Sivut

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Tyttären kanssa Veritaksella


Sunnuntai 19.4.2015 loi puitteet kahdelle merkittävälle tapahtumalle. Suomi valitsee uudet edustajat eduskuntaan ja reipas puoli vuotta vanha tyttäreni lähti katsomaan ensimmäistä jalkapallo-otteluaan. Ottelun näyttämöksi valikoitui Veritas-stadion ja FC Inter-Ilves ottelu. Tytär on aiemmin kiinnittänyt jo huomiotaan televisioruudulla vihreällä pohjalla vilistelevään liikkeeseen ja usein jopa sen hetkisen leikin kustannuksella. Taktisten hienouksien sijaan kiinnostavampia lienevät värien, liikkeen ja äänen kombinaatiot. Toki vitsailtu on, että tyttärelle ja isälle on varmasti kehkeytymässä yhteinen harrastus. Aika näyttää, että mihin suuntaan asiat yhteisen kiinnostuksen suhteen etenevät.
Tytär on jo aiemmin tehnyt ensimmäisen ulkomaanmatkansa ja ollut osana sitä ajattelutapaa, että pieni lapsi ei suoraan rajaa sitä elämänpiiriä, johon vanhemmat ovat tottuneet. Valmistelua ja suunnittelua asiat toki vaativat. Päivä täytyy ainakin auttavasti osata suunnitella lapsen uni-ja ruokarytmien mukaan. Illan otteluun valittiin netin kautta paikat, joista on helppo tarvittaessa livetä vauva-asioita hoitamaan. Lisäksi illasta ei ole tulossa erityisen lämmin eli pähkäilyt siitä, mitä päälle laitetaan, aloitetaan myös hyvissä ajoin. Toki vaimoni on sen verran supertähti tyttären kanssa, että pystyy ruokkimaan, pukemaan, viihdyttämään, ja vaihtamaan vaipan yhdellä kädellä samanaikaisesti eli mitään suurta huolta ei matsipäiviän kulusta ollut.

FC Inter on TPS:n putoamisen johdosta Turun ykkösseura. Lukemani perusteella joukkue on vahvistunut viime kaudesta ja mitään dramaattisia menetyksiä ei pelaajapuolella ole ollut. Vierasjoukkue Ilves tuo Tampereen mukaan veikkausliigan kartalle. Joukkue on ehkä kiinnostavampi ilmiönä kuin pelillisten ansioiden vuoksi. Keith Armstrong tekee paluun veikkausliigaan. Mediapelin mies on jo aloittanut kuvailemalla omaa joukkuettaan amatöörijoukkueeksi, jolla ei yhteistä harjoitusaikaa juuri ole ollut. Kommenteissa on varmasti ainakin osa totuutta, mutta samalla riisutaan menestymisen paineet joukkueen ympäriltä ja korostetaan sitä, että kaikki pisteet, mitä joukkue kauden aikana kerää, ovat voitettuja pisteitä. Itse toivoisin, että pian lähitulevaisuudessa Tampereellakin järjestyisi puitteet edes yhden vakavaraisen ja laadukkaan veikkausliigaseuran ylläpitämiseksi. Kyseessä on kuitenkin väkiluvultaan Suomen kolmanneksi suurin kaupunki.

Saavumme otteluun muutama minuutti ennen pelin alkua. Portilla järjestyksenvalvojia huvittaa, kun laukkutarkastuksen yhteydessä kassin päällimmäisenä on puruleluksi tarkoitettu kirahvi. Stadionilla ei ole niin kylmä kuin ajattelemme. Juhlistin ottelua vielä lyömällä tulosvetoon Interille 3-6 ja Ilvekselle 0-1 –maalia. Peli pyörähtää käyntiin. Tytär kummastelee hetken ympärillä olevaa väkimäärää ja rauhoittuu sitten. Ilveksellä on heti alussa oma etsikkoaikansa ja Inter vaikuttaa siltä joukkueelta, joka ei ole saanut tarpeeksi yhteistä harjoitusaikaa. Ilveksen luodessa vaarallisia tilanteita Interin hyökkäykset tuhraantuvat heikkoihin syöttöihin. Lisäksi Interin puolustus vaikuttaa siltä, että sieltä tullaan vielä läpi. Ilveksen hukatessa maalipaikkansa Interin syöttöpelistä alkaa löytyä riittävää ideaa ja rauhallisuutta. Tytär nukahtaa äitinsä syliin mandukaan. Kun 28-minuuttia on pelattu, Inter murtaa Ilveksen puolustuslinjan oikealta puolelta. Mika Ojala kääntää pallon keskelle Guy Gnabouyoulle, joka sutii pallon maalin. Kymmenisen minuuttia myöhemmin Gnabouyou irtoaa vasemmalta laidalta ja pelaa pallon maalin eteen Vahid Hambolle, jolla on yllättävän paljon aikaa ottaa pallo haltuun ja rouhaista se maaliin.

Ilveksellä oli pelaava ja taisteleva peli-ilme


Puoliajalla haetaan kahvia ja vettä. Tytär nukkuu tyytyväisenä koko tauon ajan. Aurinko ilmestyy Veritakselle. Tytär herää ja alkaa lirkutella muille katsojille. Hän löytääkin pian kaverin viereisestä katsomosta ja naureskellee siellä ilveilevälle vanhemmalle herrasmiehelle. Inter hallitsee peliä. Hambo pelataan läpi, mutta hän viivyttelee hieman ja Ilveksen puolustaja saa jalan Hambon vedon eteen. Tunnin pelin jälkeen vaihdosta kentälle tullut Interin superlupaus Kaan Kairinen keskittää matalan pallon vasemmalta ja Hambolle riittää se, että hän on oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja pallo noukitaan jälleen kerran Ilveksen maalista. Hambo karkaa vielä kerran, mutta ensin Ilveksen maalivahti Mika Hilander torjuu laukauksen ja sitten Hambo ohjaa reboundin ylärimaan. Ilves välttyy neljänneltä takaiskulta.

Ilves pääsee vielä peliin mukaan Tomi Petrescun kavennuksen myötä, kun 80-minuuttia on pelattu. Toista maalia haetaan nopeasti perään, mutta Interin puolustus kestää. Tässä vaiheessa tytär saa tarpeekseen ja alkaa kiemurtelemaan äidin sylissä levottomasti. Pieni kävelyhetki rauhoittaa tytön ja hän pääsee ottelun viimeisille minuuteille vielä mukaan. Itseäni kylmää vielä Ilveksen kavennusmaalin mahdollisuus, mikä kaataisi oman tulosvedon. Toiselta takaiskulta vältytään ja pelipäivän kuluihin saadaan pientä kevennystä veikkaukselta.

Inter juhlimassa kolmatta maalia


Yhteenvetona: Inter otti odotetun voiton. Ilveksellä oli ottelun alussa mahdollisuus tehdä peli Interille todella vaikeaksi, mutta se ei pystynyt hyödyntämään etsikkoaikaansa. Ilves oli myös pelaavampi joukkue, mitä olin odottanut. Nyt Ilveksen on tärkeää saada pistetili mahdollisimman pian auki, jotta se ei ajaudu tuloksellisesti huonoon putkeen. Interin peli parani ottelun alusta ja se oli toisella puoliajalla syöttökombinaatioineen viihdyttävää katsottavaa. Erityisesti hyökkäyssuunnan laitapeli oli vakuuttavan näköistä. Ilveksen kavennusmaalin jälkeen Inter oli hetkellisesti vielä kovan paineen alla, mutta minkäänlaista sulamista ei tapahtunut. Hambo näytti, että osaa olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Kenties muitakin puolia hänestä tullaan vielä kauden aikana näkemään. Tyttären kanssa matsi meni leppoisissa merkeissä, vaikka tämä teksti lienee ainoa muisto, joka hänelle ensimmäisestä veikkausliigaottelusta jää. Kaikkinensa leppoisa ja viihdyttävä futisilta, johon tyttäremme toi oman kulmansa.


Viinikuvaus: Kevyesti jännittynyt, hermostunut suutuntuma, mutta hieman kypsyessään kehittyi oikeaan suuntaan ja täytti odotukset. Suosittelen.

Veikkaus sai osansa Mika Ojalan kanuunasta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti