Sivut

torstai 12. toukokuuta 2022

FC Inter Turku 2 - VG-62: kasuaali kaksnolla

Torstai oli ainakin sikäli toivoa täynnä, että jalkapallon kuninkuussarjan eli läntisen-Suomen kolmosdivarin lohko A:n pelilistalta pääsi poimimaan omansa. Bussi sihahti tuttuun tapaan länsi-Turusta Kupittaata kohti. Asvaltin pinnalla kimalteli kultakolikoita. Naantalin ruhtinaskunnan vankkurit olivat selvästi kulkeneet samaa reittiä.

Interin peleistä tuttu tuttu kertoo käyneensä katsomassa Ronnie Sandahlin ”Tiikerit” leffan, mikä on pistänyt ajatukset ja vatsan pariksi päiväksi hyrräämään. Pystyn samaistumaan kokemukseen Leedsin kahden edellisen pelin inspiroimana. Taistelupari pistää rallipelin tulille ja niin peli voi alkaa.


VG-62 aloitti pelin väkevästi

VG-62 aloittaa pelin hyvin. Se edistää rauhallisilla siirroilla peliä ja on väkevä kaksinkamppailuissa. Interin peli hakee selvästi muotoaan. Katsomosta arvaillaan, että liittyykö se melko pirtsakasti puhaltavaan tuulen suuntaan, mutta pelin edetessä ilmenee, että kyse lienee enemmän pelillisistä seikoista. VG-62 saa hyvän määrän erikoistilanteita, joissa saattaisi itää maalin siemen, mutta Turku Energia -areenan tekonurmi ei päästä vieraiden kukintoja läpi. Vieraiden Teemu Salonen väläyttää hyvää pelihuumoria kurkottaessaan pystypalloon, jota Salonen ei kuitenkaan saa koukkuunsa ja yleisö paiskaa pienen palautteen Saloselle.

-En mä ole niin hyvä. Pelaan VG:ssä, Salonen kuittaa rauta-aidan takaa vinoilevalle yleisöllä ja kuitti uppoaa hyvin.

Ihan huippupaikoille naantalilaiset eivät pääse, mikä jälleen hyvinkin vaihtelevissa sääolosuhteissa alkaa kääntää momentumia hiljalleen Interin suuntaan. Tosin tuulisempina jaksoina VG-62 on aina pelin päällä, mutta tyynet ja sateiset jaksot menevät Interille.

Vaikuttaa jo hetken siltä, että maalit säästetään toisella puoliajalle, mutta sitten ensimmäisen puoliajan loppuminuuteilla Josê Gilerin nappikeskitys tavoittaa Volkan Isikin, joka tuuttaa pallon maaliin. Inter kasvattaa seuraavasta tilanteesta johtonsa hieman varkain jo kahteen pykälään. Pallo pyörii tovin VG-62:n rangaistusalueen rajoilla ja sieltä Sead Bajrami lävyttää sen yläkulmaan: 2-0

Haemme taisteluparin kanssa pillimehut ja suklaapatukat cittarin puolelta, sillä junnukipsa on tuttuun tapaan autio. Tauolla Nato ja siihen liittyvä tuulensuunnan symboliikka puhuttavat. Osa pelaajista hakee kentän laidalla päivystäviltä kavereiltaan tipsejä toiselle puoliajalle ja peli voi jatkua.

Vettä vihmaisee toisen puoliajan alkajaisiksi. VG-62 ottaa niukin naukin puoliajan alun nimiinsä, mutta mitään sen ihmeempää ei lähde rakentumaan. Interin Elmeri Oksanen on aktiivinen ja pallon saadessaan Oksanen haastaa hanakasti VG-62:n puolustajia. Peli jatkuu melko tasaisissa merkeissä ja olisiko niin, että arkitorstain velvollisuudet olivat haihduttaneet pelaajista suurimmat lämmöt, sillä vaikka muutama aika napakkakin kolhaisu kentällä nähdään, niin celsiukset eivät sen kummemmin nouse.


Interin kapteeni Elmeri Oksanen oli toisen puoliajan aktiivisimpia


Samuel Lehtinen hakee kavennusta vaparista




VG-62 saa parhaat vainunsa toisellakin puoliajalla erikoistilanteista. Inter kontrolloi peliä pallonhallinnan kautta. Ottelun draamatasot eivät torstai-illassa nouse pelottavalle tasolle ja peli pelataan yksissä tuumin 2-0 -tuloksella loppuun. Näin ollen Inter saa orastavan tappioputkensa poikki. VG-62 pääsee koettamaan pinnatilinsä kartuttamista seuraavan kerran ensi viikolla Pallo-Iiroja vastaan

Viini: arkinen, sopuisa ja yksimielinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti