Sivut

torstai 30. toukokuuta 2019

KaaPo-Ilves 2: tupsukorvien kesytys

Kaarinan keskuskenttä kylpi auringossa ja viileässä tuulessa, kun tappioitta sarjan aloittanut KaaPo kohtasi Ilveksen kakkosjoukkueen. Piirun yli kaksisataa katsojaa oli löytänyt tiensä divarifutiksen pariin.

KaaPo valmistautumassa tupsukorvien kesytykseen

Edelliseen kotiotteluun nähden KaaPon pelinrakentelun haasteista ei enää ollut jälkeäkään, vaan se otti heti alussa pelin hallintaansa ja sai toistuvasti vietyä peliä kontrolloidusti kohti tamperelaisten maalia. Ilves pääsi iskemään satunnaisesti vastaan, mutta peli oli isäntien hallussa. Ilves sai ensimmäisen pidemmän pallonhallintajakson vasta puolen tunnin jälkeen.

Energinen Ansu Sheriff ja hyviä haastoja laidalla tehnyt Aleksi mäki erottuivat ensimmäisellä puoliajalla edukseen. Kirjoittajan kaivaessa sopivasti peliohjelmaa esiin helähtää pallo Sheriffin jalasta maaliin. Yleisön toimesta todetaan kollektiivisesti, että maali oli hienosti rakennettu ja siihen jää uskominen. KaaPo ansaitusti 1-0 johdossa puoliajalle.

Ilves oli lisännyt kaasua toisen puoliajan alkuun ja se pääsi hetkeksi pelin päälle. Pyry Tenhon orkestroima kaarinalaisten puolustus kuitenkin harjasi tupsukorvat pois parhaimmilta maalintekosektoreilta ja toisen puoliajan edetessä KaaPo sai taas pelin juonesta paremmin kiinni.

Sheriff karkasi paitsiolta haiskahtaneen tilanteen jälkeen Ilveksen pakeilta, mutta takakulmaan suunnattu sijoitus lipui maalin ohi. Jani Jussilalla, jonka Region's Cupissa käyttämä pelipaita huutokaupattiin puoliajalla, oli kitara pykälää paremmassa vireessä, kun hän peippasi vastustajan laitapakin pizzalinelle ja mälläsi pallon Ilves -maalin takanurkkaan, kun reilu seitsemänkymmentä minuuttia oli pelattu.

Hetki ennen maalia: Joonas Madetoja kuolettamassa palloa



Ilveksen kiri puuroutui hiljalleen epäonnistuneiksi pujotteluharjoituksiksi tiiviisti puolustaneen KaaPon puolustuksen keskustaan. Lopulta Joonas Madetoja laski piikkimaton Ilveksen kiripyristelyjen eteen ottelun loppu puolella hienosti pelatun kuvion jälkeen, jonka päätteeksi palloa kaivettiin vielä kertaalleen Ilves -maalista.

Tyytyväisyytyä kupliva kaarinalaisyleisö sai helatorstailta mukaan viemisikseen kelpoesityksen kotikuntansa futisylpeydeltä ja mikä tärkeintä: kolme ansaittua pinnaa.

Viinikuvaus: kotikunnan parempaa vuosikertaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti