Sivut

lauantai 19. toukokuuta 2018

Tervetuloa takaisin Parma Calcio 1913




Sosiaalisen median fiidistä pomppaa esiin teksti siitä, että Parma Calcio 1913 palaa Serie A:han. Sinikeltaisia muistikuvia lähtee vyörymään. Hernan Crespo, Lilian Thuramin, Fabio Cannavaron ja Enrico Chiesan tähdittämä joukkue on aina ollut oma suosikkini Italiasta. Rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että alasarjavuodet eivät ole kuitenkaan olleet kaikkein tarkimman skoopin alla.

Nopea googlaus vielä parhaiden aikojen kokoonpanoista osoittaa, että ehkä kaikkein merkittävin eli Gianluigi Buffon oli kaivautunut muistijäljellään hieman syvempiin syövereihin. Buffon on niin ikoninen Juventuksen hahmo, että kinkun ja juuston tuoksuinen Parma tulee vasta jälkiliukuna. Buffon jakaantuukin kahdeksi: nuorena pelipaikkansa Seria A:ssa paikkansa napanneeksi nuoreksi Parman Buffoniksi ja ikoniseksi lähes kaiken voittaneeksi Juven Buffoniksi.

Kokoonpanoa vilkuillessa silmäkalvoille piirtyy legendaarisen Championship Manager -pelin graafikoilla avauskokoonpanon runko, johon jo mainittujen lisäksi nousee Luigi Apolloni, Nestor Sensini, Antonio Benarrivo, Mario Stanic ja Dino Baggio. Pintaan nousee myös muisto junnufutisreissulta vedetystä pitkävedosta, jossa haettiin Parman vierasvoittoa Juventusta vastaan. Tämä ei toteutunut, mutta tuntui silloin ihan mahdolliselta.

Muistojen jälkeen tulee Black Out. Jojoilua keskikastin ja Serie B:n välillä. Lopulta 2015 Silvio Berlusconin kanssa väkevää kilpailua käyneen Tanzinin perheen Parmalat yhtiön taloudelliset vaikeudet imivät myös A.C Parman konkurssiin. Parma katosi huippufutiksen kartalta. Matkalla seura on synnytetty pariin kertaan uudestaan ja nimikin on vaihtunut.

Nykyrosterista on vaikeampi iskeä tarinaa. Hiukan kaivamalla selviää, että joukkueen nykyinen kapteeni Alessandro Luccarelli on ainoa pelaaja, joka jäi joukkueeseen, kun se tiputettiin Serie D:hen. Hän myös antoi lupauksen, että tuo sen takaisin Serie A:han. Siinä on mieltä lämmittävä pala futisromantiikkaa. 

Jotain enteellistä voisi nähdä siinäkin, että Buffonin ura Juventuksessa päättyy samana päivänä, kun Parma varmistaa paikkansa Serie A:ssa. Tapahtumat tietyllä tavalla jo itsessään symboloivat loppumista ja uudelleensyntymistä italialaisen futiksen kontekstissa, joten ehkäpä ajatus Buffonin palaamisesta Parmaan on kuitenkin hiukan laukalle lähtenyt. Parman myötä ensi kausi on Seria A:ssa kuitenkin juustokinkkulautasen verran kiinnostavampi.

Viinikuvaus: italialaista uudelleensyntynyttä juuston ja kinkun kera nautittavaksi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti