Sivut

tiistai 15. elokuuta 2023

EuPa - Pallo-Iirot 2: "miltei paikallispeli, miltei kärkikamppailu"

Älä kysy, mitä Eura voi tehdä sinun eteesi, vaan mitä sinä voit tehdä Euran eteen. Niinpä on aika lunastaa kirjaprojektin yhteydessä annettu lupaus EuPan kotimatsista. Aikataulu on sen verran tiukka, että joudumme passaamaan tällä kertaa Euran ravintolaskenen (eli ne molemmat ravintolat) ja hakemaan kevyen päivällisen K-Kaupasta. Vuodet nelosdivarissa eivät ilmeisesti ole kohdelleet EuPaa hyvin, sillä legendaarisella liikenneympyrän ilmoitustaululla ei ole tietoa pelistä. Hetken kylmää ajatus siitä, että olenko katsonut pelipäivän väärin, mutta sitten eloisa ja smaragdin vihreä Wembley piirtyy auton tuulilasin läpi. Olemme aivan oikeaan aikaan oikeassa paikassa.

Pallo-Iirot ei saanut pidettyä Antti Julinia aisoissa

Euran urheilukeskuksen aluetta oli ehostettu viime näkemän jälkeen siihen malliin, että lienee vain ajan kysymys, kunnes Saudi Arabiaan tulviva pelaajaliikenne kääntyy Satakunnan suuntaan. Kuuluttaja ottaa matsin hyvällä silmän pilkkeellä haltuunsa. Kokoonpanoista löytyy puolalaista putkimiestä, herra Kokelasta ja kiintiöporilaista. Omat tahtinsa ottelulle lyö myös EuPan maalivahti Tuukka Nurmi, joka ensitöikseen hassuttaa Pallo-Iirojen kärkiprässiä.

Pallo-Iirot on ottelun alussa hallitsevampi joukkue. Raumalaiset tuovat hyvällä vauhdilla hyökkäyksiään kohti EuPan puolustuslinjaa. Kumi palaa erityisesti oikealla kaistalla, jossa Miro Honkaniemi on paljon pallossa ja Honkaniemi paiskookin yhtenään keskityksiä EuPan boksiin. Noin kymmenen minuutin pelin jälkeen melko matalilla kierroksilla startannut peli ottaa ensimmäiset pintakaasunsa, kun Oskari Ohvo tömäyttää pelin ollessa poikki pallon Jan Butkiewiczin selyksiin. Butkiewicz tasaa tilit pienellä korvatillikalla ja molemmat laputetaan keltaisella kortilla. Tilanne eskaloi muutaman rapsakan taklauksen myös tuleville minuuteille.

Pallo-Iirojen oikealla kaistalla paloi kumia

Pallo-Iirojen hallinta on työllistää valotauluhenkilöä parinkymmenen minuutin pelin jälkeen, kun Santeri Tähkä löytää syötöllään pilkun kohdilta Rasmus Ahosen. Tuukka Nurmi saa niukin naukin työnnettyä Ahosen kudin maalin ohi. Pilvistymään päin olevan taivaan alla seuraa juomatauko.

EuPan Aaro nuija vierittää pallonsa seuraavaksi kohti kiveä.  Nuijan rangaistusalueen ulkopuolelta lähtevä kuti ottaa kimmoketta Pallo-Iirojen puolustuksesta ja kolahtaa tolppaan. EuPa saa tilanteesta vaihtovirtaa johtoihinsa ja se pääsee hetkellisesti pelin päälle. Peli heittää kuitenkin pian kärrynpyörää, kun  Butkiewicz, jolla ilmeisesti jäi jotain saatavia ottelun alkukähinöissä lunastamatta, kopauttaa itselleen toisen keltaisen kortin ja kuuluttuja mukaillen ajautuu ”Sent Off” -tilanteeseen.

Ote siirtyy taas enemmän Pallo-Iiroille, mutta EuPa ei tästä hätkähdä.  Sen vastaisku oikealla laidalla päättyy siihen, että erotuomari Miika Lähdesmäki viittoo palloa pilkun suuntaan. Nelosen A lohkon maaliruisku Antti Julin joutuu muutamaankin kertaan painelemaan palloa sopivalle ruohomättäälle, mutta kun kuti kerran lähtee, niin siihen ei Miko Lainiolla jää paljoa sanottavaa: 1-0, kellossa 38 minuuttia ja sellainen varovainen ajatus kuplii ohimoissa, että nyt vähän hölmöillään vuorovedoin.

Antti Julin onnistuu rankkarista


Tulostaulun päivitys ottaa aikansa. Ymmärrettävästi pallo pysyy edelleen enemmän sinikeltaisilla, mutta EuPan vetäytyessä syvemmälle valkokirjokilppariinsa, myös pelin tempo höllääntyy. Pallo-Iirot saa vielä lopussa hyvän tontin, kun Justus Mäntyharju poimii pilkun kohdalta tutkalleen kanssapelaajan, mutta ohi suhahtaa. Tauolle mennään kotijoukkueen 1-0 johdossa.

Tiistaista huolimatta rohkenemme jo periaatteen vuoksi poikkeamaan PublicHousen märkään päähän. Perustuotteiden lisäksi valikoima liikkuu myös trendien harjalla, sillä tarjolla on mangolonkeroa. Maksupääteen hallinnoijassa on selvästi myyntihenkilöä, sillä lisäkauppaa tarjotaan k-18 alueella liikkuville aktiivisesti.

Pallo-Iirot jatkavat pelin hallintaa ja sen pelikirjassa haetaan palloja selvästi takaviistoon pilkun hollille, ja sinne syöttöjä putoileekin, mutta sihti osoittaa liikaa Porin suuntaan. Pallo-Iirojen maali lähenee ja lähenee, joten kuuluttajakin ottaa kaksoisroolia ja ohjeistaa lempeästi ”nyt valkoinen hereillä siellä jo”. 

Ennen kuin kello kilkattaa tuntia ottavat Eemeli Kerola ja Viktor Westerberg pikku painit. Kortit jaetaan Salomonin tapaan, joskin ekstrana keltaista katsoo myös Pallo-Iirojen Jojo Gustaf Westerberg. ”Tunnin pelin jälkeen saatiin kulma”, voitaneen todeta euralaisten vinkkelistä. Asiasta merkityksellisen tekee se, että Antti Julin nousee kulmassa aivan omiin sfääreihinsä ja tömäyttää komealla puskulla pallon maalin. Vajaalla oleva EuPa sauvoo 2-0 johtoon. Muutos valotaululle vaatii jälleen kuuluttajan kannustusta.

71 minuutin kohdilla Pallo-Iirojen Honkaniemi saa itselleen noin sadannen keskityksensä irtopallon ja keskittää uudelleen. Jo pelkästään varianssin ja todennäköisyyslaskennan lainalaisuuksia noudattaen sopiva viimeistelijä löytyy vihdoin Santeri Tähkästä, joka ohjaa keskityksen maaliin: 2-1. Tovin kuluttua edellisestä Pallo-Iirot pelaa kulman matalana boksin rajoille, josta irtoavan laukauksen Lähdesmäki tulkitsee estettävän kädellä ja pallo pudotetaan toista kertaa samalle pilkulle. Kuuluttajaa mukaillen Tähkä kurmoottaa EuPaa: 2-2 ja kellossa mukavasti viinipullon verran.

Santeri Tähkän kurmootus



Lapset käyvät huikkaamassa, että läheisessä liikuntapuistossa oli muskelimies, joka osasi seistä myös käsillä. Liekö kunnanjohtaja ottanut Ironman -kisat projektikseen? Todellinen teräsmies on lopulta Antti Julin, joka Pallo-Iirojen hallinnasta huolimatta kyntää peltoon viimeisen penkereen. Pallo-Iirojen puolustus haparoi Luukas Parviaisen kenttää leikkaavan pitkän syötön kanssa. Julin nappaa herkun ja pistää lihat tarkalla kudilla kuivumaan: 3-2 ja varsinainen peliaikaa lähentelee jo loppuaan. 

Yleisö elää viime hetket voimakkaasti kotijoukkueen mukana. Lopulta peli päättyy Lähdesmäen pillin puhallukseen ja kuuluttajan tunnelmointiin EuPan kauniista jalkapallosta ja roiskivista raumalaisista. Ottelu oli kokonaisuudeltaan sellainen pala alasarjafutishistoriaa, ettei sitä ainakaan ihan selvinpäin olisi voinut kukaan käsikirjoittaa. Ensi kertaan!

Viini: märästä päästää mangovivahteella


PS: Kirjoittajan kovakantisiin tuotoksiin voit tutustua alla olevista linkeistä:



Kirjat löytyvät todennäköisesti myös lähikirjastostasi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti