Chelsea ja Maurizio Sarri: savua ennen ja jälkeen

Maurizio Sarri ja Jürgen Klopp halaavat. Daniel Sturridgen haamulaukaus toi Liverpoolin ottelun viime hetkellä tasoihin. Sarri ja Chelsea ottavat kuluneelta viikolta mukaansa voiton ja tasapelin Liverpoolista. Toinen voittokin kävi lähellä, mutta Cityn kanssa suurimman mestaruussuosikin viittaa kantavaa Liverpoolia vastaan tulos on vähintäänkin hyvä. Helposti myös erinomainen.

Ottelun aikana ja koko brittiläisen jalkapallon ympärillä leijuu keskustelu siitä, että Sarri on saanut iskostettua ajatuksensa nopeasti Chelsean joukkueeseen. Chelsea on myös siinä mielessä hyvässä asemassa, että se saa pelata suhteellisen paineettomasti verrattuna pahimpiin kilpaveljiinsä. Sekä Josep Guardiolan Manchester City että Jürgen Kloppin Liverpool ovat projektinsa huippuvaiheessa, jolloin niiltä automaattisesti odotetaan valioliigan mestaruutta. Sarrin Chelsea on ”new kid on the block” ja periaatteessa ottaa vasta ensimmäisiä painavia askeleitaan. Mestaruus olisi jotain fantastista ja odottamatonta. Jotain samanlaista kuin Islannin jatkopaikka EM-kisoissa.

Sarrin siirtyminen Chelseaan oli ehkä koko valioliigakauden kiinnostavin siirto. Miten napolilainen ketjupolttaja-pankkiirri saisi rattaat pyörimään ehkä kansallisella tasolla maailman haastavimmassa jalkapallosarjassa. Odotusarvoa nosti se, että Sarrin Napoli on viime vuosina ollut ainoa seura, joka edes auttavasti onnistui haastamaan Juventuksen hegemoniaa Serie A:ssa. Mestaruus oli pariin kertaan lähellä, mutta se lipsahti Juventukselle eli Sarri ei aivan saanut projektejaan päätökseen Italiassa. Siksikin vauhdikas startti valioliigassa ei vielä indikoi täysin sitä, mihin Chelsea tulee tällä kaudella päätymään.

Sarri toi Napolista Lontooseen 4-3-3 -pelisysteemin. Sarrin Chelsealla on paljon samantyylisiä elementtejä pelissään kuin Liverpoolilla ja Manchester Cityllä. Chelsea lähtee ottamaan ottelussa pallonhallinnan itselleen ja menettäessään pallon se yrittää voittaaa sen nopeasti takaisin niin sanotulla vastaprässillä. 

Chelsea rakentaa peliä kärsivällisemmin oman puolustuksen kautta kuin Manchester City ja Liverpool. Chelsealla on toki kykyä räjähtävän nopeisiin vastahyökkäyksiin, mutta kärkiseuroista, sen puolustusstrategiassa on selvästi alleviivattu pallonhallinnan merkitystä. Tämä kauden Chelsea on pitänyt palloa valioliigassa toiseksi eniten. Ero eniten palloa pitäneeseen Manchester Cityyn on se, että Chelsea on pitänyt palloa suhteessa enemmän omalla puolustusalueellaan ja keskialueella, kun taas Cityllä pallonhallinta tapahtuu korostuneesti vastustajan kenttäpuoliskolla ja pallonhallinnan luonne on vahvasti hyökkäysorientoitunutta.

Sarri uskoo viihdyttävään, hyökkäävään ja dynaamisen jalkapalloon. Sarrin Chelsean hyökätessä pelaajat muodostavat kolmioita ja timantinmuotoisia muodostelmia, joilla haetaan alueellista miesylivoimaa ja avataan syöttösuuntia. Pelaajat vaihtavat paikkoja muodostelmien sisällä. Puolustuslinja nousee korkealle, jolloin pallon menetyksen jälkeen pelaajat ovat tiivisti pallon lähellä ja pallo on mahdollista voittaa nopeasti takaisin. Chelsea hakee suoraviivaisia vastustajan linjoja halkovia syöttöjä, mutta mikäli syöttöväyliä ei aukea, Chelsea keskittyy pitämään palloa.

Taktisen silmän lisäksi Sarri on myös intohimoinen pelaajien kehittäjä. Hänellä on joukkueen sisällä erillisiä pelaajia koskevia projektejaan. N’Golo Kanten rooli on yksi esimerkki tästä. Sarri on rakentamassa kenties maailman parhaasta syöttöjen katkojasta enemmän ”box-to-box”-mallista keskikenttäpelaajaa. Keskikentän ankkurina Chelseassa tällä kaudella on Napolista Sarrin mukana hankittu Jorginho, joka toimii kapellimestarina pelin rakennusvaiheessa. Kante pelaa siis ylempänä keskikentän muodostelmassa kuin tavallisesti. Kanten kannalta tämä tarkoittaa sitä, että hänen on Sarrin aikana mahdollista kehittyä monipuolisemmaksi ja enemmän hyökkäyspeliin osallistuvaksi keskikenttäpelaajaksi. Kante pystyy Sarrin pelisysteemissään katkomaan peliä ja voittamaan palloja lähempänä vastustajan maalia, joka luo uuden uhan vastustajalle ja tekee Chelseasta entistä vaarallisemman.

Maurizio Sarri tulee tekemään sekä Chelseasta että myös koko valioliigasta kiinnostavamman ja paremman. Jo nyt sekä Guardiola että Klopp ovat yhteen laulaneet, että Sarrin tulon myötä heidän molempien tarvitsee tehdä työnsä paremmin. Kommentit heijastelevat sitä arvostusta, jota Sarrin nauttii. Sarrin myötä valioliiga on siis parempi paikka pelata, valmentaa ja elää jalkapalloa.

Viinikuvaus: pohjois-Italialaista savuisuutta ja yllättävillä raaka-aineilla maustettua viiniä.

Liverpool FC: nostalgikosta mestariksi?

Liverpoolin ja Englannin maajoukkueiden kannattajissa on aina ollut jotain myötätuntoa herättävää. Molempiin joukkueisiin on asetettu aina niiden tasoaan kovemmat odotukset ja sitten niiden kannattajien matka on ollut kuin kävelisi avojaloin tulikuumalla asvaltilla, jonka pienistä halkeamista törröttää katktuksia. Joka askeleella sattuu.

Jalkapallomaailman tähtikartta vaikuttaa Liverpoolin osalta olevan uudelleen piirretty. Jopa komediallisia piirteitä saaneet loppuhetkien sulamiset ovat taittuneet suvereeneihin voittoihin ja viime hetkien ratkaisut ovat kääntyneet punaisten suuntaan. Jürgen Klopp on näyttänyt, että nopean vastaprässin ja voimakkaasti laitoja hyödyntävän ja jopa opportunistisen hyökkäväävän pelisuunnitelman avulla on mahdollista horjuttaa myös maailman parhaita jalkapalloseuroja. Liverpoolin hyökkäyksessä on myös sen verran leveyttä ja laatua, että sen hyökkäyspeli ei ole yhden egyptiläisen kortin varassa, vaan ratkaisijoita ja variaatioita löytyy. 

Liverpoolin koko kentän prässipelistä hyvä osoitus oli mestareiden liigan ottelu PSG:tä vastaan. Liverpoolin korkea prässi siirsi PSG:n pallollisen pelin painopistettä sen omalla kenttäpuoliskolleen. Samaan aikaan Liverpool sai tilkittyä keskikentän siten, että PSG:n keskikenttäpelaajien oli toistuvasti pelattava palloa takaisin toppareille, koska heillä ei ollut tilaa kääntyä Liverpoolin maalia kohti. Pelin painopiste oli kokonaisuudessaan keskialueella ja PSG:n kenttäpuoliskolla. Peli osoitti myös, miten kokonaisvaltainen joukkuepeli ottaa talutusnuoraansa minkä tahansa tähtisikermän, jossa osa pelin elementeistä on vähän sinne päin.

Liverpoolin paikka viime kevään mestareiden liigan finaalissa tuntui hieman suonenvedolta, mutta tämän syksyn pelejä katsoessa on helpompi ymmärtää, mitkä elementit tähän lopputulemaan johtivat. Käynnissä oleva kausi on Kloppin projektin huipentuma. Manchester Cityn hegemonia valioliigassa on pienen pienellä laskutrendillä, joten nyt on Liverpoolin paikka ja pakkokin iskeä kaikilla rintamilla. Kauden kestävä fyysinen rasitus on armoton, joten vesiesteinä Liverpoolin mestaruusjuoksussa ovat loukkaantumiset ja Kloppin kuluttava pelityyli. Muutkin kärkijoukkueet ovat kuitenkin samalla radalla. Sikäli punaisilla on nyt todellinen mahdollisuus siirtyä nostalgian ajoista mestaruusaikaan.

Viinikuvaus: pitkien perinteiden pitkään kypsyvä viini, johon vuodesta toiseen on lorahtanut epäkurantteja raaka-aineita. 2018-2019 vuosikerta kypsyy odotuksia ja toiveita herättävissä olosuhteissa.

Huuhkajien haukkakohta

Ilta on ollut sateinen ja peli nihkeää. Ajankohtakaan tiistain myöhäisiltana ei juuri palvele suomalaista jalkapalloa, mutta tuomarin viheltäessä pelin poikki ja askelten viedessä kiireesti kohti parkkipaikkaa, fiilis on lämmin. Suomi on voittanut Viron 1-0 ja aloittanut UEFA nations liigan kahdella voitolla. Vaikka vieläkin on hiukan epäselvää, että mihin ja miten tämä uusi kilpailu Suomea voi olla viemässä, päällimmäisenä on kuitenkin tunne siitä, että Suomi on voittanut kilpailullisen ottelun. Se ei ole ollut mitään itsestään selvää herkkua enää niin pitkään aikaan kuin futsifanin muisti jaksaa luodata. Toki vastustajakin oli Viro, joka pitikin voittaa, mutta ”pitikin, pitkin” -matseja on hävitty ja pelattu tasan viime vuosina niin paljon, että lähtökohtaisesti jokainen voitto on tuntunut isolta urakalta. Suomen maajoukkue on kellahtanut perseelleen samaan aikaa, kun islannin, belgiat, albaniat ja ties mitkä maat ovat syöksyneet eteenpäin. Muutosta on odotettu ja nyt ilmassa väreilee positiivinen aura.

Katson peliä ystäväni kanssa, joka on enemmän lätkämiehiä. Hän jopa toteaa, että tämä taitaa olla ensimmäinen ottelu, jonka hän on paikan päällä katsomassa. Kerroin jotain tarinoita pelaajista ja Suomen maajoukkueesta taustoittaakseni sitä matkaa, mistä ollaan tultu tilanteeseen, jossa voitto Virosta ei ole itsestään selvä, mutta on itsessään tärkeä asia. Läpimärällä kentällä Suomen puolustuksen ja keskikentän neljän pelaaja linjat pysyy tiiviinä ja niiden seuraaminen on oikeastaan itselle ottelun parasta antia. Jätän tämän kuitenkin omaksi salaisuudeksi, koska jalkapalloakin kannattaa maistattaa pala kerrallaan. Etenkin lätkäjätkille.

Viro tuntuu nojaavan muutaman pelaajan yksilötaitoon. Ratkaisevilla hetkillä ja hetkillä, jolloin se saa luotua tilaa hyökkääjilleen se ei kuitenkaan ole tarpeeksi terävä. Kyseessä on tietysti laatuasia, mutta suomalaista jalkapalloa seuraavana ei ole vaikea eläytyä Viron tilanteeseen. Suomi on enemmän joukkue ja vaikka peli ei ole silmiä hivelevää, eikä mitään varsinaista joutsenlaulua, riittää se voittoon asti. Suomi pelaa lopussa kyynisesti aikaa ja pitää palloa vastustajan kulmalipulla. Varsinaista paniikkia ei synny, vaikka Viro hyökkää. Kaunista se ei ollut. Pohjoiskaarre laulaa Suomea Riven johdolla kisoihin. Viikko jatkuu parempana kuin se alkoi.

Viinikuvaus: alahyllyltä löytyvä optimismia herättävä sinivalkoinen tuotos

Kun jalkapallojumalat hylkäsivät

Edustusjoukkueen pelaaja sihauttelevat oluita auki. Tunnelma bussissa on hilpeä ja pukukoppiläppä lentää. Olemme seuran järjestämällä matkalla Helsinkiin Suomi-Unkari -otteluun. Mukana olivat sekä edustusjoukkueen, että meidän juniorijoukkueen pelaajat. Keli on harmaa ja bussin ikkunasta katsellessa maisemassa on sateen odotusta.

Bussi pysähtyy parikkipaikalle muiden pitkämatkalaisten kulkuneuvojen joukkoon. Porukka valuu ulos ja viimeiset oluet viimeistellään samalla, kun porukka marssii stadionia kohti. Vaikka matka stadionin porteille on suhteellisen lyhyt, niin muutamat ryntäilevät pusikoiden ja kallioiden suojiin valuttamaan ulos matkaeväiden nostamat nesteet. Kannoin itse käsityö- tunnilla tekemääni lehmänkelloa mukana, jota ajoittain kalauttelin.

Vettä vihmoo, mutta tunnelma stadionilla on erityinen. Ottelu ei ollut ensimmäinen maajoukkueen peli, jota olin ollut katsomassa, mutta heti katsomoon noustuani huomasin ihmisten kiihkosta, että kyse on poikkeuksellisesta matsista. Unkarin kannattajat olivat kerääntyneet omaan katsomon osaansa ja levittäneet lippuja katsomon alareunoille. Osa lipuista oli kiikutettu Suomen katsomoiden puolelle kukkulan kuningas meiningillä. 

Järjestysmiehet puuttuivat tilanteeseen, jossa suomalaiskannattajat lähtivät ottamaan Unkarin banderolleja alas oman katsomon puolelta ja samassa Unkarin katsomosta ryntäsi kannattajia selvittämään tilannetta. Banderolli jäi ja samalla kävi myös selväksi, että jos jotain kärhämää tulee, niin sitä eivät järkkärit pystyisi estämään. Vaaran tunne toi oman pienen tuulahduksensa siitä, mitä suurten jalkapallomaiden matseista olin kuullut.

Peli alkaa. Tunnelma on addiktoiva. Suomi vaikuttaa paremmalta joukkueelta. Puoliaika mene kuin transsissa. Maaleja ei tule. Massat valuvat stadionin käytäville. Vessaan on käsittämättömän pitkät jonot, mutta mentävä on. 

Toinen puoliaika on jo alkanut, kun pullahdan vessasta taas ulos. Nousen rappuset ylös ja huomaan, että nousin yhtä katsomonosaa liian aikaisin. Suomella on kuitenkin kulmapotku, jota jään seuraamaan. Simo Valakarin kulma kaartaa maalille. En näe yleisömassan välistä kunnolla maalille, mutta stadioni räjähtää. Antti Sumiala on puskenut Suomen ansaittuun johtoon. Kollektiivinen onnellisuus tarttuu ihmisiin, jotka spontaanisti halailevat vierutovereitaan. Kukaan ei tunne sadetta tai kylmää

Löydän takaisin omalle paikalleni ja tutut ihmiset tuulettelevat ja halailevat toisiaan edelleen. Kaikki viittaa siihen, että tämä hoidetaan. Unkari ei ole oikeastaan näyttänyt mitään. Suomi on parempi. Suomi ansaitsi maalin. Suomi ansaitsee voiton.

Hurmos taittuu jännitykseen ja katse harhailee valotaululle koko ajan tiheämmin. 70 minuuttia. 80 minuuttia. 83 minuuttia. 85 minuuttia. 88 minuuttia. 90 minuuttia. Jari Litmanen liukuu palloon. Tuomari tulkitsee tilanteen vapaapotkuksi. Vapari on kuitenkin sen verran kaukaa ettei se hirveästi huoleta. Unkarilla ei vaikuta edes olevan mitään suunnitelmaa vaparia varten. Pieni siirtyy sivuun ja kuti. Pallo pomppii Suomen muurin kautta kulmapotkuksi.

Suomalaisen jalkapallon suurin trauma piirtyy märkään nurmeen. Siihen jättää jälkensä kyseenalainen vapaapotku, sisäkierteinen kulmapotku, epäonnistunut purku, kaksi liukastuvaa pelaajaa, toinen epäonnistunut purku ja lopulta kolmas, josta pallo kimpoaa Teuvo Moilasen kautta Suomen oman maaliin. Tunnelma imeytyy epätoivoin ja vihan tikittäväksi pommiksi, joka jää kuitenkin suutariksi. Koko suomalaisen urheiluhistorian traagiset hetket välkkyvät areenan valoissa.

Pallo tuodaan vielä keskelle. Se käy Unkarin päässä, mutta ei pompi sopivasti ja tuomarin viiltää pelin poikki pillillään. Epäuskoisuus purkautuu vihellyksinä ja buuauksina viheriön laidoilta. Lehmän kello lentää kädestäni juoksuradalle. Typerää mutta niin nyt vaan käy.

Bussissa osa itki. Joku oli varastanut valtavan säkin popcornia mukaansa vihapäissään. Valmentaja sätti henkilöä, joka kysyi illan lätkäpelien tulosta. 

Verhot auki ja verhot kiinni. Myöhemmin seuraan Teksti TV:ltä, miten Jugoslavia murskaa surkean Unkarin 5-1 ja 7-1 jatkokarsinnoissa

Viinikuvaus: Väkevä. Epäoikeudenmukainen ja lajissaan ikuinen

Old Firm: heittämällä jalkapalloa suurempi

Glasgow:n suurseurojen Celticin ja Rangersin välinen ottelu Old Firm on heräämässä jälleen uuteen kukoistukseensa. Talousvaikeuksien takia jonkin aikaa alasarjoissa vaeltanut Glaskow Rangers on saanut rakennettua uuden tulemisensa siihen pisteeseen, että sillä on nyt mahdollisuus haastaa Celtic pelillisesti. Derbyn nimi viittaa ironisesti siihen, miten molemmat seurat ovat vuosien saatossa hyötyneet ottelun tuomista rahavirroista. Verisillä kilpailijoilla on siis yhteinen intressi siinä, että otteluita pelataan, koska ne houkuttelevat paljon katsojia ja tarjoavat sitä kautta taloudellista hyötyä.

Old firm jakaa Skotlannin väestön poliittisesti ja uskonnollisesti kahteen eri leiriin. Glaskow Celtic on perinteisesti edustanut irlantilaistaustaista katolista konservatiivista väestöryhmää. Rangers taas on ollut irlantilaistaustaisten sosialistien ja protestanttien seura. Seurat sinänsä ovat pyrkineet häivyttämään vastakkainasettelua, mutta asetelma on väkevästi juurtunut skotlantilaiseen identiteettityöhön, joten se on edelleen hengissä. Ottelun lähtökohdat ovat aina siis sitä itseään suuremmat.

Urheilullisesta näkökulmasta katsottuna kilpailuasetelmaa ruokkii se, että joukkueet ovat mestaruuksien määrässä melko tasaväkisiä. Celtic on voittanut 49 sarjamestaruutta ja Skotlannin Cupin 38 kertaa. Rangers on taas vienyt kansallisen sarjan pokaalin 54 kertaa ja Skotlannin Cup on nallekarhuille jäänyt 33 kertaa. Jokaisella mestaruudella on siis seurojen kilvoittelussa väliä

Rangersia luotsaa liverpoolilaislegenda Steven Gerrard. Gerrardin hankinta Rangersin peräsimeen heijastelee toisaalta Rangersin kunnianhimon tasoa, mutta toisaalta Gerrardille on varmasti laskettu myös imagollista arvoa. Celticin managerina on niin ikään brittifutista seuraaville tuttu Brendan Rodgers, joka niin ikään siirtyi Celticiin Liverpoolista. Managerit tuntevat varmasti toisensa hyvin, mutta nyt he huutelevat toisilleen Clyde -joen eri rannoilta.

Viinikuvaus: onhan tässä nyt reilusti enemmän whiskyä kuin viiniä