Sivut

perjantai 2. heinäkuuta 2021

Salon Wilpas-FC Inter Turku 2: hellepäivää Salossa

Halikko tarjoaa parastaan. Ensin suojatielle kömpii metsäläisen näköinen kaveri ilman paitaa ja lapio olallaan. Seuraavalla bussipysäkillä paikallinen jonglööri näyttää erikoistemppunsa: sammuminen pysäkin penkille siten, että korkattu pullo roikkuu samaan aikaan kädestä. 

Salon keskuskentällä on vähän vähemmän vaaran tuntua. Kourallinen ihmisiä on löytänyt paikkansa katetusta katsomosta. Olemme koko köörin kanssa liikenteessä, joten myöhästymme auttamatta hieman alusta. Kioskin perusvalikoiman lisäksi kohtaamme erittäin aktiiviset arpamyyjät ennen kuin kiipeämme aurinkoa piiloon katoksen alle.


Katetun katsomon luksusta


Peliä pelataan enimmäkseen Wilppaan päässä. Inter pitää palloa ja Wilpas kyttää vastaiskuja. Silmiinpistävää on se, että aina, kun Wilpas saa pallon, se on vaarallinen. Erityisesti Wilppaan Kevin Green kampeaa itsensä toistuvasti irti Interin puolustukselta ja sitten mennään kovaa sinimustien maalia kohti. Parinkymmenen minuutin pelin jälkeen Green on taas irti, mutta tällä kertaa hänet potkitaan rangaistusalueella nurin ja niinpä pallo sovitellaan täplälle. Jesse Jokiniemen rauhallisen suoritteen päätteeksi Wilpas siirtyy 1-0 -johtoon. Wilppaalla on useampi paikka johtonsa lisäämiseen, mutta sihti on hiukan hukassa. 

Wilppaan maalia ennustavasta hyökkäyspelistä huolimatta Inter piirtää seuraavan pystyviivan tulostaululle. Aron Valavaara on oikeaan aikaan oikeassa paikassa, kun pallo käännetään kulman jälkilöylyissä maalille ja sitten sitä tuuletteleekin maaliverkot. Katsomosta nousevat riemunkiljahdukset kertovat siitä, että sinimustien kannattajia on paikan päällä tänään useampiakin. 

Puoliaika koittaa. Lapset hyppäävät pituutta ja ottavat spurtteja juoksuradalla. Kello pysähtyy eikä sitä ihan toisen puoliajan alkuun saada käyntiin vedettyäkään.

Wilpas pääsee toisen puoliajan alussakin tulemaan tuhatta ja sataa Interin maalia kohtia. Yksi näistä eskaloi vapaapotkun pariin kymmeneen metriin. Ainakin tämän ottelun perusteella jonkinlaiseksi erikoistilannespesialistiksi leimaantuvan Jokiniemen inhottavasti pomppaava sisäkierteinen kuti kohtaa sivuverkon maalipuiden sisäpuolelta. Wilpas 2-1 -johtoon. Kellossa on 50 minuuttia.

Videolla Jokiniemen vapari ja keskustelua karamellestä




Muutamaa minuuttia myöhemmin Jesse Koski tekee väärin, vaikka tekee oikein. EM-kisoja seuranneet tietävät, että peliä ei saa johtaa 3-1, koska huonosti siinä käy. Koski päättää kuitenkin päättää Wilppaan vastaiskun maaliin ja alleviivata Interin puolustuspelin haasteita. 

Toisella puoliajalla peli näyttää pitkälti samaa ilmettä, mitä ensimmäinenkin, mutta pidempien hallintajaksojen sijaan, Inter pelaa hanakammin pitkiä palloja laidoille Wilppaan puolustuksen selustaan. Tunnin pelin jälkeen Inter rakentaa oikealta laidalta oppikirjamaisen hyökkäyksen, josta seuranneen maalinedushässäkän päätteeksi Valavaara tuplaa maalimäärinsä. 

Pian Interin kavennuksen jälkeen Wilpas vaihtaa Greenin pois kentältä ja tämä vaikuttaa peliin siten, ettei Wilpaalla ole hyökkäyssuuntaan enää samanlaista uhkaa, mitä aiemmin. Peli kääntyy väkevämmin Interille ja sen nopea laiturit ja hyökkääjät alkavat toistuvasti nappaamaan juoksukilpailuja nimiinsä. 


Muistutuksena jalkapalloileville ihmisille: älä mene 3-1 -johtoon


Käydään jo pelin viimeisiä minuutteja, kun väkevää peliä pelannut Jarkko Kokkala pääsee ensimmäisenä palloon räjähtävän spurtin tehneen Jose Gilerin kääntäessä palloa maalille: 3-3. EM-kisojen malliin Wilpas hukkaa 3-1 -johtonsa, mutta Interillä on vielä yksi sana sanottavana. Giler puskee muutaman minuutin päästä rangaistusalueen rajan tuntumasta pallon rimaan. Vaihdosta kehiin hypännyt Ville Viitanen on ensimmäisenä haaskalla ja niinpä Inter tarraa kiinni täyteen pistepottiin. Wilpas käy vielä kertaalleen Interin kenttäpuoliskolla, mutta siltä on juostu pohkeet hapoille ja niinpä Inter ryöstää koko viihdyttävän ottelun aarrearkun.

Paluumatkalla aurinko paistaa silmiin ja Halikon kadut ovat tyhjentyneet

Viini: Halikon iloisesti helmeilevää


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti