Sivut

perjantai 9. heinäkuuta 2021

VG-62 – Salon Wilpas: herrasmiesmäisesti kolautellen

Naantalin Kuparivuoreen länsi-Turusta ajettaessa Raision kohdalla blogi saa poliisisaattueen, koska tunnetusti se on se pätkä, jolla maantierosvot lymyävät. EM-kisojen rippeitä oli vielä Naantalissa jäljellä, sillä kirjoittaja bongaa ennen parkkipaikalle kääntymistä Onni Valakarin paidan. Keli on sadetta odottava ja VG-62:llä olisi paikka voitolla kammeta itsensä takaisin sarjakärkeen.

Kirjoittajasta riippuvista syistä lipun ja kahvin ostamiseen menee Mobilepaylla vartti. Monacon tapaan seuraavalla asiakkaalla homma hoituu kultakolikoilla kolmessa sekunnissa. Korona on kurittanut länsi-Suomen Monacon silmäterää eli Naantalin VG-62:sta, sillä buffetista kaikkea ei saa enää eurolla. Ajat ovat ymmärrettävästi kovat.

Puupenkeille kiipeää mukavasti yleisöä. Ottelu kiinnosta siinä määrin ihmisiä, että myös Naantalin Campingin aidan taakse kokoontuu kourallinen jalkapallon ystäviä. Tunnelma katsomossa on letkeä ja paikalla ollaan, vaikka joka ikinen sääntöjen koukero ei olisikaan hallussa, mikä on pelkästään oikein.


Letkeää ja idyllistä meininkiä Kuparivuoren kentällä


Peli lähtee tunnustellen liikkeelle. Kumpikaan joukkue ei prässää talla pohjassa, vaan molemmat luottavat hitaampaan prosessiin. Erityisesti VG-62:lla näyttää olevan selkeät askelmerkit, miten pakkaa liikutellaan ja miten pelissä edetään. Wilpas ehkä enemmänkin sopeutuu pelin virtaan. VG-62 liikuttaa hyökkäyspeliään paljon targetmaisena kärkenä pelaavan Roni Lehmuskosken pudotusten kautta. Wilpas löytää hyökkäyspelilleen tilaa laidoilta VG-62:n tukkiessa keskustan.


Roni Lehmuskoski paini ensimmäisellä puoliajalla kotijoukkueen hyökkäyspelin keskiössä


Kellossa on kymppi, kun Wilppaan Jesse Koskinen säikäyttää kotiyleisön ja sutaisee pallon boksin sisältä hieman maalin ohi. Kellossa on kaksikymppiä, kun kotijoukkueen Veli Hartola lähdettää laadukkaan matalan keskityksen Wilppaan maalille. Elias Ervast pääsee käsineen ohjaamaan pallon pois punaiselta sektorilta, mutta Wilppaan epäonneksi se ohjautuu nurmineliöitään isännöivälle Lehmuskoskelle, joka sijoittaa pallon varmasti maaliin. VG-62 siirtyy johtoon ja liveseurannassa sarjan kärkeen.


1-0 ja bileet

Peli pysyy tempoltaan suht maltillisena, mutta lämpenee muutoin. VG-62 veskaria Riku Tanilaa kolhaistaan. Monte Carlon kasinolle saadaan hetkeksi torimeininkiä. Peli jatkuu kuitenkin hyvässä hengessä, vaikka herrasmiesmäisiä kopautuksia jaetaan puolin ja toisin. Wilppaan Al-Shekhli Ahmed käy kertaalleen läpi, mutta Tanila sulkee kasinon ovet. Puoliajalle mennään kotijoukkueen johdossa.

Wilppaalla on toiselle puoliajalla sikäli selvät sävelet, että se saapuu kentälle selvästi kotijoukkuetta aiemmin. VG-62:n puoliajan ripitys kestää pidempään. Kuparivuoren Calwert-Lewin eli Eetu Leppänen juttelee itselleen toisen puoliajan alkuun keltaisen kortin. Kotijoukkue käy muutenkin erikoisen kuumana ja penkin päästäkään ohjeistetaan don-tasoisesti keskittymään ensisijaisesti peliin. Lehmuskosken jäädessä puoliajalla vaihtoon joutuu VG-62 keittelemään hyökkäyspelinsä uudenlaisista rohdoista.


Erotuomari Samu Halmetniemellä riitti paimennettavaa


Wilpas löytää edelleen laidoilta tilaa ja oikean laidan Vilho Ståhlström on hyvällä pelipäällä. Hän jättää pysyvimmän jälkensä peliin keskittämällä tunnin pelin jälkeen pallon Jani Lehtiselle, joka tökkää pallon tyhjään maaliin ja peli on tasan. Leppäselle siunaantuu pian paikka kuitata Wilppaan osuma, mutta Ervast on nokkelampi. Riparista pallo saadaan maaliin, mutta laidalla veturimiehen lippu on paitsion merkiksi pystyssä. 


1-1 ja bileet


Katsomosta sytytään peliin. Ensin annetaan random -aplodit satunnaisessa kohdassa peliä. Pari minuuttia tästä katsomorakenteista rummutetaan We will rock youn -rytmejä ja kohta saadaan kannustushuutojakin mukaan. Perjantai-illassa tämä ei kuitenkaan siivitä kotijoukkuetta voittoon. Poistun myös itse paikalta ennakoivasti, koska kuntoliiga ei nuku (lähinnä siksi, että pelit ovat niin myöhään) eli velvollisuudet kutsuvat. Tasaisen pelin päätteeksi molemmille joukkueille jää suunnilleen saman verran hampaankoloon. Pistejako on siltikin reilu tulos.

Viini: mallasseppien samppanjamaustettua (vuosimalli 2022?)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti