Sivut

torstai 5. heinäkuuta 2018

Mate ja Chardonnay


MM-kisojen ensimmäisessä puolivälierä -ottelussa sekoitellaan Chardonnayn joukkoon matea. Tuhkimoa talutetaan teuraalle, sillä Ranska oli Argentiinaa vastaan todella vahva. Kengässä hiertää ja varpaita katkoo se, että Edison Cavani ei välttämättä pelaa. 3,5 miljoonaa taivaansinisenä sykkivää sydäntä ei ehkä pelastakaan Uruguayta. Uruguayn keskikentän lilliputit saattavat olla liian ison voimanponnistuksen edessä yrittäessään pitää ranskan gulliverejä köysissä. Etelä-Amerikasta puhaltava inkkarihenki on ohjaamassa laivan autiosaarelle. Perjantai on perjantai. Symboli ja pelipäivä.

Ranska kellisti kääpiöpäällikön eliittijoukot. Voitosta teki erityisen se, että jalkapallojumalat tarjosivat Didier Deschampsin rytmiryhmälle vastatuulta ja tylsiä miekkoja. Pelin kulku vaikutti väliin epäreilulta, mutta lopuksi tulostaulu lukittiin pelin kulun mukaiseen tulokseen. Ranskan pelisuunnitelma oli raikas kokonaisuus, jossa Blaise Matuidi ja N’Golo Kante pelasivat Lionel Messin ulos. Ranska vetäytyi ja luopui pallonhallinnasta. Voittaessaan pallon se iski räjähtävällä voimalla vastaan hyödyntäen sekä Kylian Mbappén ja Antoine Griezmannin nopeutta että Ángel Di Marían ja Cristian Pavónin taakseen jättämää tilaa. Ottelun tulos ei ehkä tee aivan oikeutta Deschampsin taktiikan nerokkuudelle, koska Argentiinan purjeissa oli taivaansinisiä kannattavien gauchojumalten Malbecin tuoksuinen henkäys.

Óscar Tabárez on jo kirjoittanut Uruguayn jalkapallohistoriaan H.C Anderesenit jatko-osineen. Portugalia vastaan joukkue oli kompakti, sopivan agressiivinen ja maalipaikoissaan kliininen. Uruguay prässäsi hetkittäin korkealta, mikä pakotti Portugalin avaamaan pitkillä syötöillä Cristiano Ronaldoa kohden. Muutoin Uruguay vetäytyi syvemmälle ja sekä tilkitsi keskikentän keskustan että loi selkeän ylivoiman oman rangaistusalueen sisälle. Se pelasi niin sanotusti omaa peliään.

Ranska tulee muuttamaan pelisysteemiään puolivälierä -otteluun. Uruguay pystyy pelaamaan sen skriptin mukaan, jossa se on parhaimmillaan eli tiukan ja kompaktin puolustusmuodostelman kautta. Englanti-Kolumbia oli tietyllä tavalla light-versio Uruguay-Ranska -ottelusta. James Rodriguez oli loukkaantuneena ja se saattoi tehdä juuri sen pienen pienen eron, jonka turvin Englanti lopulta pääsi jatkamaan kotimatkaansa. Illan ottelun polttavin kysymys on se, että pelaako Edison Cavani. Jos pelaa ja on täydessä kunnossa, tuhkimo saattaa vielä karata ahdistelijoiltaan, mutta mikäli Uruguay joutuu antamaan inkkariprinssinsä verran tasoitusta, koittaa lapsille nukkumaanmenoaika.

Viinikuvaus: satumaailman ja nuorten herrasmiesten fuusio

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti