Sivut

tiistai 21. kesäkuuta 2022

FC Inter Turku 2-MaPS: toinen puoli tarinasta

Painelemme Kupittaalle suoraan perhefutiksesta. Vastuuvalmentaja kehaisee taisteluparin liikunnallisuutta ja vihjaisee syksymmällä alkavasta joukkuetoiminnasta. Keli hellii ja Cittarista haetut jäätelöt ehtivät jo hieman sulaa ennen kuin löydämme oman rakosen rauta-aidan takaa. Montaa vapaata tonttia ei ollut jäljellä, joten Interin ressujen ja MaPS:n peli on liikuttanut porukkaa. Huikkaan vanhalta valmentajaltani pelitilannetta, ja kun kuulen sen olevan 2-2, niin hieman pistää sydämestä. Olemme tainneet missata klassikkoa enteilevän ensimmäisen puoliajan.

Pelaajat saapuvat kentälle ja toisen puoliajan alussa painetaan vauhdilla päästä päähän. Inter rakentaa hyökkäyksiään pidempien syöttöketjujen kautta. MaPS pelaa suoraviivaisemmin ja paiskoo painipalloja Interin puolustuksen selustaan. Vieraiden pelisuunnitelmaan on häijyn peliotteen lisäksi piirretty viivoja vasempaan laitaan, sillä peliä avataan lähes järjestäen vasemman kautta. Inter ei myöskään kursaile käyttää vasenta laitaansa, jossa Yeesser Barbata ja Ryan Mahuta puivat tekonurmea.


Yeesser Barbata-Ryan Mahuta -akseli oli paljon pallossa

Tunnin kohdalla Elmeri Oksanen käy tökkäämässä riparista pallon maaliin, mutta tilanne on paitsio. MaPS:n toisen puoliajan kenties paras paikka on Niclas Forssin paristakympistä lähtevä vapari, jonka eteen Valtteri Inkeroinen saa venytettyä tiikerinsä. 

Ote siirtyy hiljalleen Interille, mutta kokenut MaPS ei tästä hätäänny, vaan se lähtee imemään korostetun fyysisellä pelillä peli-iloa Interiltä pois. Sinänsä MaPS:n pelitapa on ihan älykäs, koska vähän myöhässäkin tulleet kopsut kestävät siinä määrin erotuomari Jesse Salon linjaa, että Salo ei ota niihin kovin väkevästi kantaa. Saman aikaan Interillä menee tietty kiintiö energiasta tilien tasoitteluun. Tämä kurvi sopii paremmin vieraiden ajotapaan.


Kuumaa oli sekä kelin että pelin puolesta


-Kiviä, kiviä, kuuluu jo kaksi maalia tehneen Aatu Hagelbergin suusta, kun Mahuta pyyhkäistään aika reippaalla luudalla kumirouheeseen

Mohammed Bakkar, jonka lämpövastuksiin oltiin myös saatu ajettua vaihtovirtaa, kokeilee vajaa varttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä hieman kauempaa Henri Forsströmin viretilaa, mutta kuti suhahtaa niukasti ohi. Vieressä sekä Interin että MaPS:n kannattajat heittävät hyvässä hengessä toisilleen herjaa pelin kulusta. Vaihdosta sisään tullut Jarkko Kokkala saa pallon boksiin ja pyörähtää vapaaksi, mutta Forsström peittää kudin. MaPS jää loppua kohti aika lailla erikoistilanteidensa varaan.

MaPS sai parhaat aihionsa toisella puoliajalla erikoistilanteista

Lopulta sitten keittovesi loppuu kattilasta ja mannapuuro hitsaantuu tefloniin. Mahutan ja Oksasen palloralli päättyy laidalle siihen, kun Oksanen nuijitaan takaraivosta tantereeseen. Salo ei näe tässä kortin arvoista rikettä, mikä triggeröi Mahutaa siihen malliin, että punakortti nousee. Seuraa antiikista tuttu yhteen kokoontuminen, jossa demokraattista päätöstä asioiden laidasta ei ilmeisesti synny, sillä pian kokouksen päätyttyä MaPS:n Joni-Petteri Malka pyyhkäisee Interin pelaajan nurin ja toinen keltainen tasoittaa pelin 10 vs. 10 -matsiksi. Tuomariston selkeämmällä linjan vedolla peli olisi ollut mahdollista päättää myös 11 vs. 11 -versiona, mutta viihdebisneksessähän tässä ollaan.


Pelin puimista antiikin Kreikan malliin

Jotenkin peli tunneskaalaan olisi sopinut vielä jomman kumman joukkueen voittomaali, mutta niin syvältä ei tänään kuitenkaan kuopata. Pelin päättyessä tantereeseen lentää säärisuojaa ja sykkeitä tasoitellaan varmasti hetki sekä yleisön että kenttäpelaajien osalta. Kuuma ilta ja kuuma peli päättyvät 2-2 -lukemiin.

Viini:hehkuviini

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti