Sivut

sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Old Firm: heittämällä jalkapalloa suurempi


Glasgow:n suurseurojen Celticin ja Rangersin välinen ottelu Old Firm on heräämässä jälleen uuteen kukoistukseensa. Talousvaikeuksien takia jonkin aikaa alasarjoissa vaeltanut Glaskow Rangers on saanut rakennettua uuden tulemisensa siihen pisteeseen, että sillä on nyt mahdollisuus haastaa Celtic pelillisesti. Derbyn nimi viittaa ironisesti siihen, miten molemmat seurat ovat vuosien saatossa hyötyneet ottelun tuomista rahavirroista. Verisillä kilpailijoilla on siis yhteinen intressi siinä, että otteluita pelataan, koska ne houkuttelevat paljon katsojia ja tarjoavat sitä kautta taloudellista hyötyä.

Old firm jakaa Skotlannin väestön poliittisesti ja uskonnollisesti kahteen eri leiriin. Glaskow Celtic on perinteisesti edustanut irlantilaistaustaista katolista konservatiivista väestöryhmää. Rangers taas on ollut irlantilaistaustaisten sosialistien ja protestanttien seura. Seurat sinänsä ovat pyrkineet häivyttämään vastakkainasettelua, mutta asetelma on väkevästi juurtunut skotlantilaiseen identiteettityöhön, joten se on edelleen hengissä. Ottelun lähtökohdat ovat aina siis sitä itseään suuremmat.

Urheilullisesta näkökulmasta katsottuna kilpailuasetelmaa ruokkii se, että joukkueet ovat mestaruuksien määrässä melko tasaväkisiä. Celtic on voittanut 49 sarjamestaruutta ja Skotlannin Cupin 38 kertaa. Rangers on taas vienyt kansallisen sarjan pokaalin 54 kertaa ja Skotlannin Cup on nallekarhuille jäänyt 33 kertaa. Jokaisella mestaruudella on siis seurojen kilvoittelussa väliä

Rangersia luotsaa liverpoolilaislegenda Steven Gerrard. Gerrardin hankinta Rangersin peräsimeen heijastelee toisaalta Rangersin kunnianhimon tasoa, mutta toisaalta Gerrardille on varmasti laskettu myös imagollista arvoa. Celticin managerina on niin ikään brittifutista seuraaville tuttu Brendan Rodgers, joka niin ikään siirtyi Celticiin Liverpoolista. Managerit tuntevat varmasti toisensa hyvin, mutta nyt he huutelevat toisilleen Clyde -joen eri rannoilta.

Viinikuvaus: onhan tässä nyt reilusti enemmän whiskyä kuin viiniä  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti