Sivut

sunnuntai 2. lokakuuta 2022

Inter Cup: futista ja limpparia

Turussa Kupittaalla pelattiin lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna perinteinen Inter Turku Cup. Turnausvoitosta miteltiin 2010-2012 ikäluokkien kilpa- ja haastesarjoissa. Inter Cupin järjestelyistä vastasi Interin kyseisten ikäluokkien joukkueet. Turnaukseen osallistui joukkueita ympäri Suomea ja kirjoittajan maantieteen tuntemuksella Kokkolan KPV:n seurat tulivat pisimmän matkan takaa.

Ensimmäisen päivän tapahtumia seuraan lähinnä somen kautta. Pieniä vilunväristyksiä tulee kuitenkin lauantain sateista itsellekin. Tosin vaikka sade toi lisätwistiä monestakin näkökulmasta turnauksen käytännön asioihin niin syvensi se varmasti myös monien turnaukseen osallistujien muistijälkeä ja aikahan kultaa lopulta muistot, ja nimenomaan muistothan ovat lopulta kilpailullisten elementtien lisäksi tällaisten tapahtumien parasta antia. Harvempi pääse nostelemaan lopulta mestaruuspokaalia, mutta kaikilla on mahdollisuus saada monenlaisia kokemuksia reissureppuunsa.

Sunnuntaina ei sada ja parkkeeraan ensimmäiseksi Kupittaa 5:n rauta-aidan taakse.

 

Ikäluokka 2012: TuNL Varissuo – FC Reipas 0-2 (Kilpasarja sijat 1-3)




Saan ensimmäisestä otteluista sellaista lisämaustetta kokonaisuuteen, mitä ehkä osasin odottaakin. Turun Nappulaliigan Varissuon joukkueella on hyvin intohimoisesti peliin suhtautuva valmentaja ja palaute pelaajille on varsin suoraan eikä Lahden Reippaankaan penkin päässä pääse tekonurmi jäätymään.

FC  Reippaan joukkue on tässä ottelussa selvästi pelin päällä ja peli pelataankin pitkälti TuNL:n kenttäpuoliskolla. FC Reippaan #25 puskee kulmapotkusta hienosti Reippaan johtoon ja takana lahtelaisten istuttama siirtokatsomo remahtaa hurraamaan. Varmasti hieno hetki maalintekijälle.

FC Reipas pysyy maalinkin jälkeen pelin selvästi hallitsevana osapuolena, mikä näkyy turhautumisena sekä TuNL:n pelaajien että valmennuksen puolella. Muutamia kopsuja nähdään. FC Reipas saa rankkarin, jonka TuNL:n maalivahti nappaa hienosti kiinni. #25:n esityöstä kuitenkin #63 täräytttää pallon jonkin verran tämän jälkeen etukulmaan ja peli on 2-0. TuNL:n valmennus palkitsee yhden pelaajistaan tämän vaihtokomennuksella, mikä kirjoittajassa triggeröi yhden vastaavanlaisen futisturnauksen muiston, jossa puolustin Ari Nymania vastaan.

Aina ei välttämättä itse onnistu, mutta tärkeintä on, että joukkue voittaa



Peli päättyy. Yllättäen voittaneen joukkueen taustoilla on enemmän asiaa erotuomarille. Pelin loppuhetket olivat melko lämpimiä. TuNL:n pelaajat tulevat pelin jälkeen laidan viereen odottamaan seuraavaa matsiaan. He eivät vaikuta olevan ottelusta tai saamastaan palautteesta moksiskaan, vaan pikemminkin vitsailevat asialla. Juttelen kotona vielä alan ammattilaisen kanssa ottelun pedagogisesta sävystä. Tietynlainen valmennuksen ja kasvatuksen yhteys nousee keskiöön. Lopputulemana se, että asia on erittäin monisyinen. Pelit jatkuu.

Viereen tulee toisesta pelistä itkevä poika, joka hakee lohdutusta isältään. Tämä kuuluu myös isona osana kasvamiseen ja kilpailulliseen ympäristöön. Buffetissa opiskellaan pelien ohessa matikkaa ja yhteenlaskua. Makkaralla ja isolla kahvilla jatketaan.

 

Ikäluokka 2012 PPJ Laru Sininen -KäPa City White (Haastesarja sijat 4-7)



Kentän laidalla kumisutellaan rumpua ja varsinkin Helsingin Pallo-Poikia on tullut kannustamaan muitakin seuran poikia. Tämä saa ensimmäisen ilmentymänsä, kun pidemmän painostusjakson päätteeksi PPJ:n numero #48 kuti ottaa pienen kimmokkeen KäPan puolustajasta ja pallo putoaa yläkulmaan. #48 juoksee kentän laidalle juhlimaan maalia yhdessä muiden seurakavereidensa kanssa.

PPJ jatkaa painostustaan. Kentän laidalta tuleva kannustus selvästi sytyttää pelaajia pistämään parhaita temppujaan kehiin, vaikka kannustus välillä lähteekin ”vedä housut alas” -laukalle. PPJ:n hyökkääjä ”V” on ilmeisesti jonkinlainen ikoni seurassa ja tältä pyydetäänkin saksaria. "V" kääntyykin aina kulmassa jo sopivaan asentoon, mutta sopivaa keskitystä ei kohdalle osu.

PPJ:n pelillinen paremmuus yhdistettynä kavereiden kannustukseen saa yhden PPJ:n pelaajan pyöräyttämään aika ylimielisesti yhden KäPan pelaajista nurin ottelun loppupuolella. Kuitti tulee kuitenkin seuraavassa tilanteessa, kun KäPan ”J” kopauttaa samaisen vastustajan tekonurmen pintaan ja pistää pikku leijonan karjaisut vielä päälle.  Kapteeniainesta on kirjoittajan ensimmäinen ajatus ja kaveriaan puolustamaan tulleesta J:stä tulee myös vahvat Rasmus Kristensen vibat.

PPJ tekee vielä toisen maalin vaparista, joka hiukan lipsahtaa veskarin käsistä. Yksi KäPan pelaajista jouksee kuitenkin heti lohduttamaan maalivahtia. Pinnat ansaitusti PPJ:lle ja KäPalle erikoismaininta hyvästä joukkuehengestä.

Siirryn seuraavaksi Turku Energia Areenan puolella.

Ikäluokka 2010: VPS Musta-FC Reipas 1-0 (kilpasarja)




FC Reipas komeili myös 2010 kilpasarjan kärjessä. Ilmeisestikin lahtelaiset olivat tulleet putsaamaan parhaimmistonsa voimin turnauksen palkintopöydän.

FC Reipas painaa vahvasti päälle, mutta VPS puolustaa sitkeästi. VPS:n avauspelaaminen kulkee välillä mallikkaasti pitkien syöttöketjujen kautta, mutta sillä on vaikeuksia saada palloja hyökkääjilleen.

Voitosta voittoon kulkeneella FC Reippaalla on varmasti hieman huonoakin onnea, ettei se saa maalitiliään auki, mutta se kuuluu lajiin. Lopulta VPS alkaa saamaan hyökkäyksiään paremmin perille. Sillä on pari hyvännäköistä kulmaa ennen kuin #22 pääsee hienosta syötöstä läpi ja pistää pallon vastaantulevan maalivahdin ohi: 1-0.

FC Reippaan enimmät mehut vaikuttaa olevan alkurynnistyksessä viety ja se taisi olla jo varmistanut sarjavoittonsa, joten VPS katkaisee FC Reippaan kuusi ottelua jatkuneen voitosta-voitoon putken. VPS:n pelaajat käyvät suuren maailman malliin vielä kiittämässä kannattajiaan ottelun loputtua.

Ikäluokka 2010: FC Inter sininen - PPJ sininen (Haastesarja) 2-0




Seuraavaksi samaiselle kentälle juoksee FC Inter ja PPJ. Ottelun alku toisintaa sitä, mitä Interin valmennus heille painotti eli PPJ tulee alussa kovaa päälle. Inter on etenkin ottelun alussa kovan paineen alla PPJ:n teknisten ja nopeiden hyökkääjien kuskatessa palloa Interin maalia kohti. Kenties koko Turku Energia Areenan teema onkin jonkinlainen hengen ja materian mittely.

Inter tsemppaa ja puolustaa sinnikkäästi. Siten se pysyy voiton syrjässä kiinni. Inter saa lisää puristusvoimaa käsiinsä, kun #8 purjehtii vasemmalta laidalta läpi ja sijoittaa pallon hienosti ulkosyrjällä takakulmaan: 1-0

Maali muuttaa pelin kulkua siten, että peli tasoittuu. Molemmat joukkueet saavat paikkoja. Interin veskari nappaa hienon jalkatorjunnan PPJ:n pelaajan päästessä läpiajoon. Inter #8 lähettää kauempaa komean kudin, joka tömähtää ylärimaan.

Pelin edetessä tasainen vaihe kääntyy jälleen PPJ:n painostukseen. Inter tekee vimmatusti töitä, vaikka PPJ:n maali alkaa näyttämään yhä todennäköisemmältä. Välillä sinimustista on aistittavissa se, että houkutus ohi painelevan PPJ:n nurin kopauttamiselle kasvaa, mutta turnauksen henkeen sopivalla tavalla Inter pysyy kurinalaisena ja niinpä PPJ:n pelaajat alkavat turhatumaan. Lopulta Interin #8 toisintaa ensimmäisen maalinsa karkaamalla jälleen vasemmalta laidalta ja antaessaan maagisen ulkosyrjänsä saattaa pallon PPJ:n takakulmaan: Inter voittaa 2-0.

Ikäluokka 2011: FC Inter musta - KaaPo keltainen (kilpasarja)




Sokerina matsiputken päätteeksi oli FC Interin ja KaaPon 2011 kilpasarjan ottelu. Panokset matsissa olivat kutkuttavat, sillä voitolla Interillä oli mahdollisuus napata tasaisessa sarjassa maalineronsa turvin sarjavoitto KaaPon ja Ilveksen nenän edestä. Kaikilla muilla tuloksilla sarjavoitto matkaisi Kaarinaan.

Ottelu lähtee hyvin tasaisissa merkeissä liikenteeseen. Kirjoittajan silmään pistää Interin pleaajien #7 ja #9 tekninen taito ja peliäly. Samaan aikaan muun joukkueen hyvä pelaaminen mahdollisti kyseisten pelaajien loistamisen.

Edustuksenkin peleistä tuttu ”Inter Turku!” raikaa Kupittaa 2:sen B-kentällä. #9 pääsee vasemmasta laidasta etenemään ja tömäyttää pallon etukulmaan: 1-0 Interille ja tuuletusjuoksu kiitää kohti vastakkaista kulmalippua. Siinä ohessa paitakin lähtee harjoitellun näköisesti päältä.

Harjoitusta tulee lisää, kun #9 tekee vielä toisen maalin ja toisintaa aiemman tuuletuksen. Pelaajan onneksi keltaisia kortteja ei jaettu, sillä paidan lentäessä jälleen päältä olisi toisissa olosuhteissa ollut seurauksena toisen varoituksen myötä ulosajo. Toki nämä on nyt niitä matseja, missä kyseisestä tuuletuksesta kannattaa ilo ottaa irti

”Tsemppiä nyt vielä. Aikaa on vaikka kuinka kauan”, kuuluu uskottavasti KaaPon kannattajien joukossa. Huudahduksessa on vinha perä, sillä KaaPo saa vielä hyvän painostusjakson aikaiseksi. Interin veskari pysyy maalillaan lämpimänä ja pallo käy kertaalleen Interin maalin ylärimassa ennen kuin sitä asetellaan rangaistuspilkulle. KaaPon #30 pistää pilkun hallitusti sisään ja nostattaa vielä toiveita sarjavoitosta. Hiekkaa ei kuitenkaan tiimalasissa enää riitä. Inter voittaa 2-1 ja vie samalla sarjavoiton maalieronsa turvin. 

KaaPo kaventaa rankkarista...



...mutta ottelu päättyy FC Inter Turun juhliin:




On aika tepastella parkkipaikalle kuuden hienon ottelun jälkeen.

Juoma: vettä pelien välissä ja limpparia turnauksen jälkeen


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti