Futiskirjat: Hornankattila, Nick Hornby

Nick Hornbyn Hornankattila on jalkapallokirjallisuuden klassikko. Romaanissa kertoja tilittää raatorehellisesti oman rakkaus- ja riippuvuustarinansa Pohjois-Lontoolaiseen Arsenal FC -joukkueeseen. Yhdeksänvuotiaana alkavasta rakkaudesta ja kumppanuudesta piirtyy raamit kertojan koko elämälle. Muutamaa heikompaa hetkeä lukuun ottamatta kertojan elämän koho- ja kiinnekohdat linkittyvät Arsenalin otteluihin. Elämän ja Arsenalin välillä rakentuvat kytkökset saattavat vaikuttaa koomisiltakin, mutta romaani kuvaakin juuri sitä välillä uskonnonkaltaisia vivahteita saavaa suhdetta kannattajan ja seuran välillä, joka saattaa jäädä sivustakatsovalle jäädä vieraaksi.

Nick Hornbyn Hornankattila

Masennuskaudet päättyvät, kun Arsenal saa voittoputken päälle. Jos oman kotiseuran voittamisella saattaa edes olla pienin pienikin yhteys siihen, että sokerihiiren pää puraistaan aina ennen ottelua poikki ja ruho heitetään kadulle, näin tehdään: kuukaudesta toiseen ilman sen kummempaa epäröintiä. Romaanin kertojan eksistentiaaliset ongelmat polkevat pohdinnoissa, joissa omaa suhdetta seuraan arvioidaan. Se kiteytyy kysymyksiin siitä, mikä osa seuran menestyksestä kuuluu kannattajalle ja millä ehdoin? Kertoja tekee kuitenkin epäröimättä ja kerta toisensa jälkeen rinnastuksia oman elämänsä ja Arsenalin välillä. Niin romaani on myös rakennettu. Lyhyistä kappaleista, joiden otsikkona on päivämäärä ja ottelu (yleensä Arsenalin).

Romaanin alkuperäisversio on kustannettu vuonna 1992 ja käsillä oleva WSOY:n Suomennos on vuodelta 2000. Romani itsessään on ajaton, koska oman seuran kannattaminen tai vastaavaan riippuvuussuhteen rakentuminen johonkin toiseen asiaan on väkevä osa ihmisen olemassaoloa. Kohteen rationaalisuutta voidaan aina arvioida kulloisenkin ajan hengen narratiivissa, mutta tietyn rajan ylitettyä muun maailman on sopeuduttava tekijän maailmaan tai jäätävä siitä pois.  Täysin mutkatonta tämäkään ei tietysti ole, koska mikäli oma kumppani ja potentiaalinen yhteisten lasten toinen vanhempi kannattaa myös samaa seuraa, tullaan väistämättä siihen ongelmaan, että jos lasta ei voi ottaa matsiin mukaan, niin kumpi saa käydä kotipeleissä. Romaanissa kyseinen ongelma ratkeaa kertojan mökötysväsytyksen avulla saadulla voitolla.

Lukukokemuksen romaani lämpesi itselle kappale kerrallaan ja romaanin loppupuolella oli jo todellista imua. Kenties matkan varrella piti pudottaa omien jalkapalloseuroihin liittyvien tunnesiteiden nostamia defenssejä. Arsenalin kannattajalle kirja on selkeää kirjahyllykamaa. Tosin sen käsiinsä saaminen saattaa olla vaikeaa. Romaanin kertojan ja Arsenalin suhteen taustalta aukeaa myös nuoren pojan kasvutarina nuoreksi mieheksi ja vaikka kasvutarinaa symboloikin katsomolohkon vaihto kotistadionilla, niin kirja on täysin lukukelpoinen, vaikka ei olisi koskaan jalkapalloa seurannutkaan. Kirjaa voi lämpimästi suositella oman seuransa pauloissa riutuville jalkapalloromantikoille tai ilmiöstä muuten kiinnostuneille.

Viinikuvaus: dopamiinia, räntäkeliä ja tunnemaniaa oman seuran nimikkotuopista