Sivut

keskiviikko 31. toukokuuta 2023

TuRaKe-IFK Mariehamn: henkinen finaali?

Turussa oli ollut liikenne sekaisin jo monta päivää. Monet luulivat, että asian taustalla oli siltaremontti jossain päin Helsinginkatua, mutta tietäjät ja futistietäjät tiesivät paremmin: kaiken takana oli järjestelyt suureen futisspektaakkeliin, jossa vakuuttavaa Cup -taivaltaan käynyt ja jalkapallollista kotiaan nelosdivarissa pitävä TuRaKe sai vastaansa sipsisaarilta Veikkausliigan IFK Mariehamnin. Kotona iskee stressi: mitä jos koko valtakunnan median huomio ottelulle aiheuttaakin sen, että Yläkentän portit lyödään juuri kirjoittajan nenän edestä kiinni? Voiko tällaista mahdollisuutta tulla elämässä enää koskaan? Ei välttämättä, joten aikaistan lähtöäni.

Vitosella pääsee sisään ja kaupantekijäksi saa vielä karamellin. Yläkentän lehtereillä on jo hyvin porukkaa, kun sujahdan yleisön joukkoon. Tovin kuluttua pelaajat saapuvat alkuseremonioihin ja kuvattavaksi. Mieleen hiipii väkisinkin, että onko kyseessä jopa Suomen Cupin henkinen finaali? Niin tai näin. TuRaKe ottaa heti pallonhallinnan. Asiaa tietysti avittaa se, että TuRaKe on juuri se joukkue, joka sai avauspotkun antaakseen. Pitkä pallo lentää laitaa kohti. Yleisö elää hyvin pelissä mukana.

TuRaKe saa asiansa tuntevalta yleisöltä ansaitsemiaan aplodeja kaikista hyvistä suorituksistaan ja niitä piisaa ensimmäiseen kymmeneen minuuttiin useampia: Aleksi Mäki purjehtii hienosti useamman IFK Mariehamnin pelaajan ohi ja vain totaalinen Murphyn lakikirja estää tilannetta eskaloitumasta maaliksi. Pian tämän jälkeen Samuel Sibakov paikantaa IFK Mariehamnin veskarin Otto Hautamon olevan etäällä maalistaan. Sibakov lähettää kudin kohti saarelaisten maalia, mutta ilmeisesti luonnonoikkuna Yläkentälle imeytynyt alipaine muuttaa pallon liikerataa siten, ettei se aivan lennä maaliin asti.

TuRaKe piti IFK Mariehamnin ahtaalla ottelun alkuminuuttien ajan

TuRaKen hurmoksellisen alun jälkeen se luovuttaa, mitä ilmeisimmin solidaarisuussyistä, pallonhallinnan IFK Mariehamnille. TuRaKe roikkuu sinnikkäästi vieraiden mukana ja sillä tuntuu ”Lucky Ballin” sijaan olevan hyökkäyksilleen suunnitelmaa. Suoraviivaisilla avauksilla tavoitellaan hyökkäyspään järkäleitä Aleksi Ojanperää ja Matias Harjuhahtoa. Joskin Harjuhahto palaa parinkymmenen minuutin pelin jälkeen takaisin kentän laidalle puheenjohtajan hommiin.

IFK Mariehamn jauhaa, jauhaa ja jauhaa. Lopulta Alan Henrique on vastustamattomasti keskityspallon alla ja Henrique pukkaa saarelaiset 0-1 johtoon. Kotiyleisön keskeltä kimahtaa hieman vahingoniloinenkin kiljahdus. Viitisen minuuttia tästä niin Daniel Enqvist tuuttaa TuRaKen boksiin pyörimään jääneen pallon maaliin: 0-2. Tällä millään ei kuitenkin ole mitään merkitystä, sillä pian nähdään Aleksi Ojanperältä keskialueella sellainen Marseillen ruletti, että sopii kysyä, mahtavatko vieraat enää kotisaarelleen palatessaan löytää Turusta oikeaa terminaalia? IFK Mariehamnin Enqvist löytää tilaa boksin vasemmalta kulmalta ja napauttaa väkevyydeltään Naga Morich -tason kudin takakulmaan: 0-3. Poltettava lieventävää maitoa pistää pöytään Pyry Tenho, joka katkaisee yhden IFK Mariehamnin tuhansista keskityksistä täydellisellä nostolla oman maalin yli. Yleisö on haltioissaan.

Katsomossa revitään ensimmäisen puoliajan viimeiset ilot IFK Mariehamnin taivaan tuuliin ja kauas Kupittaan Cittarin suuntaan lentävistä vapareista. On aika mennä tauolle. TuRaKen buffetti takoo juhlaillassa sampoa kuin Seppä Ilmarinen konsanaan ja voidaan vain arvailla, että onko tuotto viisi- vai kuusinumeroinen. Makkaran riittävyys huolettaa monia. Lisäksi ottelun hinnoittelua pidetään varsin kohtuullisena. Strategia onkin enemmän ollut Aki Riihilahden oppikoulun omille kannattajilleen arvoa tuottava kuin jääkiekkoliiton kaiken kuppaava malli.

”Ykki, kakki, kolme”, takana lasketaan kuinka paljon kentällä on pelaajia. TuRaKe ottaa toiselle puoliajalle selvästi myös hallitun vetäytymisen taktiikan. Yleisö pääsee jälleen huokailemaan, kun Aleksi Mäki pitää toisen puoliajan alussa pääsarjalaisia jälleen pujottelukeppeinään. Kaikella on kuitenkin hintansa ja taiteilijanimeä Dé kuunteleva vihreäpaita tällää pallon alakulmaan: 0-4 ja peliä on pelattu 49 minuuttia.

Aleksi Mäki väläytteli ottelussa useampaan kertaan

Takana kuvataan ”Nikkelle vireoo”. Yleisö saa aihetta aplodeihin tiheämpään tahtiin kuin snookerissa konsanaan. Tosin vaikuttaa hieman siltä, että TuRaKe pelaa sikäli pitkää peliä, ettei se lähde polttamaan kaikkea petrooliaan tähän yhteen peliin, kun läntisen-Suomen nelonenkin on vielä alkutaipaleellaan. Ojanperä astuu uudemman kerran parrasvaloihin lukuisilla pallonriistoilla, joiden kautta hän osoittaa sen, että pystyy kyllä ottamaan pallon TuRaKelle aina, kun haluaa.

Yleisömääräksi ilmoitetaan 424 ja TuRaKen puolustuksessa Erno Kankaanpää osoittaa sellaista kylmäpäisyyttä pallon kanssa, että se saa varmasti jopa Kimi Räikkösen hikoilemaan. Kaikesta huolimatta Arvid Lundberg sivaltaa maalin edestä pallon viidennen kerran melko näyttävän kuvion päätteeksi TuRaKen maalin: 0-5 ja tietysti kellossa on tasan viinipullon senttilitrojen verran. 

Yleisöstä alkaa tulla vaatimuksia kotijoukkueelle: ”Ylös, ylöspäin!”. TuRaKe toimittaa, mitä yleisö pyytää ja Mäki tikkaa jälleen tulisesti vasenta laitaa. Mäki hakee hyvällä syötöllä okealta laidalta Kuusiston, mutta Kuusisto ei aivan saa tai ei välttämättä tahdokaan pistää palloa pussiin ettei saarelaisille tulisi paha mieli.

Olihan IFK Mariehamnillakin ottelussa omat hetkensä

Dé livahtaa TuRaKen puolustuksen tiivisteiden välistä ja uittaa pallon Sauli Karjalaisen kainalon alta maaliin, kun 85 minuuttia on pelattu: 0-6. Parin minuutin kuluttua edellisestä ja Robin Sid toimittaa palloa keskeltä alakulmaan: 0-7. ”Tu-Ra-Ke! Tu-Ra-Ke!” -kuuluu katsomosta. Sen jälkeen kuuluu muutama vihellys Vili Lehtovaaran pillistä ja hieno ottelutapahtuma tulee päätökseensä. TuRaKen pelaajat poistuvat buffet- ja lipputulojen siivittämänä paikalta helikopterilla, koska seuran status muuttui ottelun myötä varmasti sellaiseksi, etteivät siihen enää suljetut Helsinginkadut saa vaikuttaa.

Kiitos TuRaKe, IFK Mariehamn ja nykymuotoinen Suomen Cup

Viini: kymmenen pulloa möttöstä 


maanantai 29. toukokuuta 2023

FC RP-TuKV: panokset kovenee

Ruskon ilmanalassa oli tuulta, sadetta, surua ja dagen efteriä. Kaasugrilli vaati kesyttämistä, mutta kahvi ajoi ensimmäisen puoliajan asiaa, kun Turun Kisa-Veikot vierailivat Ruskolla. Jonkinlaista yli seurarajojen kulkevaa yhteyttä oli myös havaittavissa joukkueiden välillä, kun Ruskon organisaatiosta luvataan TuKV:n vasemmalla laidalla rouhineelle Justus Peltoluhdalle avoin kaista koko ottelun ajaksi.

Alkutunnusteluiden jälkeen TuKV ottaa pelin enemmän taskuunsa. TuKV liikuttelee fiksusti palloa keskikentällä ja saa palloja molemmille laidoille FC RP:n puolustuksen selustaan. 12 minuutin kohdalla TuKV:n Juho Tolonen astelee tuulen värisyttämää kulmalippua kohti. Yleisöstä pyydetään suoraa maalia ja Tolosen kulma kaartuukin maalia kohti. Aivan suoraan se ei katiskaan löydä, vaan vaatii maalineduspainin, jonka voittajakasi ilmoittautuu Benjamin Nygren: 0-1

TuKV hyödynsi hyvin molemmat laitakaistansa

Peli etenee TuKV:n hallinnassa FC RP:n parinkymmenen minuutin kohdille osunutta muutamia kulmia ja vapareita tuottanutta hyvää jaksoa lukuun ottamatta. TuKV:n Peltoluhta toteaa tiukan kaksinkamppailun jälkeen olevansa sähäkällä jalalla liikenteessä ja seuraavasta tilanteessa Peltoluhdan sähäkkä vasuri heilahtaa boksin rajalla ja ainoastaan Jesse Juutilaisen oikea aikainen kurotus estää palloa putoamasta etuyläkulmaan. Yleisöstä kysellään, että eikö Peltoluhdan vasuri ollut nimenomaisesti tukijalaksi tarkoitettu, johon vastaus on suunnilleen sellainen, että sillä kun huiskii, niin ikinä ei tiedä mitä tapahtuu.

Tuuli ja sade yltyvät. Jälleen TuKV vasemmalta lähtevä kulma tuuliefektillä on pudota maalin ja joidenkin mielestä se käykin sisällä, mutta ylärimaa koputellut tilanne ei päädy tulostaululle asti. Buffetin ylle roudataan katosta. Sade käy useammalle kesäfiiliksissä ja -pukeissa paikalle saapuneelle sietämättömäksi. Autoja ajetaan kentän viereen ja kirjoittajakin pakenee Hiidenvainion koulun katoksen alle värjöttelemään. Tauko voi alkaa.

Taukoa ja sadetta paossa

FC RP:n kannattajaosastosta käydään motivoimassa joukkuetta sillä, että seuraavan maalin tekijälle tuloutetaan bonuksina 12 olutta. Porkkana popsituttaa, sillä FC RP on heti toisella puoliajalle paremmin pelissä mukana. Kysehän oli panosten korotusten jälkeen enää siitä, että ”kenellä on vähiten rahaa ja eniten jano”. FC RP:n Samuli ”Litti” Lehtinen riplaa itsensä keskeltä maalipaikkaan, mutta vielä ei osu. Sateen liukastama tekonurmi kutsuu ymmärrettävästi liukutaklauksia puoleensa. Pari sellaista tömähtääkin puolin ja toisin vastustajaan eikä niinkään palloon, mutta kaikki pelaajat pysyvät kentällä.

FC RP ottaa ottelua isännöitäväkseen. Lopulta Lehtinen lataa boksin takaa erinomaista kehon hallintaa osoittaen teknisesti briljantin kudin joka ottaa juuri ennen TuKV:n maalia lisäjengaa märästä alustasta. Pallo pomppaa Antti Niemelän käsien kautta maaliin.

Bonari lunastukseen

FC RP:llä on parikin aihioita lisäosumiin. FC RP:n maantiekiitäjä Oskari Kakko karkaa oikealta laidalta, mutta takayläkulmaa kutkutteleva laukaus ei aivan osu raameihin. Lehtinen jysäyttää jälleen kauempaa, mutta rimaan kolahtaa. Sitten TuKV:n Metin-Mikko Aalto lipsahtaa kuin saippuapala FC RP:n puolustukselta. Aalto päättää oikean laidan ”Great eskapensa” takakulmaan löytävällä sijoituksella: 1-2. Tovi edellisen perään hiukan kuin tyhjästä TuKV:n Akseli Hakala puskee keskeltä komeasti 1-3 -osuman.

FC RP:llä oli omat maaliaihionsa toisella puoliajalla, mutta TuKV oli kitsas vieras pinnojen suhteen

FC RP jatkaa kisureiden jahtaamista ja TuKV varjelee johtoaan. Erityisesti TuKV:n Karim Jebar paukuttaa palloa sellaisella pieteetillä rauta-aitojen yli peltoja kohti, että kaverin täytyy selvästi tykätä hommasta. FC RP:n valistuneen nuorisjaoston jäsen tietääkin kertoa, että Jebar toteuttaa Ruskon ala-asteen 5d -luokalla lanseerattua ”Helvetti -palloa”.  TuKV:n ”skoutti” ilmoittaa vielä iskeneensä silmänsä Samuli Lehtiseen ja povailee tämän pelaavan ensi kaudella kisureissa. FC RP:n kannattajien vastaus resonoi ”ennemmin helvetti jäätyy” -tyylisen vastauksen.

Peli päättyy 1-3 ja TuKV nousee aivan lohkonsa kärjen tuntumaan. FC RP jää kaipaamaan lisäpinnoja noustakseen sarjan punaiselta sektorilta pois.

Viini: 12 lasillista sadetta pitävän katoksen suojissa nautittuna

lauantai 27. toukokuuta 2023

PiPS-TuWe: Piikkiö Päivien patinaa

Futiksen lisäksi Piikkiössä juhlittiin Piikkiö Päiviä. Hiljalleen se alkaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus, että blogin ollessa paikalla, avauspotku lähtee kaupunginjohtajan lapikkaasta. POP -Areenalla sisäteräsyöttöään esitelmöi Harri virta. PiPS:n vieraaksi saapunut Turun Weikot on ollut yhtenä blogin tutkintalinjana siitä asti, kun jostain nelosen ilmiantoringistä nousi vinkki, että joukkueen piikissä viilettäisi sarjatasoon nähden poikkeuksellisen kova kärkipelaaja. Myyttiseksi jäävä Daniel Korbelainen ei kuitenkaan ole kokoonpanossa, joten asian empiirinen todentaminen lienee jonkun tulevan keikan agendalla.

Piikkiö Päivien futismatsi juhallisesti liikkeelle

PiPS vierittää avauspotkunsa ovelasti veskarilleen Linus Virkille, joka tuuttaa Pohtionvuoren korkuisen pallon TuWen kenttäpuoliskolle. TuWe nappaa pallon ja Florent Jashari peippailee pian itsensä ensimmäiseen vetopaikkaan, mutta maalihanat eivät vielä aukea.

”Kovaa siihen”, kuulu TuWen puolustuslinjasta ja liekö sitten sarjatilanteesta juontuvaa vai mistä, mutta sen Piikkiöön tuoma energia on melko pingottunutta. Jopa niinkin pingottunutta, että pienelle kostoretkelle lähteneen Joonatan Mäkilän viikate olisi jonain päivänä saattanut jo vartin pelin jälkeen johtaa pesuhuonekeikalla ja siitä aikaisille yksille Bar Suojaan. 

Vieressäni Piikkiön nuoriso-osasto simuloi Turun Weikkojen tekemän rikkeen. Kentän laidalle tuotu onnenpyörä rätisee ja ottelun hallinta siirtyy hiljalleen PiPS:lle. PiPS löytää hyviä juoksuja ja palloja TuWen puolustuksen selustaan. Oikealla laidalla Ville Stylman on aktiivinen hyökkäyssuuntaan ja keskikentällä kapteenin nauhaa hallinoiva Sebastian Vikström tekee paljon kotijoukkueen peliä edistäviä tekoja. Tulostaululle ne eivät kuitenkaan mitään generoi.

Ville Stylman piti TuWen pakiston kiireisenä

Vieressämme paikalliset muurahaiset iskevät hanakasti mokkapaloista irronneiden strösselien kimppuun. PiPS:n Rei Hoda heittää juhlapäivän kunniaksi saksarin, joka lentää kuitenkin reilusti yli TuWen maalin. Molempien joukkueiden vitsiniekat saavat jutunjuurta maltillisella tempolla lähetetyistä maalipotkuista. PiPS:n suunnaltaan kysytään, että onko tulossa aikalisä. Pian TuWen leiristä kysellään taas vuorostaan, että ottavatko he juomatauon välillä, kun pallo ei meinaa löytää peliin.

Puolen tunnin pelin jälkeen TuWen Robert Pylkkänen hakee PiPS:n boksista hienolla syötöllä vapaana olevan Sami Elonevan, jonka kudin Linus Virkki saa työnnettyä vielä muita maita kohti. Muiden maiden rajalla vartiota pitää TuWen Vilho Leino ja Leino pussittaa TuWen 0-1 -johtoon. PiPS hiukan lamaantuu TuWen maalista ja TuWe taaseen saa parempaa rakennetta maalin asti melko laimealla dieselillä liikuteltuun hyökkäyspeliinsä. Ensimmäisen jakson papattimaton viimeistä nallia koputtelee kivellä kuitenkin PiPS:n Hoda, joka saa Stylmanilta nappisyötön boksiin, mutta askelmerkit eivät oikein osu.

Tauolla pyöritellään onnenpyörää. Taistelupari ja Reissuprinsessa hakevat touhuilleen aurinkoisempaa paikkaa. Yleisöstä huikataan, että takana olevassa metsässä saattaa olla ”punkkareita”. Tällä luultavasti viitattiin enemminkin punkkeihin kuin irokeesipäisiin anarkisesti sävyttyneen Rock -musiikin tyylilajia diggaileviin heppuihin.

TuWe punomassa juonia toiselle puoliajalle

”Leuka pois rinnasta”, on kotiyleisön viimeinen ohjenuora takaisin kentälle talsivalle PiPS:lle. TuWe aloittaa toisen puoliajan napakasti. Valdrit Pllana on pian puolittain karkumatkalla. Pllana haistelee maalia suhteellisen kaukaa, mikä ei lopulta muuta pelin tilannetta. PiPS saa myös toisen puoliajan alkuun pari aihiota tasoitukseen. Hodan kärkkäri boksista vaatii Antton Brobergilta jo melko sähäkkääkin reaktiota ja sellaisen Broberg toimittaa.

TuWe saa noin tunnin pelin jälkeen pelillisesti ottelun parhaaseen uomaansa. Pistohyökkäyksien lisäksi Turun ”ei tänään niin iloiset” Weikot ottavat nimiinsä pidempiä pallonhallintajaksoja ja pitkiä hyökkäyksiä. TuWen keskikentän keskustassa futsal -piireissäkin peliä yhdessä pyörittävät Jashari ja Ariani Sopjani löytävät hyvän rytmin hyökkäysten rakentamiselle. Hiljalleen pelin hallinta napsahtaa jälleen kotijoukkueen sektorille. PiPS:n Antton Veijalainen takoo kasan rautaa keskityksillään TuWen maalille, mutta lopputuotetta niistä ei synny.

Hieman passivoituva pelin pirta kutsuu selvästi draamaa luokseen ja lopulta PiPS:n vasemmalta laidalta lähtevän kulmapotkun merimainingeissa ja ottelun käydessä jo lisäaikaa, palloa viittilöidään pilkulle. Lämmöt nousevat jälleen turbovauhtia ja Pllana hankkii itselleen tilanteesta punaisen kortin, mikä muuttaa Hodan maaliin nostaman rankkarin jäljeen pelin dynamiikka vielä merkittävästi. PiPS lähtee odotetusti kovalla vimmalla tulouttamaan ylivoimaansa, mutta minuutteja jää vain muutamalle erikoistilanteelle. Ne TuWe kestää ja pinnat tasataan. PiPS:n leiristä ilman alaan kajahtava voimasana symboloi hyvin kotinjoukkueen pelin jälkeistä tunnetilaa.

Rei Hodan rankkari



Viini: kaupunginjohtajan viinikaapissa juhlapäivää varten säilötty erityisyksilö


PS: Blogin 2022 vuosikertaa on kovakantisena myynnissä esimerkiksi alla olevissa paikoissa (tai saatat löytää sen myös paikallisesta kirjastostasi):

https://kansallinen.fi/tuote/futista-ja-viinia-vuosikerta-2022/

https://www.booky.fi/tuote/jarno_rajalampi/futista_ja_viinia_vuosikerta_2022_tarinoita/9789526515700

tai voit kysyä tarjousta suoraan blogin somekanavissa!

perjantai 26. toukokuuta 2023

FC Inter Turku-FC Haka: kotiinpaluujuhlien kakkososa

Päättyvä arkiviikko tarkoitti pitkäksi venyvien FC Inter Turun kotiinpaluujuhlien jatkoja. Hyppäämme Veritaksen rappusille suoraan taisteluparin omista treeneistä. Tuulisesta kelistä huolimatta palautusravinteeksi valikoituu pillimehu. Sininen. Yleisöä on kertynyt jälleen paikalle kiitettävästi ja siksi hakeudumme suosiolla F-katsomoon, kun peliä on pelattu palttiarallaa vartin verran.

Inter puolusti tiiviisti Hakan rynnistykset

FC Haka vaikuttaa olevan tehtaan portin verran pelin päällä, mutta Rainerin johdolla päästään treenaamaan Darren Smithiä, kun Tommi Jyry paikantaa Smithin boksista. Smith askeltaa tyylipuhtaasti jalkansa vapaaksi ja sijoittaa pallon takakulmaan: 1-0, kellossa ventti. FC Hakan opponointi tulee sivuvaparien ja kulmapotkujen muodossa, mutta Inter puhdistaa maalinsa ilmatilaa taidolla ja hetkellisesti myös tuurilla, kun pallo putoaa Juan Lescanolle aivan avopaikkaan, mutta Lescanon pyyhkäisy pudottaa perintöastiat pöydän keittiönpuoleisen reunan yli.

Inter tuntuu saaneensa maanantaihin verrattuna paremman tuntuman kotialustaansa ja syötöt löytävät paremmin omilla. Asiaa toki edesauttaa Petter Forsellin paluu avaukseen kärjen taakse, mikä tuo sinimustien peliin jälleen Piispanmunkin verran lisää juonikkuutta. Taistelupari pyytää ”liukuria” ja kehottaa Interiä hakemaan palloa FC Hakan maalivahdin jalasta pois, koska silloin ollaan jo lähellä maalintekoa. Tauolle mennään hurmoksellisissa tunnelmissa ja Interin 1-0 -johdossa.

Tauolla tarkkuusammuntaa

Inter löytää hyvällä jalalla ja hyville juoksuradoilla jalkaansa laskevaa Smithiä FC Hakan linjan takaa toisen puoliajan alkuhetkillä toistuvasti. Ottelun lopputuleman kannalta merkitseväksi nousee Smithin rynnistys Hakan puolustuslinjan tetriksen tyhjään tilaan, josta Jyry paikantaa Smithin: 2-0 ja peliä on pelattu 53 minuuttia.


FC Inter Turku juhlimassa 2-0 maalia

”Lisää tulee! Lisää tulee! Hei! Hei! Hei!” -kuuluu Itäpäädystä ja lisää ei tietenkään tule. Paitsi tällä kertaa tulee, kun Jyry kiemurtelee oikealta laidalta päätyviivaa pitkin kohti Hakan maalia. Etukulmalla päivystää Mikael Almén, joka sementoi sisäteränsä sellaiseen asentoon, josta Jyryn lähettämä syöttö pingottuu Aatu Hakalan ulottumattomiin: 3-0 reilu tunnin pelin jälkeen.

Sinänsä Haka on ihan kelvollisesti pelissä mukana, mutta se on tehoton maalipaikoissaan, kun taas Interiä ja sen kannattajia tuntuu vaivaavan vain elämän sietämätön keveys. Kulmassa pistetään käsiä varisemaan. Jopa VIP -tiloihin on tunkua ja vieressämme järkkäri joutuu jatkuvasti hakemaan porukkaa pois ravintolan katsomosta. Katsojamääräksi kuulutetaan 4490. Smithin hattutemppu on varpaankynnen -mitan päässä ja ”Inter! Inter! Inter!” -kaikuu junnujaostola. Sinimustat voittavat pelin.

Joukkue käy kiittämässä kannattajiaan sekä länsikulmassa että Itäpäädyssä. Toukokuun viimeinen perjantai oli hyvä päivä turkulaiselle futikselle.

Kiitokset länsikulmaan:


Kiitokset Itäpäätyyn



Viini: tuulesta piittaamaton ja kepeän kesäinen juhlajuoma 

maanantai 22. toukokuuta 2023

FC Inter Turku-IFK Mariehamn: kotona taas

Pitkän vieraskiertueen päätteeksi FC Inter Turun kotiavauksessa riitti pöhinää. Viimeistään siinä vaiheessa tilanne realisoitui, kun nikkailin pesueellemme viimeisiä lippuja. Tutuissa katsomonosissa näytti olevan vain hajapaikkoja jäljellä, mikä lupaili hyvää yleisömäärää. Maanantaina keli helli. Omissa prioriteeteissa ykköseksi nousi reissuprinsessan taitouintinäytös, joten pelin ensimmäiset hetket näen ruudulta. Uuteen itäpäätyyn nousee komea tifo, joka povaa uuden aikakauden tai tarkalleen ottaen tulevaisuuden alkua. Ruudun ruotsinkielinen selostaja mehustelee turkulaisten capoa ja kannattajia. Pormestari Minna Arve potkaisee hallitulla sisäterällä ottelun avauspotkun ja peli voi alkaa.


Koti- ja uusi aikakausi käyntiin

Peli aaltoilee varsin tasaisena sekä itä- että länsipäätyyn. Interillä on paremmat aihiot maalintekoon, mutta murskajaisia pelin alku ei kotijoukkueelle lupaa. Parkkeeraamme Veritas stadionin edessä olevalle hiekkakentälle ja tassuttelemme portaat ylös. Yleisö kohahtaa. Taistelupari kysyy, että tuliko maali. Veikkaan äänenpainojen pohjalta, että ei maalia, mutta kenties rankkari. Järjestyksenvalvoja vahvistaa pian asian. Elmo Henrikssonin onnistunut loikka Matias Tammisen rankkarin eteen on ensimmäinen live -hetki, joka Interin kotiotteluista tällä kaudella verkkokalvoille palaa.

Elmo Henriksson lennättää itsensä Matias Tammisen rankkarin eteen




Löydämme vapaat istuimet suunnilleen niiltä main, mihin kausikorttimme on useamman vuoden meidät osoittanut. Maailma on sikäli kuitenkin muuttunut, että eteen on roudattu vaihtokopit. Ihan putkeen asia ei ehkä ole mennyt, koska vaihtokoppien takana on reilusti ihmisiä ja varmasti osa sellaisia, jotka eivät yleensä pelejä käy seuraamassa. Onneksi vaihtokopeissa on renkaat, joten ne voisi käydä roudaamassa takaisin tyhjän Olympiakatsomon puolelle.

IFK Mariehamn on hukatun rankkarin jälkeen pykälän hallitsevampi joukkue. Vuoden vanhentunut taistelupari, jolla itselläkin on jo ensimmäisiä treenejä ja pelejä takana, ottaa aivan uudella tavalla otteluun kantaa: ”tuossa olisin vetänyt liukkarin”, ”miksi se sen pallon sinne potkaisi, kun siellä ei ollut ketään?”. Tästä on tulossa vähintäänkin katsomon puolella hyvä kausi. Peli pistetään tauolle.

Banderolli vaihtoon ja toinen jakso käyntiin

Vissyä, hodaria, pillimehua, kahvia ja pepsiä tarttuu energiavajeeseen mukaan. Toinen puoliaika käynnistyy. Merkille pistävää on, että kannustusta kuuluu nyt kahdesta tuulensuunnasta. Kenties vielä koittaa päivä, että Veritaksen keskiosastokin lähtee mylvintään mukaan. Itäpäädyn banderolli vaihtuu. IFK Mariehamnin vastaiskut vaikuttavat olevan enemmän vaaravyöhykkeellä, mitä Interin laitojen kautta juoksutetut hyökkäykset.

Petteri Forsell otetaan kehiin juuri, kun saarelaiset ovat lennättäneet Dimitri Legboa siihen malliin, että vaparin sijainti kiljuu knuckleballia. Kaikkia herkkuja ei turkulaisyleisölle listalta kuitenkaan ensimmäisessä kattauksessa tarjoilla, vaan pallo pelmahtaa muurin kautta ohi ja samalla liputellaan paitsiota. IFK Mariehamn lähentelee Eetu Huuhtasen maalia koko ajan enemmän ja enemmän. Huuhtanen joutuu lennättämään itseään toden teolla, kun ilmatilaa pelissä hallinneet sipsitehtailijat rynnivät Daniel Enqvistin keskitykseen. Tilannetta seuraa kulma, jonka Inter vielä hoitaa.

Seuraavaksi kolahtaa Interin maalin tolppa ja pian Tuco potkii pallon Huuhtasen käsistä maaliin, mutta sitä ei  hyväksytä. Lopulta kuitenkin oksa rasahtaa, kun IFK Mariehamn saa pomputeltua pallon sekä kirjoittajan että taisteluparin tulkinnan mukaan kädellä (ja koska tätä ei oikein mistään pääse jälkiviisastelemaan, niin pidettäköön asiaa faktana) keskialueelta juoksusuuntaansa. Boksissa on pikku -flipperiä käynnissä, kunnes Jamie Hopcutt sivaltaa bumerangin muotoisen kudin takakulmaan: 0-1 ja pelikellossa on pikkuisen yli viinipullon verran tavaraa.

Sähäkästi peliin sisään tullut Petteri Forsell ei taipunut saarelaistan ryöstettäväksi

Petteri Forsellin pisto itselleen tilaa raivanneelle Darren Smithille on nanometrin tarkka.  Smith tuulahtaa saarelaisten karikkojen ohi kevyesti ja sijoittaa pallon takakulmaan: 1-1. Kummallekaan joukkueelle ei iske ähky, vaan voittoa haetaan molemmista leireistä ja loppuun asti reilu nelituhatpäisen yleisön iloksi. Maalien osalta kakku on kuitenkin taputeltu ja pinnapotti tasataan.

Viini: kotiviini



torstai 18. toukokuuta 2023

FC Inter Turku 2-PIF: tasohyppelyä

Cup huuma jatkui keväisessä, mutta Turku Energia Areenalle ominaisessa tuulisessa Turussa. FC Inter Turku siirtyi divarin tasohyppelyssä seuraavaan kakkosen vastustajaan, kun Pargas IF saapui Saariston Rengastien varrelta sinimustien vieraaksi. Maailman parhaiten paistettujen makkaroiden ja täydelliseksi keitetyn kahvin lisäksi futiksen ystäviä hemmoteltiin suussa sulavalla mustikkapiirakalla. Lienee vain ajan kysymys, kun Interin ressujen buffetille myönnetään ensin ensimmäinen ja sitten toinen ja kolmas Michelin tähti. Pillimehukin oli parempaa kuin samppanja. Rauta-aidassa ei ole montaa nojailupaikkaan, mutta lopulta sellainen löytyy, kun talsimme taisteluparin kanssa riittävästi keskustan suuntaan.

FC Inter Turku 2 pelasi Gesim Vocan johdolla Suomen Cupin kakkosdivari -tason läpi

Inter aloittaa pelin sähäkästi ja painaa pelin punaisten kenttäpuoliskolle. Säärisuojia putoilee kentälle ja molemmat joukkueet iskevät hyvällä energialla kaksinkamppailuihin. PIF puolustaa Interin alkurynnistyksen tarkasti ja mitään tuhannen dinaarin paikkoja ei kotijoukkueellekaan siunaannu. Hiljalleen peli hieman tasoittuu ja PIF saa nykäistyä pallollisen pelinsä Yamahaa paremmin pörräämään. Vieressä spekuloidaan pitkään joukkueiden pelimuodostelmaa ja ainakin kolmea eri variaatiota käy mukana pohdinnoissa.

Pallo tömähtää Piffenin maalin tolppaan. ”Onko tämä baletti vai futista?”, huudahdetaan hetken päästä. Kirjoittajan perheessä on valittu molemmat, joten tahdon tässäkin kääntää näkökulmaa siihen, ettei asioiden tarvitse suinkaan olla aina ”joko tai”, vaan ne voivat hyvin olla ”sekä että”. Inter kääntää pelin ilmeen taas nimiinsä. Oikealla laidalla Ricardo ”Riki” Giler ja Jasper Yrjas löytävät tyhjiä neliöitä, ja saavat niiden kautta tuotua palloa kohti Milo Kallion vartioimaa maalia. Lisäksi Inter hyödyntää hyvin Gesim Vocan pelillisiä vahvuuksia piikissä. Samaan aikaa Inter vie kiihtyvään tahtiin kaksinkamppailuja ympäri kenttää, mikä pakottaa Piffenin enemmän ja enemmän telineisiinsä.

Ricardo Gilerillä oli ottelussa useita pallollisen pelin kuskausvuoroja

Puolisen tuntia on pelattu, kun nykyisellään kotiyleisön suosikki ja vierasyleisön inhokki Gesim Voca lataa matalan pallon keskityksestä kohti Piffenin maalia. Painepallossa on ensimmäisenä kiinni Oliver Kangaslahti, mutta Kallion refleksitorjunta pitää pelin nollassa nollassa. Rauta-aitaan nojailevista henkilöistä paljastuu myös muutama kiukkuisempikin vierasjoukkueen kannattaja. Liekö purjeveneiden vesille saattaminen viivästynyt tänä kesänä, mutta sanansäilää lentää erityisesti Vocan suuntaan.

Maalit jäävät ensimmäisellä puoliajalla pilkkeeksi silmäkulmaan, joten kiikarihommissa mennään tauolle ja paikalle saatu kuuluttaja lobbaa buffetin antimia. Taistelupari lähtee hetkeksi läheiselle hiekkakentällä paukuttelemaan maaleja, koska peli ei itsessään niitä vielä suo.

PIF tulee väkevästi toisen puoliajan alkuun. Piffenin Veeti Laine purjehtii pariinkin kertaan purjemiehen elkein Interin boksia kohti. Ensimmäisellä kerralla laituri tulee vastaan ennen ankkuripaikkaa ja toisella kerralla Laineen kuti suhahtaa väärään poukamaan. Sitten ykskaks yllättäen Voca kopauttaa pallon Piffenin puolustuksen jaloista, painaa turbolla boksiin ja suhauttaa sisäkierteisen pallon alakulmaan: 1-0 ja peliä on pelattu viiskeetneljä.

PIF saa tovin kuluttua rymisteltyä pallon Interin maaliin, mutta tilanteessa tuomitaan hyökkäävän joukkueen rike. Punaisten kasetti sekä kentällä että katsomossa alkaa tilanteen jälkeen hieman natisemaan ja erotuomari Einari Sario saakin puuttua pieniin koiruuksiin useamman kerran. Peli muuttuu kokonaisuudessaankin hieman rikkonaiseksi.  Viereiseltä kentältä kuulu junnujen ”Chikada Chikadaa”, mikä saakin yleisön pohtimaan sitä, että pitäisikö voiton loruttelu ja tanssi monistaa Interin edustusjoukkueen peleissä ihan yleisön rituaaliksi. Jäämme seuraamaan tilannetta, mutta messissä ollaan.

Tuomaristolla riitti toisella puoliajalla johdettavaa

Inter puolustaa hyvin, vaikka Piffen saa loppua kohti enemmän ja enemmän painetta Interin maalille. Punaisten riskitasojen korotus näkyy Interille myös useampana vastaiskuna, jossa on toisen maaliin auraa. Pienellä maltilla sellainen olisi saattanut sille vielä ropsahtaakin, mutta Inter saa joka tapauksessa pelattua Suomen Cupin kakkosdivari -vaikeustason läpi 1-0 voitolla. Voca tuulettaa voittoa napakasti ja kierrättää katsettaan merkitsevällä tavalla katsomossa.

Kotiyleisön suosikki ja vierasyleisön inhokki Gesim Voca tekemässä niitä asioita, jotka parhaiten taitaa

Viini: kakkoshyllyn viimeinen kappale ja ylähyllyä hamuileva katse   


PS: Blogin 2022 vuosikertaa on kovakantisena myynnissä esimerkiksi alla olevissa paikoissa (tai saatat löytää sen myös paikallisesta kirjastostasi):

https://kansallinen.fi/tuote/futista-ja-viinia-vuosikerta-2022/

https://www.booky.fi/tuote/jarno_rajalampi/futista_ja_viinia_vuosikerta_2022_tarinoita/9789526515700

tai voit kysyä tarjousta suoraan blogin somekanavissa!


keskiviikko 17. toukokuuta 2023

Tampere United - Pallo-Iirot: loppuun asti

Suojaan ja sitten parempaan suojaan eli syvälle Kaupin katsomon lipan alle käy kirjoittajan kiipeäminen, kun Tampere Unitedin kolmosessa pelaava naisten joukkue lähti haastamaan Pallo-Iirojen ykkösessä pelaavaa vastaavaa. Sade oli auttamattomasti pureutunut kankaiden läpi, joten lämpö oli haettava kahvista ja siitä ajatuksesta, että kenties kesä vielä ehtii esimerkiksi ilta-aurinkoa hyödyntäen kuivamaan sen, minkä oli kastellutkin. Ei ehtinyt.

Tampere United ja Pallo-Iirot valmistautumassa jännittävään Cup -koitokseen


Ilta-aurinkoa odottava Kauppi


Sinikaarti heläyttää hieman harventuneella joukolla tutut alkuchäntit ilman alaan. Pallo-Iirot ottaa napakasti pelin haltuunsa. Raumalaiset siirtelevät hetkittäin jopa tikitakamaisesti palloa pelaajalta toiselle, mutta Tampere United puolustaa sitkeästi ja elää siten todeksi seuran suunnalta maailmalle heitettyä lupausta siitä, että Pallo-Iirot tullaan haastamaan tosissaan.

Pallo-Iirot oli enemmän pallossa, mutta Tampere United puolusti sitkeästi

Tampere Unitedin Pinja Aaltonen ilmoittaa kotijoukkueen mukaan peliin tikkaamalla oikeaa laitaa ja lähettämällä Pallo-Iirojen veskarin ja puolustuksen väliin hyvännäköisen keskityksen. Palloa maaliin saattavia koipia ei kuitenkaan pelivälineen eteen löydy ja vieressä vitsaillaankin, että kenties alkulämmöt eivät olleet riittävät ja tässä vältettiin vain potentiaalinen lihasvamma.

Ottelun aallokko siirtyy Tampere Unitedin aallonmurtajalle. Pallo-Iirojen Katarina Maikola livahtaa sinipaitojen puolustuslinjan taakse. Myös pallo löytää Maikolalle, mutta Tampere Unitedin veskari Kiira Kaivola saa lennätettyä itsensä Maikolan kudin eteen. Tampere Unitedin hyökkäyksiä lähtee melko harvakseltaan, mutta erityisesti Aaltonen onnistuu skannaamaan tyhjiä tiloja juoksuilleen, mutta pallot eivät kontrolloidusti hänelle löydä.

Maikola livahtaa ensimmäiseen puoleen tuntiin vielä kahdesti karkumatkalle, mutta hyvässä vireessä oleva Kaivola estää seuraavankin yrityksen ja kolmas kopsahtaa hieman epäonnekkaastikin jo tolppaan. Samaan aikaan vieressä seurataan TPV:n lippis päässä Ilvesten keskinäistä Suomen Cupin ottelua eli tilanne tursuaa tamperelaista futista.

Pilvipeite väistyy taivaalta ja "Sinipadat Ole, Ole, Ole" sävyttää tilannetta katsomon puolelta. Tampere United puolustaa sinnikkäästi, mutta hyökkäykset eivät oikein löydä riittävää malttia ja askelmerkkejä. Pallo-Iirojen Helmiina Luoma pyöräyttää itsensä väkevästi irti Tampere Unitedin puolustuslinjasta, mutta kuti ei löydä taulun raameihin. Vieraiden Mira Pärssinen ehtii vielä kokeilla maalintekoa pariin kertaan hieman kauempaa, mutta tauolle mennään maalittomassa tilanteessa.

Ilta-aurinko pilkahtaa, mutta niin nopeasti, etten ehdi siitä kuvan muodossa ottamaan todistetta. Valutan lisää lämmikettä kahvikuppiin, koska tuulenpuuskat aiheuttavat vilunväreitä.

Tauolla lämmikettä Tapolalta


Tampere United lataa heti aloituksesta rivin pelaajia vasemmalle laidalle, mutta jotenkin totetus ei aivan seuraa ideaa ja pallo päätyy Pallo-Iiroille. Pallo-Iirot juoksuttavat peliä paljon oikean laidan ja Kaisa Saarenpään kautta. Sinipaidat saavat hyökkäyksiinsä hetkellisen itseluottamus boostin, kun Johanna Heikkinen haastaa onnistuneesti pallolisena pariin otteeseen tanssiparejaan. Haastojen jälkeen Tampere Unitedin hyökkäyksissä on parempaa rakennetta, mutta hiljalleen Pallo-Iirot puskee kotijoukkueen jälleen puolustusasemiinsa.

Kaisa Saarenpään laidalla riitti toisella jaksolla tapahtumia


Vieressä raportoidaan, että "mörkö" maalaa ja kiitollisia ajatuksia lähtee Lempäälän suuntaan. Tampere Unitedin puolustuksesta pyydetään malttia palloliseen peliin ja vastaavasti Pallo-Iirojen Wilma Ahola pyytää pelikavereiltaan helppoja palloja, jotta voi käydä tekemässä maalin. Ahola meinaa lähes välittömästi lunastaa lupauksensa, kun riittävän hallittava syöttö tavoittaa hänet. Ahola kääntää kokkansa kohti Tampere Unitedin maalia kohti ja pujottelee hyvälle laukaisupaikalle. Aholan kutikin hakee hienosti takakulmaa, mutta niin vain Kaivola työntää vierivän kiven maalin ohi.

Loppua sävyttävät Pallo-Iirojen lukuisat kulmapotkut ja paitsiot. Oma aikaikkuna länsirannikolle palaamiseen alkaa sulkeutua ja lähden laskeutumaan Kaupin lautoja pitkin kohti parkkipaikkoja. Yhteydet ja karttasovellukset ovat ilmeisesti ylikuormittuneet tamperelaisesta futiksesta ja tuijottelen edelleen taksista tyhjää katua, kun rankkareita aletaan latomaan sisään. 

Ottelua hallinnut Pallo-Iirot tiputtelee kaikki taulunsa rankkareissa ja kun kotijoukkueelle tulee pari sakkokierrosta, raumalaiset jatkavat Cup -taivaltaan ja sitkeästi pelissä mukana roikkunut Tampere United saa historiaansa yhden lähellä kävi kokemuksen. Tampere Unitedin somesta johtaen: ehkä juuri tämä olikin se peli, minkä se olisi saattanut tiistai-illassa pienen onnen siivittämänä voittaa.

Kirjoittaja ehtii viiden minuutin marginaalilla bussiin.

Viini: tiivisrakenteinen,länsirannikolta vaikutteita saanut sinivihreäkeltainen.

PS: Blogin 2022 vuosikertaa on kovakantisena myynnissä esimerkiksi alla olevissa paikoissa (tai saatat löytää sen myös paikallisesta kirjastostasi):

https://kansallinen.fi/tuote/futista-ja-viinia-vuosikerta-2022/

https://www.booky.fi/tuote/jarno_rajalampi/futista_ja_viinia_vuosikerta_2022_tarinoita/9789526515700

tai voit kysyä tarjousta suoraan blogin somekanavissa!






Tampere United-FC Inter Turku: kuka voittaa?

Bussi suhahtaa liikkeelle ja kirjoittajan matka käy kohti Tamperetta. Siinä mielessä näkökulma aiempiin mansen -reissuihin verrattuna muuttuu, että futisturismin sijaan kyseessä on awayday. Sinimustassa some -kuplassa muisteltiin vuoden 2009 niin ikään Kaupissa (*tosiasiassa Helsingissä) samaisten joukkueiden välillä pelattua Suomen Cupin finaalia, jonka aikana kuultu "Inter ei voita koskaan" -huuto oli jättänyt muistijäljen. Kyseisen finaalin Inter voitti lopulta 2-1.

Bussi ottaa pysähdyksen Urjalassa ikään kuin muistuttaakseen, että blogin kirjaprojektiin liittyen lupaus- tahi syntilistalla on myös yksi Urjalan Palloseuran kotipeli. Nyt matka kuitenkin jatkuu. Seurana on Saku-Pekka Sundelinin "Suomifutis", mikä sopii hyvin reissun pirtaan. Vasta Tampereen ihmisvilinä herättää minut siihen, että nythän oli tosiaan keppitappelun (vitsi,vitsi) MM-kisat käynnissä ja vieläpä kotiottelulla mentiin. Kello tikittää ja hyppään nopeasti taksiin.

"Viina, huumeet ja Inter Turku" kaikuu parkkipaikalle asti. Kaivan taskuistani "Suomifutiksen" lisäksi varavirtalähteen ja kännykän selvittääkseni turvatarkastuksen. Heti ensimmäisestä siirtokatsomosta pölähtää tuttuja vastaan, joten sen pidempään ei tarvitse paikkaa Kaupilta haeskella. Yleisöä on kertynyt paikalle nähdäkseni varsin hyvin ja näkökulmasta riippumatta otteluparissa on sellaista ekstrajengaa, että näitä matseja soisi jossain tulevaisuuden solmukohdassa nähtävän enemmänkin.

Inter ottaa pelin väkevästi hallintaansa. Se liikuttelee nopeasti palloa ja latoo keskityksiä maalille molemmilta laidoilta. Lisäksi se sarjana kulmapotkuja, mutta Tampere United kestää turkulaisten ensirynnistyksen. Ottelun ensi hetkillä lähimmäs maalintekoa pääsee Matias Ojala, jonka keskeltä lähtevä kuti sujahtaa niukasti maalin yli.

Sateen lisäksi Tampere Unitedin maalille ropisi keskityksiä


Lopulta koittaa myös hetki, jolloin Sinikaarti ja muu tamperelaisyleisö pääsee tuulettelemaan ensimmäisten Tampere Unitedin kontrolloitujen hyökkäysten johdosta. Eivätkä ne mitenkään ujostele, vaan niitä saadaan vietyä laukauksiin asti. Vanhojen Cup -muistojen verestelyn ohessa Iiro Järvinen prässää tiukasti Tampere Unitedin maalivahtia Antti Kuusista. Lopulta Järvinen ottaa ilon sateen liukastamasta tekonurmesta ja liukuu pallon Kuusisen jaloista. Sen jälkeen Järvinen ottaa riittävät tikit kohti tyhjää maalia ja siirtää vieraat 0-1 johtoon. Peliä on käyty tässä vaiheessa puolisen tuntia.

Inter siirtyy 0-1 johtoon


Inter jatkaa pelin päällä. Elias Mastokankaalla ja Luka Kuittisella on parhaat kalapaikat, mutta vielä ei tarvita haavia. Sen sijaan Kuusinen koppaa yhden kudin siten, että hän laskeutuu tolppaan ja maali siirtyy pois paikaltaan. Tilanteesta ei tuomita kahden minuutin rangaistusta ja on aika pistää peli tauolle.

Kaupin laudoilla riitti populaa


Vesisade yltyy mikä sähköistää sekä koti- että vierasjoukkueen kannattajakatsomoita. Tampere Unitedin rivistöstä huikataan hyökkäyksen suuntaan, että "jaksaako ottaa ylhäältä". Vastaukseksi tulee yksiselitteinen "Ei", joten sinipaidat vetäytyvät. Korttia nousee kotijoukkueelle toisen puoliajan ensi minuuttien aikana. Jukka Listenmaa ottaa Roope Kostiaisen piikkiin ja Kostiainen saakin lisättyä energiaa Tampere Unitedin hyökkäykseen.

Aapo Kyllönen täyttämässä työvelvoitettaan


"Inter alas! Ole, Ole, Ole" kuuluu Tampere Unitedin junnujaostosta. Otto Lehtisalo paikantaa Elias Mastokankaan boksista. Mastokankaan pilkun kohdilta lähtevä kuti nousee ihan pikkuisen ylös, mutta tarkasti kulmaan ja Inter siirtyy 0-2 -johtoon. Joskin maali menee kirjoittajalta hiukan ohi, koska samaan aikaan perataan kanadalaista sanontaa siitä, että vain maalia kohti menevät laukaukset voivat mennä maaliin. Miten on asian laita silloin, jos laukaus menee ohi, mutta siitä tuomitaan kuitenkin maali? Entäpä silloin jos pallo tömähtää ylärimasta metrin veŕran maaliin, mutta tilanteesta ei kuitenkaan tuomita maalia? Paljon on maailmassa hyviä kysymyksiä, mutta vain vähän tyhjentäviä vastauksia.

"Inter johtaa jo 2-0. Voi v*ttu" huikkaa Finesportsin tarjonnan pauloista kentän reunalla piipahtava junnu ennen kuin palaa telttaan. Pyynikin antimista kerätään värisuoraa ja sanalla sanoen persoonallisen ottelutapahtuman luomimen on Tampereen sinivihreässä veressä. Tampere Unitedin tuomaristolle osoittama "Missä iskä" -chäntti käy monisyisenä Kaupin ilmanalassa. Maalien suhteen käy kotijoukkueen osalta huonommin, kun Luka Kuittinen heittää hirvimäisen syöksypuskun Daniel Rökmanin oikealta lähettämään keskitykseen: 0-3. Suuren maailman tapaan osa yleisöstä saa tarpeekseen.

FC Inter Turku voittaa




Peli päättyy. Joukkueet käyvät kiittämässä kannattajiaan ja suurin osa yleisöstä poistuu. Ei toki kaikki. Eikä kirjoittajakaan, koska samaisella Cup -kentällä nähdään vielä toinen osa Suomen Cupia.

Viini: perinteiseen reseptiin pohjautuvaa, mutta uutta höystettä ja muuttuvaa maistelutapaa kokeileva manselainen

PS: Blogin 2022 vuosikertaa on kovakantisena myynnissä esimerkiksi alla olevissa paikoissa (tai saatat löytää sen myös paikallisesta kirjastostasi):

https://kansallinen.fi/tuote/futista-ja-viinia-vuosikerta-2022/

https://www.booky.fi/tuote/jarno_rajalampi/futista_ja_viinia_vuosikerta_2022_tarinoita/9789526515700

tai voit kysyä tarjousta suoraan blogin somekanavissa!


tiistai 16. toukokuuta 2023

TuKV-KuuLa: piikkipaikkoja

Tiistai-ilta oli Turussa harmaa ja tihkusateinen. Pansion rouhealla Kisapuistolla Turun Kisa-Veikot isännöi Kuuvuoren Laakia eli tekonurmen ja graffitien lisäksi molemmat joukkueet piirsivät seuraväreillään Pansion pirtaan vihreää.  TuKV, jonka nousua neloseen pidettiin lähes yhtä varmana kuin TPK:n jokavuotista nousua kakkoseen, lähti matsiin sarjan piikkipaikalta ja KuuLa kyttäili tilannetta muutaman pinnan päästä.

Pelin kuva lähtee piirtymään siten, että TuKV on enemmän pallossa ja se siirtelee sitä rauhaksiin puolustuslinjassaan ennen kuin lähtee virittelemään pakkaansa hyökkäysasentoon. KuuLa puolustaa suhteellisen syvältä ja antaa TuKV:n pitää pelivälinettä muotonsa ulkopuolella. Ottelun alkupuolella KuuLan hyökkäykset saavat alkusysäyksensä melko suoraviivaisista ja pitkistä palloista.

TuKV:n ja KuuLan matsissa riitti vääntömomenttia ja kaksinkamppailuita

TuKV:n hyökkäyksessä erityisesti Nopanon Kingkaewilla vaikuttaa olevan sekä menohaluja että myös jalkoja pystypallojen napsimiseen, mutta sinänsä minään yllätyksenä ei tule se, että KuuLan hyvin rakennettu puolustusmuoto kesyttää TuKV:n hyökkäykset kerta toisensa jälkeen. Noin vartin pelin jälkeen KuuLa iskee korkeammalla prässillä TuKV:n pallotellessa palloa oman maalinsa lähettyvillä. KuuLan Jaakko Liukkonen nappaa pallon TuKV:n boksissa ja pelaa oppikirjamaisesti takaviistoon Ismaeel Rabieahille, joka sijoittaa pallon karmien väliin: 0-1.

Totutun vahvasti puolustanut KuuLa juhlimassa avausmaaliaan

Kumpikaan joukkue ei sinänsä pääse maalipaikoilla herkuttelemaan, vaan pelin pirta kääntyy koko ajan enemmän ja enemmän kaksinkamppailuiden ja divariväännön sävyttämäksi. Rabieah löytää itselleen painikaverin kisureiden Ali Lukman Abdurahmanista ja melko suurpiirteisellä linjalla ottelua suitsinut erotuomari Sarmad Lmati pääseekin rauhoittelemaan hetkellisesti pelaajia.

TuKV:n taustajoukoista haetaan muksuille hiekkaleluja viihdykkeeksi ja taustoitetaan, että seuran ykkös- ja kakkosjoukkueen välillä on viime aikoina ollut trafiikkia, josta on koitunut myös epäonnisia loukkaantumisia. Tämän tyylistä jobin -postia tulee myös Kingkaewin loukkaantumisen myötä.

TuKV ei oikein löydä sopivaa liuotinta KuuLan puolustusainekseen ja niinpä se on jälleen KuuLa, joka nostattaa maaliodottamaa, kun Juho Järvinen kolistelee maaliputkia tontilleen putoavasta kulmapotkusta. Nesteytyksestä huolehtii kuitenkin kahden sinisen kopan kanssa peliä seuraamaan tullut jäsen, jolle vitsaillaankin, että nyt täytyy pudotella tölkki minuutissa ehtiäkseen hoitamaan täysnesteytyksen ennen kuin ottelu päättyy. Siihen on hyvä päättää ensimmäinen jakso.

Tuomaristo kertailemassa ensimmäisen puoliajan tapahtumia

TuKV tulee sähäkästi toisen puoliajan alkuun, mutta yhtä kulmapotkua kummempaa se ei generoi. KuuLa hyökkää toisella puoliajalla selvästi aktiivisemmin ja prässää korkeammalta. Maalinkin tehtaillut Rabieah liikkuu fiksusti puolustuksen ja keskikentän taskuissa ja saa siten edistettyä peliä. Kisureilta Tuomas Lepistö vaikuttaa keskikentällä olevan sekä monessa mukana että peli päällä.

Lmati käy yleisön suuntaan hetkellisesti specsavers -aiheista dialogia. KuuLa tuo hyökkäystään oikealta keskelle ja matkan varrella kolisee, kopisee ja paukkuu. Pilkullehan siitä lopulta mennään ja sen Jermu Mehtäjärvi pistää varmasti pussiin, kun peliä on pelattu tunnin verran. Hiljalleen peli jälleen lämpenee ja mikäli jokin Pernontien kerrostalojen huoneistoista olisi varattu ”video assistant refereen” käyttöön, olisi sieltä tarkistettu ainakin yksi punaisiin päin oleva tinttaus. Lisäksi olisi myös tarkistettu se, että ylittikö KuuLan Lassi Hulkkosen lähettämä ohjaus maaliviivan. Puolen kentän tuntumasta tihrustettuna näytti, että pallo kävi maalissa, mutta tokihan se voi olla vain optista harhaa. Kellot eivät kilise tai pärise, joten 0-2 tilanteessa jatketaan.

Jermu Mehtäjärvi upottaa rankkarin



KuuLan ote hieman herpaantuu epäselvän maalitilanteen jälkeen ja se kutsuu painetta maalilleen muutamilla tarpeettomilla rikkeillä. Puolustuslinjasta tullut palaute siitä, että nyt olisi syytä ottaa ihan rauhallisesti, koska isossa kuvassa peli on varsin hyvin hallussa, on ihan relevantti. Samoin relevantti on myös Kisureiden Santeri Lönnrothin kyssäri siitä, että miksi vihreäpaidat eivät aktiivisesti iske KuuLan pallollisiin puolustajiin, kun takkiin on tulossa. Ilmeisesti Pansion ilta on kuitenkin vienyt myös kisureilta enimmät mehut ja keskustelu asian tiimoilta keskeytetään. Peli päättyy ja KuuLa ryövää TuKV:lta pisteiden lisäksi myös sarjan piikkipaikan.

Viini: ravintola-annos minuutissa kolmen vartin ajan


PS: Blogin 2022 vuosikertaa on kovakantisena myynnissä esimerkiksi alla olevissa paikoissa:

https://kansallinen.fi/tuote/futista-ja-viinia-vuosikerta-2022/

https://www.booky.fi/tuote/jarno_rajalampi/futista_ja_viinia_vuosikerta_2022_tarinoita/9789526515700

tai voit kysyä tarjousta suoraan blogin somekanavissa!

sunnuntai 14. toukokuuta 2023

Peimari United-KaaPo: boksiin, boksiin!

Aurinkoiseen lauantaihin oli ladattu paljon tapahtumaa, kun kansakunta odotti leijonien lätkäpeliä ja Käärijää. Sauvon suunnalla herkuteltiin vielä edellisten lisäksi kaikkien aikojen kolmosen paikalliskamppailulla, kun KaaPo ylitti Paimion ja Sauvon rajat ja saapui Peimari Unitedin vieraaksi. Tapaan Kunnallis – ja paikallislehden Jan Sundmanin Hakkispaanan parkkipaikalla. Juttelemme niitä näitä ennen kuin Sundman puhuu meidät portilla sisään otteluun. Turun lähiseudun futisseuroille varoituksen sana: blogi tulee käyttämään jatkossa samaa taktiikkaa välttääkseen sisäänpääsymaksut. Erityisesti niissä otteluissa mennään puhumalla sisään, joissa ei alun perinkään ollut sisäänpääsymaksua.

Hakkispaanan Peimari-Areenan hulppeissa puitteissa, joista voisi mallia ottaa useampi ylemmänkin tason seura, on lauantaibrunssia ja kahvittelua käynnissä. Peimari Unitedilla oli allaan kirvelevä 3-2 -tappio loppuhetkiltään varsin lämpimäksi helähtäneessä matsissa MaPSia vastaan. KaaPo oli pelannut 2-2 tasurin kotipyhätössään VG-62:ta vastaan eli pinnat kiinnostivat varmasti molempia.

Peimari United palasi voittokantaan KaaPoa vastaan käydyssä ottelussa

Nimivahva Peimari United on ottelun ensimmäisellä jaksolla pykälän verran vieraita pelissään edellä. Molemmat joukkueet olivat hakeneet peliraamatun samoilta sivuilta elementtejä peleihinsä, sillä ne rakensivat pallollista peliä ensin rauhallisesti puolustuksen kautta, mutta ensimmäisen prässilinjan ohitettuaan pallo lähti nopeasti vastustajan linjan taakse laitaan. Peimari United pystyy toteuttamaan pelitapaa paremmin ja KaaPon Mirco Pettersonin, joka löysi itselleen painikaverin Djibril Lakhista, perään kuuluttama ”kokeillaan nyt välillä jotain muutakin” tiivistää vierasjoukkueen hyökkäyspelin yskähtelyä.

Laidoilla riitti ottelussa trafiikkia

Peimari United pääsee piirtämän viivan tulostaululle, kun Jonatan Nunesin vasemmalta lähettämä keskitys hakeutuu Daniel Ferreira Piresin hollille. Pires siirtää pelivälineen hallitusti maaliviivan yli 1-0, kellossa 18 minuuttia ja äänentoistossa ”Cha, Cha, Cha”. Ottelu pysyy hienokseltaan Peimari Unitedin hallinnassa maalin jälkeenkin. Sekä Solomon Duahilla että tyylikästä ulkoteräkutia esitelmöineellä Piresillä on parhaat paikat pidentää kotijoukkueen johtoa. KaaPolla sen sijaan on vaikeuksia löytää reittejä Peimari Unitedn maalille asti. Sen parasta antia on Yeesser Barbatan elegantti pallollinen ja palloton pelaaminen keskikentän pohjalla. Futisniiloille pettuleipää tarjoaa hetkittäin myös Barbatan ja Peimari Unitedin Sami Rähmösen keskikentän väännöt.

KaaPo saa ekstravaihdetta aivan ensimmäisen jakson loppuhetkillä, mutta maaliin asti pallo ei toimitu. Haen santsikahvit kotikylän seuran mukaisesti brändättyyn kahvikuppiin ja makkarakin paistuu Peimarin Sisu nimellä. Vaihdan puoliajalla myös muutaman sanan Peimari Unitedin organisaation Miia Suurosen kanssa, jonka sanat hehkuvat ylpeyttä Peimari-Areenan puitteista eikä ihmekään, sillä ne ovat Tip Top ja kaiken kaikkiaan 160 -katsojaa on saapunut niistä nauttimaan.

Hakkispaanan lehtereillä riitti futiksen ystäviä

Toinen puoliaika polkaistaan käyntiin. Erotuomari Vili Lehtovaara ottaa otteluaan tiukemmin näppeihinsä ja laputtaa KaaPon vaihtopenkkiä. Ottelussa on auringon paisteen lisäksi joukkueiden fyysisyyden näkökulmasta pientä laukalle lähdön auraa, mutta Lehtovaara suitsii ja johtaa peliä hyvin. Pelin kuva toisella jaksolla hiukan muuttuu, kun Peimari United nostaa kärkiprässiään. Samalla sen pakka hiukan venyy, mikä avaa KaaPolle enemmän tilaa vastaiskuille. Barbatakin käy vierailemassa Peimari Unitedin boksissa, mikä olisi saattanut enteillä KaaPon tasoitusta, mutta Peimari Unitedin kokonaisuudessaan hyvin pelannut puolustuslinja kasaa tukkeja maalille vievien virtojen eteen.

Toisella puoliajalla tilanteita luotiin tasatahtiin

”Boksiin, mene sinne boksiin!” napautetaan Peimari Unitedin mummi-ultra osastolta sellaisella päättäväisyydellä, että kyseisen kannattajan hyökkäyspelin ykkösteesi käy kaikille varsin selväksi. Viesti ei meinaa mennä perille, joten sama kehotus viskataan uudemman kerran kentän suuntaan, mikä levittää hymyä ilta-auringosta nauttivan yleisön kasvoille. 

Hiekkaa valuu tiimilasissa. Peimari United antaa muutamia helpohkoja vapareita KaaPolle, mikä houkuttelee dramaattisia käänteitä ottelun suuntaan. KaaPo ottaa veskariaankin Jesse Peltosta loppuhetkillä mukaan boksiin, mutta mikään ei auta. 

Peimari United saa pelattua hyvän pätkän pelistä KaaPon kulmalipulla pois. Pires veivaa pilkun kohdalla kertaalleen jalkaansa vapaaksi, kun yleisöstä kuultua huutoa mukaillen 100 minuuttia on pelattu. Kuti ei löydä pyydykseen, mutta pian sen jälkeen peli päättyy. Parhaiden pelaajian palkinnot jaetaan vielä ei ”kunnanjohtajan" (blogin sisäpiiri ja euralaiset tietävät), vaan kaupunginjohtajien toimesta.

Sekä hyökkäys- että puolustusuuntaan hyviä otteita esittänyt  KaaPon Yeesser Barbata oli yksi ottelun hahmoista

Viini: kesäinen, juuristaan ylpeä ja brändinsä osaava sauvolainen.



PS: Blogin 2022 vuosikertaa on kovakantisena myynnissä esimerkiksi alla olevissa paikoissa:

https://kansallinen.fi/tuote/futista-ja-viinia-vuosikerta-2022/

https://www.booky.fi/tuote/jarno_rajalampi/futista_ja_viinia_vuosikerta_2022_tarinoita/9789526515700

tai voit kysyä tarjousta suoraan blogin somekanavissa!


torstai 11. toukokuuta 2023

TPK 2 -UPK: sininen kääntötemppu

Aurinko lämmitti lempeästi elämänmakuisen Pansion Kisapuistoa, kun läntisen-Suomen vitosen A1-lohkon "invincibles" eli Uudenkaupungin pallokerho saapui TPK 2:n vieraaksi. Traagisella tavalla kentän kulmalla kököttävä kebab-pizzeria-kioski-kahvila vaikuttaa menneen konkurssiin, joten joudun lupaamaan muksuille lahjonta- tai neuvotteluvalttina luvatut jätskit kotipuolessa lunastettavaksi.

Kirjoittajan erinäisestä syistä venyneen aikaikkunan ohi oli ehtinyt mennä se, että Eemeli Salin oli vienyt UPK:n johtoon heti ottelun alkajaisiksi. Eemeli Salinin takatolpalle leijailevan keskityksen, jonka Salineista Vesa junttaa maaliin, kirjoittaja saa poltettua kuitenkin verkkokalvoilleen: 0-2 ja peliä on pelattu vasta vitonen.

Peli lähti vihreissä merkeissä liikenteeseen

Joku TPK:n hurjapäistä koittaa saksaria, takana olevalta koriskentältä kuuluu rytmistä puhelaulua eli räppiä ja lämmin päivä vaikuttaa rytmittävän pelin tempoa. Keskialueella molemmilta syötöt hiukan karkailevat ja niinpä peli läiskyy puolelta toiselle kuin aallonmurtajalla konsanaan. UPK vaikuttaa olevan pykälän verran pelin päällä. Autotehtaan jätkät rakentavat peliään rauhassa puolustuskalustonsa kautta kaikissa muissa pelin vaiheissa paitsi maalipotkuissa, joista UPK:n veskari lennättää ei ainoastaan pitkää, vaan erittäin pitkää palloa ikitammen korkuisia Salineja kohti.

Kymmenen minuutin kohdilla TPK:n Victor Djibalene karkaa laidalta ja taittaa pallon takatolpalle, mutta Sakari Minkkisen ohjaus ei suuntaudu riittävästi lounaaseen, vaan pölähtää takarautoihin. Tovia myöhemmin UPK:n Eemeli Salin jysäyttää vähän kauempaa lämpöohjaimeensa yläkulman ottaneen kudin, mutta hiukan korkeaksi jää. Puolen tunnin pelin jälkeen Eemeli Salin irrottaa vasemmalta laidalta Severi Marttilan, mutta Jesse Soraluoma nostaa käpälänsä Marttilan kudin eteen.

Räp jatkaa pauhamistaan ja lonkeroa aukeaa. Soraluoma pitää tuotantolinjansa kriittisillä hetkillä kiinni, kun lopputuotetta yrittävät molemmat Salinit ja Marttila. Hallin ovella käy TPK:sta Djibalene, mutta hänen kutinsa napsahtaa maalin renkaaseen sellaisella voimalla, että pölykapselikin saattaisi tippua. Ennen tauolle siirtymistä muistikirjaan piirtyy vielä Arian Rasulzadan taituruus ja aktiivisuus TPK:n keskikentällä.

”Los blancosia” kehutaan sairaaksi biisiksi ja kentän laidalla on draamaa, kun yksi pelivuoroaan odottavista TuTon pelaajista on unohtanut pelipaitansa kotiin. TPK on erittäin terävä toisen puoliajan alussa. Ensin Eetu Kaukinen tinttaa rimaa rummuttaen Rasulzadan keskityksen verkon perukoille. Muutaman minuutin kuluttua tästä Kaukinen puhkoo syötöllään UPK:n puolustuslinjan, jonka takaa Djibalene löytää sekä tontin että pallon. Djibalenen matala kuti tuo pelin tasoihin, kun kellossa on 51 minuuttia.

”Ei kahta ilman kolmatta”, sanotaan ja tämä pitää kutinsa myös Pansion illassa. Kaukinen hakee keskitystä maalille, mutta hänen aikeensa blokataan. Kaukisen kanuuna on kuitenkin ensimmäisenä irtopallossa ja jos yläkulmaan suhahtavan kudin edessä ei olisi ollut erikoisvalmisteista ja murron estävää maaliverkkoa, niin pallo olisi luultavasti lentänyt Pernon telakalle asti: 3-2 ja TPK on aivan käsittämättömällä tavalla pyöräyttänyt pelin kymmenessä minuutissa aivan uuteen asentoon.

TPK väänsi pelin toisen puoliajan alkajaisiksi aivan uuteen asentoon

UPK hakee nopeaa kuittia ja Eemeli Salin-Severi Marttila -akseli nostaa useampaan otteeseen UPK:n maaliodottamaa, mutta viimeinen piirto ei vaan pysy paperilla. Koriskentällä käydään puolitotista läpänheittoa kauppa-alueista. UPK:n Niklas Antola väläyttelee vasemmalla erikoiskikkasarjan, jossa on kaikenlaista moovia käärmeenkielestä alkaen, mutta pilkun kohdilla syöttöä päivystävä Salin ei saa kroppaansa riittävästi pallon taakse ja kuti kierii ohi maalista.

Victor Djibalene UPK:n puolustuksen kiusana

Tuomari hätyyttelee pikku-jäpiköitä pois kentältä. Peli hiukan lämpenee loppua kohden ja karjahduksia kuuluu tasaisempaan tahtiin. Sitten aivan loppuhetkillä melko seesteisissä tunnelmassa vellonut peli kiehahtaa ihan levylle asti, kun UPK saa hyvästä paikasta vaparin, mutta pallon saattaminen vaparin antopaikalle vaatii merimiespainia. Vaparista siunaantuukin vaarallisenoloinen tilanne, mutta pallo pomppii TPK:n maalin ohi. Niille sijoille peli päättyy ja UPK joutuu luopumaan vitosen "invincibles" leimastaan tämän kauden osalta.

Lopussa lämpöenergiaa nousi muualtakin kuin ilta-auringosta

Viini: ensin totaalisen vihreää ja sitten täysin sinistä



PS: Blogin 2022 vuosikertaa on kovakantisena myynnissä esimerkiksi alla olevissa paikoissa:

https://kansallinen.fi/tuote/futista-ja-viinia-vuosikerta-2022/

https://www.booky.fi/tuote/jarno_rajalampi/futista_ja_viinia_vuosikerta_2022_tarinoita/9789526515700

tai voit kysyä tarjousta suoraan blogin somekanavissa!