Sivut

sunnuntai 4. heinäkuuta 2021

PIF-HJS: Pajbackan imussa

Vietettyämme päivän Saariston rengastien Kustavin puolella ehdotan, että ajetaan illaksi vielä Paraisten puolelle. Paraisten Kauppiaskatu on autio. Ihmiset ovat vetäytyneet terassin varjojen alle sekä nauttimaan kesästä että pakoilemaan kuumana porottavaa aurinkoa. Pajbackan kenttää ympäröivien muurien takaa kuuluu rummun pauke ja parkkipaikalla on tungosta: tästä tietää jo valmiiksi, että tänne kannatti tulla.


Paraisilla ymmärrettiin, missä pelipäivänä kuulu olla


Katsomot pullistelevat. Rummun takana olevilla riveillä on todellisia vetaraaniultria, jotka ovat varustautuneet marakassein, kovaäänisin ja lisäksi jollain tuntemattomaksi jääneellä erikoislaitteella, jonka ääni muistuttaa paloauton ulinaa. Katsomon ympäriltä on helppo poimia tusinoittain punaisia pelipaitoja ja huiveja. PIF on selvästi oman kylän joukkue, jonka ympärille rakentuva yhteisöllisyys on Pajbackalla käsinkosketeltavaa.

HJS on itselle etäisempi seura, mutta maailmassa, jossa asiat limittyvät, mitä erikoisimmilla tavoilla toisiinsa, HJS edustus löytyy blogin seuraajista. Voihan olla, että kirjoittajan alitajuinen turhamaisuus, on lopulta tärkeä motivaattori sille, että könyämme vielä viikon päätteeksi Paraisille. Katsomokeskusteluita sivusta kuunnellessa käy ilmi, että paikalla on vähintäänkin kourallinen HJS:n kannattajia, mikä viestii hyvästä kulttuurista sen lisäksi, että Hämeenlinnassa ottelu oli näytetty keskustassa isolta screeniltä.  HJS:n maalierossa on jotain leedsmäistä, sillä sekä omia että vastustajan verkkoja on kuluvan kauden aikana venytelty. Yhtälöön, kun liittää PIF:n varsin pystyvät hyökkäyspään pelaajat, voi ottelulta odottaa viihdettä ja vauhdikkaita tilanteita.

Pajbackalla peli lunastaa odotukset heti alkuunsa. HJS:n kärkipari Santeri Stenius ja Eemeli Raittinen ovat alati vaarallisia. Lisäksi Miika Paussu tekee laidaltaan lennokkaita nousuja. Vastapainona punapaitojen Gesim Vocan ja Yooni Musen taituruutta on ilo seurata. Peli on hyvätempoista, kotiyleisöltä irtoaa rutiinomaisesti oikeat ruotsinkieliset kannustushuudot pelin oikeina hetkinä ja molemmat joukkueet hakevat hanakasti maalia.


Gesim Voca oli vaikea pideltävä


18:sta minuuttia siihen menee, kun Stenius tuulettelee ensimmäistä osumaa. Stenius on kärppäimpänä paikalla, kun Aime Nihorimbere taittaa vaarallisesti kotijoukkueen nurmea leikkaavan keskityksen maalille.

Paikkoja ropisee maalin jälkeen molemmille joukkueille. HJS:n Prince Mokuman kaukaa lähtevät kuti kerkeää pudota tolppaan ennen kuin kotijoukkueen kannattajat pääsevät huokailemaan Vocan kirmatessa puolittain läpi vasemmalta laidalta. Voca niputtaa vielä kintereille kerenneen HJS pakin ennen kuin kokeilee tikkaansa tauluun, mutta Joonas Immonen levittäytyy kudin eteen.

Tarvitaan taas Stenius, jotta tulostaululle saadaan viivoja. Tällä kertaa laidalta maalille rynnii Raittinen, jonka esityön jälkeen Stenius liukuu pallon tyhjiin. HJS näyttää menevän menojaan ja veteraanikatsomostakin annetaan piiskaa kotijoukkueen puolustuspelaamiselle. Ennen puoliajan päättymistä nähdään kuitenkin kotijoukkueelta niin sanottu pukukoppimaali, jonka Saliw Babawo värkkää hiukan sekavan tilanteen päätteeksi etutolpalta. PIF saa maalista lisää liike-energiaa jalkoihinsa ja se on hyvin myös vainulla tasoituksen suhteen, mutta Vocan painavaa kutia, jonka Immonen saa nikattua takanurmelle, lähemmäs se ei pääse.


Junnujen puoliajan pienpelit ovat kulttuuriteko


PIF jatkaa toisella puoliajalle siitä, mihin se ensimmäisellä jäikin. Samir Achkir on lopulta muutaman minuutin höyryämisen jälkeen se, jonka nimi painetaan huomiseen lehteen. HJS:n maalille järjestetään kunnon halonhakkuutta ja vähän kaikkialla kolisee, mutta Achkir osoittaa tilanteessa riittävä kylmäpäisyyttä ja siivoa pallon maaliin muiden pelaajien ja kentän eri ainesten lennellessä sinne tänne.

Piffenin tasoitusmaalin jälkeen ottelu tasoittuu taas ja siirtyy jopa hieman enemmän vieraille. Voca koettelee kertaalleen kotiyleisön sydämiä heilauttamalla omalta kenttäpuoliskolta katapulttia. Kukkupallo ei mene mahdottomasti HJS:n maalin yli. HJS:llä on muutamakin hyväkin paikka, mutta PIF:n veskarilla Arnold Uschanoffilla tai kotikyläläisittäin Arskalla on myös hyvä päivä ja niinpä hän sammuttelee karkuun pääsevät kipinät.

Vaihtojen myötä HJS jää enemmän vastaiskumoodiin ja PIF hyökkää pitkälti oikeaa laitaa Babawon kautta, mutta hämeenlinnalaiset tulppaavat tarvittavat vuodot. Maalit ovat tältä illalta lopulta nähty ja niinpä pisteiden osalta kirkko pistetään keskelle kylää.


Asiaankuuluvat kiitokset veteraaniultrille


Paluumatkalla vastaan tulee vielä hälytysajoneuvo, mutta tuskinpa veteraaniultrat ihan hippasille pelin jälkeen lähtivät.

Viini: Tammiluodolta pirskahtelevaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti