Sivut

keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Uruguay -Garra Charruaa ja karttakeppiä


Pelillisesti Uruguaysta on vaikea iskeä tarinaa. Uruguay luovuttaa mielellään pallonhallinnan vastustajalle ja iskee kovaa keskikentän pohjalla ja puolustuksen keskustassa. Sen jälkeen palloa pelataan suoraviivaisesti Edison Cavanille ja Luis Suârezille kärkeen. Kärkiparin tehtävänä on henkilökohtaisella taidolla ratkaista otteluita. Äkkiseltään Uruguaysta voi saada sen käsityksen, että se on ollut lähinnä onnekas, kun sen viheriöille on kasvanut (Diego) Godin- (José María) Giménez ja Cavani-Suârez -duot, joiden kanssa lähtökohtaisesti muutama peli voitetaankin, jos muut pelaajat eivät aivan täysiä pujottelukeppejä ole.

Tosiasiassa Uruguay on Islannin jälkeen väkiluvultaan MM-kisojen toiseksi pienin maa. Uruguayta ja Islantia yhdistävät jalkapallon ympärille rakennettu ohjelma, jota pitkäjänteisesti ja määrätietoisesti viedään eteenpäin. Uruguayn ja Islannin ero on kuitenkin siinä, että Uruguay on ollut huippufutiksen näyttämöllä aina, mutta Islannin on vielä toimitettava tiedot siitä, onko se tullut vain käymään vai jäädäkseen.

Óscar Tabárezista tuli Uruguayn valmentaja vuonna 2016. Tabárez eli El Maestro (opettaja) ei pelkästään ottanut maajoukkuetta kaitsettavakseen, vaan hän lähti luomaan pitkäjänteistä mallia, jossa on tarkoitus huolehtia myös siitä, että Uruguayn nuorilla talenteilla olisi mahdollisimman hyvät mahdollisuudet kehittyä pelaajina ja nousta lopulta maajoukkueeseen. Tabárez oli havainnut, että lahjakkaat pelaajat lähtevät ulkomaille pelaamaan jo hyvin nuorena. Heille ei ehdi muodostua riittävän voimakkaita siteitä maajoukkueessa pelaaviin kollegoihin ja ylipäätään Uruguayn maajoukkueeseen. Täten Uruguayn maajoukkue ei nojannut riittävän vahvaan kulttuuriseen perustaan.

Tabárez otti vastuulleen miesten joukkueen lisäksi myös eri-ikäisten nuorten maajoukkueet, jotta hän voisi viedä oman mallinsa läpi koko uruguaylaisen maajoukkuejalkapallon. Kantavana ajatuksena hänen mallissaan on sitouttaa pelaajat jo nuorena Uruguayn maajoukkueeseen ja tehdä maajoukkueessa pelaamisesta paras asia, mitä jalkapalloilija voi saavuttaa. Siinä ohessa hän on itse onnistunut sitouttamaan koko Uruguayn kansan taakseen. Osana prosessia Tabárez on pudottanut ryhmästään pelaajia, jotka eivät jaa samaa intohimoa maajoukkuetta kohtaan, mitä sen fanit. Joukkuetta rakennettaan Tabárezin mallissa kuin perhettä. Tabárez on antanut myös poikkeuksellisen paljon debyyttejä nuorisomaajoukkueissa menestyneille pelaajille ja myöhemmin heistä on kasvanut kansainvälisiä tähtiä.

Tabárezin Uruguayta kuvataan usein myös garra charrua -henkiseksi. Garra charrua tarkoittaa taisteluhenkeä, joka on korkeimmillaan, mitä hankalammaksi olosuhteet käyvät. Se ilmenee tilanteissa, joissa noustaan voittoon lähes mahdottomista lähtökohdista. 

Historiallisena esimerkkinä garra charrua -hengestä 1950-luvun MM-finaali, jossa Uruguay voitti suursuosikin Brasilian. Saman hengen piiriin voidaan laskea Uruguayn voitto Italiasta vuoden 2014 MM-kisoissa. Ottelu sinetöi Italian putoamisen ja Uruguayn jatkopaikan. Garra Charruan kyseenalaisena symbolina ottelussa oli Suârezin hampaan jäljet Giorgi Chiellinin olkapäässä. Garra Charrua sopii Uruguayn identiteettiin hyvin myös sikäli, että se on tottunut niin jalkapallossa kuin muussakin maailmamenossa taistelemaan olemassaolostaan itseään suurempien Argentiinan ja Brasilian puristuksissa.

Tuleviin kisoihin Uruguay tuo todennäköisesti vielä viime vuosia viihdyttävämmän ja luovemman pelitavan. Uruguayn rosteriin on noussut uudenlaisia pelaajatyyppejä, kuten Federico Valverde, Rodrigo Bentancur, Nahitan Nández ja Matías Vecino. Garra Charrua -yhdistettynä kivenkovaan topparipariin, maailmanluokan hyökkääjiin ja entistä dynaamisempaan keskikenttään saattaa opettaja Tabárezin orkestroimana tuottaa vielä jotain ikimuistoista niin Uruguayn kansalle kuin muillekin futisfaneille.

Viinikuvaus: Pitkä kypsytys. Kombinaatio klassisia ja puoliraakoja rypäleitä intiaanihengellä höystettynä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti