Sivut

sunnuntai 19. kesäkuuta 2022

SJK-FC Inter Turku: superlauantai (ja perjantai)

Juna nytkähtää Helsinkiä kohden alkuviikosta ja hieman Kupittaan aseman jälkeen klousataan se, että kyllähän me olemme menossa viikonloppuna Seinäjoelle. Muutaman lämpimän illan jälkeen kaverin BMW nielee vajaa nelisen tuntia asvalttia ennen kuin kopsahdamme Sokos Hotel Lakeuden pihaan. Jostain syystä vastaan tulleista autoista suunnilleen joka kolmas vaikutti olevan Porsche. Se lienee kesän merkki.

Seuraa ripeähkö vaatteiden vaihto ja vauhdin hakeminen kaupungilta seuraavan päivän peliä silmällä pitäen. Tehokkaasti vietetty ilta pitää sisällään muun muassa Mallaskosken panimon makkaralautasen, samaisen panimon tasting -menun, irkkupubi Danny Boysin toimimattoman Kilkenny -hanan ja kokeellisen jekku+jekkubatteri -kombon. Varsinaisena pelipäivänä ennen OmaSP -stadionille otamme päiväunien lisäksi pitstopit Wilson Sportpubista ja The Wingsistä. 


Puitteet olivat Seinäjoella kunnossa

Ottelutapahtuman ympärille on suunniteltu reilusti muutakin säpinää, mutta sade ja Pohjanmaa ralli vaikuttavat ryydyttävän ilkeästi illan spektaakkelia. OmaSP:llä on puitteet kunnossa tapahtuma-alueineen ja Carlsberg -pubeineen, mutta porukkaa pyörii alueella maltillisesti. Olemme paikalla jo paria tuntia ennen peliä ja pujahdamme porttien välistä stadionin rakenteisiin. ”Me viikatoineet” pitävät soundcheckiä ja sen äänet helähtävät kirkkaana pubin puolelle. Ilmeisesti bändi on tietoinen asian laidasta, sillä kaiuttimista läpi pistävä keskustelu ei pidä sisällään mitään skandaalinkäryistä.

Sitten kohtalo ja kaverin sukulaissuhteet puuttuvat sillä tavalla peliin, että meidän matsiliput upgreidataan B-osakkaan VIP -lippuihin. Siirrymme yläkerran tiloihin, joissa on kutsuvieraita ja Seinäjoen alueen yrityselämää verkostoitumassa ja nauttimissa antimista. Tällä saralla Seinäjoelle tehdään jotain varsin oikein, sillä VIP:n puolella on hyvää kuhinaa ja tiloja on jouduttu matkan varrella myös laajentamaan. Matsin alkaessa koppaamme kahvimukit mukaan ja istahdamme mustille Mercedeksen penkeille, joista saa jollain taikatempulla napsautettua myös lämmityksen päälle.


Kloppien alkutahdit

Seinäjoen klopit lyövät matsille alkutahtia. Porukkaa ei muuten ihan hirveästi paikalle löydä, mikä on sinänsä hieman traagista, koska ottelutapahtumaan on panostettu isosti. Aidattu vieraskarsina jää myös tyhjäksi. Pientä sadetta lukuun ottamatta lauantai-illassa puitteet ovat kyllä kunnossa, mutta jengi ei vaan liiku ja kotimaisella futiksella on koronan -jälkeisiä käynnistymisvaikeuksia. Peli lähtee kotijoukkueen komennossa liikkeelle ja Interin peli vaikuttaa hieman uniselta. Niinpä jo muutaman minuutin pelin jälkeen boksiin vapaaksi unohdettu Denis Oliynyk nekkaa Daniel Håkansin syötöstä SJK:n johtoon.

SJK:n maalin jälkeen Inter heräilee ja pääse peliin paremmin mukaan. Interin oikealla laidalla hyvin tilaa löytävä Matias Tamminen alkaa jäämään paremmin kotijoukkueen pelinrakentajien tutkaan. Peli rullaa vauhdikkaasti päästä päähän ja tilanteita aukeaa molemmille joukkueille. Inter saa enemmän ja parempia aihoita. Petteri Forsell jatkaa parin vaatteet kastelevan mahaliu’un jälkeen hyviä otteitaan ja lopulta Tamminen löytää Forsellin boksin tuntumasta. Forsell taittaa pallon rauhaksiin vasemmalle jalalleen ja piiskaa sen takakulmaan. Se näyttää helpolta, kun sen osaa: 1-1 ja näissä lukemissa peli lähtee tauolle.

Matias Tamminen ja Petteri Forsell olivat Interin avainpelaajia

Ehdin puoliajalle vaihtamaan tärkeimmät kuulumiset vanhan kollegan kanssa. Porukka asettuu Mercedeksen penkeille ja peli saa jatkua. Tammiselle tarjoutuu heti toisen puoliajan alkajaisiksi paikka pistää vieraat johtoon, mutta tekonurmi vain pärskyy, kun kuti suhahtaa ohi. Tunnin pelin jälkeen Jussi Niska pääsee Forsellin vaparin irrottamaan irtopalloon, mutta Jesse Östin gamesaver pitää pelin tasoissa.

SJK:n puheenjohtaja Raimo Sarajärvi orkestroi omasta ja Klopit omasta katsomonosastaan kotijoukkueen kannatusta. Seinäjokisena erikoisuutena kuullaan myös Atria -minuutista hyvin pelissä mukana elävän kuuluttajan johdolla. Peli pysyy maalien osalta kuitenkin samoissa pykälissä ratkaisevan minuutin ajan, joten Atria ei pääse seuraavassa pelissä piffaamaan makkaroita matsikansalle. Kotiyleisö taputtaa, kun seuran kasvatti Joonas Lepistö pääsee vieraiden nutussa peliin mukaan, mikä on hieno ele. Kotiyleisön joukosta lauotaan ääneen myös pelko siitä, että Forsell ja Källman kääntävät vielä pelin. Vaikea on alkukausi on ilmeisesti jättänyt jälkensä.

Ottelun lopussa Inter jää enemmän niille jalansijoilleen ja SJK hakee hanakammin maalia. Aivan ottelun viimeisillä hetkellä ex-Inter Niko Markkula pääse täräyttämään volleyn rangaistusalueen kulmilta, mutta hyvää peliä pelannut Matias Riikonen esittelee oman gamesaverinsa ja täppää pallon maalin yli. Tilanteesta seurannut kulma jää pelin viimeiseksi näytökseksi.


Tasapeliin oli lopulta molempien joukkueiden tyytyminen

Vaihdamme viimeiset kuulumiset tuttujen kanssa ja saamme tipsit siitä, mihin loppuillasta kannattaisi ja mihin ei missään nimessä kannata mennä. Tuleva aikainen aamuherätys ja intensiivisesti vietetty edellinen ilta jouduttavat iltaa kuinkin siihen suuntaan, että koukkaamme enää paikallisen kruunujalokiven eli kebabravintola El Cebon ja hotellin ravintolan kautta huoneeseemme. Iltasaduksi tarjoillaan kuvaputken välityksellä vielä yöttömän yön HIFK-VPS -matsi.

(Sunnuntaina postilaatikolla on käynyt myös Mustanaamio, mutta sen tiimoilta tarinointia jatketaan myöhemmin.)

Viini: Lauri Tähkällä mennään

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti