Huuhkajien haukkakohta

Ilta on ollut sateinen ja peli nihkeää. Ajankohtakaan tiistain myöhäisiltana ei juuri palvele suomalaista jalkapalloa, mutta tuomarin viheltäessä pelin poikki ja askelten viedessä kiireesti kohti parkkipaikkaa, fiilis on lämmin. Suomi on voittanut Viron 1-0 ja aloittanut UEFA nations liigan kahdella voitolla. Vaikka vieläkin on hiukan epäselvää, että mihin ja miten tämä uusi kilpailu Suomea voi olla viemässä, päällimmäisenä on kuitenkin tunne siitä, että Suomi on voittanut kilpailullisen ottelun. Se ei ole ollut mitään itsestään selvää herkkua enää niin pitkään aikaan kuin futsifanin muisti jaksaa luodata. Toki vastustajakin oli Viro, joka pitikin voittaa, mutta ”pitikin, pitkin” -matseja on hävitty ja pelattu tasan viime vuosina niin paljon, että lähtökohtaisesti jokainen voitto on tuntunut isolta urakalta. Suomen maajoukkue on kellahtanut perseelleen samaan aikaa, kun islannin, belgiat, albaniat ja ties mitkä maat ovat syöksyneet eteenpäin. Muutosta on odotettu ja nyt ilmassa väreilee positiivinen aura.

Katson peliä ystäväni kanssa, joka on enemmän lätkämiehiä. Hän jopa toteaa, että tämä taitaa olla ensimmäinen ottelu, jonka hän on paikan päällä katsomassa. Kerroin jotain tarinoita pelaajista ja Suomen maajoukkueesta taustoittaakseni sitä matkaa, mistä ollaan tultu tilanteeseen, jossa voitto Virosta ei ole itsestään selvä, mutta on itsessään tärkeä asia. Läpimärällä kentällä Suomen puolustuksen ja keskikentän neljän pelaaja linjat pysyy tiiviinä ja niiden seuraaminen on oikeastaan itselle ottelun parasta antia. Jätän tämän kuitenkin omaksi salaisuudeksi, koska jalkapalloakin kannattaa maistattaa pala kerrallaan. Etenkin lätkäjätkille.

Viro tuntuu nojaavan muutaman pelaajan yksilötaitoon. Ratkaisevilla hetkillä ja hetkillä, jolloin se saa luotua tilaa hyökkääjilleen se ei kuitenkaan ole tarpeeksi terävä. Kyseessä on tietysti laatuasia, mutta suomalaista jalkapalloa seuraavana ei ole vaikea eläytyä Viron tilanteeseen. Suomi on enemmän joukkue ja vaikka peli ei ole silmiä hivelevää, eikä mitään varsinaista joutsenlaulua, riittää se voittoon asti. Suomi pelaa lopussa kyynisesti aikaa ja pitää palloa vastustajan kulmalipulla. Varsinaista paniikkia ei synny, vaikka Viro hyökkää. Kaunista se ei ollut. Pohjoiskaarre laulaa Suomea Riven johdolla kisoihin. Viikko jatkuu parempana kuin se alkoi.

Viinikuvaus: alahyllyltä löytyvä optimismia herättävä sinivalkoinen tuotos