Arsenal -vielä neljäs?

Arsenal sai käynnistellä koneitaan alkukaudesta melko rauhassa, kun Arsene Wenger luovutti 22-vuotta kestäneen prosessinsa piirrustukset Unai Emerylle. Elokuussa Chelsea vastaan tuli 3-2 -takkiin esityksellä, joka alleviivasi sitä, että imperiumia ei ehkä rakenneta päivässä eikä oikein pitävää puolustustakaan. Valoheittimet suunnattiin muihin seuroihin ja Emeryn Arsenal jätettiin kannen alle muhimaan.

Unai Emery Etxegoien ei ole paistatellut valmentajamaailman räiskyvissä otsikoissa, mutta hän on toistuvasti onnistunut valmentajapesteissään ja edennyt urallaan. Emery nosti ensin Lorca Deportivan Espanjan Segunda divisioonaan. Sen jälkeen Emery vei Almerian historiansa ensimmäistä kertaa Espanjan pääsarjaan. Noste vei hänen Valenciaan, jossa hän hätyytteli toden teolla Real Madridin ja Barcelonan hegemoniaa. Emery teki lyhyen syrjähypyn Sprartak Moskovan riveihin, josta käsky kävi takaisin Espanjaan Sevillaan. Sevillassa Emery voitti Eurooppa liigan kolme kertaa peräkkäin. Tyhjennettyään Sevillassa pajatson Emery ylitti Espanjan pohjoisrajan, jossa häntä odotti PSG. Pariisissa Emery voitti käytännössä kaiken muun paitsi Mestareiden liigan ja matka jatkui edelleen pohjoiseen sumusaarten pääkaupungin tykkimiesten riveihin.

Emery on tuonut Arsenalille tiiviinä yksikkönä liikkuvan koko joukkueen prässipelin. Puolustus- ja hyökkäyslinjan väli on prässätessä noin 20m, mikä tekee vastustajan pelinrakentelun haastavaksi keskikentän kautta, koska tilaa ei kentällä ole. Taktiikka on haavoittuvainen, mikäli vastustajalla on hyvin peliä avaavia toppareita ja heitä ei päästä riittävästi häiritsemään, sillä Arsenalin puolustuslinja on verrattain korkealla ja puolustuksen taakse jää tilaa. Verrattuna Arsene Wengerin vapaasti aaltoilevaan hyökkäysorientoituneeseen peliin Unai Emery on tuonut selkeän systeemin, jolle Arsenalin pelillinen identiteetti rakentuu.

Emeryn Arsenal rakentaa peliä lyhyillä syötöillä houkutellakseen vastustajan prässäämään ja saadakseen täten tilaa vastustajan keskikentän ja puolustuslinjan väliin. Se missä Arsenal antoi alkukaudesta tasoitusta pelinrakentelussa oli Petr Čechin pallollinen pelaaminen. Hän ei ole avauspelaamisessa samaa tasoa Manchester Cityn Edersonilla tai Liverpoolin Alissonilla. Emery hankkikin Leverkusenista Bernd Lenon tilkkimään tätä potentiaalista heikkoa kohtaa.

Arsenal hyödyntää hyökkäyspelissään nousevia laitapakkeja, mikä mahdollistaa Arsenalin hyökätessä Alex Iwobin ja Henrikh Mkhitaryan siirtymisen keskustaan Pierre-Emerick Aubameyangin tueksi. Toisaalta Arsenal pystyy rakentamaan hyökkäyspeliään Aubameyangin ja Alexandre Lacazetten hyvin toimivan yhteispelin varaan. Aubameyang on hieman yskähtelevän starttinsa jälkeen löytänyt taas maalijyvänsä ja hänen upottaessa tasaisesti palloja vastustajan verkkoon kertyy myös Arsenalin pistepotti.

Tykkimiehet ovat projektinsa alussa ja sumusaarilla tuulet ovat alkaneet puhaltamaan Manchesterin hegemoniaa vastaan. Liverpool on ensimmäisenä upottamassa naapurikaupunkinsa aluksen ja jalkapallomaailman sykleissä Lontoo saattaa olla kukoistuksensa esiporteilla. Vuosikymmeniä ei huippujalkapallossa ole yhteenkään projektiin enää  aikaan, joten kolmen vuoden sisällä pitää alkaa tapahtua. Lisäksi Mauricio Sarrin Chelsea pitää huolen siitä, että pelkkä Lontoon valtikka on upotettu sen verran syvälle peruskallioon ettei sitä kepein hauiksin saada kivestä irti. 

Mikäli Arsenal mielii mestaruuskahveille lähivuosina, pitää seuran myös tukea Emeryä hankinnoissa, joilla laadulliset haasteet saadaan selätettyä. Samaan aikaan Emeryn on huolehdittava joukkueensa neljän parhaan joukkoon, jotta se näkyy huippupelaajien tummien Ray-Banien takaa. Neljäs sija olisi tällä kaudella riittävä. Niin vitsikkäältä kuin se kuulostaakiin.

Viinikuvaus: iäisyysprojektin jälkeinen toiveikas murrosviini

Olé Jose

Jose Mourinhon potkut saivat monien vahingoniloisten suupielet nytkähtelemään. Manchester Unitedin alamäkijuoksu on tänäkin vuonna ottanut lisää kieppejä. Näkymä on jotenkin nokiamainen: kun skene on ollut hallussa, mitään ei ole tarvinnut muuttaa. Nyt sekä valioliigassa että futismanagerimaailmassa on fuusioitumisen paineistaman jalokiven hohtoa. Perinteet ja niistä säteilevä nostalgia ovat paraatipaikalla, mutta museon puolella.

Mourinho pääsi Manchesterissä kalistelemaan kolmea pokaalia, viittamaan kolmen sormen kintaalla epäilijöilleen, mutta lopulta kolmas vuosi toi liian kylmät merivirrat espadalle. Liverpool osoitti raatorehellisesti sen krateerin, joka huippujoukkueiden ja Manchester Unitedin välille on ratkennut. Uskon hyppyä ei enää nähty, vaan Old Traffordin nurmeen painautuneet askeleet osoittavat kiertotien suuntaan.

Manchesterin punainen puoli huutaa projektia jalkapallomaailmassa, jota lyhenevät elinkaaret ja kärsimättömyys säestävät. Josessa on myös enemmän mestarivarkaan kuin projektipäällikön auraa. Eivätkä joukkueen tähtipelaajatkaan ole piirtäneet karttaansa erityisen pitkää viivaa. Raiteet haalistuvat jo ennen seuraava asemaa ja United vaikuttaakin liukastuneen pois ytimeltään. Vaikeista oloista nousseet, säälimätöntä työntekoa pelkäämättömät, kaikin keinoin voittoa tavoittelevat ja ruohoa kolmea kertaa päivässä syövät brittilädit ovat vaihtuneet somea näprääviin rokkitähdenkaltaisiin dandyihin. Se on ehkä tätä päivää, mutta juuri tähän päivään United ei ole sopeutunut.

Supervaihturi Ole Gunnar Solskjær juoksutetaan kentälle nyt jo ennen kuin ensimmäinen puoliaika on pelattu. Häneltä odotetaan ratkaisuja, kuten ennen vanhaan ja ensi töikseen hän on kertonut tuovansa ilon Unitedin pelaamiseen. Pelkkä rakkaus ei kuitenkaan pitkään elätä ja Molden enkelillä onkin kova työ sekoittaa napalmisopasta lohikeittoa. Manchesterin maniassa soivat nyt sähkökitarat ja seiniltä on seuralegendojen julisteet vaihdettu kampaamokatalogeihin. Täyden kympin ammattilainen on toki jotain aivan muuta kuin Manchesterissä on aiemmin nähty. Avainkysymyksiä lieneekin että saadaanko myös takarivin lökäpöksyt menemään ajoissa nukkumaan ja tekemään säännöllisesti kotiläksyt.

Solskjærin startti on todella kutkuttava, kun punainen laivue ankkuroituu Cardiffiin Walesiin brittikyynikko Neil Warnockin satamaan. Vastaan tulee seura, joka aikoinaan palautti keltanokkamanageri Solskjærin takaisin Norjaan riittämättömien tulosten johdosta. Kaunotar ja hirviö näytellään Walesissa.

Viinikuvas: portugalilaista viiniä, norjalaista lohisoppaa, yökerhon lattialle kaadettua premium vodkaa ja samppanjaa. Maku arvoitus. Krapulta taattu.

Superclásico -maalliset rajoitteet kielletty

River Platen ja Boca Juniorsin Superclásico, jossa tällä kertaa ratkaistaan myös Etelä-Amerikan mestareiden liigan eli Copa Libertadoresin mestaruus, on värjännyt jalkapallomaailman taivaan siniseksi, keltaiseksi, punaiseksi ja valkoiseksi. Ottelu itsessään on kasvanut niin suureksi, että pyörtyilevien bussikuskien, kivillä rikki pommitettujen bussin ikkunoiden ja kyynelkaasun katkuinen ottelu jouduttiin ensin perumaan ja sitten se siirrettiin Buenos Airesista Madridiin. Joukkueiden kohtaamisessa on sellaista vuosisatojen kiihkoa ja jännitettä, jota ei läpeensä kaupallisessa Eurooppalaisessa huippufutiksessa ei enää ole, mikä ei ehkä yksinomaan ole huono asia.

Sekä Boca Juniors että River Plate ovat lähtöisin samalta La Bocan työläis- ja satamakaupunginosasta. Sittemmin River Plate siirtyi  Núñezin alueelle. Kaikuna tästä seurasi, että Boca Juniorsin päälle lyötiin työväenluokan leima ja River Plate sai lempinimen Los Millonarios eli miljonäärit, mikä kuvastaa sen osin keinotekoistakin asemaa ylemmän keskiluokan seurana. Tosiasiassa molemmat seurat ovat sen verran suuria, että niillä on kannattajakuntaa kaikissa sosioekonomisissa ihmisryhmissä. River Plate kuitenkin käytti paljon rahaa pelaajahankintoihin jo 1900 -luvun ensimmäisillä vuosikymmenillä, mikä osaltaan vahvisti luokkaperusteista vastakkainasettelua seurojen välillä. Identiteeltään Boca Juniors edustaa periksiantamatonta loppuun asti taistelua ja henkeä, kun taas River Plate tyyliä ja luovuutta. 

River Plate ja Boca Juniors ovat Argentiinaan menestyneimmät jalkapalloseurat. Ne ovat keränneet pystejä melko tasaiseen tahtiin, joten kumpikaan ei ole päässyt yksiselitteisesti nappamaan kisaa tai vihollisuutta laimentavaa aurinkopaikkaa. Jokainen pysti ja mestaruus painaa seurojen kilvoittelussa erityisen paljon. Joskin joukkueiden fanit mieltävät järjestäen tärkeämmäksi päävastustajan kuin minkä tahansa mestaruuden voittamisen. 

Joukkueiden väliset ottelut ovat olleet kiihkeitä ja punakorttien sävyttämiä jo käpykarjapaimenten aikakaudella. Sanotaan että luokkavihan huuhtoutuessa laajojen kannattajakuntien salaojiin, jäljelle on jäänyt pelkkä alkuperäisestä merkityksestään irronnut viha. River Platen kannattajat nimittelevät Boca Juniorsin ihmisiä pikku sioiksi, kun taas Boca Juniorsin kannattajat nimittelevät River Platen ihmisiä kanoiksi. Toinen nimitys höyryttää luokkaeroa, kun taas toisella viitataan pelkuruuteen ja 1966 River Platen Penarolille kärsimään tappioon Copa Libertadoresin finaalissa. Sinikeltaiset eivät anna punavalkoisten unohtaa kyseistä ottelua.

Superclásicolla on tragediansa. Vuonna 1968 74 jalkapallofania tallautui epäselvissä olosuhteissa kuoliaaksi El Monumentalilla pelatussa derbyssä. 1994 Riverin kannttajat joutuivat Superclásicon jälkeen Boca Juniorsin järjestämään väijytykseen ja kaksi ihmistä ammuttiin kuoliaaksi. River oli voittanut ottelun 2-0, mutta pian tapauksen jälkeen nähtiin brutaali graffiti, jossa ottelun linjattiin päättyneen 2-2. Miedommassa muodossa vierasjoukkueen kannattajat saavat otteluissa niskaansa (silloin kun heidät on otteluihin päästetty), mitä tahansa mukana kannettavaa, kuten kolikoita tai virtsaa. 

Normaali sunnuntaipäivä Buenos Airesissa on jotain aivan muuta kuin poltettuja taloja ja mellakkapoliisien miehittämiä katuja. On aivan tavanomaista, että samassa ravintolassa istuu sekä River Platen että Boca Juniorsin kannattajia suosikkijoukkueidensa pelipaidoissa ilman mitään tuon taivaallisempaa jännitystä. Superclásicoon kanavoituukin rajusti hallintoon ja vallitseviin oloihin kohdistuvaa turhautumista. Superclásicon skene on politisoitunut ja onhan siinä ironian tuntua, että otteluun, johon päästetään vain toisen joukkueen kannattajia, joudutaan varautumaan kuin pieneen sisällissotaan.  Ketkä siis oikeastaan ovat vastakkain? Toki Argentiinan presidentti Mauricio Macri on toiminut Boca Juniorsin presidenttinä, mutta hän ei ollut erityisen pidetty tai menestynyt.

Superclásico jatku tänään Santiago Bernabeulla. Voitaneen sanoa että areenalla, joka on tarjonnut puitteen toiselle megalomaaniselle ottelulle: El Clásicolle. Raivoisassa intensiteetissään se taitaa jäädä pikkuserkun osaan debyjen sukujuhlissa. River Platen ja Boca Juniorsin ottelu on pohjavireeltään sellainen, jossa tappiota pelätään enemmän kuin voittoa janotaan. Tappio on liikaa. Sen demonien häätäminen vaatisi vuosikymmenien surutyön

Viinikuvas: ylimaallista intensiteettiä. Surua, riemua, verta ja virtsaa

Derbyjen sunnuntai

Valioliigasunnuntai on ovelasti rakennettu tänään derbyjen tuomalle nosteelle. Stamford Bridge luo puitteet tämän tekstin kirjoittamisen aikana alkaneelle ja jo ensimmäisen maalin todistaneelle länsi-Lontoon derbylle Chelsea-Fulham. Vahvasti isät vastaan pojat ja Daavid vastaan Goljat -hengessä pelattavassa ottelussa Chelsea pelaa mestaruudesta ja sarjataulukon pahnan pohjimmaisena paikkaansa pitävä Fulham pelaa sarjapaikkansa puolesta. On vaikea nähdä muuta lopputulemaa kuin auki väännettyyn sinisten Maatuskaan putoavat kolme pistettä. Derby ei sinänsä ole jalkapallo maailman klassikoita, koska Chelsean ja Fulhamin lisäksi Queens Park Rangers ja Brentford ovat samalla astialla. Voimasuhteet menevätkin niin, että muut länsilontoolaiset jahtaavat sinisten päänahkaa, kun Chelsean fanit ylenkatsovat kaupunginosiensa kyläjoukkueiden yli pohjois-Lontoon suuntaan.

Emirates Stadionilla kierrosmittari värähtää aivan toisiin lukemiin. Arsenalin ja Tottenhamin kohtaaminen saa futisfanit ryömimään metsämökeistään myös kotoisassa Suomessa. Joukkueiden fanit ovat yhtä mieltä yhdestä asiasta: siitä että joukkueet ovat toistensa pahimmat kilpailijat. Seurojen välinen köydenveto on saanut ensimmäiset askeleensa jo vuonna 1913, kun Arsenal muutti White Hart Lanen tuntumaan. Bensaa roiskui lisää liekkeihin, kun 1919 Englannin pääsarjaa laajennettiin ja sekä Arsenal että Tottenham lähtivät tavoittelemaan onneaan kabinettipelin kautta. Arsenal vei taivaspaikan Tottenhamin nenän edestä siinä sirkuksessa, jossa väitetään kulissien takana kuplineen ja tiskien alla käsien käyneen. Tuolloin juurrutettiin aitaa goonersien ja yidsien välille.

Tähän päivään tuotuna pohjois-Lontoon derby tarjoa yhden aikakauden päättymisen jälkeistä ja kenties yhden aikakauden päättymistä odottavaa henkeä. Unai Emeryn hätyytettyä Arsene Wengerin aaveet Emiratesin kaapeista on Arsenal vaivihkaa kivunnut kärjen ja erityisesti Tottenhamin tuntumaan. Mauricio Pochettinon Tottenhamille hunajapurkkia tarjottiin ketunlennon aikaan, mutta tällä kaudella Liverpool ja Manchester City ovat ansaitusti karkaamassa, joten päävastustajat löytyvätkin Lontoosta. Statistinen ero on hiuksen hieno: Liverpool ja Manchester City eivät valioliigassa häviä. Tottenham on jättänyt tasapelisarakkeen nollaan. Tänään Tottenham kohtaa tasohyppelyssä päävastustajansa jo puolessa välissä kenttää. Toisen kaupungin kuningas Koopa vie prinsessan, mutta skoopin alla vielä on, vietetäänkö Lontoossa tällä kaudella pyhän Totteringhamin päivää.

Äärimmilleen viedyn kaupallisuuden ja eurooppalaisittain ahtaan Lontoon lisäksi derbyjen lippuja heilutellaan Merseysiden kreivikunnassa. Lontoon vastaaviin spektaakkeleihin verrattuna Merseysiden derbyssä on enemmän samalla kentälle juoksutettujen ja eri värisiin paitoihin puettujen brittiladien ja siten myös brittifutiksen henkeä. Tyypillisesti veljeksillä intensiteetti kuumenee valurautojen lämpöihin ja vaikka jollain skaalalla tullaankin samasta perheestä, niin säärisuojat on muistettava mukaan, sillä vähän myöhässäkin lähtevät taklaukset tullaan viemään loppuun. Punaiset ovat peuhanneet isoveljenä hiekkalaatikolla ja vieneet parhaat lelut jo jonkin aikaan. Jürgen Kloppilla ei muuta järjellistä tavoitetta voi tänään ollakaan kuin vahvistaa isoveli-pikkuveli asemaa ja lähettää sen jälkeen taas ajokoirat Manchesterin suuntaan, jossa muuan espanjalainen filosofi yrittää rakentaa dynastiaa. Marco Silvan terrierit tarttuvat kuitenkin hanakasti isoveljen nilkkaan ja aikovat tehdä illasta, jos ei voitokasta, niin ainakin kivuliaan.

Viinikuvas: suuria tunteita ja ihmismääriä herättelevä lähitilan jaettu viini

Kuoleva joutsen

Valkoisen baletin estradi on ollut törrötteleviä lautoja täynnä. Nurin lentelevät vuoroin pelaajat, valmentajat ja seurajohto. Cristiano Ronaldon ei pitänyt olla korvaamaton, mutta ongelma lieneekin siinä, että Ronaldoa ei edes yritetty korvata tai jos yritettiin, niin Madridin valkoisen puolen mania oli sen verran luotaantyöntävää, että mestaritanssijat lukittautuivat kotikulmiensa tanssisaleihin. Hyökkääjää ei voi korvata maalivahdilla ja maalivahtia Real Madrid tarvitsi kaikkein vähiten. Thibaut Courtois oli kuitenkin Florentino Pérezin valinta siinä saagassa, jossa Keylor Navasia on varovasti tuupittu ulos Santiago Bernabeun takaovista. Ongelma on ollut siinä, että Navas ei ole ollut pelillisesti ongelma. Ronaldon lähteminen oli kuoleva joutsen Real Madridin hyökkäyspelille. Se sipsutteli estradille jopa niin ilmeisenä, että ehkä sitä teki mieli vastustaa. Kauppalistassa luki kahvipaketti, mutta kotiin tultiin suolapurkin kanssa.

Zinedine Zidanen karkasi kuningaskunnasta kreivinaikaan. Balettisalin seinien natina ja pitkin yötä salissa harhailevan kuiskaajan syvät huokaukset nostivat ilmoille sellaiset ennusmerkit, joita älykäs ranskalaisalgerialainen herrasmies ei voinut jättää tulkitsematta. Real Madridin liimaukset olivat haihtuneet jo hyvä aikaa sitten.  Zidane on jalkapallomaailmassa lähes kaiken nähnyt ja nyt hän varmasti aavisteli, että tarvittaisiin sukellusveneen ohjurin taitoja. Julen Lopetegui tarttui sukeltavan aluksen ruoriin siinä spektaakkelissa, jossa politikoinnilla pistettiin sekaisin sekä Espanjan maajoukkueen että Real Madridin valmentajakuviot. Lopeteguille kävi huonosti. Lopetegui jäi Madridin lihansyöjäkasvien  saaliiksi muutamassa kuukaudessa. Nyt on Santiago Solarin vuoro koittaa onneaan.

Real Madrid ei pelillisesti ole ollut järin myyvä paitsi silloin, kun otetaan kunnolla Eibarilta pataan, tullaan Barcelonan myöhentämäksi tai jätetään pisteet vajaamiehiselle CSKA Moskovalle.  Muut kuin pelilliset asiat ovat nousseet käsiohjelman keskiaukeamalle. Esimerkkinä seuran kapteenin ja puuhamiehen Sergio Ramosin pillastumiset tai ikivelmun Karim Benzeman edesottamukset. Toden ja tarun erottava raja ei ole tässä merkityksellinen, koska jotain myytävää täytyy olla. Huhujen meri on kalastusaluksia pullollaan ja jotain saalista nostetaan aina.

Suurvaltojen ja suurseurojen ennuste on historian saatossa ollut samansuuntainen. Joskin suurseura pystyy nopeastikin luomaan nahkansa uudelleen ja tilkitsemään imperiuminsa repeymät. Real Madridin kohdalla nurkat ovat sinipunaisia ja sinivalkoisia verikoiria täynnä.  Alfredo Di Stéfanon, Ferenc Puskásin, Fernando Hierron, Roberto Carlosin ja Raúl Gonzálezin taulut ovat huputettu. Heidän ei tarvitse Real Madridin nyky menossa silmiään polttaa. Real Madrid rämpii sarjataulukon kuudentena. Se on tehnyt yhtä paljon maaleja kuin seitsemäntenä majaileva Levante. Valkoista balettia seuraamaan tulleet vilkuilevat tylsistyneenä kännyköitään

Viinikuvaus:  liian pitkään käynyt ylihinnoiteltu ja alilaatuinen

Kun Rive ja huuhkajat veivät eurooppalaisesta huippufutiksesta mielenkiinnon

Suomi tekee sen itse. Albin Granlundin oma maali sinetöi sen, että Suomi häviää 1-0 Kreikalle vieraissa ja se on juuri se tulos, mikä tarvittiin. Teemu Pukki lipsauttaa pallon tahallaan läpiajosta Kreikan veskarille ja Jasse Tuominen piilottelee kuivaa ruutiaan tärkeämpiin otteluihin. Lohkon kolmossuosikkina Nations liigaan lähtenyt Suomi on varmistanut lohkovoiton ennen viimeistä ottelua. Suomen ylivoima melkein vie mielenkiinnon.

Tällä hetkellä Serbiassa ja Israelissa mietitään, miten olisi mahdollista välttää huuhkajilta tuloillaan oleva pöllytys. Seminaareja pidetään "Ristiinpelaaminen" -teemalla. Norjassa astmapiippuja tuodaan jalkapalloliiton tiloihin takaoven kautta ja Skotlannin sateisilta kujilta etsitään seuraava braveheartia. Britti-imperiumin vastustaminen on kuitenkin yksi asia, mutta rivelution on jotain aivan muuta. Sir Paulus Arajuuren lempeä hymy, joka paiskaa paikalle luimuilevaa vastustajaa märälle nurmelle dominopalikan tavoin on jotain muuta. Bulgaria ja Romania miettivät maantieteellistä yhdistymistä, jotta pahimmassa huuhkajansulkaisessa skenaariossa välttäisivät kansallisen häpeän. Nyt perään huudellaan Hristo Stoitškovia ja Gheorghe Hagia, mutta Glen Kamaran tasku on balkanin -mentävä ja Petteri Forssell on pyörittänyt viherpirtelönsä Mustanmeren veteen.

Unkari herättää jotain kaikuja jostain menneestä, mutta tästä etäisestä ja jo unohdetusta aavistuksesta on valovuoden pituinen lento tähän iltaan. Niin väkevää borssikeittoa ei ole olemassakaan, että se enää nostaisi veljeskansan Suomen ohi kansojen liigassa. Ilmassa on tiettyä silmäkääntötempun ja illuusion hehkua, kun Groupama areenalla juhlistetaan tuloksesta riippumatta Suomen lohkovoittoa.

Viinikuvaus: taikurinhatusta vedetty mystinen pohjoismaiseen tapaan terästetty keitos

Taikaa Manchesterissä

Manchesterissä pysähdytään isän- ja sinkkupäivän kunniaksi huippufutiksen äärelle. Josep Guardiolan City on kahden kauden aikana kirinyt selvästi kaupungin kärkipaikalle, kun José Mourinholla on ollut vaikeampaa. Erikoismies on alkukaudesta joutunut käyttämään erikoisliikkeittä, jotta ei ole jäänyt viikatteen alle. Punaisten alus vaikuttaa hitaasti kääntyvän, mutta sumusaarilta Portugaliin vellovalla Atlantin valtamerellä merivirrat ovat sen verran arvaamattomia ettei ManU:sta oikein osaa sanoa.

Mourinho lähti Torinosta virne naamallaan ja kiitellen paikallista poliisia hyvistä järjestelyistä. Myöhemmin oli pahoittelujen aika ja niissäkin oli hento hyppysellinen ironiaa. Mourinhon pää on pinnalla, vaikka joukkueen pelilliset esitykset eivät ole olleet henkeäsalpaavia. Pisteet ja pystit ratkaisevat. Se on painettuna portugalilaisen DNA:han. Cityä vastaan United lähtee selkeänä altavastaajana ja sehän joukkueelle sopii.

Guardiolan vaaleansiniset ovat futismanifestillaan tehneet selväsi sen, että kärkivaunujen ja muun valioliigajunan etäisyydet ovat kasvaneet. Lätkäjonnet saattavat olla ihmeissään Cityn pöllyttäessä harva se viikko vastustajan verkkoa 5-6 -kertaa. Cityn virheettömän tehokas hyökkäyspeli on jotain, josta jalkapallohistorioitsijat tulevat vielä vetämään analyysejä. 2010-luvun jälkimodernissa jalkapallossa on Pep-pallon leimaa. Toki muutakin, mutta Pep -palloa runsaalti.

Guardiola ja Mourinho ovat olleet fanien ja median rakastama taistelupari koko vuosikymmenen ajan. Filosofinen Guardiola valitsee yleensä hiljaisuuden, kun taas Mourinho hyökkää, jos saa edes etäisen vainun maalitaulusta tai jos ei saa, hän luo sen itse. Riitaan ei välttämättä tarvitakaan kahta. Pelkkä José ja alati maailmassa muuttuvat diskurssit ja merkitykset riittävät. Niiden imulle ei yksikään jalkapallovalmentaja ole immuuni.

Pallon pyörähtäessä Etihad stadionin nurmelle vaaleansiniset lähtevät raakaa matemaattisuutta, huippuunsa viritettyä yksilötaitoa ja sellaista systematiikkaa ilmentävää peli-ilmettä huokuen, että robotiikkaan uskovat insinöörimaailman maradonat ovat ihmeissään. Punaiset iskevät psykologisella kulmalla, joka rosoisuudessaan porautuu jalkapallomaailman ja vastustajan ohimoihin. Lipsahduksia voi freudilaisittain sattua ja kaikki ei välttämättä tule olemaan sitä, miltä tilastot näyttävät.

Spektaakkeli on valmis. Voittakoon se joka voittaa.

Viinikuvaus: sateisen Manchesterin harmaissa pisaroissa tanssivaa taikuutta  

Suomen Milanon nälkävuodet jatkuvat

Veritas Stadionin valot hohkaavat pimenevässä syysillassa. Kostealla nurmella juhlii vihreäpaitainen KPV ja samalla turkulaisen jalkapallon valot himmenevät entisestään. TPS palaa takaisin divariin määrittelemättömäksi ajaksi ja se on perinteiselle seuralle tragedia. Myöskin veikkausliiga menettää taas yhden ihmisiä liikuttaneen tapahtuman. Turun derbyjä ei vähään aikaan nähdä. Mika Laurikaiseen henkilöityneen TPS:n renkaat sutivat ratkaisuhetkellä tyhjää ja muutaman kerran vaikutti kuin joukkue olisi pelannut ylämäkeen. Laatuasiat ratkaisivat ja siksi KPV:lle tarjoutui mahdollisuus tarttua veikkausliigapaikan nilkasta ja nyt se hapuili ylös asti.

FC Inter Turun kausi nosti myös sappea suuhun. Suomen cupin voiton jälkeen lähti vyörymään perin erikoinen tapahtumasarja, johon sisältyi hatkaan lähtenyt valmentaja,  sopupeliepäilyjä, kyseenalaisia värähtelyjä herättänyt Ari Nymanin sopimuksen purku ja veikkausliigan seitsemäs tila. Sekavan kokonaisuuden päätteeksi kuitenkin käteen jäi Eurooppa liigan paikka ja toiveikas näkymä ensi kauteen. Inter on vuodesta toiseen onnistunut välttämään pelaajabudjetin sille petaamat sijoitukset ja mitalikahvit on jäänyt juomatta. Putoamispeikko sen sijaan on kaudesta toiseen käynyt koputtelemassa sinimustien ovea. Ensi kaudesta on taas lupa odottaa parempaa, mutta parempi olla kuitenkin lupaamatta.

Twitter on muutaman päivän ajan laulanut laantuvalla äänensävyllä mustavalkoista rakkauslaulua, mutta sävellaji on väljähtänyttä mollia. Kevät on etäällä ja jalkapallokevät vielä kauempana Aurajoen takaisissa horisonteissa. Tilanne on sikäli vakaa, että lähi- tai etämuistissa ei ole suuruuden vuosia, joiden perään haikailla. Lätkäjätkät ovat parempien pöytien ääressä.

Viinikuvaus: katkerahko Aurajoen samea tasaisen alalaatuinen viini

El Clásico jäädytettynä vai jäähdytettynä?

El Clásico tarjoillaan monessa mediassa ja mielessä jäähtyneenä. Kesällä Espanjassa pyöräytetty onnenpyörä tuotti rosvosektorin tuplana: maajoukkue ja Real Madrid ottivat käsi kädessä kivuliaan palkinnon vastaan. Julen Lopetegui oli lyömätön kuningaskunnan saleissa, mutta galaktikoissa keisari on raadollisen vaateton ja naapurivaltojen vävykokelaat koputtelevat jo Florentino Perezin ovea. Valkoinen baletti vaatii tanssittajaa ja Lopeteguin nuottikirjan musteet ovat levällään. Nou Campin käytäville on maalattu tragedian merkkejä.

Jonnet ei katso, koska Lionel Messi ei pelaa. Cristiano Ronaldon juvenalian jälkeen kaiken maailman maalikaupoista loppui musta, kun rolle -peikot alkoivat vihtoa mustia raitoja kuninkaalliseen valkoiseen paitasamettiin. Torinoon on tullut tunkua.

El Clásico on patsastellut muutamia vuosia Messin ja Ronaldon säihkeessä ja venynyt hiljalleen juuriltaan. Tänään Clásico lätkähtää takaisin sille kostealla viheriölle, jolta se on kasvanut maailman seuratuimmaksi kohtaamiseksi. 

Sian päät ja punaiset kortit lentelevät. Tarkkaan mietityt taktiset kuviot murenevat ottelun imussa. Aitiot täyttyvät legendoista ja aaveista, jotka karistavat mullat viitoiltaan illan spektaakkelia varten. Ottelu on aina aikakauttaan suurempi, se jättää supertähdet jälkeensä, se jättää jäljen ja on maailman mittaiseksi jäädytetty.

Viinikuvaus: kolea klassikko

Mikä ManU:a mättää vai mättääkö ManU?

Cesar Azpilicueta keskittää, David Luiz puskee pallon takatolppaan, josta se kimpoaa Rüdigerille. David de Gea venyttää itsensä vielä Rüdigerin puskun eteen, mutta torjunnasta seuranneen reboundin Ross Barkley niittaa vastustamattomasti maaliin. Chelsea on noussut Manchester Unitedia vastaan aivan viime hetkillä tasoihin. Marco Ianni tuulettaa Manchester Unitedin vaihtopenkin edessä. Jose Mourinho pomppaa pystyyn ja lähtee jahtaamaan Iannia. Järjestysmiehet tulevat väliin ja hiljalleen tilanne rauhoittuu. Peli päättyy. Stamford Bridgellä kaikuu ”Fuck Off, Mourinho”. Mourinho astelee kotiyleisön edessä ja nostaa kolme sormea pystyyn. Ele symboloi kolmea mestaruutta, jotka Mourinho on aiemmin voittanut Chelsealle. Taka-askeleita ei oteta, vaan Chelsean ja Manchester Unitedin välit ovat juuri tulleet pykälää kiinnostavimmiksi ja kuumemmiksi. Kuluvan kauden valioliigaan aukeaa uusi sivujuonne, jonka osuus koko tarinassa määritellään myöhemmin.

Manchester Unitedin kriisistä on käyty keskustelua koko alkukauden ajan. Kriisi on henkilöitynyt Jose Mourinhoon. Otsikoissa on viillelty tehottoman pallonhallinnan, henkilökohtaisten virheiden ja henkilökemioiden suuntaisesti. Pelilliset ongelmat ovat olleet todennettavissa ja niiden kausaliteetti on näkynyt sarjataulukossa. Henkilökemioiden suhteen ilmassa on enemmän lehtiä myyviä arvauksia kuin faktisesti todettua todellisuutta. Ei savua ilman tulta sanotaan, mutta Newcastlea vastaan kahden maalin sillasta voittoon nousseen Unitedin kasvoilla oli kaikkea muuta kuin managerin ulossavustamisen tai luovuttamisen haituvia. On reilua kuitenkin todeta, että Newcastle ei ole valioliigaan priimaa, vaan pikemminkin hapantuvaa maitoa eli ainoastaan Unitedin tappio olisi ollut käänteentekevä tulos.

Chelsea vastaan oli tapahtumassa jo jotain kohtalonomaista, mutta täysikäännös meni viimeisellä hetkellä turva-alueen puolelle. Mourinholle pystytetty kolmen vuoden kirouksen patsas on ollut murtumispisteessä, mutta vielä Lontoon vierailunkin jälkeen se pysyy pystyssä. Manchesterin punaisella puolella leimasimia heristävät nyrkit leijailevat malttamattomina ilmassa, mutta paperit on pidetty vielä salkkujen syövereissä tai ne on vedetty viime hetkellä pöydältä pois. Jatkuva shakki on päällä, mutta taitaville siirroille on kentällä tilaa. Tilanne on ratkaisematon, joten kabinettiin palataan nyt jokaisen ottelun jälkeen.

Kolme vuotta ja pikaisesti kenkää olikin ehkä liian banaali skenaario, joten Mourinho kitkuttelee vielä ja Chelsea vastaan hän näytti, että kyse on julkisesta sodanjulistuksesta. Sissitaistelut kuuluvat toisten pirtaan.

Viinikuvaus: ruudinkatkuinen ja laidasta laitaan keinuva skandaalinkäryinen portugalilais-englantilainen viini

Huuhkajat lennolla

Petteri Forsell nostaa kädet ilmaan, kun Teemu Pukki karkaa Viron puolustuslinjalta. Eero Markkanen rynnii kohti takatolppaa ja muuttaa pelin kontekstia juuri sen verran, että Pukin laukaus painuu Mikhel Aksalun käsien läpi maaliin. Suomi ottaa kolmannen perättäisen 1-0 voiton Uefan Nations leaguessa. Pukki jää ottelun jälkeen halailemaan ja kättelemään Tallinaan matkanneita suomalaiskannattajia.

Viasatin studiossa Keith Armstrong ruotii pelin tasoa ja osuu varmasti analyysissään oikeisiin asioihin. Huuhkajien kannattajille ottelussa on kuitenkin kyse muusta. Suomi lähti puuduttamaan vieraskentällä ennalta heikompaa vastustajaa pallonhallinnalla ja palkinto tuli ottelun lopussa lisäajalla. Tapahtumaketjujen psykologinen ulottuvuus on väkevämpi kuin se ettei huuhkajien pelisuunnitelma toiminut yhtä näyttävällä ja tehokkaalla tavalla kuin esimerkiksi Manchester Cityn vastaava samankaltaisessa ottelussa. Huuhkajien ylle on rakentumassa voittava aura, jota toki ovat edesauttaneet sopivat olosuhteet, mutta siitä ei kuitenkaan ole kovin kauaa aikaa, kun mitkään olosuhteet eivät olleet riittävät ja futisfanien sydämiä särjettiin kuin liukuhihnalla.

Markku Kanerva on tehnyt huuhkajien pelistä yksinkertaista. Tietynlainen maalaisjärki on huokunut Kanervan huuhkajien pelistä. Yllätyksellisyyden ja taikatemppujen sijaan pelataan realistisesti omien vahvuuksien ja rajoitteiden mukaan. Vastustajakin huomioidaan: kun ollaan parempia hyökätään ja kun ollaan heikompia tai johdossa niin puolustetaan. Nyanssitasolla Rive joukkoineen on varmasti paljon paljon syvemmällä pelissä, mutta selkeys on se, mikä futisfanille otteluista välittyy. Huuhkajien keskikentän ja puolustuksen tiiviit ja harmonisesti liikkuvat neljän rivistöt ovat kauneinta, mitä suomalainen jalkapallo on hetkeen näyttänyt. Pelaajat vaikuttavat myös nauttivan siitä pyhästä yksinkertaisuudesta, jolla Suomi on nyt kulkenut voitosta voittoon. Silmät tuikkivat ja hymyä täytyy hieman imeä takaisinpäin.

Viinikuvaus: pelkistetty ja toimiva

Valioliigan viisari, joka ei vielä värähtänyt

Riayd Mahrezin rankkari lipaisi ylärimaa. Manchester Cityn ja Liverpoolin vauhdikas hyökkäyspeli ja vastaprässi oli vaihtunut tarkan harkituiksi siirroiksi Anfield Roadin pelilaudalla. Viisari vääntyi jo idän suuntaan, mutta jäi vaappumaan jonnekin Stockportin ja Chesterin välimaastoon. Manchesterin päärautatieaseman vaaleansiniselle puolelle palasi päätään puisteleva ja yhden pinnan reppuunsa sullonut jalkapalloheimo. Mestaruus on yhtä kaukana tai lähellä kuin se ennen Anfieldin reissua oli.

Samaan aikaan Lontoossa on saatu rauhassa punoa juonia. Maurizio Sarrin Chelsea hallitsee kenttätapahtumia ja muuan Eden Hazard nauttii jalkapalloelämänsä keväästä, vaikka saderintama on sumusaaret jo saartanut eikä sillä ole kiire minnekään. Sarri on tämän valioliigakauden ilmiö numero uno. Jalkapallon vauvauinnista haaveilevan kannattaa sukeltaa kohti Chelsean tämänhetkisen keskikentän muodostamia pohjalla lilluvia kolmioita ja ihastella, miten pallo mutkattomasti niissä liikkuu.

Sarjataulukkoa selaillessa alaspäin ensin säikähdin ja sitten alkoi naurattaa. Arsenal on neljäntenä. Vakavasti puhuen tykkimiehet ovat kuitenkin muutaman töyssyn jälkeen ottaneet sellaisen liidon, että on pakko laajentaa tutkaa pohjois-Lontoon suuntaan. Unai Emery jäi lähtölaukauksen jälkeen hetkeksi nauttimaan tapaksia, mutta on nyt iloisesti harpponut mukaan pääjoukkoon eikä hapot tunnu pohkeissa painavan. Tottenhamikin mahtuu kuvaan, mutta on saattanut jo nyt löytää paikkansa lopullisessa sarjataulukossa.

Manchester Unitedista ei nyt oikein tiedä. Newcastlea vastaan nähty fantastinen nousu saattoi olla käänteentekevä tai sitten vain selkäevästä koukkuun tarttunut saalis. Henkilökohtaisesti toivoisin että ensi kaudella nähtäisiin valioliigassa Josep Guardiola, Jürgen Klopp, Maurizio Sarri, Jose Mourinho, Unai Emery ja Marcelo Bielsa, mutta lankku notkuu jo ja hait haistelevat portugalilaisia varpaita. Maajoukkuetauko saattaa palauttaa hengettömyyden ja tehottaman pallonhallinnan Manchesterin punaiselle puolelle tai sitten tulossa on jotain muuta. Unitedin seuraavat kuusi ottelua ovat luokkaa kujajuoksu silmät sidottuna kylkiluut paljaana moukareiden villisti heiluessa laidalta laidalle. Marraskuun loppupuolella alkaisi helpottaa, mutta sinne on valovuoden verran matkaa mourinholaisittain laskettuna. Futisfaneille toki tarjotaan manchesteriläinen pitkä ja maltainen illallissyksy.

Viisarit töröttävät päällekkäin kahdessatoista. Kenties Big Benissä. Mestaruuteen on matkaa.

Viinikuvaus: tasaisesti eri puolilta täytetty tynnyri, joka ei vielä paljasta keitoksestaan kuin pintavärin

Jorginho -toteen käynyt lupaus

Jorge Luiz Frello Filho on brasilialaissyntyinen, mutta myöhemmin italian kansalaisuuden saanut jalkapalloilmiö. Hänen äitinsä Maria Tereza oli jalkapalloilija, jonka ura ei kuitenkaan onnistunut, vaan päättyi amatööritasolle. Maria Tereza oli luvannut, että mikäli hän synnyttäisi pojan, hän tekisi kaikkensa, että tästä tulisi ammattijalkapalloilija.

Jorginho vietti varhaislapsuutensa Imbituban kaupungissa Brasilian itärannikolla. Hänen vanhempiensa erotessaan Jorginho muutti äitinsä kanssa Italian Veronaan. Jorginhon äiti teki pitkiä työpäiviä, jotta pystyi tukemaan Jorginhon jalkapalloharrastusta, joka oli Jorginhon syntymästä asti tähdännyt ammattilaisuraan. Jorginho on sanonut että jalkapallo täytti sen tyhjiön, jonka hänen isänsä oli hänen elämäänsä jättänyt

Nuoruudessaan kolmetoistavuotiaana Jorginho oli puolitoista vuotta erossa äidistään osallistuessa italialaisen liikemiehen sponsoroimaan projektiin, joka tähtäsi nuorten jalkapalloilijoiden kehittymiseen. Projektin päätyttyä Jorginho sai sopimuksen Hellas Veronan joukkueesta. Hellas Verona nousi Serie A:han ja Jorginhon ura jatkoi hyvässä nosteessa hänen siirtyessään Napoliin.

Napolissa Jorginhon startti oli nihkeä siihen asti, kunnes Maurizio Sarri ottii joukkueen luotsatakseen. Sarri näki Jorginhossa poikkeuksellista pelillistä älykkyyttä, jota täydensi hänen tekninen taituruutensa ja nöyrä suhtautuminen harjoitteluun. Jorginho siirtyi täksi kaudeksi Sarrin mukana Chelseaan.

Kapellimestari työssään

Sarrin Chelseassa Jorginho on pelannut keskikentän ankkuripaikalla. Hän toimii toisaalta linkkinä pelin avaamisvaiheessa toppareiden ja hyökkäyksen välillä, mutta tekee myös tilaa toppareille, jotta nämä pystyvät paremmin avaamaan peliä. Jorginho pelinrakennustaito on niin kliinistä, että vastustajan on otettava tämä omassa pelisuunnitelmassaan huomioon, jolloin Jorginhon liikkuminen vaikuttaa koko vastustajan ryhmittymiseen. Jorginho pystyy omalle liikkeellään työntämään vastustajan ryhmittymää lähemmäs omaa maaliaan jo pelin avaamisvaiheessa.

Jorginho ohjaa ja johtaa aktiivisesti pelin avaamista osoittamalla vapaita syöttölinjoja toppareille ja laitapuolustajille. Sarrin taktiikassa hän on osa kolmioita, joilla puretaan vastustajan prässiä. Jorginho on paljon pallossa, sillä hänellä on tällä kaudella laskettuja syöttöjä yli sata ottelua kohti ja yli 90% syötöistä on onnistuneita. Hän menettää palloja harvoin ja hallitsee peliä myös erittäin pienessä tilassa. Jorginho vie peliä eteenpäin hyvin vähillä kosketuksilla ja yksinkertaisilla ratkaisuilla.

Jorginho orkestroi Chelsean pelin rakentelua myös syvemmällä vastustajan kenttäpuoliskolla. Hän hahmottaa pelin kokonaisuuden poikkeuksellisella tavalla ja yhteispeli esimerkiksi Eden Hazardin kanssa toimii erittäin hyvin. Hazard hakee aktiivisesti tyhjää tilaa, kun pallo on Jorginholla, koska hän tietää saavansa palloja. Jorginho keskittyy enemmän pelin eteenpäin viemiseen kuin että hän hakisi ratkaisevia syöttöjä itse. Ehkä siksi hän ei ole valioliigassa saanut aivan ansaitsemaansa huomiota.

Jorginho sopii täydellisesti Sarrin pallonhallintaa perustuvaan taktiikkaan, jonka yksi osa on myös puolustaa pitämällä palloa eli pallonhallinta on pelin virrassa välillä itsetarkoituksellista. Hänen tarinansa on kuin suoraan jalkapalloromantikon päiväunesta ja Jorginho onkin yksi valioliigaan kiinnostavimmista pelaajista tällä kaudella

Viinikuvaus: brasilialaisia risukkoja, veronalaisten ja napolilaisten äitien jalkapallounelmia nerokkaan vivahteikkaassa kokonaisuudessa

Suosittelen katsomaan: https://www.youtube.com/watch?v=CyP2gO8caF4

Chelsea ja Maurizio Sarri: savua ennen ja jälkeen

Maurizio Sarri ja Jürgen Klopp halaavat. Daniel Sturridgen haamulaukaus toi Liverpoolin ottelun viime hetkellä tasoihin. Sarri ja Chelsea ottavat kuluneelta viikolta mukaansa voiton ja tasapelin Liverpoolista. Toinen voittokin kävi lähellä, mutta Cityn kanssa suurimman mestaruussuosikin viittaa kantavaa Liverpoolia vastaan tulos on vähintäänkin hyvä. Helposti myös erinomainen.

Ottelun aikana ja koko brittiläisen jalkapallon ympärillä leijuu keskustelu siitä, että Sarri on saanut iskostettua ajatuksensa nopeasti Chelsean joukkueeseen. Chelsea on myös siinä mielessä hyvässä asemassa, että se saa pelata suhteellisen paineettomasti verrattuna pahimpiin kilpaveljiinsä. Sekä Josep Guardiolan Manchester City että Jürgen Kloppin Liverpool ovat projektinsa huippuvaiheessa, jolloin niiltä automaattisesti odotetaan valioliigan mestaruutta. Sarrin Chelsea on ”new kid on the block” ja periaatteessa ottaa vasta ensimmäisiä painavia askeleitaan. Mestaruus olisi jotain fantastista ja odottamatonta. Jotain samanlaista kuin Islannin jatkopaikka EM-kisoissa.

Sarrin siirtyminen Chelseaan oli ehkä koko valioliigakauden kiinnostavin siirto. Miten napolilainen ketjupolttaja-pankkiirri saisi rattaat pyörimään ehkä kansallisella tasolla maailman haastavimmassa jalkapallosarjassa. Odotusarvoa nosti se, että Sarrin Napoli on viime vuosina ollut ainoa seura, joka edes auttavasti onnistui haastamaan Juventuksen hegemoniaa Serie A:ssa. Mestaruus oli pariin kertaan lähellä, mutta se lipsahti Juventukselle eli Sarri ei aivan saanut projektejaan päätökseen Italiassa. Siksikin vauhdikas startti valioliigassa ei vielä indikoi täysin sitä, mihin Chelsea tulee tällä kaudella päätymään.

Sarri toi Napolista Lontooseen 4-3-3 -pelisysteemin. Sarrin Chelsealla on paljon samantyylisiä elementtejä pelissään kuin Liverpoolilla ja Manchester Cityllä. Chelsea lähtee ottamaan ottelussa pallonhallinnan itselleen ja menettäessään pallon se yrittää voittaaa sen nopeasti takaisin niin sanotulla vastaprässillä. 

Chelsea rakentaa peliä kärsivällisemmin oman puolustuksen kautta kuin Manchester City ja Liverpool. Chelsealla on toki kykyä räjähtävän nopeisiin vastahyökkäyksiin, mutta kärkiseuroista, sen puolustusstrategiassa on selvästi alleviivattu pallonhallinnan merkitystä. Tämä kauden Chelsea on pitänyt palloa valioliigassa toiseksi eniten. Ero eniten palloa pitäneeseen Manchester Cityyn on se, että Chelsea on pitänyt palloa suhteessa enemmän omalla puolustusalueellaan ja keskialueella, kun taas Cityllä pallonhallinta tapahtuu korostuneesti vastustajan kenttäpuoliskolla ja pallonhallinnan luonne on vahvasti hyökkäysorientoitunutta.

Sarri uskoo viihdyttävään, hyökkäävään ja dynaamisen jalkapalloon. Sarrin Chelsean hyökätessä pelaajat muodostavat kolmioita ja timantinmuotoisia muodostelmia, joilla haetaan alueellista miesylivoimaa ja avataan syöttösuuntia. Pelaajat vaihtavat paikkoja muodostelmien sisällä. Puolustuslinja nousee korkealle, jolloin pallon menetyksen jälkeen pelaajat ovat tiivisti pallon lähellä ja pallo on mahdollista voittaa nopeasti takaisin. Chelsea hakee suoraviivaisia vastustajan linjoja halkovia syöttöjä, mutta mikäli syöttöväyliä ei aukea, Chelsea keskittyy pitämään palloa.

Taktisen silmän lisäksi Sarri on myös intohimoinen pelaajien kehittäjä. Hänellä on joukkueen sisällä erillisiä pelaajia koskevia projektejaan. N’Golo Kanten rooli on yksi esimerkki tästä. Sarri on rakentamassa kenties maailman parhaasta syöttöjen katkojasta enemmän ”box-to-box”-mallista keskikenttäpelaajaa. Keskikentän ankkurina Chelseassa tällä kaudella on Napolista Sarrin mukana hankittu Jorginho, joka toimii kapellimestarina pelin rakennusvaiheessa. Kante pelaa siis ylempänä keskikentän muodostelmassa kuin tavallisesti. Kanten kannalta tämä tarkoittaa sitä, että hänen on Sarrin aikana mahdollista kehittyä monipuolisemmaksi ja enemmän hyökkäyspeliin osallistuvaksi keskikenttäpelaajaksi. Kante pystyy Sarrin pelisysteemissään katkomaan peliä ja voittamaan palloja lähempänä vastustajan maalia, joka luo uuden uhan vastustajalle ja tekee Chelseasta entistä vaarallisemman.

Maurizio Sarri tulee tekemään sekä Chelseasta että myös koko valioliigasta kiinnostavamman ja paremman. Jo nyt sekä Guardiola että Klopp ovat yhteen laulaneet, että Sarrin tulon myötä heidän molempien tarvitsee tehdä työnsä paremmin. Kommentit heijastelevat sitä arvostusta, jota Sarrin nauttii. Sarrin myötä valioliiga on siis parempi paikka pelata, valmentaa ja elää jalkapalloa.

Viinikuvaus: pohjois-Italialaista savuisuutta ja yllättävillä raaka-aineilla maustettua viiniä.

Liverpool FC: nostalgikosta mestariksi?

Liverpoolin ja Englannin maajoukkueiden kannattajissa on aina ollut jotain myötätuntoa herättävää. Molempiin joukkueisiin on asetettu aina niiden tasoaan kovemmat odotukset ja sitten niiden kannattajien matka on ollut kuin kävelisi avojaloin tulikuumalla asvaltilla, jonka pienistä halkeamista törröttää katktuksia. Joka askeleella sattuu.

Jalkapallomaailman tähtikartta vaikuttaa Liverpoolin osalta olevan uudelleen piirretty. Jopa komediallisia piirteitä saaneet loppuhetkien sulamiset ovat taittuneet suvereeneihin voittoihin ja viime hetkien ratkaisut ovat kääntyneet punaisten suuntaan. Jürgen Klopp on näyttänyt, että nopean vastaprässin ja voimakkaasti laitoja hyödyntävän ja jopa opportunistisen hyökkäväävän pelisuunnitelman avulla on mahdollista horjuttaa myös maailman parhaita jalkapalloseuroja. Liverpoolin hyökkäyksessä on myös sen verran leveyttä ja laatua, että sen hyökkäyspeli ei ole yhden egyptiläisen kortin varassa, vaan ratkaisijoita ja variaatioita löytyy. 

Liverpoolin koko kentän prässipelistä hyvä osoitus oli mestareiden liigan ottelu PSG:tä vastaan. Liverpoolin korkea prässi siirsi PSG:n pallollisen pelin painopistettä sen omalla kenttäpuoliskolleen. Samaan aikaan Liverpool sai tilkittyä keskikentän siten, että PSG:n keskikenttäpelaajien oli toistuvasti pelattava palloa takaisin toppareille, koska heillä ei ollut tilaa kääntyä Liverpoolin maalia kohti. Pelin painopiste oli kokonaisuudessaan keskialueella ja PSG:n kenttäpuoliskolla. Peli osoitti myös, miten kokonaisvaltainen joukkuepeli ottaa talutusnuoraansa minkä tahansa tähtisikermän, jossa osa pelin elementeistä on vähän sinne päin.

Liverpoolin paikka viime kevään mestareiden liigan finaalissa tuntui hieman suonenvedolta, mutta tämän syksyn pelejä katsoessa on helpompi ymmärtää, mitkä elementit tähän lopputulemaan johtivat. Käynnissä oleva kausi on Kloppin projektin huipentuma. Manchester Cityn hegemonia valioliigassa on pienen pienellä laskutrendillä, joten nyt on Liverpoolin paikka ja pakkokin iskeä kaikilla rintamilla. Kauden kestävä fyysinen rasitus on armoton, joten vesiesteinä Liverpoolin mestaruusjuoksussa ovat loukkaantumiset ja Kloppin kuluttava pelityyli. Muutkin kärkijoukkueet ovat kuitenkin samalla radalla. Sikäli punaisilla on nyt todellinen mahdollisuus siirtyä nostalgian ajoista mestaruusaikaan.

Viinikuvaus: pitkien perinteiden pitkään kypsyvä viini, johon vuodesta toiseen on lorahtanut epäkurantteja raaka-aineita. 2018-2019 vuosikerta kypsyy odotuksia ja toiveita herättävissä olosuhteissa.

Huuhkajien haukkakohta

Ilta on ollut sateinen ja peli nihkeää. Ajankohtakaan tiistain myöhäisiltana ei juuri palvele suomalaista jalkapalloa, mutta tuomarin viheltäessä pelin poikki ja askelten viedessä kiireesti kohti parkkipaikkaa, fiilis on lämmin. Suomi on voittanut Viron 1-0 ja aloittanut UEFA nations liigan kahdella voitolla. Vaikka vieläkin on hiukan epäselvää, että mihin ja miten tämä uusi kilpailu Suomea voi olla viemässä, päällimmäisenä on kuitenkin tunne siitä, että Suomi on voittanut kilpailullisen ottelun. Se ei ole ollut mitään itsestään selvää herkkua enää niin pitkään aikaan kuin futsifanin muisti jaksaa luodata. Toki vastustajakin oli Viro, joka pitikin voittaa, mutta ”pitikin, pitkin” -matseja on hävitty ja pelattu tasan viime vuosina niin paljon, että lähtökohtaisesti jokainen voitto on tuntunut isolta urakalta. Suomen maajoukkue on kellahtanut perseelleen samaan aikaa, kun islannin, belgiat, albaniat ja ties mitkä maat ovat syöksyneet eteenpäin. Muutosta on odotettu ja nyt ilmassa väreilee positiivinen aura.

Katson peliä ystäväni kanssa, joka on enemmän lätkämiehiä. Hän jopa toteaa, että tämä taitaa olla ensimmäinen ottelu, jonka hän on paikan päällä katsomassa. Kerroin jotain tarinoita pelaajista ja Suomen maajoukkueesta taustoittaakseni sitä matkaa, mistä ollaan tultu tilanteeseen, jossa voitto Virosta ei ole itsestään selvä, mutta on itsessään tärkeä asia. Läpimärällä kentällä Suomen puolustuksen ja keskikentän neljän pelaaja linjat pysyy tiiviinä ja niiden seuraaminen on oikeastaan itselle ottelun parasta antia. Jätän tämän kuitenkin omaksi salaisuudeksi, koska jalkapalloakin kannattaa maistattaa pala kerrallaan. Etenkin lätkäjätkille.

Viro tuntuu nojaavan muutaman pelaajan yksilötaitoon. Ratkaisevilla hetkillä ja hetkillä, jolloin se saa luotua tilaa hyökkääjilleen se ei kuitenkaan ole tarpeeksi terävä. Kyseessä on tietysti laatuasia, mutta suomalaista jalkapalloa seuraavana ei ole vaikea eläytyä Viron tilanteeseen. Suomi on enemmän joukkue ja vaikka peli ei ole silmiä hivelevää, eikä mitään varsinaista joutsenlaulua, riittää se voittoon asti. Suomi pelaa lopussa kyynisesti aikaa ja pitää palloa vastustajan kulmalipulla. Varsinaista paniikkia ei synny, vaikka Viro hyökkää. Kaunista se ei ollut. Pohjoiskaarre laulaa Suomea Riven johdolla kisoihin. Viikko jatkuu parempana kuin se alkoi.

Viinikuvaus: alahyllyltä löytyvä optimismia herättävä sinivalkoinen tuotos

Kun jalkapallojumalat hylkäsivät

Edustusjoukkueen pelaaja sihauttelevat oluita auki. Tunnelma bussissa on hilpeä ja pukukoppiläppä lentää. Olemme seuran järjestämällä matkalla Helsinkiin Suomi-Unkari -otteluun. Mukana olivat sekä edustusjoukkueen, että meidän juniorijoukkueen pelaajat. Keli on harmaa ja bussin ikkunasta katsellessa maisemassa on sateen odotusta.

Bussi pysähtyy parikkipaikalle muiden pitkämatkalaisten kulkuneuvojen joukkoon. Porukka valuu ulos ja viimeiset oluet viimeistellään samalla, kun porukka marssii stadionia kohti. Vaikka matka stadionin porteille on suhteellisen lyhyt, niin muutamat ryntäilevät pusikoiden ja kallioiden suojiin valuttamaan ulos matkaeväiden nostamat nesteet. Kannoin itse käsityö- tunnilla tekemääni lehmänkelloa mukana, jota ajoittain kalauttelin.

Vettä vihmoo, mutta tunnelma stadionilla on erityinen. Ottelu ei ollut ensimmäinen maajoukkueen peli, jota olin ollut katsomassa, mutta heti katsomoon noustuani huomasin ihmisten kiihkosta, että kyse on poikkeuksellisesta matsista. Unkarin kannattajat olivat kerääntyneet omaan katsomon osaansa ja levittäneet lippuja katsomon alareunoille. Osa lipuista oli kiikutettu Suomen katsomoiden puolelle kukkulan kuningas meiningillä. 

Järjestysmiehet puuttuivat tilanteeseen, jossa suomalaiskannattajat lähtivät ottamaan Unkarin banderolleja alas oman katsomon puolelta ja samassa Unkarin katsomosta ryntäsi kannattajia selvittämään tilannetta. Banderolli jäi ja samalla kävi myös selväksi, että jos jotain kärhämää tulee, niin sitä eivät järkkärit pystyisi estämään. Vaaran tunne toi oman pienen tuulahduksensa siitä, mitä suurten jalkapallomaiden matseista olin kuullut.

Peli alkaa. Tunnelma on addiktoiva. Suomi vaikuttaa paremmalta joukkueelta. Puoliaika mene kuin transsissa. Maaleja ei tule. Massat valuvat stadionin käytäville. Vessaan on käsittämättömän pitkät jonot, mutta mentävä on. 

Toinen puoliaika on jo alkanut, kun pullahdan vessasta taas ulos. Nousen rappuset ylös ja huomaan, että nousin yhtä katsomonosaa liian aikaisin. Suomella on kuitenkin kulmapotku, jota jään seuraamaan. Simo Valakarin kulma kaartaa maalille. En näe yleisömassan välistä kunnolla maalille, mutta stadioni räjähtää. Antti Sumiala on puskenut Suomen ansaittuun johtoon. Kollektiivinen onnellisuus tarttuu ihmisiin, jotka spontaanisti halailevat vierutovereitaan. Kukaan ei tunne sadetta tai kylmää

Löydän takaisin omalle paikalleni ja tutut ihmiset tuulettelevat ja halailevat toisiaan edelleen. Kaikki viittaa siihen, että tämä hoidetaan. Unkari ei ole oikeastaan näyttänyt mitään. Suomi on parempi. Suomi ansaitsi maalin. Suomi ansaitsee voiton.

Hurmos taittuu jännitykseen ja katse harhailee valotaululle koko ajan tiheämmin. 70 minuuttia. 80 minuuttia. 83 minuuttia. 85 minuuttia. 88 minuuttia. 90 minuuttia. Jari Litmanen liukuu palloon. Tuomari tulkitsee tilanteen vapaapotkuksi. Vapari on kuitenkin sen verran kaukaa ettei se hirveästi huoleta. Unkarilla ei vaikuta edes olevan mitään suunnitelmaa vaparia varten. Pieni siirtyy sivuun ja kuti. Pallo pomppii Suomen muurin kautta kulmapotkuksi.

Suomalaisen jalkapallon suurin trauma piirtyy märkään nurmeen. Siihen jättää jälkensä kyseenalainen vapaapotku, sisäkierteinen kulmapotku, epäonnistunut purku, kaksi liukastuvaa pelaajaa, toinen epäonnistunut purku ja lopulta kolmas, josta pallo kimpoaa Teuvo Moilasen kautta Suomen oman maaliin. Tunnelma imeytyy epätoivoin ja vihan tikittäväksi pommiksi, joka jää kuitenkin suutariksi. Koko suomalaisen urheiluhistorian traagiset hetket välkkyvät areenan valoissa.

Pallo tuodaan vielä keskelle. Se käy Unkarin päässä, mutta ei pompi sopivasti ja tuomarin viiltää pelin poikki pillillään. Epäuskoisuus purkautuu vihellyksinä ja buuauksina viheriön laidoilta. Lehmän kello lentää kädestäni juoksuradalle. Typerää mutta niin nyt vaan käy.

Bussissa osa itki. Joku oli varastanut valtavan säkin popcornia mukaansa vihapäissään. Valmentaja sätti henkilöä, joka kysyi illan lätkäpelien tulosta. 

Verhot auki ja verhot kiinni. Myöhemmin seuraan Teksti TV:ltä, miten Jugoslavia murskaa surkean Unkarin 5-1 ja 7-1 jatkokarsinnoissa

Viinikuvaus: Väkevä. Epäoikeudenmukainen ja lajissaan ikuinen

Old Firm: heittämällä jalkapalloa suurempi

Glasgow:n suurseurojen Celticin ja Rangersin välinen ottelu Old Firm on heräämässä jälleen uuteen kukoistukseensa. Talousvaikeuksien takia jonkin aikaa alasarjoissa vaeltanut Glaskow Rangers on saanut rakennettua uuden tulemisensa siihen pisteeseen, että sillä on nyt mahdollisuus haastaa Celtic pelillisesti. Derbyn nimi viittaa ironisesti siihen, miten molemmat seurat ovat vuosien saatossa hyötyneet ottelun tuomista rahavirroista. Verisillä kilpailijoilla on siis yhteinen intressi siinä, että otteluita pelataan, koska ne houkuttelevat paljon katsojia ja tarjoavat sitä kautta taloudellista hyötyä.

Old firm jakaa Skotlannin väestön poliittisesti ja uskonnollisesti kahteen eri leiriin. Glaskow Celtic on perinteisesti edustanut irlantilaistaustaista katolista konservatiivista väestöryhmää. Rangers taas on ollut irlantilaistaustaisten sosialistien ja protestanttien seura. Seurat sinänsä ovat pyrkineet häivyttämään vastakkainasettelua, mutta asetelma on väkevästi juurtunut skotlantilaiseen identiteettityöhön, joten se on edelleen hengissä. Ottelun lähtökohdat ovat aina siis sitä itseään suuremmat.

Urheilullisesta näkökulmasta katsottuna kilpailuasetelmaa ruokkii se, että joukkueet ovat mestaruuksien määrässä melko tasaväkisiä. Celtic on voittanut 49 sarjamestaruutta ja Skotlannin Cupin 38 kertaa. Rangers on taas vienyt kansallisen sarjan pokaalin 54 kertaa ja Skotlannin Cup on nallekarhuille jäänyt 33 kertaa. Jokaisella mestaruudella on siis seurojen kilvoittelussa väliä

Rangersia luotsaa liverpoolilaislegenda Steven Gerrard. Gerrardin hankinta Rangersin peräsimeen heijastelee toisaalta Rangersin kunnianhimon tasoa, mutta toisaalta Gerrardille on varmasti laskettu myös imagollista arvoa. Celticin managerina on niin ikään brittifutista seuraaville tuttu Brendan Rodgers, joka niin ikään siirtyi Celticiin Liverpoolista. Managerit tuntevat varmasti toisensa hyvin, mutta nyt he huutelevat toisilleen Clyde -joen eri rannoilta.

Viinikuvaus: onhan tässä nyt reilusti enemmän whiskyä kuin viiniä  

Leeds United: katastrofiseurasta karnevaalien pääesiintyjäksi

Marcelo Bielsa on puhaltanut Leeds Unitedin henkiin. Samalla jalkapallomaailman katseiden reunoille on tanssahdellut sinikeltainen logo. Katastrofiseuran 15 -vuotta kestänyt suojuoksu saattaa olla päättymässä. Mullasta kohti valioliigaa kurottuu käsiä, joihin on painettu Tony Yeboahin, Harry Kewellin, Alan Smithin ja Lee Bowyerin nimet.

Leeds Unitedin sinikeltainen logo

Perinteisen valioliigaseuran tarina muuttui katastrofiseuran tarinaksi, kun Peter Ridsdale laittoi kaikki pelimerkkinsä Mestareiden liigan logon päälle. Kaksi hutikierrosta jättivät seuran tyhjän päälle ja se joutui myymään parhaat pelaajansa peittääkseen velkansa. 2003-2004 -kaudella loppuun hakattu Yorkshireläis -nyrkkeilysäkki talutettiin lopulta pois valioliigan areenoilta. Takominen ei kuitenkaan loppunut vaan jatkuvassa turbulenssissä haahuillut Leeds pudotettiin lopulta kolmannelle sarjaportaalle. Seura oli kuin häivyksen jäljiltä: ei pelaajia, omaa harjoituskeskusta tai stadionia ja kausi 2007 olisi aloitettava 15 pisteen sanktion alaisena.

Leeds nousi kaudeksi 2010 takaisin championship -sarjaan. Sen omistajat ja valmentajat vaihtuivat tiheään. Seura jahtasi pakkomielteisesti valioliiga -paikkaa, mutta päätyi kaudesta toiseen championshipin keskikastiin. Taustalla hääri Ken Batesin ja Massimo Cellinon kaltaisia värikkäitä liikemiehiä hämärine bisneksineen.

Valta vaihtui Leedsissä vuoden 2017 alussa, kun Cellino myi kahdessa osassa seuran maanmiehelleen Andrea Radrizzanille. Hieman yllättäen samassa kaupassa poistui sen hetkinen valmentaja Garry Monk. Radrizzani on sen jälkeen hankkinut takaisin Leedsin naisten joukkueen ja myös Ellan Road -stadionin. Hankinnoilla on varmasti ollut on ollut ennen kaikkea strateginen pohja, mutta hankinnoilla on myös selkeästi symbolinen merkitys.

Ilman skandaalin käryä ei Radrizzaninkaan lyhyt valtakausi ole mennyt. Kuluneena keväänä hän kyseenalaisti Wolverhamptonin sisarryhtiön ja pelaaja-agentti Jorge Mendesin agenttitoimiston ristiinomistukset. Lisäsi Radrizzani vei Leedsin pelaamaan ystävyysotteluita Myanmariin, mikä sai muun muassa Amnesty internationalin varpailleen.

Radrizzanin viimeisin siirto vaikuttaa häränsilmältä. Heinäkuussa hän hankki Leedsin peräsimeen valmentajamaailman kummisedän: Marcelo Bielsan.

Marcelo ”El Loco” Bielsa

Marcelo ”El Loco” Bielsaa pidetään modernin ja älykkään jalkapallon kummisetänä. Bielsa on valmentanut lukuisia nykyisiä  huippuvalmentajia heidän pelaajaurillaan. Muun muassa Mauricio Pochettino ja Diego Simeone ovat saaneet harjoitta ammattiaan Bielsan alaisuudessa. Myös Josep Guardiola on käynyt Bielsan opissa.  

Bielsan valmentajaura on kulkenut Etelä-Amerikan sarjojen kautta Argentiinan ja Chilen maajoukkueiden valmentajaksi. Tämän jälkeen Bielsa valmensi Athletico Bilbaota, Marseillea ja kahden päivän ajan Laziota, josta hän omatoimisesti lähti, koska totesi seuran pettäneen lupauksensa joukkueen pelaajahankinnoista. Ennen Leedsiin siirtymistä Bielsa valmensi Ranskan liigassa Lilleä. Lillessä Bielsa nuorensi joukkuetta rutkasti passittamalla 11 vanhempaa pelaa muualle. Tulokset olivat kuitenkin heikkoja, joten hänen uransa Lillessä päättyi kolmentoista ottelun jälkeen.

Bielsan tavaramerkkitaktiikka on ollut 3-3-1-3. Kolmen puolustajan linjan päällä on puolustava keskikenttä pelaaja, jonka sivuilla pelaavat kaksi nousevaa laitapakkia. Keskikentän ensimmäisen linjan yläpuolella on suhteellisin vapaassa ja vain vähän puolustusvelvoitteita sisällään pitävässä roolissa pelintekijä. Kärjessä on yleensä vahva pelaaja, joka pystyy pitämään palloa ja siten rytmittämään peliä. Laidoilla on kaksi hyökkääjää, jotka pitävät pelin leveänä.

Bielsan taktiikassa puolustuslinja on korkealla, mikä mahdollistaa koko joukkueen jatkuvan prässin. Pelinrakentelu perustuu pallonhallintaan, jatkuvaan korkeaan tempoon ja pelin pitämiseen leveänä. Pallo pyritään saamaan mahdollisimman nopeasti hyökkääville pelaajille, jotka vaihtelevat tilanteen mukaan paikkoja ja muodostavat kolmioita, joiden avulla murtaudutaan vastustajan linjojen läpi. Taktiikassa pelaajilta vaaditaan erittäin hyvää kuntoa ja teknistä osaamista. Bielsa vaatii pelaajiltaan sekä fyysistä että psyykkistä intensiteettiä.

Bielsa on vaativa valmentaja. Hän analysoi lähes pakkomielteisenomaisesti videolta vastustajan pelejä ja syöttää niistä löytyneitä huomioita pelaajilleen. Bielsa on läpeensä omistautunut jalkapallolle ja esimerkiksi Leedsiin tullessaan hän toi sängyn toimistoonsa pystyäkseen tekemään enemmän töitä Yorkshireläisseuran menestyksen eteen. Bielsa elää siis itsekin omien standardiensa mukaan.

Marcelo Bielsan alkukausi Leedsissä

Leeds on voittanut kuluvalla kaudella kaikki neljä kilpailullista otteluaan.

Bielsa on peluuttanut joukkuettaan kaksi kertaa 4-1-4-1  ja kaksi kertaa 4-2-3-1 -taktiikalla.  Pelisysteemin sisäiset elementit: pallonhallinta, tempo ja laitojen hyödyntäminen hyökkäyspelissä ovat tuttua Bielsamaista jalkapalloa.

Alla olevassa kuvassa pelaajien liikeradat lämpökartan muodossa viimeisestä Rotherhamia vastaan pelatusta ottelusta. Peliä on pelattu korostuneesti Rotherhamin kenttäpuoliskolla ja hyökkäykset ovat virranneet laitojen kautta.

Leeds United on ollut yksi eniten palloa pitäneistä joukkueista tämän kauden championshipissä, se on laukonut hanakasti ja erityisen paljon vielä rangaistusalueen ulkopuolelta. Lisäksi joukkue on taklannut paljon. Leedsin peli on ollut siis sekä taktisesti virittynyttä että pelillisesti viihdyttävää.

Maailma vaikuttaisi tällä hetkellä olevan Leedsille auki. Championship on kuitenkin pitkä sarja ja Leedsin miehistön omistautuminen tullaan toden teolla mittaamaan siinä intensiivisessä konseptissa, jonka Bielsa on seuraan tuonut. Kysymys kuuluukin kestävätkö jalat ja kestävätkö päät? Selvää kuitenkin on että ”El Loco” tekee sekä Leedsistä että championship -sarjasta kerta heittämällä äärettömän kiinnostavia seurattavia.

Viinikuvaus:  sekavien viinureiden sekavien rypäleiden sekavasta reseptistä mestarin kosketuksella optimistista kajoa

Valioliigan ensihenkoset

Viikonloppuna mellastettiin kokonaisen valioliigakierroksen verran televisio-oikeuksien luvatussa aarrekammiossa. Mitään kovin käänteentekevää ei valioliigan auringon alla nähty. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö käsillä olisi jälleen kokonaisen kirjasarjan verran draamaa ja ikimuistoisia hetkiä, jotka tulevat saamaan 18/19 -leiman.

Manchester City sahasi tykkimiesten piipun poikki useammasta kohtaa. Pelkästään taivaansinisten vaihtopenkki laittaa futisromantikon tangat ja stringin pyörimään. Josep Guardiola talutti Unai Emeryn British libraryn klassisen filosofian osasastolle ja osoitti espanjalaiskollegalla olevan hyllykaupalla kirittävää. Cityn nopeissa linjoja puhkovissa syötöissä, laitalinkkien haastoissa ja korkeassa prässissä väreilee kangastus dynastiasta.

Manchester United nousee tulevaan kauteen taas myrskyn silmästä. Joukkueen ympärillä vellovat ja median hypettämät kriisisoinnut ovat tuttua José Mourinhon fadoa. Arvailujen varaan jää, mikä on totta ja mikä portugalilaista tarinankerrontaa. Ensimmäisestä ottelusta napsahti kysymyksiä herättävä voitto, josta kuitenkin tuloutuvat samat kolme pistettä kuin mistä tahansa muustakin voitosta. Muutaman ottelun kuluttua, kun unelmien teatterin yltä kaikkoaa juorujen ja juonittelun verho, nähdään kirittääkö punaiset Manchesteriä kohti toista peräkkäistä kaksoisvoittoa.

Liverpool starttasi vauhdikkaasti, jolloin innokkaimmat fanit aloittivat mestaruusjuhlansa. Ensimmäisessä ottelussa silmiin pistävää oli kuitenkin West Hamin heikkous. Pool oli vauhdikas ja viihdyttävä itsensä. Mestareiden liigaan oikeuttava sijoitus on varmasti aivan liipaisimmella, mutta mestaruudesta spekuloidessa mukana täytyy olla hurttia ”it’s coming home” -brittihuumoria. Sille on sijansa ja Jürgen Kloppin arvokivikimpale tulee olemaan yksi kauden viihdyttävimmistä seurattavista.

Chelseassa puhaltaa uudet tupakankäryiset tuulet. Maurizio Sarri tuo valioliigaan jotain, mitä siellä ei aiemmin ole ollut, joten Chelsealla on hyvin hyvin hentoinen yllätysmestarin aura. Sarrin Chelsea saa kulkea paineettomammassa tilassa kuin kanssaveljet. 0-3 Huddersfieldiä vastaan on vakuuttava suoritus. The Bluesin pöytä saattaa olla vaivihkaa tulevaa kautta varten katetumpi kuin on ajateltu. Sarri on siirtynyt körssin polttelusta natsojen pureskeluun ja joukkueen tähtipelaajien on synnyttävä uudelleen napolilaisessa pelikirjassa.

Pohjois-Lontoossa on välivuosi. Unai Emery saa rakentaa rauhassa uutta aikakautta Arsenalissa. Tie saattaa olla valmentajaansa pidempi, mutta projekti vaikutti heti olevan uhkasakon alla, jos Sarriin vastaavaan verrataan. Toki jaot olivat epäreilut. Tottenhamin ja Mauricio Pochettinon rakkausmatka jatkuu, vaikka Pochettino saataakin vilkuilla jo vieraisiin. Tottenham on hyvä. Jopa erinomainen, mutta viimeisen kierroksen kellon kalkattaessa kärki lienee jo karannut.

Mestarit ja voittajat muistetaan. Tämän kauden tarinoiden prologien ensimmäiset sivut ovat valmiit.

Viinikuvaus: välimerellisten vivahteiden hallitsema Espanjaan ja Portugaliin vivahtava laadukkasti kypsyvä yllätyksetön, mutta viihdyttävä viini

José Mourinho: voittaja ja johtaja

Luis Lourencon kirjoittama kirja ”José Mourinho - Special Leadership: Creating and Managing Successful Teams” valaisee osaltaan sitä, miksi Jose Mourinho on yksi aikakautemme parhaista valmentajista. José Mourinho ja Josep Guardiola ovat valmentajamaailman Lionel Messi ja Cristian Ronaldo: kaksikko, jonka työpöydällä sulaneen steariinin ja auki jääneen muistikirjan lisäksi on vuoroin maailman parhaan valmentajan valtikka.

Mourinhon nousu valmentajamaailmaan vaikuttaa nopealta, mutta tosiasiassa hän oli ehtinyt hääräämään Bobby Robsonin apuna sekä Sporting Lissabonissa että Barcelonassa. Robsonin saatua kenkää Barcelonasta Mourinho jatkoi vielä Louis Van Gaalina suojissa valmentaen Barcelonan kakkosjoukkuetta.

Päävalmentajan Mourinhon ensimmäinen pidempi testi oli portugalilaisen UD Leirian suitsuttajana. Mourinho onnistui nostamaan seuran kärkikahinoihin mukaan, minkä siivittämänä Porto iski silmänsä valmentajalupaukseen. Mourinhon siirryttyä Portoon se voitti kahden kauden aikana Portugalin mestaruuden kahdesti, Eurooppa-liigan kerran ja sensaatiomaisesti myös Mestareiden liigan kerran. Sen jälkeen hänet tiesi ja halusi kaikki: matka on jatkunut suurseurasta toiseen.

Voittamisen kulttuuri

Tullessaan Portoon Mourinho ilmoitti ensimmäisessä haastattelussaan, että Porto tulee voittamaan mestaruuden. Lupaus oli sikäli uhkarohkea, että Mourinho otti päävalmentajana vasta ensiaskeleitaan ja Portolla oli mestaruuksien suhteen pidempi kuiva kausi meneillään. Lausunto kuitenkin kuvastaa sitä väkevää voittamisen kulttuuria, jonka Mourinho tuo aina mukanaan uusiin seuroihin. Samaa johtamisen ja voittamisen elementtiä alleviivasi myös se, kun Mourinho haastoi Chelsean pelaajia siitä, että nämä ovat hyviä pelaajia, mutta eivät ole koskaan voittaneet mitään. Mourinhon rummuttaa siis voittamisen rumpua ehdoitta ja julkisesti saapuessaan uuteen seuraan. Heti ensimmäisestä päivästä alkaen kaikki tekeminen tähtää seuraavan voittoon. Mourinhon maailmassa voitto menettää kuitenkin merkityksensä nopeasti, sillä voitto on vain välietappi seuraavaan voittoon.

Osana voittamisen kulttuuria Mourinho uhraa yksilöt joukkueelle ja sitä kautta joukkueen tehtäväksi tulee palvella sen omistajia ja kannattajia. Joukkue palvelee seuraa kokonaisuudessaan nimenomaan voittamalla. Seuran ekosysteemissä yksilöillä on merkitystä vain kokonaisuuden osana. Valmentajan ja pelaajien tehtävä on luoda joukkueesta parempi kuin se yksilöidensä summana olisi. Osittain tähän filosofiaan liittyy se, että Mourinho hankkii mielellään älykkäitä ja kokeneita pelaajia joukkueisiinsa, koska heillä on paras kyky sopeutua Mourinhon filosofiaan. Mourinho katsoo joukkuetta rakentaessaan kokonaisuutta eli hän ei etsi parhaita mahdollisia vaan kaikkein sopivimpia pelaajia. Siksi ei olekaan ihme, että Mourinho on tuonut joukkueisiinsa Didier Drogban ja Samuel Eto’on kaltaisia pelaajia vielä heidän uransa ehtoopuolella.

Lourenco painottaa kirjassa vielä sitä, että voittaminen on varmasti kaikkien valmentajien agendalla ensimmäisenä, mutta Mourinholla sen tavoitteleminen on kokonaisvaltaisempaa ja käsittää pelitapahtumien ympärille rakentuvan kokonaisuuden kaikkine psykologisine, pelillisine ja taktisine elementteineen. Esimerkkinä kirjassa nostetaan ottelu, jossa Mourinhon Porto ensimmäistä kertaa kohtasi vieraskentällä Benfican. Mourinho asteli ennen pelaajia stadionille ottamaan vastaan vihellys- ja buuauskonsertin, jotta hän säästäisi pelaajansa siltä.

Porton ensimmäisen mestaruuskauden jälkeen Mourinho pelkäsi, että mestaruus olisi vahingoittanut joukkueen moraalia, joten hän vaihtoi seuraavaksi kaudeksi joukkueen taktiikan 4-3-3:sta 4-4-2:een, jotta pelaajat joutuisivat taas epämukavuusalueelleen ja sitä kautta antamaan pelille enemmän. Mourinho ei jätä kiveäkään kääntämättä silloin, kun tähtäimessä on voitto ja taktiikan muutos spekulatiiviseen psykologiseen elementtiin perustuen osoittaa hyvin sen, miten Mourinho pystyy venyttämään ajattelun rajoja päästäkseen janoamaansa lopputulokseen.

Ihmisten johtaja   

Kirjassa piirtyy Mourinhosta kuva erinomaisena yksilöiden käsittelijänä. Kirjaan haastatellut Drogba, Deco, Vitor Baia, Jorge Costa ja Rui Faria toteavat yhdellä suulla sen, että Mourinho kykenee motivoimaan ja johtamaan yksilöitään heidän persoonansa mukaan. Hän tuntee pelaajansa hyvin ja tietää, miten heidät saa parhaalla tavalla syttymään. Hän venyttää myös rajoja ja menee hyvin pitkälle hakiessaan yksilöistä parasta mahdollista suoritusta. Mourinho esimerkiksi tiesi, että Jorge Costa kärsi, koska ei voinut viettää riittävästi aikaansa perheensä kanssa, joten hän suunnitteli yhdessä Costan kanssa, milloin tämä ottaisi keltaisia kortteja kauden aikana, jotta hän pääsisi perheensä luo silloin, kun häntä ei tietyissä peleissä tarvittu.

Mourinho sulautuu joukkueisiin enemmänkin isovelimäisenä kuin isällisenä hahmona. Hän laskee leikkiä ja heittää huulta pelaajiensa kanssa, mikä johtamisen näkökulmasta luo luottamusta hänen ja pelaajien välille. Hän on kuitenkin samaan aikaan vaativa ja voi olla pelaajia kohtaan kova, mikäli he eivät suoriudu odotusten mukaisesti tai erityisesti silloin, kun he eivät noudata sovittua pelisuunnitelmaa.

Mourinho ei toimi autoritäärisenä johtajana, vaan hän mielellään kuuntelee muiden ajatuksia ennen kuin tekee päätöksensä. Hän kuvaa johtamistaan opastettuna löytöretkenä eli käskyttäjän sijaan valmentajan ja johtajan tulee osata johdattaa pelaajia oikeaan suuntaan. Opastettuna pelaajat oivaltavat asioita itse, mikä stimuloi ja kehittää heidän omaa ajatteluaan. Lisäksi pelaajien mentaalinen kestävyys kasvaa. Mourinho näkeekin yksilön kunnon sekä fysiologisena että psykologisena kokonaisuutensa ja fyysisten harjoitteiden lisäksi on yhtä tärkeää kehittää pelaajien psykologista kestävyyttä.                                                                                                                                

Huippuvalmentaja

Mikä sitten tekee Jose Mourinhosta yhden aikamme suurimmista valmentajista? Didier Drogba kiteyttää kirjassa asian siten, että Mourinho on kentän laidalla erittäin hyvä, taktisesti paras, mutta valmistaessaan pelaajia aivan poikkeuksellisen erinomainen ja älykäs. Mourinho soutaa kirkkain silmin siinä kokonaisuudessaan ja kontekstissa, jossa jalkapallo tapahtuu. Hän pystyy tarttumaan yksittäisiin hetkiin ja asioihin ja kääntämään ne joukkueilleen suotuisiksi. Benfican omistajan lipsauttaessa, että hän tahtoisi voittaa Mourinhon Porton 3-0, Mourinho tarttuu hetkeen ja nostaa kyseisestä lausunnosta nostetun artikkelin pukuhuoneensa seinälle.  Motivoidessaan Frank Lampardia hän tekee selväksi, että Lampard on yhtä hyvä kuin kuka tahansa maailman parhaista pelaajista. Lampardin tarvitsee vain alkaa voittamaan.

Mourinho pystyy myös ennakoimaan ja varautumaan eri skenaarioihin ennalta. Drogban mukaan Mourinho kertoi välillä ärsyttävänkin tarkasti, mitä peleissä seuraavaksi tapahtuu. Tunnetuksi on myös tullut lehdistötilaisuus, jossa hän ennusti tulevan vastustajansa Barcelonaan kokoonpanon pelaajan tarkkuudella. Mourinho ottaa riskejä, pyrkii olemaan useamman askeleen edellä ja ennakoi tulevia tapahtumia. Hän myös muuttuu ja muuttaa käytänteitä, koska peli ja maailma kehittyy. Kuten Vitor Baiakin Lourencon kirjassa toteaa: olen varma, että jos menisin nyt Mourinhon joukkueeseen harjoittelemaan, kaikki olisi aivan erilaista nyt kuin aiemmin.

Lopulta menestymisen salaisuuden perustan valaa intohimo. Mourinho on löytänyt sen asian, jossa hän on erittäin hyvä eli jalkapallon valmentaminen ja laittanut kaiken likoon. Mourinho elää ja hengittää jalkapalloa. Se kulkee hänen mukanaan niin seurasta toiseen kuin yhteisille illallisille vaimon kanssa. Jalkapallo nivoutuu hänen maailmassaan osaksi sitä kompleksisista todellisuutta, jossa ihmiset elävät ja Mourinho on sekä löytänyt että vallannut lähtemättömästi oman nurkkansa siitä.

Viinikuvaus: portugalilainen arvoviini ja legenda

Kirja on Adlibriksen kokoelmissa

Calciatoret ja nuoret lohikäärmeet

Helteissä marinoituva Seinäjoki saa isännöitäväkseen alle 19 -vuotiaiden EM-finaalin. Mestaruudesta pelaavat Portugali ja Italia, jotka molemmat Suomikin kohtasi hieman yli PAR-tulokseen päättyneellä taipaleellaan. Portugali on tuttu ilmestys finaaleissa, sillä tämä on kolmas U19 -finaali heille viiteen vuoteen. Voitto on kuitenkin saavuttamatta, joten punavihreän futiskansan odotukset ovat varmasti kovat. Italia on myös käynyt häviämässä U19 -finaalin vuosina 2008 ja 2016. Toisen joukkueen mollivoittoinen finaaliputki saa tänään päätöksensä Paolo Nicolaton tuodessa calciatorensa Hélio Sousan nuorten lohikäärmeiden kanssa samalle viheriölle.

U19 -finalistit kantavat osin tietoisesti ja ehkä tiedostamattomastikin koko kansakuntansa jalkapalloperinteiden pienoissoihtua. Portugalin peli on perustunut hyökkäävään ilmeeseen, jossa erityisesti laidoilla viilettäville Jotalle ja Trincaolle haetaan 1 vs 1 -tilanteita ja murtautumismahdollisuuksia. Portugali on pöllyttänyt vastustajan verkkoa koko kisojen eniten. Italia on pelannut puolustavammin ja se ei kisoissa ole pyrkinyt aktiivisesti ottamaan pallonhallintaa itselleen. Portugali lähtee otteluun hienoisena ennakkosuosikkina.

Nuorten EM-kisat eivät ole taktisesta näkökulmasta niin silotellut kuin esimerkiksi miesten MM-kisat. Lisäksi yksittäisten pelaajien virheitä esimerkiksi harhasyöttöjen muodossa tulee enemmän. Tämän johdosta peli on aaltoilevaa ja rosoisella tavalla viihdyttävää. Illalla kenttä vilisee läpimurtonsa kynnyksellä olevia futaajia, joilla näyttöhalut ovat varmasti valtavat. Seinäjoella päästään siis nauttimaan hyvin maustettua futiskeitosta.

Viinikuvaus: tuoreista rypäleistä hurmoksellinen ja inan kypsymätön uuden ja vanhan maailman kohtaaminen

Timo Stavitski: vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Timo Stavitski pyörittää peliä Portugalin päässä ja hankkii ties kuinka monennen kulmapotkun. Portugali on mennyt ottelussa jo menojaan, mutta Stavitskin otteet ovat olleet kaikin puolin vakuuttavia.

Stavitskin äiti on syntynyt Virossa ja isä Kazakstanissa. Hän on siltä osin jalkapallosuvusta, että hänen isoisänsä on pelannut jalkapalloa Kazakstanissa. Pääkaupunkiseudun lupaukseksi Stavitskilla on ollut tutunoloinen reitti Ranskan pääsarjan Caenin riveihin. Stavitski aloitti Kirkkonummen KyIF:ssä. Sieltä hän siirtyi HJK:n organisaatioon ja junnusarjoista Stavitski nousi Klubi 04:n riveihin. Veikkausliiga debyyttinsä Stavitski sai RoPSin riveissä ja hän onnistui heti maalinteossa Turun Interiä vastaan. Inter oli Stavitskille muutenkin mieluisa vastus debyyttikaudella, sillä kotiottelussa Interiä vastaan Stavitski oli pysäyttämätön ampuen kaksi maalia ja syöttäen yhden.

Näytti jo että Stavitski lähtisi Barcelonaan leiriin, mutta viime hetkillä hänet saatiin houkuteltua Caeniin. Barcelonassa sopimusta tarjottiin B-joukkueeseen, mutta Caenilla oli hänelle enemmän vastuuta tarjolla. Hänessä nähtiin pelaaja, joka pystyisi tuomaan pallon keskialueelta hyökkäyskolmannekselle ja juuri tällaista pelaajaa Caen etsi riveihinsä. Caenissa Stavitski otti ensimmäisellä kaudellaan vyölleen yhdeksän ottelua Ranskan liigassa ja kaksi Ranskan Cupissa. Maaliverkkoakin hän ehti heiluttamaan kerran.

Nopeus kuvaa sekä Timo Stavitskin urakehitystä että hänen parasta ominaisuuttaan pelaajana. RoPSissa hänen liekkinsä roihahti palamaan, kun Juha Malinen kitki Stavitskin pelistä ylimääräiset rönsyt ja suoraviivaisti hänen rooliaan joukkueessa. Juuri poikkeuksellinen nopeus saattoi hänet suurten seurojen suurennuslasin alle. Hän on parhaimmillaan pitelemätön. Stavitskin räjähtävä nopeus on itsessään jatkuva uhka vastustajan puolustukselle. Tulevat vuodet tulevat näyttämään mihin asti Stavitski vielä viilettää.

Viinikuvaus: nopea, kupliva ja ranskalaiseen vivahtava