Sivut

sunnuntai 28. kesäkuuta 2020

FC Inter-FC Lahti: ukkosta ilmassa

Ukkosta odottava Veritas oli korona-ajan säädöksin loppuunmyyty, kun FC Lahti saapui FC Inter Turun vieraaksi ratkomaan Suomen Cupin toista finaalipaikkaa. Eurotaivas otti pelin päätteeksi pintaansa enemmän sinimustaa häivettä, koska Veritas ja Inter osoittautuivat Lahdelle tekemättömäksi paikaksi.

Peli ei juurikaan vanhene, kun Interin kulman päätteeksi pallo valuu Taiki Kagayamalle, joka jysäyttää pallon Lahden verkkoon. Ottelun alku lupailee jälleen viihdyttävää peliä.  Maalin jälkeen Lahti ottaa viheriön paremmin haltuunsa ja Inter jää hieman vastaantulijaksi. Lahti pelaa jalkapalloa. Se tuo pallo tehokkaasti lyhyillä syötöillä keskikentän kautta kohti Interin maalia. Interillä on vaikeuksia päästä Lahden paineen alta pois ja sen peliä kuvittaa toistuvat pitkät pallot, joista Liliu painii Lahden keskuspuolustuksen keskellä. Ensimmäisellä puoliajalla Inter tuntuu myös hukkaavan palloa vähän liian helposti. Sinimustien puolustuksella on kuitenkin hyvä päivä. Rick Ketting-Juuso Hämäläinen- Arttu Hoskonen -trio hyydyttää Lahden hyökkäyspyristelyt ja Henrik Moisaderin pelatessa varmaa peliä päästään puoliajalle kotijoukkueen johdossa.


Taiki Kagayama ja Kevin Kouassivi-Benissan juhlimassa Interin avausmaalia


Toisella puoliajalla satunnaisten salamoiden raapiessa taivasta Elias Mastokangas puristaa lahtelaisten pelihuumorin kuiviin. Ensin Mastokangas karkaa Álvaro Muñizin akrobaattisen syötön vapauttamana nokikkain Patrick Rakovskyn kanssa ja tyylittelee pallon maalin. Seuraavaksi Mastokangas koettelee itse painovoimaa puskemalla Connor Ruanen lähettämän keskityksen maaliin. Lahti horjahtaa köysiin, vaikka se saakin etutolpalle pommitetuista kulmapotkuista aika ajoin hyökkäyspään hässäkkää aikaiseksi.


Interin keskuspuolustus oli Veritaksella rautaa


Vaihdosta sisään tullut Aleksi Paananen saattaa vielä Mastokankaan syötöstä pallon yläkulmaan johtavalle kiitoradalle ennen kuin Roope Kantola väläyttelee jälleen, mitä sinimusta turkulaistulevaisuus saattaisi pitää sisällään. Rakovsky hölmöilee pallon Kantolalle, joka lähettää pallon lähes puolesta kentästä Lahden maaliin: ympäri Eurooppaa näitä näkee yritettävän, mutta 18-vuotias Kantola näyttää, miten toteutus tulee hoitaa. Peli päättyy siihen ja Interin 5-0 -voittoon


FC Lahti tuli hyvällä sykkeellä otteluun, mutta FC Inter oli sille yksinkertaisesti liikaa


Sekä Vahid Hambo että Mikko Kuningas ehtivät saada toisella puoliajalla hyvähenkiset terveiset Interin kannattajakatsomosta. Lahden kompastuskiveksi muodostuu lopulta viimeisen terävyyden ja kliinisyyden puuttuminen maalipaikoissa. Samaan aikaan Inter käyttää oman tilaisuutensa tehokkaasti ja vie finaalipaikan ensimmäisen puoliajan vaikeuksista huolimatta näytöstyyliin.


Finaaliin!

Viinikuvaus: jo varovaisesti kuohuvaa


perjantai 26. kesäkuuta 2020

Futisviinit: Emilio Moro 2016 Tempranillo

”Wine is an art, if you listen, it speaks to you, it tells you, when it needs to rack, when to rest. It’s like a living being that needs to be understood, attended and cared for” Emilio Moro

Vuonna 1932 perustettua Bodegas Emilio Moron viinitilaa pyörittä Moron perheen kolmannen sukupolven seppä José Moro. Suvun vision on ollut uniikkien ja intensiivisten viinien tuottaminen viinimarkkinoille. Emilio Morolla viinien tekeminen rinnastetaan taiteen tekemiseen. Tilan viinien uniikkius perustuu viinitilan maaperän läpikotaiseen tuntemiseen ja sen hyödyntämiseen viinin teossa.

José Moron ollessa ensimmäistä kertaa Sánchez-Pizjuánilla  Sevilla FC pelasi Real Madridia vastaan. Moro kiinnitti huomiota VIP-aitioissa tarjoiltaviin viineihin ja sai tuntemuksen, että pullojen tulisi olla Emilio Moron -viinitilalta. Vuonna 2018 Emilio Moro solmi yhteistyösopimuksen Sevilla FC:n kanssa ja Moron haave toteutui.

Viinissä käytetyn Tempranillo rypäleen juuret ovat pohjois-Espanjassa, jossa myös Bodegas Emilio Moron viinitila sijaitsee. Sittemmin rypäleestä on tullut Espanjan viljellyin punainen viinirypäle. Tempranillot ovat rehevän hedelmäisiä ja aromimaailmaltaan tummia. Tempranilloa käytetään Portugalissa myös portviinien rypäleenä.

Futiksen, Sevilla FC:n ja viinin ystäville viini on tilattavissa alkon tilausvalikoimista.

Emilio Moro 2016 Tempranillo


Lasiin kaatuu syvän tumman punainen inan violettiin taittava viini. Väristä huokuu tietty arvokkuus. Tumman rypäleisyyden taustalta tuoksuun nousee paahteisuutta. Vaimon, joka on enemmän viinin kuin futiksen ystävä, kanssa ristiin tuoksutellessa tuoksusta nousee karhunvatukkaa, luumuisuutta ja kirsikkaista makeutta. Tuoksu on mukavan monivivahteinen ja mukaansa vievä.

Suutuntumaltaa viini liukuu täyteläisen pehmeästä terävän nahkaiseen suun kuivattavan tanniiniseen. Aromit tarttuvat tiukasti suun pinnoille. Maussa tummaa kypsää marjaisuutta, karhunvatukkaa, luumua ja paahdetta. Kokonaisuudessa viini on erittäin luonteikas ja vivahteikas. Viinitilan visioimaa intensiteettiä todella löytyy, mutta se ei silti ylly missään vaiheessa häiritseväksi. Viini ei sinänsä ole mikään hellekesän juoma, mutta menee kyllä nautiskeluviininä voimakkaista mauista pitäville ja liharuuan kanssa tavoittaa varmasti vielä suuremman kohdeyleisön

Futiskuvaus: helposti europelipaikoille ja suoraan Mestareiden liigaan.


keskiviikko 24. kesäkuuta 2020

FC Inter-KuPS: räiskettä Veritaksella

Pehmentävistä puheista huolimatta Veritaksella oli revanssihenkeä, kun Suomen Cupin puolivälierissä KuPS saapui FC Interin vieraaksi. Katsomot olivat lohkottu pariin osaan ja sellainen viitisensataa henkeä oli todistamassa ottelua, joka voitaneen jo tässä vaiheessa todeta yhdeksi kauden viihdyttävimmistä.


Ilmalentoja osa I Arttu Hoskonen


Inter lähti kannattajakatsomon rummutuksen säestämänä pitämään palloa. KuPS vetäytyi odottelemaan vastaiskupaikkoja ja kärkkymään erikoistilanteita. KuPS pisti maalikarkelot pystyyn käytännössä ensimmäisestä hyökkäyksestään, kun Aniekpeno Udoh karkaa laidalta ja saa pomputeltua pallon maaliin ohi tyhjää harovan Inter -puolustuksen. Juuso Hämäläinen saa kuitattua pelin kulmatilanteesta tasoihin. Peli tuntuu taas olevan turkulaisten hallussa, kunnes Lucas Rangel hiipii sinimustien puolustuksen selustaan, jonne yksi kuopiolaisten lukuisista kukkupalloista putoaa. Rangel nostaa pallon tyylipuhtaasti maaliin.


Ilmalentoja osa II Anthony Annan


KuPS jatkaa vetäytymistä, pystypainia ja Interin virheiden kyttäämistä. Keltamustien kukkupallottelu muistuttaa väliin vain etäisesti jalkapalloa, mutta tehokasta se on. Urho Nissilä painaa pallon rangaistuspilkun kohdalta kolmannen kerran Interin maaliin heti toisen puoliajan alkajaisiksi. Kotiyleisö hiljenee hetkeksi, sillä sen verran epätodentuntuista on se, että tämä KuPS saa kolmannen maalin arvottua. Jalkapalloa sitä vastoin tarjoilee Kevin Kouassivi-Benissan, joka leikkaa sähäkästi KuPS:n puolustuksen selustaan ja kääntää Taiki Kagayaman lähettämän pallon keskellä rouhivalle Timo Furuholmille, joka tuo turkulaiset maalin päähän.


KuPS pääsi välillä kuin varkain Interin puolustukselta karkuun


Peli ei kauaa vanhene, kun KuPS:n puolustus hermoilee Elias Mastokankaan rangaistusalueella nurin ja Connor Ruane pistä pelin vastustamattomasti rangaistuspilkulta tasoihin. Vaaka tuntuu värähtävän reilusti turkulaisten puolelle, kun Nana Boatengin kuppi menee nurin ja hän kolhii otsallaan itselleen punaisen kortin. Furuholmillekin ehtii samasta tilanteesta helähtää punakortti, joka tuomarin kirjanpidon tarkastuksen jälkeen kumotaan. Outoa kyllä: Boatengin kurkkiessa vielä Veritaksen rakenteista Usman Sale käppäilee Inter puolustuksen uumeniin ja sutii pallon takakulmaan. KuPS siirtyy 3-4 johtoon.


Videolla Connor Ruanen rangaistuspotku


Reilu viisi minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua Alvaro Muniz löytää KuPS:n puolustuksen taskusta Kagayaman, joka tuikkaa ovelasti yhdellä kosketuksella pallon Furuholmille ja maestro tuo jälleen Interin tasoihin. Inter jatkaa voittomaalin hakemista ja Rick Ketting häärää myös piikissä loppuottelun ajan. KuPS vetäytyy, jos mahdollista, entisestään. Krampit taittavat jatkoajalla molempien joukkueiden pelaajia nurmeen. KuPS:lla on jatkoajan toisella puoliajalla pieni etsikkoaika, mutta maaliin asti keltamustat eivät palloa löydä. Niinpä panokset pistetään keskellä ja jaetaan rangaistuslaukauskisassa.

Inter heittää tuoreita äijiä pallon taakse. Erityisesti ilahduttaa katsoa, miten Noah Nurmen ja Martti Haukiojan jälkeen Roope Kantola pistää pallon itsevarmasti Otso Virtasen selän taakse. KuPS:lta Ats Purje ja Juho Pirttijoki hassaavat omat rankkarinsa, joten Kettingin jälkeen Interin ei tarvitse heittää edes viidettä laukojaa kehään. Värikkäiden vaiheiden jälkeen Inter saa revanssinsa Kuopion keltamustista ja futisjuhlat jatkuvat sunnuntaina Turussa FC Lahtea vastaan.

Viinikuvaus: uudelleen samaan lasiin kaadettu ja eri tavalla sekoitettu


torstai 18. kesäkuuta 2020

Futisoluet: Beavertown Brewery Lupuloid IPA

Valioliigan alkamisen kunniaksi futisoluiden sarjassa tartutaan Tottenham Hotspuria sponsoroivan Beavertown breweryn Lupuloid IPAan. Lähtökohdiltaan olut on tähänastisen sarjan kutkuttavimpia. Etenkin ulkomaalaisten oluiden osalta tässä on suurten panimojen ja brändien tuotosten sijaan enemmän käsityöläishenkisyyttä.



Lupuloid IPA



Lasiin kaatuu kullanoranssi olut. Vaahtoa ei juurikaan rakennu pinnalle, vaan se asettuu sokerimaisiksi ripotelmiksi oluen pinnalle.

Oluen tuoksu on painavan hedelmäinen. Siitä irtoaa mangoa ja hyvin kypsynyttä persikkaa. Tuoksun taustalla on mausteista ja havuista vääntöä. Tuoksu kertoo ikään kuin kahta tarinaa: trooppista ja tuhdin humalaista. Painava hedelmäisyys jää päällimmäiseksi tuntemukseksi.

Suutuntuma on kevyt. Maku lähtee tuhdin humalaisena ja havuisena, josta se taittuu yrttisyyteen. Humaloinnissa on sellaista José Mourinhomaista karismaa. Tuoksun hedelmäisyys jää tukevan humaloinnin jalkoihin ja saattaa siksi haastaa kevyempään humalointiin tottunutta maistelijaa. Ehkä itsekin toivoisi vielä enemmän hedelmäisyyttä olueen, mutta toisaalta olut ajaa vahvan kitkeränä eteenpäin. Aivan kuin Tottenhamin kuluva kausi.


3,7/5

Futis- ja viinikuvaus: taistelutahtoa ja kilpparipuolustusta.


keskiviikko 17. kesäkuuta 2020

KaaPo-KuPS: kadonnutta cup -romantiikkaa metsästämässä

Kaarinan Pojat ja Kuopion Palloseura ottivat mittaa toisistaan aurinkoisella Kaarinan keskuskentällä. Koronan hyydyttämän kotimaisen kilpafutiksen jälkeen KuPS pelasi ensimmäisen kilpailullisen ottelunsa. KaaPo oli ehtinyt edeltävänä viikonloppuna aloittamaan kautensa Porin Jazzia vastaan. Panoksena ottelussa oli paikka Suomen Cupin puolivälieriin.


Cup -romantiikkaa Kaarinassa


Veikkausliigaseuran saapuminen Kaarinaan kutkutteli sellaista suomalaisesta futiksesta puuttunutta cup -romantiikkaa, johon aika ajoin maailmalla törmää. Ottelu oli löydetty hyvin, sillä parkkipaikkaa sai hetken etsiä ja ottelun edetessä matsi kuulutettiin loppuunmyydyksi. Paikalla oli 470 katsojaa.

KuPS aloittaa ottelun väkevästi ja peliä pelattiin alussa pitkälti kotijoukkueen kenttäpuoliskolla. Maalia hallitsevat Suomen mestarit eivät painostusjaksonsa aikana saaneet aikaiseksi ja ensimmäisen puoliajan edetessä KaaPo sai paremmin pelin juonesta kiinni. Suurin ero kentällä vaikutti olevan KuPS:n fyysisyys. Kaarinalaiset iskivät kaksinkamppailuihin sähäkästi, mutta pelasivat myös fiksusti eivätkä lähteneet pystypainiin KuPS:n jättiläisiä vastaan. Kaksinkamppailut kääntyivätkin usein KaaPon vapareiksi. Lisäksi KaaPo onnistui paineistamaan KuPS:n pelinavaamista ja parasta virettään vielä hakevassa KuPS:n puolustuslinjassa pallo tuntui väliin polttelevan.


KuPS oli joukkueista fyysisempi, mutta KaaPo vastasi siihen oveluudella


Ennen ensimmäisen puoliajan päättymistä Tabi Manga tarjoili kulmatilanteesta ryppyjä romantiikkaan ja lopulta KuPS pääsi jokseenkin ansaitussa 0-1 -johdossa toiselle puoliajalle.

Toisella puoliajalla KuPS loi uhkaa keskitysten ja erikoistilanteiden kautta. Peli ajoittain myös kuumeni ja pientä jälkipeliäkin nähtiin, mikä kirvoitti muutaman kentälle osoitetun sattuviitanan sekä kotikannattajien että parin KuPS -kannattajan huulilta. Toisen puoliajan edetessä KuPS vetäytyi ja imi ylimääräisen tilan omalta kenttäpuoliskoltaan. Kaarinalaisilla oli vaikeuksia löytää reittejä kuopiolaisten muodon läpi ja pallo siirreltiin puolustuksessa puolelta toiselle.


KaaPo pelasi ennakkoluulottomasti omaa peliään


Pieni Cup -ihmeen vire puhalteli Kaarinan keskuskentällä, kunnes KuPS:n Aniekpeno Udoh ponkaisi korkeimmalla ja junttasi takatolpalle lähetetyn keskityksen maaliin. Tuhkimotarina jää tällä kertaa kirjoittamatta, mutta ottelu kuitenkin antoi osviittaa siitä, minkälaisista lähtökohdista sellainen voitaisiin jatkossa ammentaa. Lisäksi ensi viikolle rakentunut FC Interin ja KuPSin revanssimatsi saa futisperhoset pyörimään jalkapalloromantiikon vatsanpohjalla.


Torikokousta toisella puoliajalla

KuPS loi uhkaa erikoistilanteilla ja keskityspalloilla


Kaarinalaisen futiksen ystävät saattoivat napata hymyissä suin vielä kaksi grillimakkaraa yhden hinnalla kotimatkalleen. Tappio tuli, mutta lähtökohtiin nähden esitys oli erittäin hyvä. KaaPo lähti alusta asti kuvia kumartelematta pelaamaan omaa peliään. Tästä on varmasti hyvä jatkaa kakkosdivarin tuleviin koitoksiin, vaikka KuPS kirjaimellisesti olikin tällä kertaa liian vahva.


Juhlakahvit täällä?



Viinikuvaus: Cup -romantiikalla höystetty kaarinalainen


maanantai 15. kesäkuuta 2020

Ja sitten futis taas alkaa

Veritaksella saa venytettyä jalat seuraavan penkkirivin päälle. Rytmikkäät taputukset säestävät kotijoukkueen kulmapotkua, vaikka pelataan harjoitusottelua. Yleisöstä aistii sen, että jalkapalloa on ollut ikävä. Some -virrassa välkkyy, miten kotimaisen futiksen yleisökiintiötä pikkuhiljaa nostetaan. Korona jää paitsioon, vaikka eihän se minnekään ole vielä hävinnyt. Kotijoukkue voittaa 5-0. Aurinko tuntuu helottavan iltataivaalla tavallista pidempään.

Bundesliigan katsominen ilman yleisöä tuntui erikoiselta. Äänet kaikuivat kuin joskus omina divarifutisvuosina, jossain niistä askeettisista halleista, joissa harrastustaan sai harjoittaa. Dortmundilta jää pilkku saamatta Bayern Müncheniä vastaan, koska keltainen seinä ei ole sitä vaatimassa. Unionin Berliinin Ultrien äänet kaikuvat stadionin laitojen yli. Tiettävästi sanktioita ei tullut. Parissa viikossa ehti suorittaa Bundesliigan perusopinnot ja vilkaista myös sarjaporrasta alemmas Hampurin suuntaan. Reviiriderby, klassikon ja El Plasticon voi lisätä käyttösanastoon.

Sitten katsomoäänet simuloidaan kotikatsomoihin. Tuomas Virkkunen kuittaa napakasti, että Real Madridin kotiottelussa on nyt parempi tunnelma kuin koskaan. Marcelo tekee maalin. Pian sen jälkeen brassi syö energiapatukkaa ja juo pohjekramppeihin jotain frozen margaritan -näköistä virvoketta. Sevillan derbyn vie Sevilla FC. Selailen samalla kolmosdivarin otteluohjelmaa ja varailen lippuja KaaPon ja KuPS:n väliseen Suomen Cupin otteluun. Eihän se mikään alkuperäisen suunnitelman mukainen Venäjä-Suomi ole, mutta aion olla vastassa, saapuu futis sitten asemalle Allegrolla, pikajunalla tai resiinalla.

Leeds pelaa juhannuksena Cardiffia vastaan. Silloin futis voi viimeistään nostaa isännän viirin lipputankoon.

Viinikuvaus: vaatimattomasti saapuva, mutta odotettu


sunnuntai 14. kesäkuuta 2020

Futisoluet: Huuhkajat 2020 (lonkeron puolelle lipsahti)

Pitkäntuntuinen matka on kuljettu siitä, kun pallo potkaistiin Telia 5G areenalla kohti marraskuista pakkasen puremaa taivasta. Huuhkajat menivät Riven johdolla kisoihin. Jännitys jatkui kisalippujen naarauksella. Sen verran oli kirjoittajallakin onnea ja nopea hiirisormi, että ylihuomenna piti lähteä Pietariin. Eilen Suomi olisi voittanut Tanskan Teemu Pukin maaleilla.


Huuhkajat 2020

Lasiin kaatuu samean harmaa ja reilusti kupliva juoma. Huuhkaja tuijottaa tölkistä suoraan silmiin, kun long drinkin tai tuttavallisemmin lonkeron päällä käväisee nopeasti sulava vaahtoaalto. Tölkin takana on Koffin hepat ja lausunto siitä, että kyseessä on Suomen palloliiton virallinen yhteistyökumppani.

Juoman tuoksussa on greippiä ja ginimäistä alkoholin pistoa.

Suutuntuma on kevyt ja juoma on jotenkin nopeasti haihtuva. Maussa on makeaa greippiä ja greippimehua. Taustalla aivan pienen pieni kaiku katajanmarjaisuutta. Eipä paljon muuta eikä välttämättä tarvitsekaan. Verrokkituotteisiin nähden juoma on piirun verran makeampi ja mehumaisempi. Se ei ole niinkään hapokas tai ginimäinen.

Kyseessä on todella helppo juoma. Sopii varmasti erittäin hyvin voitetun Tanska -matsin jälkeiseen aamupäivään tai Pietariin hostellin kattokerroksen terassille Pietarin nähtävyyksistä tai metrolinjoista kertovan kirjallisuuden viereen.  Sopii myös matkalaukkuun. Kaiken varalta.


3/5

Futis- ja viinikuvaus: hyviä lähimuistoja ja tulevaisuuden kuvia rennon kaupallisessa paketissa.


lauantai 13. kesäkuuta 2020

Futisoluet: Brewer's Special Bayern Weiß

Kansallisen liigan starttaamisen kunniaksi futisoluiden sarjaan valikoituu Saimaa Brewingin Brewer’s Special -sarjan Bayern Weiß. Olutta kuvataan tölkissä vaaleaksi voittajattareksi, joka rakentaa maalipaikan yhdistelemällä hedelmäisyyttä ja mausteisuutta täyteläiseen maltaisuuteen. Kuivahumalointi takaa sen, että vastustajan verkot venyvät. Etiketin teksteineen voi nähdä ja mieluusti näkeekin tribuuttina naisfutikselle




Lasiin kaatuu hunajan oranssi samea olut, jonka päälle nousee runsas puhtaan valkoinen ja hattarainen vaahto. Tuoksussa vehnäisyys kohtaa hedelmäisyyden.  Taustalla on vaaleita viljoja ja tuulahdus banaanisuutta.


Voittajar

Suutuntuma on piirun imelä, vaikkakin kuplat nostavat oluen ryhtiä. Maku leikittelee kevyellä vehnäisyydellä, tilkalla mausteisuutta ja etäistä tropiikkia. Keveydessään menee reilusti kesäisen puolella. Makujen ilotulittelun sijaan olut sopii janonsammuttajaksi ja esimerkiksi kokille grillausolueksi. Luonteeltaan olut ei ihan ole Megan Rapinoe tyyppinen, mutta ajaa kyllä ideaansa tölkkiin rakennetun tarinan kautta.

Oluella on selkeä paikkansa kotimaisten oluiden kokoonpanossa ja vierelle sopisi vielä hyvin toinenkin pelintekijä

Asenteesta 5/5

Futis- ja viinikuvaus: hyvällä asenteella soljuva paikkansa pitävä kokonaisuus


torstai 11. kesäkuuta 2020

Kotimaista huippufutiskesää kohti: FC Inter-MuSa

Kesäinen aurinko hyväili Veritakselle saapunutta yleisöä, kun FC Inter otti liigacupin kenraaliharjoituksessa mittaa Musan Salamasta. Liput oli myyty noin joka viidenteen penkkiin, joskin pariskunnat, perheet ja kaveriporukat olivat löytäneet itselleen viereiset paikat. Jalkapalloa on kaivattu. Sen huomasi, koska yleisö oli paikalla mukavasti ja kannustusta riitti koko ottelun ajan. Erityisesti Martti Haukioja oli uinut ainakin yhden katsojan sydämeen ja "Mara" saikin reilusti suitsutusta ja ohjeistusta yleisöstä.

Inter lähti tutulla 3-4-3 -ryhmityksellä matsiin. Taktisesti Interin pelissä oli muutamia kiinnostavia elementtejä.  Esimerkiksi topparina pelanneen Martti Haukiojan nousut olivat kuin Chris Wilderin Sheffield Unitedin pelikirjasta. Lisäksi terävästi pelannut Taiki Kagayama putosi usein kymppipaikalle tarjoamaan syöttösuuntaa ja rakentamaan peliä. Myös Anthony Annan osallistui Álvaro Muñiz vierellä aiemmin nähtyä enemmän pallolliseen peliin.


Aktiivisesti Interin hyökkäyspeliin osallistunut Martti Haukioja kulmatilanteessa korkeimmalla

MuSa pyrki myös pelaamaan aktiivisesti. Se avasi peliä nopeilla lyhyillä syötöillä ja haki laidoilta murtautumispaikkoja. Toisella puoliajalla MuSan höyry tuntui kuitenkin loppuvan.

Peliä ehdittiin pelata melkein puoli tuntia ennen kuin ensimmäistä kertaa helähti. Kevin Kouassivi-Benissan sai Liliun syötöstä jalkansa vapaaksi ja painoi pallon vastustamattomasti MuSan maaliin. Turkulaisyleisöllä oli vielä treenattavaa Kevinin sukunimen huutamisessa kuuluttajan kalastellessa sitä tuttuun tapaan maalin jälkeen. Eiköhän seuraavassa matsissa jo irtoa paremmin.


Aati Marttinen ilmatilan herrana

MuSa pysyi ensimmäisen puoliajan kohtalaisesti Interin kyydissä mukana ja enempää maaleja ei nähty. Yleisö polki itsensä erikseen avattuun kahvipisteeseen ja janoisimmat saivat matsioluen tai siiderin Junior Cafen puolelta.


Hattutempun tehnyt Kevin Kouassivi-Benissan oli ottelun hahmoja

Toisella puoliajalla MuSan koneen karsta alkoi paljastua. 65 minuutin kohdalla Rick Ketting saa lyhyenä pelatun kulman jälkeen pallon suunnilleen rangaistuspilkun kohdalle ja luutua pallon maaliin. Neljä minuuttia tämän jälkeen Kouassivi-Benissan irtoaa oikealta laidalta ja pyssyttää pallon etuyläkulmaan. Peli ei tästä paljoa vanhene kun Kouassivi-Benissan räväyttää hattutempun kasaan pudottamalla pallo suoraan vaparista etutolpan viereen. Kagayama ja vaihdosta sisään tullut Elias Mastokangas sommittelevat vielä Liliulle maalipaikan. Brassihankinta ei erehdy ja Inter tekee viidennen maalin.


                                        Videossa Kevin Kouassivi-Benissanin vaparimaali

José Riveiro voi hyvän esityksen lisäksi taputella itseään olalle hyvistä hankinnoista, sillä tämän kauden hankinnat vastasivat Interin kaikista maaleista. Ottelun lopussa vaihtoruletti pyörii kiivaana ja useampikin pelaaja saa pohkeilleen tuikitärkeitä minuutteja. Minuutit olivat tuikitärkeitä myös turkulaisille futiskannattajille, jotka voivat hymyissä suin jatkaa jo kytevää futiskesää kohti.

Viinikuvaus: hyvän mielen kesäviini


keskiviikko 10. kesäkuuta 2020

Sevilla FC-Real Betis Balompié: Espanjan kiihkein

Pallo potkaistaan peliin ikuisuudelta tuntuneen hetken perään Estadio Ramón Sánchez Pizjuánilla. Katsomot ovat tyhjänkoleat, mutta veri virtaa kuumana, kun Sevilla FC:n ja Real Betis Balompién matadorit ratkovat Sevillan herruuden. Sevillan derby tai toiselta hemmottelunimeltään suuri derby (El Gran Derbi) on kenties Espanjan kiihkein.

Sevilla FC on historiallisesti ollut sosiaaliseen eliitin omima joukkue. Tarinan mukaan Real Betis Balompié  sai alkunsa riidasta, joka juontui siitä, että yksi Sevillan johtajista ei olisi suostunut palkkaamaan työväenluokkaisia pelaajia. Tästä syystä kaksi muuta Sevillan johtajaa erosivat seurastaan ja perustivat Betisin. He halusivat tehdä kaiken toisin kuin Sevilla. Sevilla oli kansainvälinen seura, joten Betisille tahdottiin rakentaa andalusialainen identiteetti. Betisin paidan vihreä väri ja sen nimi viittaavat andalusialaisiin juuriin. Luokkarajat ovat vuosikymmenten saatossa haalentuneet, vaikka derbyn liekit lyövät yhtä kuumina kuin aina.

Modernin jalkapallon aikaan Sevilla on ollut seuroista menestyneempi. Se on haalinut pokaaleja niin Espanjan kuin kansainvälisillä kentillä. Lisäksi se on vienyt leijonan osan derbyistä nimiinsä. Molempien seurojen kannattajajoukot ovat erittäin fanaattisia ja se tarttuu derbyissä pelaajiin. Punakortit viuhuvat ja kylmäpusseja kuluu. Yhteydenotot fanien kesken eivät myöskään ole olleet harvinaisia. Sanotaan että Sevillan derbyt on Espanjan kiihkeimpiä, koska Sevilla on kaupunkina Espanjan kiihkein. Lisäksi derby ei ole niin globaalien kaupallisten tuulien pöhöttämä kuin El Clásico, vaan se on säilyttänyt hyvän osan omaa autenttisuuttaan.

Vuosien saatossa sanansäilät ovat lennelleet Sevillan valkopunaisen ja vihreän puolen erottavan aidan yli. Historiassa molemmat ovat syyttäneet toisiaan siitä, että ne ovat tarkoitushakuisilla tappioillaan pudottaneet kilpaveljensä sarjaporrasta alemmas. Derbyt ovat ottaneet lisäjengaa myös seuran omistajien kautta. Sevillan entisen presidentin José María del Nido Benaventen ja jo eläköityneen Betisin entisen omistajan Manuel Ruiz de Lopera välisiä kukkotappeluita on käyty niin mediassa kuin katsomossakin. Molemmat miehet ovat julistaneet itsensä Sevillan tärkeimmiksi henkilöiksi ja de Lopera nimesi vaatimattomana Betisin stadionin itsensä mukaan.

Debyn erikoispainoksessa voimme odottaa Julen Lopeteguin Sevillalta nopeasti etenevää, jatkuvia alueellisia ylivoimia muodostavaa ja hyökkäyspelissään erityisesti laitoja hyödyntävää energistä lähestymistapaa. Joan Francesc Ferrer Sicilian eli tuttavallisemmin Rubin Betis tulee vääntämään kättä Sevillan kanssa pallonhallinnasta. Betisin hyökkäyspeli varioi ja sopeutuu vallitsevaan tilanteeseen. Rubin saattaa myös käyttää ottelun sisällä eri muodostelmia. Teoriassa siis näin. Tosiasiassa derbyn imu, valtoimenaan läikkyvät tunteet ja arvaamattomat käänteet ottavat ottelusta osansa.

Viinikuvaus: tulella ja tappuralla maustettu punainen


sunnuntai 7. kesäkuuta 2020

Futisoluet: Veltins Pilsener

Ennen illan Union Berliinin ja Schalke 04:n matsia, jota voisi historiaan peilaten nimittää työläisseurojen derbyksi, futisolut sarjaan valikoituu Brauerei C. & A. Veltinsin Veltins pilsener. Veltins on ollut Schalken sponsorina vuodesta 1997. Arena Auf Schalken nimioikeudet vuokrattiin Veltinsille 2005, josta lähtien Schalken kotiareenan nimi on ollut Veltins-Arena.

Schalke 04:n Veltins Pilsener


Lasiin kaatuu kullanvärinen ja valoa reilusti läpipäästävä olut. Oluen päälle nousee tasainen valkoinen vaahto, joka sulaneena muistuttaa hieman Guinnessin vastaavaa. Tuoksussa on hentoa ruohoisuutta ja vaaleita viljoja. Tuoksu on hyvin mieto ja helposti lähestyttävä.

Suutuntuma on raikas ja reilun kuplainen. Raikkaus ja maltillisenoloinen humalointi tekevät oluesta helposti lähestyttävän. Maku toistaa tuoksun ja tietynlainen helppous jää päällimmäiseksi fiilikseksi. Maussa viljaisuutta, ruohoisuutta ja lopussa greippistä karheutta. Sinänsä mikään makujen ilotulitus ei ole kyseessä, vaan pikemminkin peruskamaa helpossa ja häiriöttömässä paketissa. Kokonaisuus on kaiken kaikkiaan hyvin hallittu ja varmasti on saatu sitä, mitä on tilattu.

Veltins Pilsener sopisi varmasti ennen matsia kuumalla nautittavaksi terassiolueksi ja lempeäksi tunnelmannostattajaksi. Olut oluena.

3,4/5

Futis- ja viinikuvaus: tyylilleen uskollinen, tasapainoinen ja kursailematon pelisuunnitelma


lauantai 6. kesäkuuta 2020

Futisoluet: Berliner Kindl:n Jubiläums Pilsener

Futisoluiden sarjaan Kupittaan cittarista tarttuu Hertha Berliniä sponsoroivan Berliner Kindl:n Jubiläums Pilsener. Kirjoittaja on kieltämättä joutunut hieman oluiden kanssa epämukavuusalueelle sen siivittämänä, että Bundesliiga on nyt käynnissä olevista futissarjoista se ilmeinen ykkönen ja pilsneri siellä tuntuu olevan framilla. Suoraan sanoen pilsnerit eivät tyypillisesti ole noussut omalla suosikkilistalle. Toki ensi viikolla päässee sitten selailemaan, minkälaisia mahdollisuuksia avautuu Espanjan suunnalta.


Berliner Kindl: Jubiläums Pilsener

Lasiin kaatuu kullanruskea läpikuultava olut. Päälle nousee tasainen kylpyvaahdon valkoinen täyteläinen vaahto. Kaatovaiheessa oluesta nousee voimakkaan humalainen tuoksu. Hetken lasissa auetessaan tuoksu tasoittuu. Tuoksusta irtoaa ruohoisuutta, hunajaista makeutta ja kauraa. Tuoksu antaa hieman armeliaamman vaikutelman lasissa levätessään kuin pullosta kaatuessaan.

Vaikka Dortmund onkin illan matsissa Jubiläums Pilsenerin vastustajana, niin mieleen välähtää Der Klassikerissa Jerome Boatengin rangaistusalueella kädellään blokkaama Erling Braut Hålandin kuti. Pilkku jäi saamatta ja tilannetta ei edes tsekattu VAR:lta. Olisiko näin käynyt, jos keltainen seinä olisi ollut ulvomassa Dortmundille rankkaria?

Suutuntumaltaan olut on täyteläinen, pehmeä ja hieman kupliva. Maku on viljainen. Pilssin pistävyys jää taustalle ja olut on helposti juotava. Ruohoinen humalointi nousee hetkeksi jälkimakuun ikään kuin muistuttaakseen, että pilsneristä tässä kuitenkin on kyse. Lopulta kuitenkin kaurainen ja hunajainen makeus täyttää jälkiliu’un Oluena ja pilsnerinä menee leppoisamman puolelle. Vähän niin kuin Hertha Berlin verrattuna Union Berliiniin. Viruttelukaveriksi kun kauhaisee vielä chilipähkinöitä niin ollaan kiinni aika hyvässä hetkessä.

 

3,4/5

Futis- ja viinikuvaus: paikkansa ylemmässä keskikastissa tietävä ja siitä nauttiva.


Reserviderby: FC Inter 2 - FC TPS U23

Veritaksen kupeessa Kupittaa 2:lla haettiin ensiaskelia pian alkavaan kotimaiseen futiskauteen, kun kolmosdivarissa pelaavat FC Inter 2 ja TPS U23 ottivat mittaa toisistaan. Reserviderbyn alkuminuuteilla keltaisissa pelannut Joonas Laurikaisen TPS oli saanut unihiekat paremmin varisteltua silmistään ja se vaikutti olevan kevyemmällä jalalla liikenteessä. Ottelun avaus- ja lopulta ainokaiseksi jääneessä maalissa oli kaikuja edellisestä huomiosta. Parin minuutin jälkeen pallo lipsahtaa Interiltä harmittomalta vaikuttavan tilanteen päätteeksi oman maaliin.

Sadetta pakoilleen kentän reunalle oli kerääntynyt ihan mukavasti porukkaa ja sinimustien lippukin liehui kannattajien joukossa melkein koko ottelun ajan. Pelin intensiteetti oli hyvä ja derby -hengessä taklaukset vietiin loppuun asti. Molemmat joukkueet imivät vastustajan pallolliselta peliltä nopeasti tilan pois ja vapareita vihellettiin tasaisesti molempiin suuntiin.


Kotimaista divarifutiskautta puhalleltiin uudelleen käyntiin Turun reserviderbyssä 

Yleisöstä kommentoitiin kolmosdivarin tason ja vauhdin nousseen. Siksi matseja oltiin ruksimassa enemmänkin kesän ohjelmistoon. Etenkin kun veikkausliigan katsomonsäännöksistä ei vielä ollut täyttä varmuutta.

Pelin edetessä Inter pääsi hieman paremmin pelin päälle ja otti pallonhallinnan itselleen. TPS pelasi organisoidusti tiiviillä muodolla puolustaen. Interin hyökkäyspelissä oli enemmän näyttävyyttä ja hyökkäyskolmanneksella haettiin luovia ratkaisuja. TPS sai vastaiskuista maalipaikkoja, mutta Onni Sillanpää otti muutaman aika näyttävän kopin.



Veritaksella testaillaan äänentoistolaitteita ja juniorcafeen maukas kahvi haihtuu ikeniin. Inter saa toisella puoliajalla pallon kertaalleen maaliin, mutta tuomaristo arpoo tilanteesta paitsion. Pian tämän jälkeen pallo kolahtaa vaparista TPS -maalin tolppaan. Muutama aika rouhea lanaus nähdään ja keltalaput viuhuvat.



Sade löytää ennusteenmukaisella paikalleen ottelun viimeisillä minuuteilla. Inter saa vielä joitain hyviä maalipaikkoja, mutta tänään ei sinimustilla osu ja TPS vie alkuminuuttien onnenkantamoisella reserviderbyn nimiinsä.

Viinkukuvaus: kellarin reserveistä päivänvaloon kaivettu