Sivut

lauantai 14. lokakuuta 2023

TPK-Akaa Futsal: putki päällä

Reijo Pihl Nappula Cupin melske laskeutuu Yläkentältä Samppalinnan suuntaan. Taistelupari ja Reissuprinsessa muistavat viime sesongilta ison vaahteran, joka onkin vaikuttavassa ja kirkkaan keltaisessa ruskassa Samppalinnan koulun pihalla. Tuuliviirilleen suuntaa etsivä blogi rantautuu TPK:n ja Akaa Futsalin liigamatsiin hyvillä mielin.

Lapset pääsevät tervehtimällä sisään ja kirjoittaja käyttää pankkikorttiaan maksupäätteessä. Estradille saapuvat joukkueet olivat nelikentän eri kulmissa, sillä kotijoukkueella oli sarjassa toistaiseksi pelkkiä tahmeita tappioita ja vierasjoukkue saapui Turkuun orastavassa voittoputkessa. Vierasjoukkueen menoa oli saapunut seuraamaan myös mukavankokoinen huutosakki rumpuineen. ”Insomnia” ehtii pyörähtämään kaiuttimista ennen kuin Antti Kinnusta juhlitaan futsalin Respect -palkinnolla ja sitten peli poljetaan käyntiin.

Futsal -respectiä jakoon ja peli käyntiin

Ottelun alku aaltoilee parketin molempiin päihin. Lajinsa tunteva akaalaisyleisö paukuttaa käsillään ja rummullaan tahtia aina valkopaitojen saadessa pidempiä hallintajaksoja. Vauhtia piisaa ja hiljalleen ottelun suunta muuttuu enemmän siihen, että Akaa Futsal on enemmän pallossa ja TPK iskee terävästi vastaan. Molemmat veskat saavat venytellä raajojaan laukausten eteen. Sinänsä ottelun alkuminuuteissa mikään ei vielä piirrä syy-seuraussuhdetta sille, miksi joukkueiden pinnatrendit ovat toistensa vastakohdat. Joskin viiden minuutin pelin jälkeen saadaan edelliseen asiaan ensimmäisiä selittäviä tekijöitä, kun takaviistossa päivystävä Justus Kunnas saa kulmapotkun tontilleen ja tyylittelee pallon tarkasti alakulmaan: 0-1. Vierasyleisö kajauttaa maalichäntin mielitietylleen.

Maalin jälkeen ote siirtyy pykäkän verran enemmän vieraille. Kertaalleen pallo tömähtää yläkerroksen kahvilan seinään ja Italo Henriquen lintumaailmaa jäljittelevä pallonkutsuviserrys sytyttää valoja viime kauden muistijälkiin ja rikkeitä napsuu tiheään tahtiin kotijoukkueelle. TPK:n Joona Forsström saa provosoitua itseään vastaan hyvältä sektorilta rikkeen, mutta Atte Ekholmin vapari suhahtaa yli maalin. Taistelupari ihastelee Kasper Kankaan tarkkaa heittoa.

Joona Forsström kalapaikalla

TPK tasaa tilit, kun pelikello lähentelee varttia. Samuel Sibakov lataa sen verran voimaa vapariin, että Akaa Futsalin Kasper Kangas luopuu suosiolla liimaushommista. Irtopalloon harppoo ensimmäisenä Atte Ekholm, joka nostaa pallon katiskaan: 1-1

Atte Ekholm tasoittaa


Akaa Futsal vastaa TPK:n tasoitukseen kotijoukkueen vinkkelistä maisteltuna melko hapokkaalla tavalla. TPK:n riketilin välkkyessä jo punaisella tuupataan Jovan Stankovic parkettiin ja pisteelle mennään. Italo Henriquen rankkari kiitää Rustam Rakhmetovin jalkojen välistä maaliin. Tasatilanne kesti sen 20 sekunttia. Yleisöstä huudetaan Rakhmetovin suuntaan, että kyseisessä skenaariossa maali lasketaan kahtena. Riemastuttavalla tavalla huhut katsomon lehtereillä kiertävät siten, että maali itseasiassa näkyy tulospalvelussa jonkin aikaa kahtena. Verkasliikkeinen bloggari ei ehdi asiaa ajoissa tarkastamaan, sillä Akaa Futsal kaataa jäätä kotijoukkueen niskaan muutaman kymmenen sekunnin päästä edellisestä. Rajapotku pelataan takaviistoon, josta Jere Lintala pistää lennokin matkaan. Pallo pyörähtää Rakhmetovin ranteen yli maaliin: 1-3.

 Italo Henriquen rankkari: saako tästä kaksi maalia?



TPK ottaa ensimmäisen jakson loppuun lentävän maalivahdin käyttöön. Se siirtelee rauhaksiin palloa pelaajalta toiselle ja koittaa saada siten Akaa Futsalin aitaa natisemaan. Akaa Futsalin naulat ovat piukkaan isketyt ja vasta kun jauhuu -hommia on kestänyt toista minuuttia. Jonne Forsström löytää takatolpalle hiipineen Teemu Virtasen. Kasper Kangas loikkaa kuitenkin Virtasen laukauksen eteen. Jos aiemmin jäätä tuli kotijoukkueen niskaan saavillinen, niin nyt sitä ravistellaan kauluksiin paljullinen, sillä sekuntiviisari ei naksahtele hirveästi eteenpäin, kun Kangas nappaa pallon ja lennättää sen kohti TPK:n maalia. Pallon alla on Jere Intala, joka ohjaa sen TPK:n lentävän veskarin ohi: 1-4, kellossa 18:34 ja näissä lukemissa mennään myös tauolle.

Toisen jakson alusta Taistelupari tunnistaa Marseillen ruletin. TPK:n Valtteri Kaarnalla on paikka kaventaa, mutta Akaa Futsal jatkaa kliinistä menoaan ja kotijoukkueen hukkaaman maalipaikan jälkeen Jere Intala neppaa Tero Intalalta saamaansa syötön kantapäällä Rakhmetovin ohi: 1-5 - Intalalle hattu ja kun Justus Kunnas pölläyttää pallon minuutin sisään vielä kuudennen kerran TPK:n maalin, alkaa peli pistejaon tiimoilta olla taputeltu. Akaa Futsal napsi käytännössä neuvostoliittolaisen shakkimestarin varmuudella kaikki ottelun potentiaaliset käännekohdat nimiinsä.

Matsin seuraava potentiaalinen käännekohta haltuun?

Peli hiukan lämpenee ja kovenee. Stankovic saa härnättyä Joona Forsströmille keltaisen kortin ja keitinvettä lentää hellalle. Vieraskannattajat ottavat ilon irti ja hierovat sitruunapippuria TPK:n arpiin. Akaan suunnalta heitetään nimin varustettua kuittia niin TPK:n veskareiden, kenttäpelaajien kuin valmennuksenkin suuntaan. Tuomarit saavat sykkiä täyden työpäivän ja sitten peli päättyy. Putket pitävät.

Pinnat keikkabussin kyytiin

Viini: Eiswein Akaasta


PS: Kirjoittajan kovakantisiin tuotoksiin voit tutustua alla olevista linkeistä:



Kirjat löytyvät todennäköisesti myös lähikirjastostasi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti