia maalarinteippi. LähiTapiola Areenalle oli kertynyt puitteisiin nähden mukavasti porukkaa ja kun puhutaan istumatilasta, niin matsi ei ollut kaukana loppuunmyydystä. Peliohjelmatkin pääsivät lipunmyynnistä loppumaan. Kenties tämä enteilee hyvää futisvuotta Turkuun.

Inter juoksutti kentälle viime kaudelta tutun 3-4-3 -muodostelman. Uusista pelaajista Matias Ojala oli mukana Interin hyökkäystriossa, Jesper Engström ja Kevin Kouassivi-Benissan viilettivät laidoilla, ja Rick Ketting oli muuraamassa puolustuksen keskustaa.

Näkymää viherverkkojen takaa

Ottelu ehtii vanheta 12:sta minuuttia, kun Engström pääse boksissa pyörivään palloon ja suuntaa kutinsa maalin takakulmaa kohti. Oskari Forsman saa venytettyä vielä näppinsä väliin, mutta torjunnasta pallo pomppaa özilmäisiä otteita saarelaisten fyysisen puolustuksen puristuksissa väläytelleelle Elias Mastokankaalle, joka painaan irtopallon maaliin. 

Ensimmäisellä puoliajalla Inter oli kokonaisuudessa niskan päällä. Erityisesti Matias Ojala erottui edukseen, joskin tämän huomattiin myös vierasjoukkueen puolelta, sillä Ojalaa rikottiin pelin edetessä toistuvasti. Kouassivi-Benissan pelasi laidallaan pirteästi ja sai vietyä peliä eteenpäin. Keskikentän ankkureiden Aleksi Paanasen ja Alvaro Munizin peli oli sähäkkää molempiin suuntiin. Lisäksi Kettingin roolitus oli mielenkiintoinen, sillä Interin hyökätessä, hän nousi tukemaan laitapelaamista lähelle vastustajan rangaistusaluetta. Interin maalit ensimmäisellä puoliajalla jäivät yhteen.

Toisella puoliajalla Inter vetäytyi ja pallonhallinta siirtyi saarelaisille. Erityisen vaarallisia tilanteita he eivät saaneet luotua. Albion Ademi loi välillä uhkaa, mutta seuraavakin maali napsahti sinimustille. Ottelun paras pelaaja Matias Ojala irtoaa vasemmalta laidalta. Katsomon ja pelikentän välisen verkon läpi tihrustettuna jään odottamaan syöttöä keskelle. Ojala kääntää kuitenkin ohjaimensa kohti vastustajan maalia ja tyylittelee pallon etukulmasta sisään. Peli ottaa vielä lopussa hieman lisää kierroksia ja yleisökin sähäköityy. Ojala tuupitaan rangaistuspotkun arvoisesti nurin. Alvaro Muniz puttaa kylmän viileästi pallon maalin vasempaan nurkkaan ja matsi on taputeltu.

José Riveiron tetriksen peruspalikat ovat löytäneet hyvin kohdilleen ja alkukauden joukkueenrakennus -paniikissa varmaan on unohdettu se, ettei Riveiro tulevaa kautta ole tyhjältä taululta aloittamassa. Syvyyttä joukkueeseen toki vielä sopii. Maarianhaminalaisilla mietittävää riittää enemmän. ”Mennään kävellen” kuuluu Ademin suusta valkopaitojen poistuessa kuplahallista. Se että menikö reitti pukukoppiin vai ihan satamaan asti, jäi vielä epäselväksi. Poistuessamme pakastuvasta illasta, IFK:n bussi oli vielä tyhjillään.

"Mennään kävellen"


Viinikuvaus: kypsyttelyä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti