Sivut

maanantai 25. kesäkuuta 2018

Yin ja Yang. Ronaldo ja Messi


MM-kisat taittuvat hiljalleen lohkojen ratkaisupeleistä pudotuspeleihin. Yksi kiinnostava sivujuonne rakentuu eri tahdissa Venäjän ympärimatkaa tekevien lohko B:n Portugalin ja lohko D:n Argentiinan välillä. Joukkueet eivät todennäköisesti tule tässä turnauksessa kohtaamaan ollenkaan, mutta joukkueiden dynamiikan ja luonteen vuoksi ne kulkevat matkansa käsi kädessä.


Portugali ja Argentiina henkilöityvät kahteen supertähteen. Tahdottiin tai ei niin sukupolviemme futisfaneja siunataan ja kiusataan Yinillä ja Yangilla: Cristiano Ronaldolla ja Lionel Messillä. Hyvä ja paha ovat katsojan silmissä, mutta asetelma on huippufutiksen kiveen hakattu. Cristiano Ronaldo aloitti kisat hattutempulla. Messillä oli hankalampaa ja hän missasi avausottelussa juuri ne paikat (rankkari, vapari hyvästä paikasta ja suora veto kuljetuksesta rangaistusalueen reunalta), joista hänen valkoista balettia tanssiva kilpaveli teki maalit. Argentiinan tasapeli Islantia vastaan oli ensin häiritsevä, mutta Messin johdattaman Argentiinan hävitessä seuraavaksi tylysti Kroatialle, Islanti -ottelun tasapeli sai katastrofaalisia ulottuvuuksia.

Ronaldo ratkaisi ottelun Marokkoa vastaan ja portugalilaisen tyynyn sisältä pöllähtivät maailmalle ne höyhenet, jotka juorusivat, että Ronaldo pystyy kantamaan koko kansaansa reppuselässä, kun taas Argentiinassa huudeltiin kuuden kadoksissa olevan kääpiön perään: kuka kantaisi Messiä? Edes ensimmäisiin jatkopeleihin asti?

Kirjoittaessani tätä blogi Ronaldo missaa rankkarin. Se ei tunnu kohtalokkaalta, koska Ricardo Queresma on ehtinyt nostaa jo kanin hatustaan ja sivaltaa pallon ulkosyrjällä Iranin takakulmaan. Maali tuli vielä sellaisena hetkenä, kun olin valmis julistamaan kyynisesti puolustavan, mutta alati vaarallisen Iranin kisojen inhottavimmaksi vastustajaksi. Sen basaarikujien juonikkuus kutoi maton vielä yöksi Portugalin hotellin eteen. Tuhannes ja yhdes yö saattoi olla portugalilaisille ja tarinan mukaan juuri Ronaldolle uneton. Silti väliin yli ihmisen rajoista kasvava Ronaldo on kipparoimassa katamariininsa jatkopeleihin.

Messin joukoilla on mania päällä. Jorge Sampaolille oli Buenos Airesissa kuiskivien ilmiantajien mukaan rakennettu mestauslava pikana. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että mikäli päitä putoaa, niin mennään pitkän tai ainakin alkulohkon pituisen seremonian mukaan. Argentiinan pelaajarosteria, kun katsoo, niin ymmärtää, että päällä oleva lukko on tukehduttavaa laatua. Paine osana petetyltä tuntuvaa jalkapalloperinnettä ja hiljalleen kuivuva mustekynän terä, joka osoittaa Messin legendassa tyhjää maajoukkueurasta kertovaa sivua, tuovat näyn syvälle lukkoon sulaneesta hitsipillistä.

Taivaansinisten gauchojen tarina huutaa suuren kertomusten, käänteiden ja jalkapallojumalien väliintulon perään. Huominen ottelu Nigeriaa vastaan on Argentiinan lyhyen historian ja kenties Messin maajoukkueuran tärkein. Ronaldon leukaa kannattelee jo Euroopan mestaruus. Hän meinaa lentää vielä ulos Irania vastaan, mutta vain meinaa. Kosketus vastustajan leukaan on juuri riittävän kevyt, että sääntökirjakin menee osittain uusiksi. Tähän asti yöperhoset ovat lennelleet portugalilaisen poskien ympärillä, kun argentiinassa on jouduttu hätyyttelemään lepakoita.

Viinikuvaus: laadukkaita rypäleitä ja legendoja uuden maailman eri mantereilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti