Futiskirjat: Damned United - Tappion ja Vihan päivät

David Peacen Damned United on fiktiivinen kuvaus Brian Cloughin 44 vuorokautta kestäneestä via dolorosasta Leeds Unitedin valmentajana. Kirjan on suomentanut Juha Ahokas ja kustantanut Kovasana kustannus Turku.

Damned United - Tappion ja Vihan päivät

Romaani rakentuu lyhyistä kappaleista, joissa kertoja Brian Clough vuoroin kuvaa nykyhetkeään Leedsin valmentajana ja vuoroin palaa aiempaan pestiinsä Derby Countyssa. Brandya ja viskiä kuluu saaveittain, kun Clough johtaa joukkueitaan otteluista ja treeneistä toisiin sellaisilla menetelmillä, joita tuskin nykyajan johtamisoppaista löytyy. Lisäksi kipinät lentelevät, kun Clough ojentaa pelaajiaan hävityn ottelun jälkeen tai käy tiukkaa sananvaihtoa seurojen sikariportaiden kanssa.

Romaanin alkuaskelmissa Clough on aloittanut vihaamansa Leedsin Unitedin valmentajana riitauduttuaan Derby Countyn johtajien kanssa sen verran perusteellisesti, että edellisen kauden mestaruudesta huolimatta hän sai lähteä. Clough ottaa missiokseen muuttaa Don Revieltä perimänsä Leedsin kulttuurin vallitsevasta keinoa kaihtamattomasta voiton tavoittelusta, josta aikanaan Leeds sai lisänimen ”Dirty Leeds”, Cloughin mielestä kunniakkaampaan suuntaan. Projetki ottaa heti alussa huonosti ilmaa allensa, kun Cloughin Leedsin ensimmäisessä kilpailullisessa ottelussa FA Charity Shieldin finaalissa Liverpoolia vastaan Leedsin Billy Bremner ja Liverpoolin Kevin Keegan tappelevat itselleen usean ottelun pelikiellot.

Derby aikojen kaiho ja Cloughin katkeruus sekä Leedsiä että Don Revietä kohtaan tekevät romaanissa Cloughin Leeds -projektista tekemättömän paikan. Romaani on kuvaus itsepäisen miehen ammatillisesta haaksirikosta erilaisten toiveiden ristitulessa. Kuppiin ei syljetä ja väkijuoma auttaa Cloughia selviytymään aina seuraavaan päivään, vaikka joukkueen treeneihin ei välillä huvita päiväkausiin mennä: eikä aina huvita nähdä joukkuettaankaan ennen ottelua.

Romaanin väliin maaniseksikin yltyvä toisteinen kerronta sopii hyvin kuvaamaan Cloughin ristiriitaista sisäisen maailman sykettä. Brittilädien puhekieli ei aina löydä suomen kielestä sopivaa vastinetta, mutta kerronta imee silti mukaansa. Cloughin tarinan lisäksi romaani avaa näkymän siihen, minkälaista valmentaminen, pelaajakauppojen tekeminen ja median kanssa pelaaminen on 1960-1970 -luvuilla brittifutiksen narratiivissa ollut. Cloughin tarina liimautuu myös miehen rooliin eräänlaisena oman aikansa Cowboyna, jonka taisteluiden tuloksista koko perheen elanto ja tulevaisuus on kiinni. Sukupuoleen liittyvässä roolissa on varmasti yhteiskunnallisia kaikuja Margaret Thatcherin valtakautta edeltävältä aikakaudelta.

Romaanissa Cloughin ongelmat kasaantuvat ylittömättömäksi vuoreksi ja lopulta Elland roadilla työsuhdebaarikaappi pistetään säppiin. Peli on romaanin ja Cloughin osalta Leedsissä pelattu. 

Reaalimaailmassa Brian Clough siirtyi vielä Nottingham Forestiin, jossa voitti pakkomielteisesti jahtaamaansa Euroopan Cupin kahdesti. Romaani vangitsee ansiokkaasti fiktion keinoin lyhyen pätkän Cloughista ja häntä ympäröivästä maailmasta, ja osoittaa myös sen, että jalkapallo soveltuu uskottavasti myös kaunokirjallisen tarkastelun kohteeksi.

Viinikuvaus: tiukkaa tavaraa ja aamuista brandyn lehahdusta

Ruusujen ja kaupungintalojen sota: Leeds United-Manchester United

Leeds Unitedin ja Manchester Unitedin rivalryn historialliset kaiut ovat 1400 -luvulta, jolloin Yorkshiren ja Lancashiren kreivikunnat taistelivat koko Englannin hallinnasta. Historia tuntee sisällissotaan limittyvän tapahtumasarjan ruusujen sotana, johon myös Game of Thrones -sarja löyhästi perustuu. Lancasterin hovin symboli oli punainen ruusu ja Yorkin hovia symboloi valkoinen ruusu. Samat värit koristavat tänä päivänä sekä Leedsin että Manchester Unitedin pelipaitoja. Joskin Leedsin pelipaita sai valkoisen kuosinsa Real Madridia ihannoineen Don Revien alaisuudessa 1960 -luvulla.

Ruusujen derby

Leedsin ja Manchesterin kaupunkien kilvoittelu jatkui teollisen vallankumouksen aikaan 1700-1800 -luvulla. Leedsissä valittiin talouden ajuriksi villa ja Manchesterissä puuvilla. Taloudellista menestystä mittailtiin ja juhlittiin arkkitehtuurisilla symboleilla. Jalkapallo ei vielä ollut ottanut isoa osaa kaupunkien köyden vedossa, joten derbyä käytiin esimerkiksi siitä, että kummalla on näyttävämpi kaupungintalo.

Tekstiiliteollisuuden derby

Kaupungintalojen derby

Yorkshiren ja Lancasterin lädit pääsivät lopulta yhteiselle viheriölle 1906, jolloin Leeds City voitti  Manchesterin Unitedin 3-0  Manchesterin Bank Street -stadionilla. Muutamaa kuukautta myöhemmin punaiset paholaiset pääsivät tasaamaan tilejä Elland roadilla. Manchester United voitti ottelun 2-1.

Yksittäisten otteluiden sijaan joukkueet pääsivät samalle astialle pidemmäksi aikaa 1960-luvulla. Sir Matt Busbyn luotsaamasta Manchester Unitedista oli 1950-luvulla tullut yksi englantilaisen jalkapallon kestomenestyjistä. Vuonna 1964 Don Revien Leeds nousi Englannin ykkösdivisioonaan, joka silloin oli korkein pääsarjataso, ja Leedsin ja Manchesterin välit kuumenivat.  Pääsarjaan noussut Leeds tiputti Manchester Unitedin FA -cupin semifinaalissa. Manchester United taasen vei liigamestaruuden Leedsin nenän edestä maalieron turvin. Vuosien vieriessä Leedsistä tuli Busbylle todellinen pääsärky, sillä hän onnistui 19:sta kohtaamisessa voittamaan Leedsin vain kaksi kertaa. Busbyn jäätyä eläkkeelle Manchester United yrtti hankkia Don Revien Manchesteriin, mutta Revie kieltäytyi.

Don Revien ja Sir Matt Busbyn derby

1970 -luvulla huliganismi nosti päätään englantilaisessa jalkapallossa. Manchester Unitedin ”Red Army” ja Leedsin Unitedin ”Service Crew” olivat kannattajaryhminä pahamaineisimpia. Välien selvittelyt levisivätkin kentältä niin katsomoihin kuin stadioneiden ulkopuolelle. Ruusujen derbyn lämpö lähti lauhtumaan vuonna 1982, kun Leeds lähti divarikierrokselle.

Service Crew:n ja Red Armyn derby

Leeds palasi pääsarjaan 1990 -luvulla ja voitti mestaruuden toisella pääsarjakaudellaan. Ruusut ottivat lisää hehkua pintaansa, sillä Leeds kiri mestaruuskaudellaan viimeisillä kierroksilla Manchester Unitedin ohi. Samaisella kaudella Leeds ja Manchested United arvottiin vastakkain sekä liiga- että FA -Cupissa. Niinpä Leeds ja Manchester pelasivat kolme kertaa 18:sta päivän sisään. Spekuloitiin että televisioyhtiöt olisivat vaikuttaneet arvontaan. Punaiset paholaiset veivät Cup -ottelut nimiinsä ja sarjaottelu päättyi tasan.

Leedsin mestaruuskauden jälkeen Eric Cantona siirtyi kesken seuraavan kauden Manchester Unitediin. Taustalla oli välirikko Leedsin valmentajan Howard Wilkinsonin kanssa. Cantonasta tuli yksi Alex Fergusonin dynastian takuumiehistä. Leeds kisasi kärjen tuntumassa, mutta mestaruuteen asti sen potku ei enää kuitenkaan yltänyt. Lancasterin hovi pääsi jalkapallossa niskan päälle.

1990-luvulla ja 2000 -luvun alussa höysteensä ruusujen sotaan toivat Alf-Inge Hålandin uran käytännössä päättänyt yhteenottojen sarja Roy Keanen kanssa*. Fabian Barthezin ja Ian Harten vuoden 2001 tapaus, jossa Barthez potkaisi pelitilanteen ulkopuolella Hartea. Leeds sai rangaistuspotkun, mutta monien kummastukseksi Barthez ei saanut punaista korttia. Barthez torjui rangaistuspotkun. Peli päättyi tasan. Kauden päätteeksi Leeds jäi pisteen päähän Mestareiden liigan paikasta. Leeds oli taloudellisesti pelannut Mestareiden liigan rahahanojen varaan. Leeds joutui myymään pelaajiaan seuraavalla kaudella. Yksi kivuliaimmista kaupoista oli sen aikaisen kapteenin Rio Ferdinandin myynti Manchester Unitediin.

Eric Cantonan, Fabien Barthezin, Ian Harten ja Alf-Inge Hålandin derby

Kaksi Leedsin fania puukotettiin kuoliaaksi euro-ottelussa Istanbulissa vuonna 2000. Valtaosa Manchesterin Unitedin kannattajista osoitti solidaarisuuttaan fanien puolesta, mutta joukkueiden seuraavassa ottelussa Elland Roadilla Manchester Unitedin kannattajakatsomosta nostettiin ottelun alkuhetkillä Istanbuliin viittaava provosoiva banneri. Lisäksi ”Istanbul! Istanbul! Istanbul!” ja ”Always look at the turks carrying the knives”-chäntit nousivat Manchester United kannattajien laulukirjaan. Leedsin kannattajat vastasivat Münchenin tragediaan viittaavilla chänteillä. Kaikesta huolimatta vihanpito oli lähtemättömästi seurojen kannattajien DNA:ssa.

Lopulta taloudellisiin vaikeuksiin ajautunut Leeds tippui Valioliigasta kauden 2003-2004 ja samassa tohinassa myös Leedsin kannattajien sydämistä paikkansa maalannut Alan Smith kaikista vakuutteluistaan huolimatta siirtyi myös Manchester Unitediin. Yllä kuvattujen tapahtumien suola ja kapsaisiini maistuvat varmasti vielä monien Leeds -kannattajien suussa, kun sunnuntai -illan ottelua kohti muisto muistolta kuljetaan

2020 -derby

 

Viinikuvaus: ruusunlehteä, tekstiiliä, verta ja mauttomia laulukirjan sivuja

*Hålandin ja Keanen välien selvittely jatkui vielä silloin, kun Håland oli siirtynyt jo Manchester Cityyn.  Keanen taklaus, joka johti Hålandin pitkäaikaiseen loukkaantumiseen tapahtui Manchesterin derbyssä.

Valioliiga: siitäkään kirjoittaja ei osaa kertoa

Angelo Ogbonna levitoi korkeimmalla ja West Ham siirtyy 1-2 johtoon Elland Roadilla. Peliä on jäljellä kymmenen minuuttia ja koko otteluun peilaten on vaikea nähdä vierasvoiton ohi. Leeds, jonka peli perustuu energiaan ja intensiteettiin, joutuu hakemaan viimeistä potkua tyhjien katsomoiden kaiuista. Putkikatseisesti tulee mieleen, että olisipa edes sellaista, Twin Peks -fibaista ulinaa, jolla stamfordbridgeläiset kannattajat yrittivät provosoida Leedsin Diego Llorentea vajaa viikko sitten. Peli taputellaan kuitenkin valmiiksi hiljaisuudessa.

Kuluvan kauden Valioliiga on aivan oma lukunsa. Pre-seasonit ovat jääneet tyngiksi, otteluruuhkassa lihassyyt ja nivelet repeilevät. Yleisöä ei ole paria ottelua lukuun ottamatta ollut. Sitten tulee 7-2 ja 1-6 -tuloksia. Valioliiga ja kansainvälinen huippufutis tuntuvat olevan kummallisella kiepillä. Sitten sumu hälvenee ja kärjessä ovat Tottenham, Liverpool ja Chelsea. Leicester on yllättävän korkealla, mutta onko siinä enää mitään yllättävää? Manchesterin suunnallakin tehdään maskit naamalla nousua sekä europelipaikoille että koronaluokituksissa sellaisille sijoille, että jouluna lehtereitä saattaa koristaa pari tuhatta kannattajaa.

Tulee mieleen, että Tottenhamin José Mourinho on poikkeusolojen erikoismies. Alkukausi ei Spursille povannut juuri mitään, mutta Big Ben -kalkattelee nyt toisin. Tottenham on kellistänyt päävastustajiaan sarjana ja Mourinho nauttii parrasvaloista. He voivat viedä pallon mukanaan kotiinsa. Minä otan kolme pistettä. Omien sanojensakaan mukaan Mourinho ei ole tullut muuttamaan kaikkea, vaan vain hienosäätämään. Modernisoitudussa bussissa on teslamaista uutuuden viehätystä ja ratkaisevan mailin kantavaa hydrauliikkaa. Tottenhamilla on nyt käsillään samanlainen momentum kuin sillä kaudella, jonka kaikki muistavat ketun lennosta. Kuka sitten voittaa Valioliigan? Sitä kirjoittaja ei osaa kertoa.

Liverpoolin ja Leedsin ottelu puhalletaan 4-3 -tilanteessa päättyneeksi. Koko illan oli jotenkin epätodellinen tunne. Jo pelkästään siitä, kun silmäili punaisiin paitoihin painettuja nimiä ja sitten valkoisiin paitoihin painettuja nimiä. Puolillaan olevaa tuoppia tuijottaessa ymmärtää sen, että Lutoneista, Millwalleista ja Cardiffeista on tultu Yorkshiressä pitkä matkaa siihen, kun Mohamed Salahille ei saisi antaa tilaa, koska se tuppaa tarkoittamaan sitä, että omissa helähtää. Nopeina flashbackeinä vilahtavat Liverpoollille lahjoitetut kaksi helppoa rangaistuspotkua. Se on hallitsevaa mestaria vastaan ratkaisevan paljon liikaa. Tuoppi tyhjenee. Ketkä sitten tippuvat Valioliigasta? Sitäkään kirjoittaja ei osaa kertoa eikä aio asiaa mitenkään puolueettomasti käsitelläkään, joten Aston Villa on yksi, joka lähtee.

Valomerkki tulee kymmeneltä. Televisio sammuu kotona puolen yön aikaan. Niskat ovat aamulla jumissa. Sumu hälvenee ja tulokset mitataan Valioliigassa seuraavan kerran joulukuun ruuhkien jälkeen. Siihen asti jokainen päivä on pelipäivä.

Viinikuvaus: kaikuja ja vivahteita täysistä katsomoista. Turvallinen runko erikoisessa kaatimessa

Rolling Stones vs. Beatles

Leedsin ja Chelsean vihanpidon perustukset valettiin 1960 ja 1970 -luvuilla. Molemmat joukkueet nousivat Valioliigaan (silloinen ykkösdivisioona) 1964-1965. Don Revien valmentama Leeds tunnettiin kovaotteisena joukkueena, joka käytti häikäilemättä kaikki keinot saadakseen etua vastustajiinsa nähden. Chelsea oli myös fyysinen joukkue, joka ei ottanut taka-askelia. Niinpä syntyi kierre, jossa sekä pelaajat että myös kannattajat tasasivat jatkuvasti tilejään. Leedsin ja Chelsean rivalryssä onkin kyse nimenomaan tilien tasaamisesta eikä niinkään maantieteellisistä, historiallisista tai poliittisista aspekteista. Tarinaa on toki myöhemmin kuorrutettu sillä, että Chelsea oli kuin sliipattu, viehättävä ja muodikas Beatles. Leeds taasen oli Rolling Stones: töykeä, väkivaltainen ja seksikäs.

Leedsin ja Chelsean kohtaamiset saivat kuumimman polttopisteensä FA Cupin finaaleissa 1970. Ensimmäinen ottelu päättyi 2-2, joten finaali uusittiin. Chelsea voitti yli äyräidensä kiehuneen uusintaottelun 2-1. Uusintaottelua kuvataan samalla sekä yhdeksi FA Cup historian legendaarisimmaksi että väkivaltaisimmaksi. Ottelussa jaettiin kuitenkin vain yksi keltainen kortti. Myöhemmän tarkastelun mukaan oikea saldo olisi ollut 6 punaista- ja 20 keltaista korttia. Lennokkaasti on kuvattu, että kyseisessä ottelussa vaparin sai vain kuolintodistusta vastaan.  

1980-luvulla Leedsin ja Chelsean otteluita leimasivat kannattajien väliset yhteenotot. Ottelut työllistivät poliiseja ja putkapaikat olivat tiukassa, kun satoja ja satoja ihmisiä pidätettiin. Vuonna 1985 Chelsea varmisti paluunsa Valioliigaan voittamalla Leedsin 5-0. Ottelun päätteeksi Chelsean kannattajat ryntäsivät kentällä ja Leedsin kannattaja vastasivat hajottamalla tulostaulun. Tulostaulun palasia saattaa vieläkin löytyä joidenkin Leeds fanien kotikokoelmista.

Molemmat joukkueet hakivat vauhtia ykkösdivarin puolelta 1980-luvun lopulla. Leedsin noustessa takaisin Valioliigaan 1990 Chelsea oli jo valmiina odottamassa. Joukkueiden väliset ottelut olivat edelleen hengeltään kuumia, vaikka kaikuja 1960-1970 -lukujen brutaaliudesta oli vähemmän. Leedsin ajautuessa taloudellisiin vaikeuksiin ja pudotessa pitkäksi aikaa Valioliigasta 2003-2004 -kaudella joukkueiden välinen vihoittelu otti kentän puolella taukoa. Hampaiden kiristelyä aiheutti kuitenkin se, kun entinen Chelsean omistaja Ken Bates otti Leedsin haltuunsa. Entisestä Chelsean kapteenista Dennis Wisestä tuli Leedsin valmentaja. Valmennustiimissä oli myös Chelsea taustainen Gustavo Poyet. Wise otettiin kohtalaisen hyvin vastaan, mutta Poyet kertoi myöhemmin ettei tuntenut oloaan tervetulleeksi. Batesia vihattiin.

Illan ottelu saa klangia myös viime vuosilta, vaikka Leedsin ja Chelsean viimeinen kilpailullinen ottelu oli liigacupissa 2012. Tarinaa höystää spygate -kohu, joka syntyi edelliskauden Championshipissä Derbyn ja Leedsin välillä. Leedsin Marcelo Bielsan kerottiin lähettäneen, jonkun Leedsin organisaatiosta vakoilemaan Frank Lampardin Derbyn otteluun valmistavia harjoituksia. Asia paisui erikoisiin mittoihin ja Lampardin bensaletkusta ei polttoaine meinannut asian tiimoilta loppua ollenkaan. Spygaten jälkimainingeissa Leeds voitti Derbyn 0-2, mutta Derby pääsi hieromaan suolahappoa Leedsin nahkaan mestaruussarjan Play offseissa, joissa Derby lopulta pudotti Leedsin. 

Omenana koriin putoaa myös Leedsin ja Aston Villan kuuma ottelu samaisen kauden loppupuolella. Erikoisen tapahtumasarjan päätteeksi Bielsa määräsi joukkueensa päästämään maalin Aston Villaa vastaan. Ikimuistoisesta ottelusta jäi mieleen kukkopoikana kentän laidalla häärännyt John Terry, joka kävi nostelemassa sormeaan suun eteen hyssyttelyn merkiksi Marcelo Bielsalle. Kirjoittajalla tämä näyttäytyi pyhänhäväistykseen verrattavana totaalisena arvojen puuttumisena ja köyhänä moraalina. Olkoonkin, että Terry on nykyään Aston Villan organisaatiossa, mutta kirjoittajalle Terry on aina Chelsean mies. Siksikin Aston Villan ollessa kirjoittajan Valioliigan inhokkilistan selkeä ykkönen on tämän kauden Chelsea myös heittämällä listan europelipaikoilla.

Viinikuvaus: C2932H4724N828S8Fe4O848 + pisara Lampardin kyyneleitä

PS. linkissä koostetta aiemmin kuvatusta FA Cupin finaalisarjasta

Kausi kääröihin: FC TPS-FC KTP

Turussa futiskautta päätettiin jo aika perinteiseksikin muodostuneilla nousu/putoamiskarsinnoilla. FC KTP:n ja FC TPS:n Kotkassa pelaamat kiikarit enteilivät Turun mustavalkoiselle puolelle harmaata kauden päättymistä. Oli vaikea nähdä, että KTP pelaisi kolmen tuntia plus lisäajat ilman maalia. Se merkitsi lähtökohtaisesti sitä, että TPS:n pitäisi napauttaa palloa pussiin vähintään kahdesti.

Kylmä tuuli puhalteli stadionin rakenteiden ja syyskankaiden läpi. Ottelu oli alusta alkaen tiheätunnelmainen. Panosten raadollinen kovuus heijastui painavina taklauksina ja ottelun alkuhetkillä useampikin pelaaja päätyi tuoksuttelemaan Veritaksen kuhmuraiseen kuntoon päässyttä nurmea. Rummut ja kannatushuudot paukkuivat. Kirjoittajalla pöydällä oli kaksi asiaa. Toisaalta Turun derbyt hienoina futispäivinä, mutta toisaalta myös luita ja ytimiään myöten futiskaupunkina tunnetun Kotkan kohtalo. Tavallaan olisi ollut mukava pitää molemmat elementit osana Veikkausliigan kattausta, mutta futisromantiikka on yksi asia ja kilpaurheilulliset asiat sitten toinen.

Sekä Sami Rähmösen...

...että Mika Ääritalon ammattifutisurat saivat päätöksensä Kupittaalla

Pelillisesti ottelun oli viihdyttävimmillään ensimmäisen vartin ajan, jolloin peli aaltoili molempiin päihin ja puolittaisia rokotuspaikkoja oli molemmila raitapaidoilla, mutta maalisuoni pysyi piilossa. Pelin edetessä Kotka luopui pallon hallinnasta. Samalla ottelu kääntyi TPS:lle. TPS:n hyökkäykset kulkivat verrattain paljon oikean laidan ja peliuransa viimeistä matsia pelanneen Sami Rähmösen kautta. Rähmösen askel oli kevyt ja keskityksissäkin ideaa, mutta KTP:n viherpaidat löysivät itsensä toistuvasti pallojen eteen.

Videoilla vaparin mallia KTP:n Asier Arranzilta

Puoliaika juoksee tiimalasinsa tyhjäksi. Kahvi lämmittää kämmeniä pahvimukin läpi. Otteluparin ensimmäinen maali antaa odottaa itseään.

TPS on toisella puoliajalle entistä enemmän pelin päällä. KTP:n hyökkäykset harvenevat entisestään. Siltä tuntuu välillä puuttuvan keskikenttä kokonaan ja vastaiskuaihiot hyydytellään omatoimisesti. Jos tämä on osa Argo Arbeiterin pelikirjaa, niin kymmenen pistettä ja papukaijamerkki. TPS on joukkueista parempi, mutta karsintamatsien voittamisessa on tyypillisesti ollut enemmän kyse muusta kuin pelkästään pelillisistä asioista.

Tunti ei ehdi tulla täyteen, kun kolahtaa. Niklas Pyyhtiä juoksee KTP:n puolustuksen ja keskikentän väliin. Santeri Haarala bongaa Pyyhtiän syötöllään. Pyyhtiä ottaa pallon eteensä ja lähettää kauniisti kaartavan keskityksen. KTP:n puolustus ei ole ehtinyt merkkaamaan Albijon Muzacia, joka jatkaa pallon tyylikkäästi suoraan ilmasta maaliin. KTP:n osalta tilanne ei itsessään ole sen hankalampi kuin tähänkään asti, koska se on edelleen maalin päässä Veikkausliigan parrasvaloista. Pelillisesti KTP vaikuttaa jäävän entisestä enemmän telineisiin, mutta TPS ei saa momentumistaan enempää irti.

Mika Ääritalo saatellaan seisaalta taputtavan yleisön alta vaihtoon. KTP lähettää ulkoiselta habitukseltaan Real Madridin Marceloa muistuttavan David Ramadingayen kehään. Joko jommankumman joukkueen pelisuunnitelman tai jonkin muun syvälle jalkapallon lainalaisuuksin painetun pykälän johdosta ottelun hallinta lähtee kääntymään KTP:lle.

Tarina saa jotenkin niin ilmeisen päätökseen: Ramadingaye pistää oman Martinsillan grillin pystyyn. Hän pyöräyttää pihvin molemmat puolet keskikentällä kypsäksi ja siirtää paistoksen Matias Paavolalle, joka laskee pihvin sopivan lämpimien hampparisämpylöiden väliin. Paavola lähettää polttavan valkosipulin katkuisen keskityksen maalille. Luukulla päivystää Antti Mäkijärvi, joka asettelee loput lisukkeet täydellisesti pakettiin ja ojentaa lopputuotteen kauniin puskun muodossa kotkalaiselle futisyleisölle. Kassa kilisee. Vieraskatsomo räjähtää. Tähän asti lähes mitäänsanomaton KTP sanoo viimeisen sanan.

Turun derbyt pelataan ensi kaudella kolmosdivarissa. Tervetuloa veikkausliigaan Kotka!

KTP juhlimassa tasoitusta

TPS:n kausi...

...päättyi pettymykseen

Tervetuloa Veikkausliigaan KTP!

Viinikuvaus: rommia vihreävalkoisen satamakaupungin ruumasta.

Päätösmatkalla: HJK-FC Inter Turku

Eurooppalaiseen malliin vierasmatka on loppuunmyyty. Tiukan aikataulun inspiroimana varaan etätyöpisteeksi neukkarin Veritakselta. Aamulla aitiossa on tuoretta kahvia ja kylmäkaapissa pojalle pillimehua. Kauden päätös päivästä on tulossa kaikin puolin ikimuistoinen.

Aamun sarastaa Veritaksella

Vettä vihmoo, kun kiirehdimme Ultraboyzin yhteiskuljetukseen. Ruudulla pyörii Turun derby. Vuosimalli noin 2004. Minibussissa on hilpeä tunnelma. Mitalista pelataan. Parhaimmillaan hopeisesta. Ennen kuin kaarramme Bolt -areenan kupeeseen TPS tekee lisäajalla maalin. Mies nousee kuvaruudun alta pystyyn

-Katotaas, miten tämä lähtikään irti tämä kuvaruutu

Järkkärit ja kannattajat väittelevät hetken banderollin paikasta. Sinimustien kannattajia on kerääntynyt vieraskatsomoon mukava määrä. Sadekin on taonnut, kun peli polkaistaan käyntiin. HJK vetäytyy ja Inter pitää palloa. HJK ei vaikuta vastaiskuissaan yhtä terävältä kuin cupin finaalissa. Interin pallollinen pelaaminen taasen on hyvää eikä se hevillä luovu pelivälineestä. Filip Valenčič liikkuu hyvännäköisillä liikeradoilla HJK:n linjojen välissä, mutta syötöt eivät aivan löydä perille. 

FC Inter oli ottelun alussa pelin päällä

Kauden ennen aikaisen päättämisen johdosta mestaruus on sinimustilta karannut, mutta melankolisempaa on kauden päättyminen. Tunnelma vieraskatsomossa on erityinen, maskit tavallista raskaammaat ja niinpä niistä hiljakseen luopuu useampi.

Kärkimiestä etsimässä

Timo Furuholm on lähimpänä maalintekoa, mutta peli menee maalittomassa tilanteessa tauolle. Ensimmäisen puoliajan perusteella on helppo uskoa vierasvoittoon. Kenties HJK:n kausi on päättynyt jo edelliseen otteluun. Stadionin rakenteissa halaillaan, tyhjennellään olutta pahvisista tuopeista ja hodareiden päälle puristellaan sinappia. Nousemme rappusia ylös, kun edessämme hihkutaan

-Se on kuulkaa poijaat niin että me johdetaan 0-1

Puoliaika kului rennon rauhallisissa merkeissä ja niinpä suurin osa missasi Aleksi Paanasen tarkan kudin, joka vei Interin johtoon. Jalkapallo on paljon enemmän kuin yksittäiset ottelut, mestaruudet tai tietyn joukkueen kannattaminen. Se on kulttuuria, yhteisöllisyyttä ja syy kokoontua yhteen. Kävi ottelussa tänään, miten vaan, niin seuraava kausi tulee aina ja samat kasvot laulavat Veritaksen lauteilla.

Johtomaalia hihkunut veijari kiroaa, kun hän huomaa nousseensa väärään katsomon ja painuu takaisin rakenteisiin. HJK saa koko ajan paremman otteen ottelusta ja peli painuu sinimustien päätyyn. Tulostaulu näyttää ensin Interille toista ja sitten kolmatta sijaa. Hopeakaan ei ole täysin omissa käsissä, vaan apuja tarvitaan Turun toiselta puolelta.

Paineen kasvaessa Interillä tuntuu jäävän vaihdot piippuun. Vieressä poika laulaa kauden aikana tutuksi tulleita kannatuslauluja. Ottelun tulos tuntuu merkityksettömältä, kunnes Tim Väyrynen löytää rangaistusalueen sisältä riittävän suuren ruudun ja sijoittaa pallon takakulmaa kohti. Henrik Moisander kellahtaa vielä pallon eteen, mutta Atomu Tanaka on haaskalla ja riepottelee pallon maalin. Hopean maku oli ehtinyt käymään jo kielellä ja nyt tilalle tulee surströmmiä. Jälkimaku ei kuitenkaan viipyile pitkään, kun tulostaulu näyttää Interille jälleen sarjan toista sijaa. Turussa on tapahtunut kummia.

Kiitos Inter!

Ensi kaudella kultaa!

Peli päättyy ja Inter voittaa hopeaa. Joukkue käy kiittämässä kannattajiaan kerran paljain kauloin ja kerran mitaleiden kera. Sinimustat verhot lepattavat jälleen ensi kaudella kohti Eurooppaa. Kausi on ollut kummallinen. Kausi on ollut hyvä. Sen summeeraaminen ansaitsee vielä oman tekstinsä. Stadionilta ei ole kiire minnekään, vaikka seuraavan päivän velvoitteet tykyttävät ohimoissa. Pojalle tarjotaan tarroja ottelun päätyttyä ja kokoelma lisääntyy pinkallisella vielä kotimatkan pysähdyspaikalla.

Paluumatka taittuu Nikke Knattertonin merkeissä. Iltapalaksi syödään suklaata.

Kotimatkan klassikko!

Kun kotiovi sulkeutuu selän takana, niin kotimaisen futiskauden estradi tyhjenee. Show on ohi. Tai ei aivan kokonaan. Aamulla puhelimen ruutu kertoo soihdunpunaisista jatkoista. Ne ovat hieno pala turkulaista futiskulttuuria.

Viinikuvaus: loppua ja uutta alkua varten varattu erikoiskappale

FC Inter-TPS: no drama necessary

Taivaan kappaleet ovat hyvässä asennossa. Pilvet ovat alhaalla ja ilta on mukavan lämmin. Koko viikon ajan on ollut sellainen fiilis, että Inter palauttaa kaupungin valtikan sinimustalle puolelle. Suonenvedot ovat loppuun nyitty ja nyt pelillinen laatu ratkaisee.

Ihan mutapainiksi peli ei pääse, vaikka vettä on ropissut pitkin päivää. Inter laittaa raskaan kelin kaluston hyökkäykseen. Taskuraketit saavat odottaa vuoroaan. Tifoja rullataan auki ja TPS:n kannattajakatsomossa rätisee. Ensimmäiset herjat lentävät, kun José Riveiro astelee Veritaksen nurmelle. Interin kannattajakatsomo vastaa.

Ilta oli pedattu FC Interille...

...vaikka mustavalkoisen pinnan alla myös kyti

Molemmat joukkueet aloittavat pelin varsin varovaisesti. Vaikuttaisi siltä, että Interin pelisuunnitelmassa on painotettu sitä, että alkuun ei anneta TPS:lle maalia. TPS saa ottelun alkupuolella kulmansa, mutta pallo pomppaa melkein pystysuoraan kohti tulostaulua. Pian tämän jälkeen liekehtivä Filip Valenčič riistä pallon Alim Moundilta. Valenčič höyryää tovin kohti TPS:n maalia ennen kuin pallo vapautuu Benjamin Källmanin viimeisteltäväksi. Källman kohteliaana nuorena miehenä kilauttaa pallon tolppaan, jotta vanhempi herrasmies Timo Furuholm pääsee pistämään maalitilastoaan koreammaksi.

Maalin jälkeen Inter käynnistelee vaihde vaihteelta hyökkäyspeliään. Tilaa löytyy sekä laidoilta että TPS:n puolustuslinjan edestä. Pelin panokset ovat jätetty määrittelemättömäksi, mutta TPS:n osalta ne saattavat olla karsintapaikan välttämisen kannalta välttämättömät. Siksi TPS:n flegmaattisuus kaksinkamppailuissa on yllättävää.

Vartti menee peliä, kun Sami Rähmönen muistuttaa Källmania edellisestä tempustaan ja talloo tämän jaloille. Tilannetta seuranneesta vaparista Connor Ruane lähettää komean sisäkierteisen TPS:n maalille. Arttu Hoskonen pongahtaa pientä pisamaista kaltevuutta tavoittelevassa kaaressa kaikkein korkeimmalla ja pudottaa pallon maaliin. Hoskonen vaihtaa kuulumiset Interin kannattajakatsomon kanssa ennen kuin palloa kiikutetaan keskipisteelle.

TPS:n pelissä ei mikään oikein muutu ja Inter jatkaa mustavalkoisen kakkosnelosen sahaamista. Derbyn lautapino tulee kasattua ensimmäisen puoliajan lisäajalla. Metsureina toimivat Aleksi Paananen ja edelleen kipinöitä kantapäistään roiskiva Valenčič. Källman painaa pölkyn pinoon tyylikkäällä chipillä, jonka alla Jere Koponen haroo kosteaa syysilmaa.

Toinen puoliaika menee hieman pelailuksi. Inter rakentaa muutaman paikan heti alkuun, mutta viimeistelyissä ei ole aivan samaa terävyyttä, mitä ensimmäisellä puoliajalla. TPS saa pelattua Interin toppareiden eteen matalia palloja ja selustassa siintää enimmäkseen kosteaa nurmea, mutta Interin puolustus jatkaa suvereeneja otteitaan ja vie karkkikaupan kaikki karkit. Selusta jää koskemattomaksi. TPS vaikuttaa lannistuneelta ja Inter varmistelee voittonsa. Ottelu ei kasva varsinaiseksi klassikoksi, mutta se sementoi Interin aseman Turun ykkösseurana sinimustana vuonna 2020.

Videolla kiitokset kahteen suuntaan!

Selvitettäväksi jää, että toteutuuko Interin kannattajakatsomon ”Ykkönen! Ykkönen! Täältä tulee tepsi” -ennustus.

Viinikuvaus: ylähyllyltä ja alahyllyltä

Matkalla: Ilves-FC Inter

Minibussissa pyörii urheiluruudun maalikimarat FC Interin ensimmäiseltä veikkausliiga -kaudelta.  Interin ja Ilveksen käheä-ääniset löytävät toisensa katsomoissa. Aurinko lämmittää hetken aikaa väljästi täyttynyttä Ratinan stadionia. Pelipöydällä on kolmen pinnan lisäksi näkymä ensi vuodeksi Eurooppaan.

Ratinalle sopi hyvin

Inter aloittaa väkevästi, mutta peli tasoittuu silmänräpäyksessä, kun Ilveksen Lauri Ala-Myllymäki hätyyttelee Interin maalia rangaistusalueen reunalta lähtevällä vaparilla. Henrik Moisander ottaa gamesaverin ja palloa kimmotetaan jopa maaliristikon kautta. Ilves saa tasaiseen tahtiin pahoista paikoista vapareita. Muutoin Ilveksen hyökkäyspeli pyörii Interin puolustuslinjan edessä. 

Interistä Filip Valenčič on aktiivinen vaikuttaa olevan pelipäällä. Aleksi Paanasen rooli linjojen välissä vaikuttaa myös sopivan pelin pirtaan. Inter pääsee ottelun alkupuoliskolla puskemaan hyvällä vauhdilla kohti Ilveksen puolustuslinjaa.

Rintamasuunta kohti Eurooppaa, vaikka hieman puskien

Peli menee puolen tunnin kohdalla melko sekavaksi. Kukkupalloihin vastataan kukkupalloilla. Sinimustien peli yskähtelee. Inter antaa palloa pykälän verran liian helposti pois ja siksi se jää tupsukorvien paineen alle. Interin keskuspuolustuksen tornit Juuso Hämäläinen, Rick Ketting ja Arttu Hoskonen isännöivät kuitenkin sekä ilma- että maatilaa, ja Moisanderin tehdessä tarpeelliset poiminnat, tauolle mennään maalittomassa.

Inter tulee vahvasti toiselle puoliajalle. Viitisen minuuttia ehditään hiekkaa pudotella tiimalasin pohjalle, kun Alvaro Mûniz paikantaa toppareiden väliin leikkaavan Valenčičin. Valenčič leikkaa ensin luoteeseen ja lähettää pallon sitten koiliseen, missä sijaitsee Ilveksen maalin takakulma. Sinimustat nappaavat johdon.

Ilves virittelee ihan kunnioitettavan kirin päälle, joskin tupsukorvat päätyvät melko usein lähettämään korkeita painipalloja Interin puolustuksen keskustaan, josta pallo järjestäen palautetaan lähettäjän suuntaan. Naatan Skyttää pyörähtelee laidallaan terävästi ja luo vaaran tuntua

Ilveksellä oli omat tonttinsa...

...mutta tehottomuus maalipaikoissa maksoi pinnat

Ilves ehtii pompauttamaan pallon kertaalleen ylärimaan ja suhauttamaan sen etukulmasta niukasti ohi ennen kuin aktiivisesta liekehtivään muuntautuva Valenčič ratkaisee ottelun. Vaihdosta kentälle kirmannut Timo Furuholm pyöräyttää itsensä väkevästi vaapaksi ja Valenčičin juna on taas oikeilla raiteilla Ilves -puolustuksen välissä. Liikeradat ja lopputulema ovat ensimmäisen maalin kaltaisia. Ilves jatkaa yritteliäänä, mutta pinnat matkaavat Turkuun.

Kiitos Inter!

Kotimatkalla FC Inter voittaa vielä TPS:n liigacupin finaalissa. Onkohan tässä mitään enteellistä torstain derbyä silmälläpitäen?

Viinikuvaus: tuliaisia mansesta

FC Inter-KuPS: torihengellä

Purppurainen taivas kehystää Veritas -stadionia. Maskihommia on ehditty jo treenaamaan maaotteluissa eli tilanne on sikäli hallussa. Olympiastadionilta on hyvä palata kotiin.

Legendat ensin

FC Inter on hyvällä jalalla liikenteessä. Otteluiden alut ovat olleet sinimustille viime aikoina sydäntä tykyttäviä, mutta vaatekaapit on nyt vaihdettu. Inter prässää tiukasti KuPS:n puolustusta, joka paiskoo pitkää pallo Arttu Hoskosen, Rick Kettingin ja Juuso Hämäläisen poimittavaksi. Interin liike KuPS:n linjan edessä on myös terävää ja vaikka heti alkuun ei mitään mahdottoman vaarallista aukeakaan, niin peli on lupauksia herättävää.

FC Inter oli heti pelin alusta asti muutaman askeleen edellä

Kannattajakatsomon laulu tunkeutuu alkuyskähdysten jälkeen maskien läpi.

Interin rynnistyksen jälkeen KuPS pääsee hetkeksi pelin päälle. Interin puolustus pelaa kuitenkin yhtä kauden parhaista peleistään, joten mitään mahdottoman vaarallista ei aukea sinimustienkaan päädyssä.

José Riveiron pelikirjassa on muutamia tuoreentaktisia elementtejä. Aleksi Paanasen piilokärkimäinen rooli ja Kevin Kouassivi-Benissanin ja Filip Valenčič paikanvaihdot vinkkaavat silmää. Sinimustan sydämen lisäksi pelisuunnitelmassa on myös juonikkuutta.

Reilu kahden kymmenen pelatun minuutin jälkeen Valenčičin, Paanasen Kouassivi-Benissanin -akselilla tapahtuu. Valenčič katkoo KuPS:n hyökkäyksen ja siirtää pallon nopeasti Paanaselle. Paananen jatkaa pallon yhdellä kosketuksella Kouassivi-Benissanille, joka puuskuttaa määrätietoisesti kohti KuPS:n maalia. Ensimmäinen kuti kolahtaa vielä keltapaitojen pakin jalkoihin, mutta seuraava painuu sellaisella tahdon voimalla maalin alakulmaan, että verkkokangas vain venyy. Habaa kannattajakatsomolle tarjoava Kouassivi-Benissanin joudutaan lähes kantamaan pois kannattajakatsomon edestä. Siihen ilmentyy se poikkeuksellinen henki, jolla kotijoukkue on lähtenyt sarjakärkeä kellistämään.

Kevin Kouassivi-Benissan toimittaa, mitä juliste pyytää

Muistiinpanot ensimmäiseltä puoliajalta loppuvat tähän eli ei muuta kuin vissyt ja salmiakkikaramellit mukaan toiselle puoliajalle.

Sinimustien pelissä oli hengen lisäksi hyvää juonikkuutta

Muistiinpanot jatkuvat taas siitä, kun Kouassivi-Benissan tikkaa laidaltaan läpi ja keskittää takatolpalle. Paikalle harppoo Connor Ruane, joka puskee yhden tikin verran eteenpäin ja taittaa pallon takayläkulmaan. Myös näyttävät oppikirjamaalit palaavat kertaheittämällä Veritakselle.

Kevin Kouassivi-Benissan ja Filip Valenčič löysivät hyvin toisensa

Maalin jälkeen KuPS nostaa riskitasojaan ja rynnii päälle. Tämä avaa Interille muutamia läheltä piti -tilanteita, mutta jotain jätetään tuleviinkin koitoksiin. Sen sijaan Lucas Rangel ei halua jättää asioita selvittämättä Juuso Hämäläisen kanssa. Tuomaristo missaa sivujuonen ja pikkukoiruuksien lisäksi Rangel pyytää Hämäläistä piirileikkiin vielä pelin päätyttyäkin, mutta Interin puolustustornit hoitavat vielä ylityötkin hyvällä sykkeellä.

Terveisiä torilta

Inter voittaa. Matka ensin kohti Tamperetta ja sitten Eurooppaa jatkuu.

Viinikuvaus: kuohuu niin ettei korkki pidä

Suomi-Irlanti: niin minäkin sinua

Parkkipaikan etsiminen menee hassutteluksi. Bulgaria pelin kokemuksella lähes varma jäähallin parkkipaikka on imenyt ruutunsa täyteen. Muutamia peruuttelee pois, kun kierrämme parkkipaikkaa, mutta onni ei suosi tänään turkulaista. Joku on haaskalla aina ennen meidän autoseuruettamme.

Matka Triplan parkkihallista käy reippain askelin. Peliä on pelattu noin 20minuuttia, kun pääsemme viimein kilauttamaan kännykkää lippukoneeseen. Maski menee kerralla oikein päin ja tie katsomaan käy bajamaja -pitstopin kautta. Tumman huumorin ystäviä ruokitaan vielä ”tympeää pitää maskia, kun on muutenkin kuumetta ja henkeä ahdistaa” -letkautuksella. Matka Helsingin sisällä on ollut pitkä. Autoseurue on terve.

Rive on onneksemme pantannut maaleja, jotta näemme ne. Paikat (ei omat) löytyy katsomosta helposti. Peli vaikuttaa molempiin suuntiin varovaiselta. Sekä huuhkajat että pojat vihreissä vetävät ryhmityksensä nopeasti pallon alle. Tempo ei päätä puistata, mutta pallo liikkuu näppärästi puolustuksen kautta linjojen väliin. Suomen joukkueessa on jonkinkin verran rotaatiota, mutta mikään ei suoraan selitä sitä, miksi Suomen kerroin on viimeisen vuorokauden sisällä noussut reippaanlaisesti. Jengi ei taida vieläkään tuntea Riveä.

Katsomossa raakkuu myös muutama pubisärmää ja jalkapallokulttuuria hohkava irkkuseurue. Viestin perillemeno varmistetaan muutaman kerran laskemalla ensin maski äänikaluston edestä. Tähän voisi esittää David Goldblattin esittämän ikiaikaisen kysymyksen: tuleeko maailmassa jalkapallo kuitenkin aina ensin?

Suomi piti vihernutut pois maalinteosta

Tunnelma stadionilla on hyvä. Voi vain kuvitella ja haaveilla koronan -jälkeisestä ajasta. Kenties A-liigan matsista täydellä Olympiastadionilla. Tuomari päättää puoliajan ja haaveilu katkeaa hetkeksi. Sadettimet napsahtavat päälle. Hämärtyvä ilta ja stadionin valot tekevät väreistä täyteläisiä.

-Mitä sä huudat siellä!

-Fuck you!

-Niin minäkin sinua!

Kannattaja löytävät toisensa. Hyvähenkinen keskustelu päättyy ja katseet kiinnittyvät kentälle. Kirjoittajan mielestä Suomen hyökkäykset eivät lähde tarpeeksi nopeasti ja juoksut eivät kohdistu Irlannin puolustuksen selustaan, missä näyttäisi olevan tilaa. Robert Talylorin pelirohkeus ja hanakat 1 vs. 1 haastot ovat parasta Suomea. Irlanti saa tunnin kohdalla hyvän otteen peliin jo kolautta pallon kertaalleen rimaan.

Valmiina voittamaan

Sitten Fredrik Jensen osoittaa jälleen sen, miksi eletään poikkeuksellisia ja etuoikeutettuja aikoja huuhkajien siipien suojassa. Tuomari jättää puhaltamatta Suomelle vaparin. Tätä seuranneesta tilanteesta Darren Randolph hölmöilee pallon Teemu Pukille. Pukki kaartaa vapaalle kaistalle ja kääntää pallon Fredrik Jensenille. Hetken neppailtuaan Jensen pomputtaa pallon maaliin. Myös onnettaret näyttävät siirtyneen Riven huuhkajien remmiin ja kaikkien Unkari yms-traumojen jälkeen se on vähintäänkin kohtuullista.

 

Maalijuhlat!

Kirjoittajan mielestä Suomen hyökkäykset eivät edelleenkään lähde tarpeeksi nopeasti ja juoksut eivät kohdistu Irlannin puolustuksen selustaan, missä näyttäisi olevan tilaa. Lisäksi viimeisissä ratkaisuissa on pykälän verran parantamisen varaa. Jätetään kuitenkin ihmeteot EM-kisoihin ja annetaan joukkueen kasvaa ja kasvaa.

Tunnelma stadionilla oli hyvä, ja mitä se vielä tulee olemaankaan!

Mitään hulluilta vuosilta tuttua loppuhetken paniikkia ei nähdä, vaikka pallonhallinta siirtyy Irlannille. Hämähäkkimies Lukas Hradecký poimii pari tuikitarpeellista ja yhden käänteentekevän. Suomi voittaa. Suomi aina vaan voittaa ja niin on hyvä.

Viinikuvaus: sauna, viini ja kirves

Suomi-Bulgaria: rutiinivoitolla lisäsivu historiankirjaan

Järjestysnainen huikkaa Olympiastadionin parkkipaikan edestä, että tänne ei saa pysäköidä ja kehottaa ajelemaan ja katselemaan ympärilleen. Jäähallin parkkipaikalla on tilaa. Kilautan kympin parkkimaksun ennen kuin digitaalisilta näytöiltä paistava ’pelkällä parkkikiekolla saa pysäköidä’ löytää tiensä verkkokalvoille. Ei se mitään. Pelipäivä on juhlapäivä.

Pitkähköt jonot kiertävät porteilta pitkälle katuvalojen valaisemia katuja. Jostain syystä meidän porttimme on jonoton. Maskit naamalle ja puhelin kolme kertaa lipunlukijaan. Portin toisella puolella hoksaan, että pojalla on minun varamaski naamallaan ja sen jälkeen minua hoksautetaan, että oma maskini on väärinpäin. Asia vaatii vielä harjoittelua. Kuuntelemme Maamme-laulun katsomon portaikosta ennen kuin asetumme Olympiastadionin lähes käyttämättömille penkeille. Peli voi alkaa.

Pohjoiskaarteesta lähtee klasikkochänttien ja kannustushuutojen kimara. Ajat ovat kummalliset ja maskin läpi hengittely vaatii totuttelua, mutta tunnelma on hyvä. Heti alussa käy selväksi, että kannatus ei tule olemaan vain pohjoiskaarteen rallattelua, vaan koko yleisö on tullut puhaltamaan tuulta huuhkajien siipien alle.

Huuhkajat pääsivät nauttimaan kotiyleisön tuesta

Bulgaria on alussa kevyemmällä jalalla liikkeellä. Sen teknistaitavat pelaajat siirtelevät palloa kohti pohjoiskaarretta ja Suomen päätyä. Riven huuhkajat ovat palanneet EM-karsinnoista tuttuun 4-4-2 -muodostelmaan, mutta ottaa hetken ennen kuin Suomen peli alkaa loksahdella kohdalleen. Sen hetken otettuaan Suomi pääsee heti hyville maalipaikoille. Sekä Robert Taylor että Teemu Pukki pääsevät hätyyttelemään Martin Lukovin maalia, mutta liito ei aivan vielä riitä.

Bulgaria oli pitkin peliä vaarallinen

Bulgaria pysyy hyvin ottelun koivessa kiinni ja Suomi on jopa onnekas siinä, että omissa ei soi. Huuhkajista Glen Kamara erottuu jälleen positiivisesti. Kamaran ohimoissa vaikuttaa tykyttävän jalkapallon oikeiden ratkaisujen täydellinen sähkökeskus, josta viesti kulkee saumattomasti lihassyihin. Ei muuta kuin kultaista palloa kainaloon.

Toisen puoliajan alkupuolella Joona Toivio lähettää pitkän pallon vasempaan laitaan. Jere Uronen laskee sen Olympiastadionin uusitulle nurmelle. Bulgarian prässi jää kauas Urosesta ja Uronen saa rauhassa asetella askelmerkkinsä kohdilleen. Keskitys kaartaa takatolpalle. Vuorostaan Joel Pohjanpalolla on tilaa ja aikaa. Pohjanpalo puskee pallon keskellä kärkkyvälle Pukille, joka Robert Taylorin sanoin ”syöttää” pallon Taylorille. Taylor kurottaa ulkoteränsä pallon alle ja tökkää Suomen johtoon.

Robert Taylor tökkää kipeästi vierasjoukkuetta

Pukin ja Pohjanpalon duetolta on jatkossa lupa odottaa vielä enemmänkin, mutta vaihdosta kentälle iskevä Fredrik Jensen roihuttaa Olympiasoihtua välittömästi. Jensen juoksee boksin reunalla tyhjään tilaan, jonne Uronen viskaa rajaheittonsa. Jensen ottaa pienen vaihtoaskeleen ja saattaa jalkansa vapaaksi. Ritsa räpsähtää kuin tyhjästä alakulmaan ja Suomi siirtyy 2-0 -johtoon.

Kultuuritekoja

Otteluun kulminoituu omalla tavallaan jälleen se kulttuurin muutos ja voittamisen kulttuuri, joka huuhkajien höyhenpeitettä koristaa. Suomi ei pelaa erityisen hyvin, mutta se on riittävän tehokas ja riittävän hyvä kammetakseen historiallisen voiton Bulgariasta. Bulgarian viime hetken pyristelyt kylmäävät kyllä sydänalaa, mutta pääkaupungin maskimeren täplittämässä pimenevässä illassa huuhkajat paistattelevat sillä podiumilla, jonne sen soisi sukupolvesta toiseen jäävän.

Videolla futisjuhlaa

Viinikuvaus: kulttuuritekoja

FC Inter 2 – SC Wolves: enemmän kuin karvan verran karvas

FC Inter Turku 2 johtaa matsia 1-0, kun kiipeämme Cup -pettymyksen perään kahvin ja pillimehun kanssa Kupittaa 5:sen katsomoon. Samassa katsomossa on kourallinen vierasjoukkueen mukana matkanneita ihmisiä. Kannattajissa on sellaista eletyn elämän tummentamaa auraa, mikä toisaalta sopii sarjajumboksi jääneiden Paraisten susien sävelmään.

Pelin henki oli selvä. Interin piti kuskata ensin palloa maaliin ja sitten keskiympyrään.

SC Wolves näyttää tulleen hyvällä jalalla otteluun eli mitään läpihuutojuttua ei kotijoukkueelle ole tarjolla. Erityisesti kapteeni Sampo Niinimaa pelaa väkevästi ja tämä antanee liimapintaa myös muun joukkueen painille.

Inter hallitsi peliä, mutta Wolves ei tullut antamaan mitään ilmaiseksi

Vartin pelin jälkeen Jasper Yrjas kääntää pallon keskellä vapaana askeltavalle Luka Leskiselle, joka pussittaa illan toisen ja Interin nousukarsintajuna vaikuttaa olevan aikataulussaan. Jossain näillä main palloliiton tulospalvelu sakkaa ja kuulumiset Sauvosta jäävät puhelinyhteyksien varaan. Peli aaltoilee ja molemmilla joukkueilla on omat tonttinsa. Wolves on olosuhteisiin nähden jopa yllättävän hyvä.

Veritaksen Cup -ottelusta vaeltaa myös isompi joukko sinimustien kannattajia ja tutut chäntit kaikuvat Kupittaalla. Elementit Interin nousukarsintaan porskuttamiselle vaikuttavat olevan kohdillaan. Siksi hassattu kahdella nollaa vastaan tilanne ei tässä kohtaa vielä tunnu kohtalokkaalta. Tauolle mennään Interin 2-0 johdossa.

Heti toisen puoliajan alkuun Anton Lindqvist tekee Interin kolmannen maalin ja käy heittämässä näyttävät tuuletukset Interin kannattajakatsomon edessä. Wolves jää enemmän puolustusasetelmiin eikä se luo samanlaista hyökkäysuhkaa kuin ensimmäisellä puoliajalla

Kannatus oli koko päivän hyvää, mutta futispäivä ei ollut sinimusta

Puhelimet piippaavat. Peimari johtaa myös kolmella maalilla eli loppuun asti on pelattava. Inter hukkaa toisen 2 vs 0 tilanteen. Draama alkaa nyt rakentumaan aivan eri tavalla. Interin hyökkäyspeli yskii ja Wolvesin puolustuslinjaa vahtivalla rajamiehellä riittää liputettavaa. Katsomosta huudellaan Interin vaihtokoppiin ensin 5-1 maalia ja pian perään 6-1 -maalia. Tilanne on siis tasan.

Paraisten susien askellusta

Kotiyleisö vetäytyy syvemmälle kauluksiensa sisään. Joko Euran ”kunnanjohtaja” on päättänyt langettaa kirouksensa turkulaisen jalkapallon päälle tai sitten Euran pelimiehet ovat jääneet peltotöihin. Peimari pistää ringettelukemat taululle ja tekee jo seitsemännen maalin. Yleisöstä huikataan myös vääräksi huhuksi paljastuva kahdeksas maali. Inter pääsee hyvillä keskikentän avauksilla susilauman laitoihin linjojen taakse, mutta laadukkaita maalipaikkoja ei näistä kehkeydy.

Inter haki loppuun asti lisämaaleja.

Puoli minuuttia on peliä jäljellä, kun koti- ja vierasjoukkueen valmentajat sanailevat hyvässä hengessä. Linjatuomarikin kuittaa keskustelun väliin, että ”se on tepsi -fani” ennen kuin saa viimeisen täyslaidallisen niskaansa siitä, ettei tuomaristo anna enempää lisäaikaa. Jäähtyvässä illassa sinimustat vesivärit sekoittuvat toisiinsa ja maalaavat illan harmaaksi. Toki täytyy olla kiitollinen siitä, että Turussa ollaan näissä kauden huipentavissa matseissa mukana.

Peimari United jatkaa yhden maalin erolla jatkokarsintaan. Tutun kanssa vaihdetaan vielä matsin jälkeen sananen siitä, että täytyy varmaan siirtyä siihen futisseuraajien ryhmään, joka katsoo vain Valioliiga- ja Mestareiden liiga ja lopettaa täällä kentän laidoilla paleleminen. Mutta ei. Emme me näin tee, vaikka Leedsin matsi on illassa ainoa, joka ei lipsahda futispettymyksen puolelle.

Viinikuvaus: juhlat siirretty. Palautetaan tuotteet toimitusehtojen mukaisesti takaisin myyjälle.

Panoksena eurokesä: FC Inter-HJK

Astelemme pojan kanssa Veritaksen rappusia parkkipaikan suuntaan. Lähden vaistomaisesti väistämään takaa astelevaa naista. Nainen huikkaa jotain suuntaamme. En saa heti selvää. Hän toistaa sanojaan.

-Sitä minä vain, että siinä on hieno mies. Täysi kymppi.

Nainen itkee. Sanat ovat suunnattu pojalle, joka Interin pelipaidassa ja reppu selässä loikkii rappuselta seuraavalle

Veritaksella on pientä palloliittotwistiä. Vaihtopenkit on tuotu pääkatsomon eteen. Turvatarkastuspisteet on tavallista tiiviimmin miehitettyjä ja kuulemma tupakalle ei meinaa päästä. Päivä on lämmin ja lohko lohkolta kannattajat alkavat täplittämään Veritaksen katsomoita.

Cup-huumaa I

Cup-huumaa II

Aurinko paistaa lämpimästi suoraan otsaan ja tunnelma Veritaksella on hyvä. Tunnelma Veritaksella on koko vuoden ajan ollut hyvä. Liput liehuvat ja sininen savu pelmahtaa Interin kannattajakatsomosta. Soihtu syttyy. Myös klubipäädystä pölähtää sinistä. Palohälyttimet pärähtävät soimaan ja ne säestävät myös ottelun ensimmäisiä minuutteja.

Sininen Mayhem

Klubipääty

HJK lähtee alussa aktiivisesti prässäämään Interin pakkeja. Lasken kännykkäkameran syliini. Pelin imu on sen verran voimakas, että päätän vain nauttia siitä. Peliä on pelattu vain muutama minuutti, kun HJK saa kulman. Käytännössä Interin kaikki pelaajat ovat puolustamassa HJK:n erikoistilannetta, mutta Roope Riski pääsee silti luvattoman helposti hiipimään etutolpalle ja kääntämään pallon maaliin. HJK nappaa johdon.

Pelin ilme muuttuu nopeasti maalin jälkeen. ”Hyökkää HJK” -banneri on kääritty rullalle. Sinivalkoiset vetäytyvät puolustamaan syvältä ja iskemään vastaan, ja jos HJK tekee näin, niin tämä tulee Veritaksella olemaan koko loppukauden kuva. Sinimustasta pöytäpuhelimesta kannattaisikin nyt pyörittää, vaikka Jill Ellisin numeron. Leidi on aikoinaan vienyt maailmanmestaruuteen huipentuneena projektina läpi pelitavan muutoksen, jonka tavoite oli matalan blokin murtava pelitapa.

HJK:n vastaiskut vaikuttavat vaarallisilta. Vähin kosketuksin etenevät syöttökombinaatiot ovat tehokkaita ja vaikuttavat suunnitelluilta. Sinivalkoiset vaihtelevat myös jaksoittain prässinsä tasoa. Joko tiettyjen signaalien tai sovittujen pelijaksojen triggeröimänä se nostaa jälleen prässiään ja horjuttaa täten Interin pelin rytmiä. Interin hyökkäyspelaaminen ei tunnu etenevät tarpeeksi nopeasti ja vastaiskuaihiot hyytyvät helposti taaksepäin pelaamiseen, jolloin HJK:lla on aikaa valuttaa muotonsa pallon alle. Interillä on pelaajia HJK:n linjojen välissä, mutta liike ja selkeät murtautumismallit eivät tule selkäytimistä.

Ylläkirjoitettuun peilaten HJK menee ansaitussa johdossa tauolle.

Toista puoliaikaa kellotetaan vajaa kymppi, kun HJK iskee vastaan. Riku Riski riplaa itsensä oikealta laidalta eteenpäin. Riskiltä ei saada palloa eikä häntä saada myöskään kopattua nurin. Niinpä Riski leikkaa keskelle ja siirtää pallovastuun Rasmus Schüllerille. Atomu Tanaka on hiipinyt vapaaksi Schüllerin selän taakse. Hyökkäys hiukan hidastuu ja hetken näyttää, että vaaramomentti kuivuu kasaan. Tanaka ajaa kuitenkin määrätietoisesti kohti Interin maalia ja laukoo terävästi. Henrik Moisanderin torjunnasta pallo pomppaa juuri sille sektorille, jossa Roope Riski on ja palloa kaivetaan Interin maalista.

Stadilaisten skumpat nostetaan kylmään ja Interillä näyttää tuska puskevan puseroon.

José Riveiro ottaa triplavaihdon. Kentälle tulleista Elias Mastokangas on totutun hyvä. Kentälle jääneistä Filip Valenčič väläyttää pariin kertaan. Inter painaa hyvällä sydämellä pelin loppuun asti ja sillä on kavennusmaaliin aihioita, mutta sekä ajoitukset ovat sen tarvittavan kymmenyksen pielessä että aivan viimeisistä ratkaisuista puuttuu riittävä juonikkuus. Niinpä kultainen konfettisade ammutaan pelin päätteeksi stadilaisten niskaan.

HJK: Suomen Cupin mestarit mallia 2020

Viinikuvaus: sekä jäähtyvää että lämpiävää