Sivut

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Islanti-Kazakstan: riittävä tulos

Islannin shokkivoitto Hollannista avasi Islannille ensimmäisen turnauspallon EM-kisoihin. Ensimmäinen turnauspallo olisi kotiottelu ennalta heikompaa Kazakstania vastaan. Ottelun psykologinen puoli saattoi olla haastavampi, mitä Hollantia vastaan. Aiemmin altavastaajan viitan alla sotakirveitään menestyksekkäästi kalistellut Islanti oli selkeä suosikki: kaikki odottivat Islannin voittavan. Samalla kuitenkin yksi piste riittäisi varmistamaan lopputurnauspaikan.

Islanti lähtee hyvin samanlaisella peli-ilmeellä Kazakstania vastaan kuin muutamaa päivää aiemmin Hollanti-ottelussa. Se vaihtelee prässiään pelin mukaan. Välillä  Islanti häiritsee Kazakstanin avauspeliä ylhäältä asti aktiivisella kolmella kärkiprässääjällä ja välillä se vetää pakkansa tiiviiksi omalle kenttäpuoliskolle kahden kärkiprässääjän passiivisesti ohjatessa Kazakstanin avauspeliä. Hyökätessään Islanti paineistaa Kazakstanin puolustusta pitkillä avauksilla. Paineistuksesta seuraa erikoistilanteita. Etenkin pitkiä rajaheittoja Islanti on selvästi harjoitellut ja niihin Islanti panostaa. Lisäksi pitkillä avauksilla se pääsee suoraan ohittamaan vastustajan keskikentän ja sen omat keskikenttä miehet nousevat aktiivisesti tukemaan hyökkäyksiä vastustajan keskikentän ja puolustuksen väliin. Perusryhmityksenä Islannilla on 4-4-2.

Varoituksenomaisesti ensimmäinen maalipaikka tulee noin vartin kohdalla Kazakstanille. Kazakstanin vastahyökkäykset lähtevät toistuvasti nopeasti ja suoraviivaisesti Islannin puolustusta kohti. Jo ottelun alkuvaiheessa käy selväksi, että Islanti saisi tehdä täyden päivätyön, mikäli mielisi pistää EM-karsinnat pakettiin Kazakstania vastaan. Hieman tahmean alun jälkeen Islanti alkaa saamaan parempaa otetta ottelusta ja pystyy luomaan pari puolittaista maalipaikkaa. Islannin rynniessä ensimmäisen puoliajan loppu pelataan käytännössä yhtä maalia. Puoliajalle lähdettiin kuitenkin maalittomassa tasatilanteessa.

Heti toisen puoliajan alussa Islannin Kolbeinn Sigthorsson prässää aggressiivisesti ja ottaa kovan avauksen kroppaansa: jälleen yksi islantilaisen taistelutahdon kuva. Kazakstan on kuitenkin hyvin mukana toisen puoliajan alussa ja sen nopeat hyökkäykset luovat uhkaa Islannille. Lisäksi Kazakstan pystyy vastaamaan hyvin islantilaisten fyysisyyteen. Kazakstan puolustaa syvältä omalta kenttäpuoliskoltaan. Vaikka Islanti näennäisesti hallitseekin peliä, se ei meinaa päästä kunnon maalintekopaikoille. Kazakstan puolustaa tehokkaasti myös Islannin lukuisat erikoistilanteet. Ottelun loppua kohden mentäessä Kazakstan pysyy edelleen hyvin pelissä mukana. Kazakstan saa jopa pientä yliotetta Islannista. Jalkapallo on tulosurheilua ja islantilaisten takakaraivoissa varmasti kolistelee se, että tasapeli riittää tästä ottelusta.

Loppua kohden ottelu meinaa mennä pallotteluksi, mutta se saa vielä yhden twistin. Islannin kapteeni Aron Gunnarson ajetaan ulos toisella keltaisella pari minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä. Kazakstan ei kuitenkaan lähde lyömään lisävaihdetta sisään vaan pitää loppuajan palloa. Laugardalsvollurin stadion räjähtää. Islanti EM-kisoihin.


Viinikuvaus: riittävä viimeistely hienolle pohjatyölle

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti