Sivut

sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Seuraavan kattauksen vaikeus

Viime vuonna kirjoitin blogisarjan neljästä eurooppalaisen pääsarjajalkapallon tulokkaasta: Angers SCO:sta, Sassuolo Calciosta, SV Darmstatd 98:sta ja SD Eibarista, jotka jäivät hieman Leiceserin FC:n ketunlennon varjoon. Tässä tekstissä tutkaillaan hieman joukkueiden nykytilannetta. 

Onnistunut kausi ei takaa uutta onnistunutta kautta. Kysykää vaikka Leicester FC:n kannattajilta. Ketut eivät ole tällä kaudella päässeet valioliigassa lentoon yksittäistä Manchester City -ottelua lukuunottamatta ollenkaan. Ennen illan ottelua joukkue notkuu vain pinnan putoamisviivan yläpuolella. Mestareiden liiga jatkuu Leicesterin osalta parin viikon päästä, mikä tulee edelleen häiritsemään valioliigan otteluita. Leicester tulee mestareiden liigassa todennäköisesti tippumaan vahvalle Sevillalle. Siihen päättyy yksi hieno tarina. Sen jälkeen fokus on saatava nopeasti valioliigaan, koska kevään aikana putoamisvaarassa olevat joukkueet perinteisesti parantavat otteitaan. Varsinaista hännänhuippua ei valioliigassa tällä hetkellä näy, joten putoamiskamppailusta tulee väistämättä erittäin tasainen ja raaka. Ketut eivät missään nimessä ole putoamissuojassa.

Tilanne on vähintäänkin yhtä tukala ranskalaisella Angersilla. Angersin viime kausi päättyi kolmeen perättäiseen tappioon. Se valui lopulta europelipaikkojen tuntumasta sarjan yhdeksänneksi, mikä kuitenkin oli hyvä tulos Ligue 1:sen tulokkaalta. Angers päästi sarjan neljänneksi vähiten maaleja.

Angersin pelaajarunko pysyi täksi kaudeksi melko samana. Angersin merkittävin hankinta oli senegalilainen hyökkääjä Famara Diédhiou, joka on ollut joukkueen paras maalintekijä tällä kaudella. Tällä hetkellä Angers on sarjan kolmanneksi viimeisenä. Jos sarja puhallettaisiin nyt poikki, päätyisi Angers karsimaan sarjapaikastaan. Pienet erot ovat kääntyneet joukkuetta vastaan. Se ei ole pystynyt viime kauden kaltaiseen kyyniseen puolustamiseen, vaan omissa on soinut useammin. Samaan aikaan Angers on ollut yksi sarjan ahkerampia laukojia, mutta se on silti tehnyt sarjan toiseksi vähiten maaleja. Nämä seikat ovat kääntäneet viime kauden voitokkaat ottelut tasapeleiksi ja etenkin vieraissa tasapelit tappioiksi. Tänään joukkue pelaa tappioputkeen ajautunutta Toulousea vastaan vieraissa. Hävitä ei saisi.

Sassuolo Calcio päätti viime vuonna kautensa neljään perättäiseen voittoon. Italialaiset optimistit pelasivat tuloksella itselleen paikan Eurooppa -liigaan. Matka päättyi kuitenkin lyhyeen joukkueen jäädessä oman lohkonsa viimeiseksi. Myös Serie A:ssa on tällä kaudella ollut vaikeampaa. Sassuolo on sarjassa kuudentenatoista. Euroopan kentät tulevat jäämään kauden päätteeksi haaveeksi, joskin samaan aikaan Sassuololla ei varsinaista putoamisuhkaa ole päällä, sillä kolmen viimeisenä olevan joukkueen Crotonen, Palermon ja Pescaran rämpiminen on ollut sitä luokkaa, että niiden nenä tuskin enää nousee pinnalle.

Sassuolon avoin pelityyli on yskinyt etenkin vierasotteluissa. Se on päästänyt vieraissa toiseksi eniten maaleja. Kotiotteluissaan Sassuolo on paininut maaliteko-ongelmien kanssa. Tämä heijastelee varmasi sitä, että muut joukkueet ovat oppineet pelaamaan Sassuolon vahvuuksia vastaan ja samalla viime kauden gloria on karissut pois. Sassuolo menetti myös viime kauden päätteeksi kaksi tärkeää avainpelaajaansa Nicola Sansonen ja Sime Vrsaljkon, mikä on tehnyt kuluvasta kaudesta entistä haastavamman.

Sassuolo pelaa tänään Genoaa vastaan. Pystyykö joukkue parantamaan vierasotteitaan vai soiko omissa taas?

Kuluvalla kaudella jalkapallojumalat tuntuvat hylänneen SV Darmstadt 98:n. Joukkue on jätetty tylysti bundesliigan viimeiseksi. Kauden juuri taittuessa yli puolen välin Darmstadt on saanut kasaan vain yhdeksän pistettä. Se on hävinnyt kaikki vierasottelunsa. Ero ensimmäisen säilyjän paikkaan on revennyt seitsemään pisteeseen. Joukkueen edellinen peli päättyi tylyyn 1-6 -tappioon FC Kölnille. Näyttäisi että viime kesänä seuran jättäneen Dirk Schusterin spekulaatio siitä, että Darmstadt ei kuulu bundesliigaan, pitää paikkaansa. Nykyisillä otteilla myös ensi kausi kakkosbundesliigassa tulee olemaan hankala.

Darmstadt palkkasi hiljattain valmentajakseen entisen maajoukkuejyrän Torsten Fringsin. Frings vakuutteli taistelun sarjapaikasta alkavan toden teolla. Saako Fringsin Darmstadt tänään ensimmäiset vieraspisteet Eintracht Frankfurtin vieraana?

Parempaa kuuluu Eibariin. Piskuinen baskiseura kukisti eilen sensaatiomaisesti Valencian 0-4 vieraissa. Tulos nosti Eibarin sarjataulukossa seitsämänneksi. Joukkue on iskuetäisyydellä Eurooppa -liigan paikkaan, putoamiskurimus ei ole lähelläkään ja viime kauden neljästoista sija tulee suurella todennäköisyydellä kuluvalla kaudella paranemaan. Eibar on ollut tasaisen hyvä sekä koti että vierasotteluissaan.

Eibarin markkina-arvo on tänäkin vuonna yksi La Liigan vähäisimmistä. Sen yleisökeskiarvo on sarjan selvästi pienin (5147/ottelu). Silti joukkue porskuttaa ylemmässä keskikastissa niin kuin huomista ei olisikaan.

Viinikuvaus: vaikea toinen kattaus, jossa lasillinen baskien käärmekeittoa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti