Sivut

perjantai 13. tammikuuta 2017

Antonio Conten gambiitti

Olin ehtinyt jo kirjoittaa seuraavan pätkän:

”Pohjimmiltaan me kaikki tiedämme sen. Kaikkien aikojen valioliigakausi päättyy Chelsean mestaruuteen. Antonio Conte oli lopulta se velho, joka keitti väkevimmät keitokset. Conten ajuri kompuroi kahdesti alkukaudesta: Liverpoolia ja Arsenalia vastaan. Hetken näytti, että aika ei vielä ollut kypsä italialaiselle fiilisvalmentajalle. Ei ollutkaan vielä silloin, mutta nyt kauden puolessa välissä torinolais-lontoolainen chianti on ylimmällä hyllyllä. Sen alla lojuvat keissi irstasta saksalaista Weizenbockia, hämmentynyt espanjalainen Cava -pullo ja ylikypsä ranskalainen Merlot. Todennäköisyyksiä halveksiva futisfani saattaisi vielä tarttua Douron alueen arvoviiniin, mutta rehellisyyden nimissä on todettava, että portugalilainen jäi alkukaudesta pulloon. Se kipuaa kauden päätteeksi korkeintaan toiseksi korkeimmalle paikalle.

Etihad -stadion. Joulukuu. 55 000 katsojaa. Guardiolan vaaleansinisten pelisuunnitelma toimii matemaattisella tarkkuudella. Pallo saadaan maalin kuitenkin vasta Chelsean topparin avustuksella. Toisella puoliajalla tummansinisten härkä laskee katseensa ja rynnii eteenpäin. Hän ajaa itsensä kolmen puolustajan väliin eikä lopulta pääse irti. Tovin kuluttua Diego Costa tekee saman uudestaan ilman palloa. Pää alas ja täysi vauhti päälle. Pallo tippuu hänen jalkoihinsa, pieni siirto sivuun, pakki putoaa kyydistä ja pallo maaliin: irrationaalisuuden ja itsepäisyyden voitto rationaalisuudesta.

Tarina jatkuu. Pää laskeutuu. Pakki jää jälleen selän taakse ja pallo pystyyn Willianille. 1-2. Edessämme istuva jättilaisen, moottoripyöräkerholaisen ja kykloopin risteymä laskeutuu ensimmäistä kertaa ottelussa istuimelleen ja vetää hupun päähänsä. 1-3 -maali on sekä ratkaiseva että kosmeettinen. Chelsea ottaa sellaisen niskalenkin Citystä, että vaaleansinisten happitiehyet tukkiutuvat pitkäksi aikaa.

Tottenham voittaa Chelsean. Se on kosmeettista eikä ratkaisevaa.”

Joulukuussa Valioliiga näytti vielä tältä. Chelsea juhlimassa Etihad Stadionilla

Tilanteet kuitenkin muuttuvat nopeasti. Härkä laski jälleen päänsä, mutta suuntasi nyt sarvensa omaan aitioon. Kiinalaiset hämmentävät nyt koko eurooppalaista jalkapalloa ja yksi punainen lakana laskeutui Stamford Bridgelle. Mikäli tilanne ei nopeasti muutu Chelsea tulee pudottamaan pisteitä. Conte on shakkilaudalla matissa. Haistaako joku shakin vai onnistuuko Conten gambiitti?


Viinikuvaus: päivänselvästä sattumanvaraiseen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti