...ja sitten finaali tulee. Se maalaa viimeiset ja päällimmäiset värit eurooppalaisen huippufutiksen värityskirjaan. Kanteen on painettu jo Englannin -lipun punavalkoiset kuviot. Valioliigasta on tällä kaudella tullut kiistattomasti eurooppalaisen huippufutiksen kärkivaunut. Sen veturit ovat puskeneet viimeisille pysäkeille muiden hyytyessä ratojen varsille teknistaktisine rajoitteineen.
Jürgen Klopp ja Liverpool ovat täällä taas. Ne tiesivät reitin jo ennestään. Lentokenttien sudet eivät punaisia enää ahdistele. Hotellihuoneet ovat valmiit ja he ovat täällä kuin kotonaan. Mauricio Pochettinon Tottenham on täällä ensi kertaa. Hiki hatussa. Kaikki on uutta, ihmeellistä ja jännittävää. Kaikkeen pyydetään pieni turistilisä. Toinen koittaa rahastaa ja joku muu muuten vain jekuttaa.
Sanotaan että jahti on parempaa kuin saalis. Ihmeiden aika lienee siinä mielessä ohi, että ihmeen käsitteellisiä rajoja venytettiin sekä Anfieldillä että Amsterdamissa niin uudelleenmäärittävästi ettei tällä kaudella enää yllättäisi mikään. Ihmeiden leimasin taottiin kuivaksi, kun Liverpool liiskasi Barcelonan dinosauruksen Anfieldin nurmeen kuin hyttysen ja Tottenham pumppasi sellaista ilokaasua Amsterdamin iltaan ettei maailman höpöhöpö -pääkaupungissa ole kuunaan nähty. Siinä sitä jahtia on ja yhtäkkiä ihmemaan pilviverhojen takaa paljastuu kaksi toisensa läpikotaisin tuntevaa brittilädiä. Mestareiden liigaa ei vie mestari. Sen vie musta hevonen. Vähän ensikertalaisen kaltainen, mutta kuitenkin sikseen tiensä vankkureilleen raivannut ettei finaalipaikkaa voi millään tahdolla poiskaan ottaa.
Positiivinen, kollektiivinen ja vauhtiin vannova futis on tämän kauden jo voittanut. Yksittäisillä supertähdillä ei Madridiin tänä vuonna porhallettu. Kuva Mestareiden liigan finaalista on myös kuva maailmasta ja sen piirroistaa kannattaa kannataa ottaa mallia siihen, mihin sitten ryhtyykään: yksittäiset kyttilät lepattavat itsensä maailman puhureissa hengiltä, mutta tiiviissä kokonaisuudessa ja sovitussa ryhmityksessä palavat liekit ruokkivat toisiaan ja pitävät valoa yllä viimaisimmissakin tuulitunneleissa.
Mestareiden liigan finaaliin pääsy on todennäköisyyksien valossa mahdotonta, mutta vuodesta toiseen sinne vaikeroi kaksi kolhittua ja kauden aikana kaiken nähnyttä gladiaattoria. Aarteen äärellä ei ole tunkua, mutta yön viimeisillä ja aamun ensimmäisillä tunneilla toinen brittiritareista laskee kätensä arkun kannelle.
Viinikuvaus: Ale-hanasta parasta, mitä maailma tänä vuonna panee
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti