Sivut

torstai 3. syyskuuta 2015

Islanti rutiinivoittoon Hollannista

Hollannin ja Islannin EM-karsintojen toisessa kohtaamisessa tarinan raamit olivat selvät. Hollannin olisi haettava voittoa riskilläkin. Islanti olisi tyytyväinen pisteeseenkin. Lisämausteensa otteluun toi se, että Danny Blind valmentaisi ensimmäistä kertaa Hollantia. Islannin pelisuunnitelmana oli pallonhallinnan luovuttaminen Hollannille ja se pyrki vastaiskuissaan pelaamaan pitkillä palloilla Hollannin puolustuslinjan taakse. Kello kävi Islannille ja se lähti välillä korostetun hitaasti omiin hyökkäyksiinsä.

Hollannin puskiessa Islannin puolustusmuuriin ensimmäisen puoliajan paras maalipaikka tulee Islannille. Pallo keskitetään vasemmalta laidalta takatolpalle, josta Johann Gudmundsson jatkaa pallon suoraan ilmasta maalin eteen. Jon Dadi Bodvarssonilla on vapaa tontti pistää pallo pussiin, mutta hän ei osu palloon ja pelin ensimmäinen maali jää tekemättä. Hollannilla on pari puolittaista paikkaa, mutta Islanti vaikuttaa kontrolloivan kokonaiskuvaa. Islanti löytää tilaa pitkillä palloilla myös Hollannin puolustuslinjan edestä. Ensimmäisen puoliajan haukkakohta tulee, kun Kolbeinn Sightorsson ajaa voimalla kaksinkamppailuun Bruno Martins Indin kanssa. Martins Indi provosoituu ja kolhaisee Sightorssonia kyynärpäällä: Punainen kortti ja Hollanti alivoimalle. Islanti nostaa heti punaisen kortin jälkeen prässiään ja Hollannilla on vaikeuksia avata peliään.

Toisen puoliajan alussa Gregory Van der Wiel taklaa riskillä rangaistusalueella Islannin Birgir Bjarnasonia. Pallo pilkulle. Rangaistuslaukauksen painaa sisään Gylfi Sigurdsson. Laukaus ei ole teknisesti parhaimmasta päästä, mutta kuten koko Islannin EM-projektissa, siinä on tarpeeksi voimaa ja tahtoa takana. Pallo painuu vastustamattomasti Jasper Cillessenin käsien kautta maaliin. Islanti ottaa lopullisen tuntuisen niskalenkin Hollannista. Ei voi kuin hämmästellä, miten tämä jalkapallon kääpiö dominoi vieraskentällä yhtä Euroopan suurmaata vastaan. Hollanti alkaa lannistumaan eikä se lähde tappiotilanteessa enää edes kovin aktiivisesti prässäämään, kun Islanti pyörittää palloa puolustuksessaan. Islanti selvästi nauttii tilanteesta.

Hollanti saa vielä lopussa hyvän kirivaihteen päälle ja se pääsee väliin helponnäköisesti laukaisupaikkoihin, mutta viimeinen terävyys maalintekopaikoissa uupuu. Islanti vie pisteet miehekkäällä esityksellä. Islannin pelikirjasta löytyivät kaikki voittamisen elementit. Ottelu horjuttaa rajusti perinteisiä Euroopan jalkapallon voimasuhteita. Wesley Sneijder ei meinaa sulattaa tappiota, vaan jää mussuttamaan tuomareille pelin jälkeen. Islanti on kypsyttänyt Hollannin taktisesti puhtaalla pelillä, hyvällä fyysisellä preesensillä ja taistelutahdolla. Sen historiallinen arvokisapaikka on enää yhden pisteen päässä.

Viinikuvaus: kaikki voittamisen elementit ja pohjoista tuulta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti