Manchesteriläislontoolaista futiskimaraa

Manchester Cityn ja Chelsean välisessä rummutuksessa on ollut aina mestaruustaiston kuminaa. Niin nytkin. Tavallista enemmän suonsilmiin lumpsahtaneet Manchesterin vaaleansiniset ovat villasukat märkinäkin marssineet edessä liukastelevan Liverpoolin perässä omaa marssiaan ja hiestä kostuneen punapaidan selkämyksen voi jo haistaa. Cityn totaalijalkapallo ja dynastiaa hehkuva peli-ilottelu vaikuttaa jälleen pysäyttämättömältä. Liverpoolin kausi paljastuikin vuorovedoin vedettäväksi Finlandia-hiihdoksi ja vetokaverin systematiikka hakkaa sauvojan punaisten momentumiin niin, että kumina käy pommisuojaan asti. Etsikkoajan piirissä väri on sinertymässä.

Maurcio Sarrilla vaikutti joukkue lipsahtelevan käsistä, mutta Gonzalo Higuaínin paluu oli riittävä tiili Sarrin linnakkeen perustuksiin. Käskyttäjä vahvisti etupiiriään juuri sopivasti, jotta isommilta hasardeilta vielä vältyttiin ja sitten vielä se, että Higuain pyssyttää maaleja sieltä täältä. Silmiin pistävää on aikaa ennen Gonzaloa ollut, että Jorginholla yskii ja flunssa on ollut leviävää sorttia. Higuainin Napolista tuomat valkosipulit ovat nyt pitäneet pahimmat pöpöt ja vampyyrit loitolla, mutta City ei ole ainoa Manchesterin suunnalla kulkeva kummajainen. Punaviittainen lempeästi norjaksi kiroileva hahmo on muuttanut Stamford bridgen liepeille ja vaikuttaa arvaamattomalta. Cityä vastaan budjetoitu tappio sataisikin koko Manchesterin laariin eli pinnoille pitäisi päästä, vaikka se mahdottomalta tehtävältä vaikuttaisikin. 

Sarri tuntee Josep Guardiolan. Guardiola tuntee Cityn ja sen unikuvan, joka hänen joukkuettaan lähes sokeasti voitosta voittoon johdattaa. Taktiset napit riskisijoituksineen kutkuttelevatkin enemmän Sarrin kämmenellä. Guardiola lähinnä miettii, missä järjestyksessä lätkii ässänsä pöytään ja muukin käsi vilisee kuvakortteja. Sarri saakin miettiä omat siirtonsa kirurgisella tarkkuudella ja sekään ei välttämättä riitä. Sikäli hauskaa korttipeli ja jalkapallo joskus on.

Taktisista lähtökohdista ottelu on kuin viime viikon Leeds-Norwich, mutta laadukkaammalla paletilla. City dominoi mielellään sekä palloa että tempoa, kun taas Chelsea on valmis myös pitämään palloa pallonpitämisen takia, mutta yli 100% markkinaa ei ole jaossa. City ottaa ohjat ja Chelsean vireestä riippuu, miten ison siivun pelistä se saa lautaselleen. Kiire sille tulee vasta jos City tekee maalin, joten pizzaa voidaan kypsytellä ihan rauhakseenkin ja lämpöä jopa laskea, jos vaaleansiniset saadaan rynnimään väärälle puolelle katua. Laadultaan Chelsea haastaa kenet tahansa, mutta projekti on selvästi enemmän kesken kuin Cityllä. Toki kun kaverukset juoksutetaan saman daamin perään saattaa pelisuunnitelma pettää.

Viinikuvaus: espanjalaista vaaleansinistä dynastiaa, salaisia aineksia napolilaisesta perhereseptikirjasta ja suurta kansainvälistä brittifutisjuhlaa