Sivut

torstai 14. huhtikuuta 2022

MaPS - Pallo-Iirot: harmaata taivaalta

Taivaalta vihmoi harmaata ja Taponkedon tekonurmea piiritti lumivallit, kun läntisen-Suomen kolmosdivaria starttailtiin Maskussa. Asetelmaa oli ihan kivasti ottelussa, sillä kirkkaampiin divareihin takuulla tähtäävät Iirot saapuivat lumisen peltomaiseman keskelle haastamaan divarin yläloppusarjan vakikävijää MaPSia.


Kauden alussa vielä mainospaikkoja myymättä

MaPSin peli-ilme poikkesi pelin alussa perinteisestä linjojen taakse painepalloa paiskovasti mallista enemmän alakerran kautta rauhallisemmin peliä avaana malliin. Pallo-Iirot puolestaan pelasivat ainakin omiin viime kauden hatariin muistikuviin peilaten suoraviivaisemmin. Peli alku mentiin melko tasaisissa merkeissä ja Pallo-Iirot avasivat lopulta maalihanat, kun Mikko Jalkanen tikkaa terävästi vasenta laitaa. Jalkasen matala keskitys ottaa pirullisen pompun MaPS:n puolustajasta, ja niinpä maallilleen jähmettynyt Ville Seppänen joutuu puolikyykyssä seuraamaan, miten pallo pomppaa maaliin. Pelikelloa en bongaa, mutta reilu kymppi siinä kuitenkin on.

Kotijoukkue ei jää kuloon makaamaan, vaan kotijoukkueen kapteeni Jari Oksanen pääsee leikkaamaan keskelle ja Oksasen lapikkaasta lähtee kauniissa kaaressa yläkulmaan laskeutuvat putoava lehti. Peli on tasan ja kellossa ei ole ihan kahtakymppiä. Vastarokotus tulee myös pikatahtia, kun savumerkit karkaavat Maskun puolustuksen ja Seppäsen silmiin. Elias Ahde pelmahtaa savupilvestä ensimmäisenä vaaravyöhykkeelle, nappaa pallon ja piirtää vieraiden tauluun toisen pystyviivan: 1-2

Marcus Babbin ja Jari Oksasen laidalla riitti säpinää

Pallo-Iirot pääsevät toisen maalinsa jälkeen paremmin pelin päälle. Tilaa haetaan ja löydetään tuttuun tapaan nopeiden laitureiden kautta. Markus Babb ottaa kilsoja reippaasti alle, mutta kollektiivisella tasolla Iirojen keskityksiin ei siunaannu vielä tarvittavaa laatua, joten 1-2 tilanteessa mennään myös tauolle.

Kovaäänisistä soitetaan vielä hieman ujosti Rage Against Machinea ja kipsan eteen kertyy makkaranpalvojia.

Toinen puoliaika näyttää molempien joukkueiden osalta enemmän siltä, mitä viime kauden perusteella voisi odottaakin. Iirot ottavat pallonhallinnan ja sahaavat lyhyillä syötöillä itselleen pitkiäkin painostusjaksoa. MaPS paiskoo perinteisiä brittityyppisiä ristipalloja Iirojen puolustuksen selustaan ja paineistaa vastustajaa sitä kautta. Maskun Niclas Forssin liike ja ratkaisut antavat pieniä vinkkejä tasoituksesta, mutta aivan parhaille passipaikoille vihreät eivät pääse.

Peli myös lämpenee hieman, mikä lisää sen viihdearvoa pelillisten suoritusten lisäksi. Kirjoittajan yhdeksi lempihetkeksi muodostuu se, kun ikimapsilainen Aatu Hagelberg kuittailee Iirojen kapteeni Otto Schultzille tämän toiminnasta kädessä olevaan kapteenin nauhaan peilaten. Erotuomari Aleksi Makkonen rauhoittelee ensin tilannetta, mutta Hagelbergin jankatessa edelleen kapteenin nauhasta, Makkonen kysyy retorisesti, että jos hän kohta ottaa nauhan käteensä, niin v*ttuileeko Hagelberg sitten vuorostaan hänelle. Tilanne raukeaa.


Toisella puoliajalla erotuomari Aleksi Makkonen oli myös enemmän pelin ytimessä

Matsi on edelleen maalin peli, mutta Ahde löytää vielä uudemman kerran turbonapin ohjaimestaan ja liukuu pallon Seppäsen jaloista maaliin. Iirot menevät ratkaisevan tuntuisesti 1-3 johtoon ja se johto lopulta pitää. Näkökulmasta riippuen kausi startaa joko vierasvoitolla tai kotitappiolla.

Viini: tilan putiikki aukeaa kun oikealle nurmelle pääsee


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti