Sivut

keskiviikko 24. huhtikuuta 2019

Sähköä Etihadilla

Aurinko helottaa Etihad -stadionin ympäristössä. Alueella on festarimeininkiä; olutkarsinat ovat täynnä ja ruokakojuista lasketaan ruskeisiin papereihin käärittyjä annoksia. Ihmiset ovat ilmeisen hyvällä tuulella ja saan painettua myös Elland roadilta haettu pettymystä hieman syvemmälle.

Vaaleansinistä helottava Etihad


Manchester Cityn ja Tottenhamin ottelu on rakentunut parin viikon ajan. Se pitää sisällään vaaleansinisten tippumisen Mestareiden liigasta dramaattisten vaiheiden jälkeen. Pohjois-Lontoolaisilla on suunnitelma jo valmiina kävi ottelussa, miten kävi. Suunnitelma raikui jo Piccadilly tavernan vessassa: we are at champions league.

Festarimeininkiä Manchesterin vaaleansinisellä puolella


Kuuluttaja esittelee ylikorostetun toistuvasti kotijoukkueen hallitsevana mestarina. City hakee revanssia ja hyvitystä menneen keskiviikon tapahtumiin. Sen aistii myös faneista. Tämä on itselle kolmas kerta Etihadilla ja yleisössä on enemmän sähköä kuin koskaan. Tottenham halutaan palauttaa paikalleen. Asetelma on myös sikäli draaman kaareltaan herkullinen, että Tottenhamilla on mahdollisuus muutaman päivän sisään tiputtaa City sekä Mestareiden liigasta että sabotoida sen kamppailua valioliigan mestaruudesta.

Revanssia hakeva City


Josep Guardiolan kone jauhaa nopeasti ensimmäisen maalin. He is one of our own, he is one of our own, Philip Foden, he is one ow our own. Maalintekijä on selvästi kotiyleisön mieleen. Pelin ilme jatkuu maalin jälkeen odotetunlaisena: City jauhaa pallonhallinnan kautta ja Tottenham iskee vastaan. City ei pääse kunnolla maalipaikoille. Tottenham on vaarallisen oloinen. Kevin de Bruynen loukkannuttua Guardiola tuo Fernandinhon kentällä ja City siirtyy puolustuspainoisempaan miehitykseen, joskin pallonhallintaan tämä ei vaikuta. Liekeissä oleva Tottenhamin Heung-Min Son hukkaa pari paikkaa, joten 1-0 tilanteessa mennään puoliajalle.

Toinen puoliaika alkaa. Silmiinpistävää on, että Guardiolan heiluessa teknisellä alueella Mauricio Pochettino köllöttelee vaihtopenkillä. Ilmeisesti Tottenhamin pelisuunnitelma toimii ja se luottaa myöhäisempään tasoitukseen. Tottenhamin yllättävä veskarivalinta Paulo Gazzaniga on ollut City fanien hampaissa koko iltapäivän: You are fucking shit -kaikuu päätykatsomosta. Tottenhamin fanit kuittaavat tämän heti laulamalla rytmikkäästi: We are at Champion league. Fanikatsomoiden välissä on melko vähän järkkäreitä. Kyseessä lienee vähäisen riskin matsi.

City vaihtaa vielä Segio Agueron tilalle Leroy Sanen. Periaatteessa sillä siis ei ole enää yhtään puhdasta hyökkääjää kentällä. Pep -pallo ei sellaista vaadikaan: valioliigan mestaruus on vielä näpeissä, vaikka Mestareiden liiga on vuosi vuoden jälkeen jättänyt sellaisen pehmeän kohdan vaaleansinisten miehitykseen, johon kilpakumppaneiden pilkkakirveet on mahdollista upottaa.

Tunnelma tiivistyy ottelun loppupuolella. Sekä tuomarit että omien pelaajien huonot ratkaisut saavat äkäistä palautetta pystyyn pongahtavilta City -faneilta. Pochettinokin nousee ylös penkiltään ja jakaa viime hetken ohjeita pelaajilleen. Cityn johto kestää. Fanikatsomoiden välillä vaihdetaan viimeiset terveiset, joihin kuuluu pari pystypainia ja muutama sivukoukku.
Aurinko helottaa ulkona edelleen. City -fanit saivat tarvitsemansa keppihevosen, jolla ratsastaa viikonlopun yli.

Kotiinvaellus Etihadilta


Viinikuvaus: auringon paahtamia brittitaateleita ja joukkoon johdettua sähköä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti