Sivut

lauantai 3. lokakuuta 2015

Pala Kaakkois-Aasiaa Turussa

Syyskuun 26:s päivä pelattiin Turussa Kaakkois-Aasialaisille suunnattu jalkapalloturnaus Asian Football Friendly Cup Finland. Itse olin paikalla hyvän ystäväni kutsumana. Turnaus järjestettiin Turussa ensimmäistä kertaa. Aiemmin turnaus on pelattu joitain kertoja Helsingissä. Kuntoilun ja hauskanpidon lisäksi turnauksen tavoite on luoda yhteisöllisyyttä Suomen aasialaisyhteisöjen välille.

Tänä vuonna turnaukseen osallistui kuusi joukkuetta:

Vinateam (Porvoo)(Vietnam)
TiTa Turku (Turku)(Vietnam)
FC Singha (Vantaa)(Thaimaa)
ViSu (Helsinki)(Vietnam)
FC Tiger (Kokkola/Rovaniemi)(Myanmar)
Old Vinateam (Porvoo U40)(Vietnam)

Joukkueet jaettiin kolmen joukkueen lohkoihin ja lohkojen kaksi parasta pääsi välieriin. Välierien voittajat pelasivat illalla vielä finaalin. Pelaajille osallistumisen ehtona oli, että piti olla juuriltaan vähintään puoliksi Kaakkois-Aasialainen. Joukkueet olivat nimellisesti rakennettu tietyn maalaisista pelaajista, mutta käytännössä joukkueissa oli pelaajia ympäri Kaakkois-Aasiaa.

Aamun pelit pelattiin Kupittaan hiekkatekonurmilla. Kuvassa ViSun pelaajat suuntaamssa Old Vinateamia vastaan tehdyn maalin jälkeen keskiympyrää kohden


Kupittaan hiekkatekonurmilla puhallettiin matsit alkamaan yhdeksältä aamulla. Osalla oli aika lailla unihiekkaa vielä silmissä, sillä Helsingistä oli paikan päälle lähdetty aamu viiden tuimaan. Pelit olivat hyvähenkisiä tapahtumia. Edellisellä kerralla tunteet olivat lopulta käyneet niin kuumina, että kahinoitakin oli syntynyt. Nyt matseista ja pelaajista pystyi aistimaan, että turnaus halutiin viedä kunnialla loppuun. Turnauksen taso oli suunnilleen kotimaisen 3-4-divarin tasoa. Joukkueiden välille erot syntyivät suurelta osin fyysisen kunnon ja yhdessä treenaamiseen käytetyn ajan pohjalta. Alkulohkoista lauluun lähtivät thamaalaistaustainen FC Singha, jolla oli ollut vaikeuksia löytää yhteistä treeniaikaa ja hieman vanhempaa ikäluokkaa edustava Old Vinateam.

Välierät pelattiin Impivaaran jalkapallohallissa. Kentän pienen koon vuoksi peli oli välierässä nopeampitempoisempaa, mitä alkulohkoissa. Välierissä jatkosta tippuivat pääosin myanmarilaisista koottu FC Tiger ja vietnamilaistaustainen ViSu. FC Tiger pelasi teknistä ja väliin näyttävää, mutta hieman tehotonta lyhytsyöttöpeliä. FC Tigerilla oli välillä haasteita myös vastata vastustajien fyysiseen peliin. ViSu tippui tiukan väännön jälkeen rankkareilla Vinateamille.



Toinen finalisti ratkaistiin rankkareilla Visun ja Vineateamin välillä


Turnauksen ja pienen rahapalkinnon vei lopulta nimiinsä kotikaupungin oma seura TiTa Turusta. Joukkue pelasi suoraviivaista ja nopeaa futista. TiTa pelasi hyvin yhteen ja joukkueen keskinäinen kommunikointi vaikutti olevan erittäin hyvää. Joukkueella oli myös pari selvää pelillistä johtajaa, jotka suitsivat joukkuetta eteenpäin. Siitä ei varmasti myöskään ollut haittaa, että aamun herätys ei ihan niin raskaasti iskenyt oman kylän poikiin: TiTa voitti turnauksen ansaitusti.

Turnauksen voittanut TiTa (valkoisissa) kulmaväännössä Myanmar-taustaisen FC Tigerin kanssa


Jalkapallo tuo ihmisiä yhteen. Asian Football Friendly Cup Finland-turnaus jatkobileineen on hyvä esimerkki siitä. Jalkapallo on aina jalkapalloa. Tällä kertaa turnauskahvilassa vain myytiin jääkahvia, riisiä, paistettua lihaa ja vietnamilaista lihapatonkia.


Viinikuvaus: yhteisöllisyyttä, makeaa chiliä ja soijaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti