Veritaksella. Muksun kanssa.

Nappaan risteyksessä muksun syliin, jotta ehdimme punaisiin valoihin pysähtyneeseen bussiin. Kulkuväline on valittu seikkailumielessä, sillä oman auton takapenkillä könöttävä lasten istuin on aika lailla nähty ja koettu.

Veritas noin metrin korkeudelta zoomattuna

Kapuamme Veritaksen rappusia ylös. Isosisko ja äiti jäivät kotiin leipomaan kakkua. Kokonaisuus on huvittava ja siinä on jotain suomielokuvan kaltaista, mutta tänään se on täyttä totta.

Turussa ollaan kevätauringon lisäksi saatu nauttia hyvässä nosteessa olevan FC Interin väkevistä otteista pelikentällä. Jose Riveiro on saanut sinimustan pakan lupaavanoloiseen asentoon ja perjantai-iltaan FC Inter lähti sarjan piikkipaikalta ja vastaan asettui toisena korviaan heristelevä Ilves.

Turussa on tänä keväänä saatu nauttia viihdyttävästä ja hyvätasoisesta veikkausliigafutiksesta

Tunnelma on toiveikas kun hakkaamme rytmikkäästi peliä käyntiin. Eilen Kaarinassa lasten esittämää kysymystä, miksi täällä ei kukaan laula, ei tarvitse esittää. Tänään lauletaan.

Eväät kaivetaan esiin, jotta aikaa ja energiaa jää pelin alussa myös pelin seuraamiselle. Lähtökohdat ovat herkulliset: Ilveksen puolustuspelaaminen on ollut kenties sarjan parasta, kun taas Interin hyökkäys on loihtinut veikkausliigan eniten maaleja.

Interin peleistä ei vauhtia ja vaarallisia tilanteita ole puuttunut. Nyt tamperelainen kyy puree kovaa heti alussa. Ensin Tiemoko Fofana pääsee helponoloisesti peippailemaan itsensä vetopaikkaan ja sitten Tatu Miettunen unohtuu vapaaksi kulmatilanteessa. Shokkialun jälkeen Ilves johtaa jo 0-2, kun kymmenen minuuttia on pelattu.

Inter tai turkulaisyleisö ei kuitenkaan lannistu alusta, vaan kiriä laitetaan silmään samantien. Ilveksen puolustuspelaaminen ei vaikuta niin hyvältä kuin päästettyjen maalien sarake antaa ymmärtää. Timo Furuholm nekkaa pian Niko Markkulan loisteliaan esityön päätteeksi kavennuksen ja ennen puoliaikaa Niilo Mäenpää rouhii pallon vielä toistamiseen Ilveksen verkkoon. Peli on tasan ja Inter on yhden puoliajan aikana tuplannut Ilveksen koko kauden aikana päästetyt maalit.

Hurmos on kuitenkin haihtunut pukukoppien uumeniin, kun toinen puoliaika pyörii eteenpäin. Ilves saa pidettyä linjat tiiviinä ja se saa Interin pelinrakentelun näyttämään epävarmalta. Samaan aikaa Interin pelaajat sortuvat helppoihin pallon menetyksiin. Ilveksen voittomaalikin tulee lopulta, kun huolimattoman puolustuspelaamisen edesauttamana Ilari Mettälä pääsee nokikkain Aati Marttisen kanssa ja upottaa pallon takakulmaan. Inter on edellisessä hyökkäyksessään käyttäny palloa Ilveksen maalin sisätolpassa, joten maali on katkeransuloinen.

Ilves puolustaa ottelun lopun ryhdikkäästi. Inter ei pääse kunnon hyökkäyksiin ja maalipaikoille ennen ottelun viimeistä hyökkäystä. Pallo kimpoaa kuitenkin ylärimasta maalin yli ja samalla sekunnilla tuomari päättää pelin. Ilves jättää pinta-arven samettisen Veritaksen iholle.

Kävelemme muksun kanssa bussipysäkille. Hän on innoissaan bussimatkasta, eväistä ja stadionista. Tulos oli toki pettymys, mutta lähinnä itselle ja se jättää vain pienen painauman siihen positiiviseen ilmanalaan, joka turkulaista veikkausliigafutista pitkästä aikaa ympäröi.

Viinikuvaus: kuplivaa sinimustaa. Yskähdys kissaeläimen karvaa

KaaPo-Ilves 2: tupsukorvien kesytys

Kaarinan keskuskenttä kylpi auringossa ja viileässä tuulessa, kun tappioitta sarjan aloittanut KaaPo kohtasi Ilveksen kakkosjoukkueen. Piirun yli kaksisataa katsojaa oli löytänyt tiensä divarifutiksen pariin.

KaaPo valmistautumassa tupsukorvien kesytykseen

Edelliseen kotiotteluun nähden KaaPon pelinrakentelun haasteista ei enää ollut jälkeäkään, vaan se otti heti alussa pelin hallintaansa ja sai toistuvasti vietyä peliä kontrolloidusti kohti tamperelaisten maalia. Ilves pääsi iskemään satunnaisesti vastaan, mutta peli oli isäntien hallussa. Ilves sai ensimmäisen pidemmän pallonhallintajakson vasta puolen tunnin jälkeen.

Energinen Ansu Sheriff ja hyviä haastoja laidalla tehnyt Aleksi mäki erottuivat ensimmäisellä puoliajalla edukseen. Kirjoittajan kaivaessa sopivasti peliohjelmaa esiin helähtää pallo Sheriffin jalasta maaliin. Yleisön toimesta todetaan kollektiivisesti, että maali oli hienosti rakennettu ja siihen jää uskominen. KaaPo ansaitusti 1-0 johdossa puoliajalle.

Ilves oli lisännyt kaasua toisen puoliajan alkuun ja se pääsi hetkeksi pelin päälle. Pyry Tenhon orkestroima kaarinalaisten puolustus kuitenkin harjasi tupsukorvat pois parhaimmilta maalintekosektoreilta ja toisen puoliajan edetessä KaaPo sai taas pelin juonesta paremmin kiinni.

Sheriff karkasi paitsiolta haiskahtaneen tilanteen jälkeen Ilveksen pakeilta, mutta takakulmaan suunnattu sijoitus lipui maalin ohi. Jani Jussilalla, jonka Region's Cupissa käyttämä pelipaita huutokaupattiin puoliajalla, oli kitara pykälää paremmassa vireessä, kun hän peippasi vastustajan laitapakin pizzalinelle ja mälläsi pallon Ilves -maalin takanurkkaan, kun reilu seitsemänkymmentä minuuttia oli pelattu.

Hetki ennen maalia: Joonas Madetoja kuolettamassa palloa

Ilveksen kiri puuroutui hiljalleen epäonnistuneiksi pujotteluharjoituksiksi tiiviisti puolustaneen KaaPon puolustuksen keskustaan. Lopulta Joonas Madetoja laski piikkimaton Ilveksen kiripyristelyjen eteen ottelun loppu puolella hienosti pelatun kuvion jälkeen, jonka päätteeksi palloa kaivettiin vielä kertaalleen Ilves -maalista.

Tyytyväisyytyä kupliva kaarinalaisyleisö sai helatorstailta mukaan viemisikseen kelpoesityksen kotikuntansa futisylpeydeltä ja mikä tärkeintä: kolme ansaittua pinnaa.

Viinikuvaus: kotikunnan parempaa vuosikertaa

KaaPo-FC Espoo: tappioitta

Aurinkoisella Kaarinan keskuskentällä miteltiin KaaPo-FC Espoo -matsi

Kaarinan keskuskentällä KaaPon ja FC Espoon matsi polkaistiin vartin myöhässä käyntiin vierasjoukkueen bussiin iskenneen teknisen vian johdosta. Kaarina kylpi helteessä ja vähän reilut kaksisataa jalkapallon ystävää oli saapunut metsästämään divarifutisromanssia Turun kupeeseen.

Ystävällinen rouva lipunmyyntikojulla vilkaisi kassiini, johon oli pakannut lapsille matsieväät mukaan ja toivotteli hyvää pelipäivää. Stadionin penkeille oli jostain varissut hiekkakukkasia, mikä puhutti useampaakin peliä katsomaan saapunutta seuruetta.

Sekä Kaapo että FC Espoo olivat aloittaneet kakkosdivarin B-lohkon tappioitta eli oletuksena oli tiukka vääntö. Kahden hengen espoolaisfanidelegaatio rytmitti väkevillä kannustushuudoilla pelin alkamaan. Siitä tai jostain muusta syystä johtuen Espoo oli alussa enemmän hereillä ja otti pelin hallintaansa. Se vaikutti organisoidummalta pelisuunnitelmassaan, KaaPo joutui paineen alla lähtemään syvältä hyökkäyksiinsä ja sen pelinrakentelu oli väliin tahmeaa. Espoon momentum kesti melkein puoli tuntia, mutta maaliin asti se ei kuitenkaan palloa saanut. KaaPo sitä vastoin käytti palloa kertaalleen kulmatilanteessa Matias Niemelän selän takana, mutta tilanteessa tuomittiin maalivahdin häirinnästä rike. Ensimmäisen puoliajan lopussa KaaPo loi vielä pari vaarallisen oloista tilannetta, mutta maalinteko osoittautui jo tässä kohtaa molemmille joukkueille vaikeaksi.

Tuomari puhalsi pelin poikki sekunnilleen 45:llä minuutilla ja joukkueet pääsivät punomaan puoliajalle uusia juonia. Yleisöä valui stadionin takana olevaan kioskivaunuun tankkaamaan energiaa toiselle puoliajalle.

KaaPon hyvä ote jatkui toisen puoliajan alussa. Kentälle vaihdettu Ansu Sheriff vaikutti kärjessä energiseltä ja mahdollisen kotivoiton aurinko pilkahti ensimmäisellä puoliajalla kasaantuneiden vieraspilvien takaa, mutta hyvistä tilanteista ja parista erittäin hyvästä maalipaikasta huolimatta Niemelän maali säilyi koskemattomana ja ote siirtyi hiljalleen espoolaisille.

KaaPo loi toisen puoliajan alussa muutamia vaarallisia tilanteita, mutta FC Espoon puolustus kesti

Kuumana helottava aurinko leikkasi osan ottelun temmosta ja lisäksi lämpimänä alkoivat käydä myös pelaajat. Toisella puoliajalla keltainen kortti nousi neljä kertaa ja ainakin kertaalleen kotiyleisö havahtui vaatimaan vierasjoukkueelle punaista korttia jälkipelistä. Tilanne meni kuitenkin sekä itseltäni lasten vaatiessa jo kotiinpääsyä suolapähkinöiden loputtua että tuomaristolta jostain toisesta syystä ohi. Lisäaikaakin päästiin pelaamaan, mutta maaleja ei tällä kertaa nähty. Molemmat joukkueet saavat siis jatkaa tappioitta seuraaviin koitoksiin.

Katsomo tyhjeni pian ottelun päättymisen jälkeen

Viinikuvaus: helteessä kypsytetyistä marjoista keitelty kotikylän kotiviini, jossa pala espoolaista betonia

Keitäs meitä täällä olikaan?

Palloluotsien kivinen tie kertoo kiinnostavalla tavalla, mitä on olla suomalainen jalkapallovalmentaja kansainvälisillä kentillä

Aviadorin kustantama ja Mikko Vehviläisen kirjoittama teos Palloluotsien kivinen tie on hyvällä asialla. Se tuuppii suomalaisen jalkapallofanin totetumatonta unelmaa arvokisapaikasta ja luo empaattisen yhteyden niihin, joiden rakkaus lajiin kohtaa keittiö- ja kahvipöytäkeskusteluissa naurua ja joiden korvat ovat jo aikaa sitten turtuneet potkupalloa- rallatteluun.

Kirja juoksuttaa pelikentälle suomalaisten futisvalmentajien kirjon. Meillä on Litmanen, Hyypiä ja Pukki, mutta ketä meillä olikaan kentän laidalla? Kirja kahlaa helposti lähestyttävänä sarjana läpi suomalaisten jalkapallovalmentajien Hall of Famea. Kahdentoista pintaraapaisun alta paljastuu kirjahyllyllisen verran painamatonta näkymää ja oppia siihen, mitä on olla ja olla ollut suomalainen jalkapallovalmentaja kansainvälisillä jalkapallokentillä.

Kirjan tarkoitus on ehkä ollut läpivalaisu hiljaiseen tietoon, jota suomalaisilla huippuvalmentajilla on ja olisi jaettavaksi, mutta samalla se kuvaa päähenkilöidensä kautta kiinnostavalla tavalla ammattivalmentajien arkea. Sen miten erilaisissa olosuhteissa kootaan toiveikkaana erilaisista palasista jalkapallojoukkueen näköistä palapeliä, joka on etukäteen jo tuomittu pöydältä uusien pelien tieltä pois pyyhittäväksi. Menestys tapahtuu tai on tapahtumatta pelien välissä. Marcelo Bielsakin on kertonut katsovansa aina pitkään joukkueen omistajaa haastattelutilanteessa silmiin, koska sama henkilö, joka sinut palkkaa, tulee yleensä myös antamaan sinulle potkut: joskus piankin. Palloluotsien kivinen tie on tarina uusista aluista, potkuista ja siitä, mitä siinä välissä ehtii tapahtua.

Suomen lippuja on pystytelty ammattivalmentajien toimista pitkin maailman viheriöitä harvakseltaan. Siksi niiden hieman piilossa olevat tarinat ovat erityisen uniikkeja. Lähes kaikilla mantereilla on oma suomalaistwistinsä, vaikka sitä ei Mestareiden liigaa tai arvokisoja tuijotellessa aina muistakaan. Siksi Vehviläisen teos sytyttelee oikeita sydänlankoja ja vastailee kysymyksiin, että mistäs ne Juha Malinen, Simo Valakari, Markku Kanerva tai Pauliina Miettinen oikein tulivatkaan, mihin he kenties ovat menossa ja minkä verran suomifutiskulttuuria saikaan pakata mukaan matkatavaroihin?

Valmentajaksi halajaville Palloluotsin kivinen tie toistelee tiettyjä työelämän mantroja jalkapallon kontekstissa päävalmentajien kertomana: tee paljon töitä, seuraa omaa pelillistä johtotähteäsi, verkostoidu, menesty, verkostoidu, ota iskuja, nouse ylös, toista ja menesty. Suotuisat tuulet kannatta napata surutta purjeisiinsa, sillä puuskat ovat väliaikaisia. Kotoa harvemmin sinua tullaan hakemaan, mutta joku saattaa tuntea jonkun, joka tarvitsee sopivasti jotain, mitä sinulla on. Aina ei välttämättä ole pakko unelmoida itseään henkihieveriin, mutta työt kannattaa tehdä hyvin ja mahdollisuuksiin tarttua, jos siis haluaa hypätä ruutua maantieteellisten rajojen yli.

Suomalainen jalkapallovalmentaja joutuu raivaamaan tiensä kansainvälisessä viidakossa kaislakepin kanssa, koska Suomea ei mielletä jalkapallomaaksi ja kotimaisia kokelaita ovat maailman lastauslaiturit pullollaan. Kirjan valmentajat auraavat pioneereina reittiä sille, että jonain päivänä meillä olisi jotain Jari Litmasen kaltaista myös kentän teknisellä alueella. Sitä odotellessa Palloluotsien kivinen tie tarjoilee raittiin version beat -henkisestä useamman mantereen kattavasta futismatkasta, jonka karttaviivat piirtyvät fläppitaululle aamutreenien ja pelipäivien välissä yksi kerrallaan.

Viinikuvaus: pohjoisen rämeköissä ilman etikettiä hohkaava taikaliemi

Lukukappale on saatu Aviador kustannukselta

Derby-Leeds: sirkus

Marcelo Bielsan Leeds Unitedin ja Frank Lampardin Derby countyn kohtaamisessa ei ole mitään normaalia. Elland roadin kevät on pakottanut kapsaisiinia Leeds -fanien kurkkuun. Jo valloitettu valioliigan kukkula olikin vain kangastus ja nyt reitti maaliin vaatii kaikki sakkokierrokset.

Derbyn kevätaurinko on helotellut lempeämmin. Se sukelteli playoffseihin viimeisessä ottelussa ja kevättä on myös joukkueen vireessä. Derbyshiren aurinkoa varjostaa kuitenkin Bielsan kokoinen pilvirykelmä, joka tuo muistoja kauden karvaista tappioista ja agentti -elokuvista. Pilvi irvistää niin viattomasti, että sen on kätkettävä sisäänsä jotain muuta kuin englantilaista urheiluhenkeä ja avoimesti tilitettyjä kokoonpanoja.

Avoimuuden ilmapiiriä on myös kannattajien ja pelaajien välillä: ne ovat avoimesti ja kaulakkain kertoneet vihaavansa toisiaan. Joukkueiden tarinat ovat takoneet päänsä kuhmuille kauden aikana. Kenties isoimmat patit tulivat juuri  joukkueiden edellisestä ottelusta, jossa Bielsan jengi rynnäköi Derbyn harjoituskeskukseen ottamaan vastustajastaan selvää. Siinä missä siinä ei olisi pitänyt olla mitään uutta tai ihmeellistä olikin yhtäkkiä kaikki uusi ja ihmeellinen. Bielsa otti vielä Lampardin ottelussa taskuunsa ja monia varmasti mietityttää, että joko Frankie on päässyt sieltä pois.

Keitto on siis kiehunut hellalle jo valmiiksi. Tähän otteluun ja ottelupariin on tultu niin monen esiintyjän kanssa ja niin monen juonen käänteen kautta, että överit on vedetty jo ennen ottelua. Jostain sirkusteltan katon repeämästä välkkyy valioliigan taivas. Sen edessä on elefantteja, trapetsikeinuja, silmänkääntäjiä, tulennielijöitä ja akrobaatteja. Fanin katse pureutuu kuitenkin kaikkien esteiden läpi ja tavoittaa valon

Viinikuvaus: sekametelisotku, kapsaisiinia ja kyyneleitä.