Sivut

maanantai 15. heinäkuuta 2024

EIF-FC Inter Turku: Tammisaaren tanssit

Tilataksissa puhuttavat rei’itetyt korvat, spekulaatiot matkalaisten mahdollisista sukulaissuhteista ja marketteihin tömähtäneet kahdeksan volttiset oluet. Kesä on jo pitkällä, kun blogi pääsee piirtämään ensimmäisen vieraspelireissun viivaa. Määränpäänä on mielikuvissa juuri maalatun laudan tuoksuinen Tammisaari, joka hieman tylsällä tavalla ei nykyään ole kaupunki, vaan kaupunginosa Raaseporissa.

Lautaa on Ekenäs Sparbank Arenalla, jonka vierassektio on puolalaistyyliin rauta-aidalla rajattu ahdas karsina. Sektio kutsuu tietynlaista tunnelmaa ja ehkä myös tietynlaisia ongelmia puoleensa, mutta kokonaisuutena Sparbank Areenan pirta on hyvin tunnelmallinen. Siinä on jotain samanlaista maalaisromanttisuutta kuin Paraisten Pajbackalla. Kentän liepeet täyttyvät paikallisista jalkapallon kompiksista ja hyvässä vireessä olevat FC Inter Turku ja EIF pistävät tanssiksi.

Puisilla rakenteilla päätyrajan tuntumassa seisoessa pelin taktiset nyanssit eivät välttämättä niin aukea, joten on sama pistää vain lauluksi ja tanssiksi. EIF vaikuttaa ottelun alussa pitävän pallosta enemmän huolta, mikä tietysti huolettaa hieman Interin ehkä viisissäkymmennissä päissä laskettavaa kannattajajoukkoja. Toisaalta kysehän on myös näkökulmasta: kuka näistä peleistä itsessään niin välittää -vitsailee eräs juuri lomille jäänyt lauluksi, tanssiksi ja olueksi pistänyt entinen divarijyrä.

Inter juoni itselleen 0-7 voiton Tammisaaresta

Taisteluparin suu liikkuu chänttien tahtiin, katsomoon tupruaa sinistä savua ja tähtipölyssä pelaava Axel Kouame nostaa pallon niin ikään kauden aikana ykssarvismaisiin sfääreihin peliesityksiään venyttäneelle Iiro Järviselle, joka kopauttaa pallon tekonurmen pinnasta Otto Huuhtasen ohi: 0-1 ja ”lisää tulee, lisää tulee, hei! hei! hei!” kajahtaa puolipilviseen kalastajakylän ilmanalaan. Yleensä huudon jälkeen ei sitten enempää tulekaan, mutta sunnuntaissa tarina on aivan eri ja paljon on vielä tuloillaan.

Tammisaari vierasreissaajan silmin

Kymmenen minuuttia rallatellaan, kun Interin kapteeni Juuso Hämäläinen kiipeää kulmapotkutilanteessa kaikkien reppariin ja sivelee otsallaan sen verran mölleriä  selectiin, että pallo pomppii ja lipsuu toisen kerran EIF:n maaliin. ”Mä olen hinaaja” ja kollektiivinen viha jarruraitoja kohtaan äestää ensimmäisen puoliajan viimeistä kymppiä ennen kuin vieraskannattajat pääsevät Light Beerille ja jonottamaan vierassektion ainoaan unisex bajamajaan.

Toinen puoliaika meneekin sitten vieraiden osalta melkoiseksi jäänmurskaushommaksi. Ensimmäisenä kalat rantavedestä hätyyttää Luka Kuittinen, joka tuuttaa Florian Krebsin lähettämän vaparin irtopallon maaliin: 0-3. EIF saa lennätettyä muutaman kerran kulmapotkuista ja sivuvapareista leijaa Interin maalille ennen kuin Kouame paikantaa vasemmalta laidalta Thomas Lahdensuon, joka sijoittaa pallon Huuhtasen saranoiden kautta takakulmaan. 0-4.

Lisää tuli

Aitaa kaatuu, olutuoppia paukkuu asvalttiin, Matias Tamminen puskee itsensä ja jalkansa oikealla laidalla vapaaksi: kohde Darren Smith ja lopputulema 0-5. 

Kotijoukkueen painajainen ja liskojen iltapäivä ei ota päättyäkseen, vaan Smith on vuorostaan itse syöttöpuuhissa ja häränsilmässä on Krebs, jonka kuti imeytyy kotijoukkueen kalaverkkoihin: 0-6. Lisää tulee vielä lisäajalla, kun Smith on ensimmäisenä Lahdensuon keskityksen alla ja puskee pallon muiden jalokalojen viereen. Peli päättyy 0-7 ja ainakin useamman ravimiehen tietotoimiston jäsenen mukaan kyseinen kylvetys painetaan, jos ei nyt Guinnesin ennätystenkirjaan niin Veikkausliigan historioitsijoiden monokkelien alle historiansa suurimpana vierasvoittona. Taistelupari nyrkkivitostaa vielä kymmenkunta kanssa matkaajaa ennen kuin pullahdamme ulos areenalta ja Interin mestaruusjuna (vuodesta voidaan vielä keskustella) puksuttaa auringonnousun varmuudella kohti seuraavaa asemaa.

Kiitos Inter

Viini: Laitilan tuima

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti