Sivut

torstai 2. heinäkuuta 2020

FC Inter-RoPS: Veikkausliigan avaus kolmen sukupolven voimin

Helteet olivat Veritaksellakin jääneet taakse ja sadetta vihmoi stadionin katoksen alle, kun Veikkausliigakautta päästiin Turussa starttailemaan. Juhlaotteluun kausikorteilla ja euron lasten lipuilla muovipenkeille saatiin oman suvun puolesta jalkapallon ystäviä kolmesta sukupolvesta. Tapaukseen tosin liittyy suklaalla ja jäätelöllä lahjomista.


Veikkausliiga voi alkaa


Ennen ottelun starttia jäätelötuuttien huvetessa bongataan RoPS:n kannattajakatsomosta tonttulakki, mikä saa lapset riemuitsemaan ennen kuin liitytään kotijoukkueen kannattajakatsomon rytmikkääseen kannatukseen. Eilisen päivän Veikkausliigakierros oli ollut suosikkivetoinen ja myös tästä ottelusta oli lupa odottaa kotivoittoa. Voittoa odottaa myös pitkästä aikaa mukaan tullut tytär, joka automatkalla veikkaa lopputulokseksi ääretön – nolla. Tosin kertoo hän hetken päästä höpsineensä. Liehuvat liput, rumpu ja ilmaan pamautettu konfettitykitys nostavat tunnelmaa. Matsi voi alkaa.

Inter starttaa tutulla 3-4-3 -ryhmityksellä. Cupin peliin pientä rotaatiota tuo Timo Furuholmin paluu kärkeen ja Noah Nurmen nouseminen keskikentälle. Inter tuo peliä korostetusti hyvässä vireessä olevan Connor Ruanen laidalta. RoPS vastaa perinteisellä 4-4-2 miehityksellä ja varioi prässiään aina pelitilanteen mukaan. Märkä nurmi hidastaa Interin pelinrakentelua ja iltapäivä vaikuttaa sataneen vierasjoukkueen laariin.


Connor Ruane oli paljon pallossa


Inter pääsee vetopaikoille, mutta jyvä ei ole aivan kohdillaan. Niinpä maalia koitetaan toisella lähestymistavalla: hieman ennen kuin puolituntia on pelattu järjestetään RoPS:n maalille kunnon halonhakkuut. Niiden päätteeksi nuori kirvesmies Elias Mastokangas saa klapin oikeaan pinoon ja Inter siirtyy 1-0 -johtoon. Ensimmäisellä puoliajalla ei maaleja enempää tule. Puoliajalta katsomoon mukaan tarttuu nippu makkaroita.


Martti Haukioja pystyttämässä tornia


Toisella puoliajalla parin hassatun maalipaikan jälkeen Inter  vetäytyy ja RoPS hiipii peliin kuin varkain mukaan. Hetkittäin näyttää, että sinimustilla alkavat cup -rupeaman jälkeen pohkeet painamaan. RoPS pääsee toistuvasti ja helponoloisesti Interin ensimmäisen prässiaallon ohitse. Interin hyökkäystriolla peli menee perässä juoksemiseksi.

67 minuutin kohdalla sitten kotikatsomoa kylmää. Jussi Niska lähettää hyvän matalan keskityksen rangaistusalueella. Ikikiltti Alexandr Kokko saa viivata yhden kohdan korvatunturille lähettävästi toivelistalta yli: jostain Kokon ja Juuso Hämäläisen jenkkaskeleiden välistä pallo pongahtaa Interin maaliin.

Inter osoittaa kuitenkin luonnetta ja saa sähköä peliinsä. Agrekaattina toimii vaihdosta energisesti sisään tullut Liliu. Peli ottaa pelottavan monta ympyrää kantoonsa ennen kuin Aleksi Paananen on jälleen oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja upottaa pallon RoPS:n maaliin toistamiseen. Álvaro Muñiz tarjoilee vielä sykettä laskevan neronleimauksen vapauttaessaan kulman jälkitilanteesta Rick Kettingin, joka ohjaa pallon jalkapohjallaan maaliin. Suosikkivetoisesti alkanut Veikkausliiga piirtää vielä yhden odotetun viivan alkusivulleen.


Ensin juhlitaan 3-1 maalia...

...ja sitten koko ottelun voittoa


Voitonriemussa lasten reppukin jää jonnekin Veritaksen rakenteisiin, mutta menkööt löytötavarahommiksi

Viinikuvaus: alkumalja

 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti