Vitsikkäästi historiankirjoihin

Boryspilin lentokentältä on yön hämärissä lähtenyt kaksi lentokonetta: toinen Madridiin ja toinen Liverpooliin. Aamupäivän aurinko nousee läntisillä aikavyöhykkeillä ja sen seesteisyys herättää eilisen finaalin taas eloon. Ennalta-arvattu tulos kietoo sisäänsä yhden erikoisimmista ja jopa absurdeimmista tapahtumankuluista miesmuistiin.

Liverpool tuli päälle yleisen syyttäjän lailla ja Madrid otti paineen vastaan, kuten kyyninen mestari. Pari syöttöä meni sinne tänne, mutta skriptissä oli oletusarvo, että Madrid tulisi vielä iskemään takaisin. Siksi Liverpool kaipasi maalia, jota se ei saanut. Sen jälkeen siirryttiin ennalta-arvattavan tarinankulkuun, jonka detaljit olivat kuitenkin outoja.

Sergio Ramosin judomaisia piirteitä sisällään pitänyt mattoon vienti, joka päätti Liverpoolin kirkkaimman tähden Mohamed Salahin kiovalaisen tuolileikin, oli ottelun ensimmäinen haukkakohta. Liverpoolin oli luotava nahkansa uudestaan. Salahin poskipäillä ei kuitenkaan liidellyt yöperhosta ja Liverpoolin ylikierroksilla käynyt höyrykattila jäähtyi kuin faaraon käskystä.

Madrid otti pelin haltuun. Karim Benzema tökkää enteenomaisesti maalin. Maali hylätään paitsiona. Isco käy heti perään kolauttamassa pallon ylärimaan ja Real Madrdiin maali on tuloillaan. Sen jälkeen nähtiin kummallinen skenaario, jossa Loris Karius lähtee avaamaan peliä heittämällä. Benzema kurkottaa jalkansa eteen, pallo osuu Benzeman ulkosyrjään ja valuu sitten tolpan viereen. Ranskalais-algerialaisen Karimin mestareiden liigan välieristä alkanut suotuisten tuulien matka ottaa aimo henkäyksen purjeisiinsa. Herää kysymys, että voisiko maalin hylätä pelin hengen vastaisena?

Liverpool tasoittaa. Tasoitusmaalin tekee Sadio Mane, joka on ollut heidän paras pelaajansa. Silti on vaikea nähdä, että punaiset vielä kääntäisivät pelin kokonaan.

Marcelo keskittää laidalta ja ilmaan nousee sakset. Pallo painuu maaliin. Hetken tihrustan ruudulta, että oliko se taas Cristiano Ronaldo. Ei ollut. Finaalin taidokkaimmasta sorituksesta vastaa Walesin -prinssi Gareth Bale: huppuvireinen ja penkille pudotettu Madridin oikukkaan jalkapallomanian viimeisin kuva ja finaali-illan pääakrobaatti.

Real Madrid jäädyttää tämän jälkeen pelin ja tappaa punaisten tunteen.

Gareth Balen lähettämä ja Kariuksen käsistään lipsauttama knuckle-ball päättää ottelun. Joidenkin mielestä se saattaa päättää myös Kariuksen uran. Toisaalta Kariuksen ura saattaa tästä myös varsinaisesti vasta alkaa. Ottelun ratkaisut kiteytyvät nyt härskisti yhden pelaajan virheisiin. Olkoonkin että pelin kuva enteili tulostaulunmukaista lopputulemaa, mutta jotain perverssiä on siinä tavassa, miten ottelu lopulta ratkeaa.

Lopussa Ronaldo karkaa vielä laidalta, mutta kentälle rynnännyt katsoja ainakin osittain edesauttaa sitä, että Ronaldo jää maaleitta.

Show ei lopu Milarad Mazicin puhaltaessa pelin poikki, vaan se jatkuu hämmentävänä sivuestradeilla. Ensin ottelun sankari Bale kuittaa kansainväliselle medialle, että hänen pitää olla joukkueessa, jossa hän pääsee joka viikko pelaamaan. Seuraavaksi Ronaldo kiittelee samalle yleisölle vuosistaan Madridissa kuin nyt käynnissä oleva olisi viimeinen. Tulee mieleen että mestareiden liiga olikin henkilökohtainen missio, jolta on hyvä ponnistaa seuraavaan kenttään.  Jotain jakomielistä kuviossa on. Aivan kuin siinäkin että Kiovasta Donetskiin on alle 800km matkaa.

Pelaajalegenda Zinedine Zidane on nyt myös valmentajalegenda. Hän ottaa historiallisen kolmannen mestareiden liigan mestaruuden putkeen, mutta jotenkin läpällä ja vitsikkäästi. Sitä jää odottamaan MM-kisoja ja toivoo, että ne kertovat jalkapallon tarinaa vielä paremmin yksityiskohdat huomioiden.

Viinikuvaus: sattumia laadukkaassa rungossa

Liukastelua, sankaritarinoita ja onnekkaita pomppuja Kiovassa

Real Madrid saati Liverpool eivät olleet omien sarjojensa parhaat joukkueet. Voitaneen jopa sanoa, että eivät lähelläkään parhaat. Mestareiden liigan finaalissa kohtaavat nimenomaan kaksi turnausmuotoisen kilpailun parasta joukkuetta. Real Madrid ja Liverpool ovat olleet mestareiden liigassa vastaanottavinakin joukkueina riittävän tehokkaita ja riittävän taitavia voittamaan. Täydellisyyteen hiottujen pelillisten nyanssien sijaan kuninkaalliset ja punaiset tuovat Kiovaan mukanaan ilmeiset pelilliset rajoitteensa, joita ne ovat huippuyksilöidensä ja jääräpäisesti ontuvan pelitapansa avulla suurpiirteisesti puuteroineet piiloon.

Real Madrid on yhtä kuin voittaminen. Vuodesta toiseen se voittaa. Mitä hankalampi paikka, sen varmemmin kuninkaalliset venyvät ja jättävät voiton merkkinsä eurooppalaiseen huippufutikseen. Zinedine Zidane on jopa epäilyttävän aulliisti antanut mediaan kommentteja, jossa kertoo olevansa valmentajana vähän sinnepäin. Samaan aikaan pukukopin Marseillen -ruletti pyörii harmonisempana kuin koskaan. Mestari on mestari, vaikka taktisten kuvioiden piirtämiseen tarkoitettu tussi olisikin jo päässyt kuivumaan. Pelataan sitten vaikka samoilla, mitä viimeksi tai sitä edellisellä kerralla.

Liverpooliin liittyy liukastelevaa dramatiikkaa ja otteluiden lopuissa rinnalle nousevia heittopusseja. Pelien ja erityisesti vastustajien kovetessa se on kuitenkin ollut parhaimmillaan. Nyt vastassa on maailman paras turnausjoukkue, joten oletusarvoisesti nähtäneen kauden parasta Liverpoolia. Ottelun lopputuloksen kannalta alleviivaavaa onkin se, että nähdäänkö myös kauden kaikkein keskipakoisvoimaisinta  ailahtelua. Liverpool on ollut yhtä kuin voittaminen. Silloin muinoin ja sen muinaisuuden alttarilta Jürgen Klopp ammentaa magiaa, jonka avulla kuluvalla futiskaudella nähtäisiin vielä yksi ihme. Kenties pyramidin muotoinen.

Real Madridin voitto vaikuttaa ilmeiseltä. Juuri riittävän ilmeiseltä, että se nostaa jalkapallojumalien metkuja pidempään seuranneiden madridistojen karvat pystyyn. Kiova tuottaa mittelölle jo valmiiksi dramaattiset puitteet, joten melkein mitä vain voi olla odotettavissa: draamaa, sankareita, onnekkaita pomppuja ja epäonnekkaita lipsahduksia. Kaikkea mitä maailman ykköslajin ykkösturnauksen finaaliin kuuluu.

Viinikuvaus: sankaritarinoilla leimattua voiton lientä

Tervetuloa takaisin Parma Calcio 1913

Sosiaalisen median fiidistä pomppaa esiin teksti siitä, että Parma Calcio 1913 palaa Serie A:han. Sinikeltaisia muistikuvia lähtee vyörymään. Hernan Crespo, Lilian Thuramin, Fabio Cannavaron ja Enrico Chiesan tähdittämä joukkue on aina ollut oma suosikkini Italiasta. Rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että alasarjavuodet eivät ole kuitenkaan olleet kaikkein tarkimman skoopin alla.

Nopea googlaus vielä parhaiden aikojen kokoonpanoista osoittaa, että ehkä kaikkein merkittävin eli Gianluigi Buffon oli kaivautunut muistijäljellään hieman syvempiin syövereihin. Buffon on niin ikoninen Juventuksen hahmo, että kinkun ja juuston tuoksuinen Parma tulee vasta jälkiliukuna. Buffon jakaantuukin kahdeksi: nuorena pelipaikkansa Seria A:ssa paikkansa napanneeksi nuoreksi Parman Buffoniksi ja ikoniseksi lähes kaiken voittaneeksi Juven Buffoniksi.

Kokoonpanoa vilkuillessa silmäkalvoille piirtyy legendaarisen Championship Manager -pelin graafikoilla avauskokoonpanon runko, johon jo mainittujen lisäksi nousee Luigi Apolloni, Nestor Sensini, Antonio Benarrivo, Mario Stanic ja Dino Baggio. Pintaan nousee myös muisto junnufutisreissulta vedetystä pitkävedosta, jossa haettiin Parman vierasvoittoa Juventusta vastaan. Tämä ei toteutunut, mutta tuntui silloin ihan mahdolliselta.

Muistojen jälkeen tulee Black Out. Jojoilua keskikastin ja Serie B:n välillä. Lopulta 2015 Silvio Berlusconin kanssa väkevää kilpailua käyneen Tanzinin perheen Parmalat yhtiön taloudelliset vaikeudet imivät myös A.C Parman konkurssiin. Parma katosi huippufutiksen kartalta. Matkalla seura on synnytetty pariin kertaan uudestaan ja nimikin on vaihtunut.

Nykyrosterista on vaikeampi iskeä tarinaa. Hiukan kaivamalla selviää, että joukkueen nykyinen kapteeni Alessandro Luccarelli on ainoa pelaaja, joka jäi joukkueeseen, kun se tiputettiin Serie D:hen. Hän myös antoi lupauksen, että tuo sen takaisin Serie A:han. Siinä on mieltä lämmittävä pala futisromantiikkaa. 

Jotain enteellistä voisi nähdä siinäkin, että Buffonin ura Juventuksessa päättyy samana päivänä, kun Parma varmistaa paikkansa Serie A:ssa. Tapahtumat tietyllä tavalla jo itsessään symboloivat loppumista ja uudelleensyntymistä italialaisen futiksen kontekstissa, joten ehkäpä ajatus Buffonin palaamisesta Parmaan on kuitenkin hiukan laukalle lähtenyt. Parman myötä ensi kausi on Seria A:ssa kuitenkin juustokinkkulautasen verran kiinnostavampi.

Viinikuvaus: italialaista uudelleensyntynyttä juuston ja kinkun kera nautittavaksi

EL CLÁSICO -mitä väliä?

Mestareiden liiga ja La liiga rullaavat kohti eri päätepysäkkejä. Katalonian ja Madridin luotijunat ovat kasvaneet täksi kaudeksi erilleen. Real Madrid ei syksyn pimenevissä illoissa osallistunut riittävällä intensiteetillä arjen pyörittämiseen. Lisäksi tilanteeseen liittyy kolmannen tekijän, enemmän perinteitä ja mytologiaa kuin varsinaista menestystä symboloivien Rooman keltapunaisten, tähdenlento ja väliintulo. Se oli viimeinen niitti kuninkaallisten ja sinipunaisten rakkausmatkalle.

Illalla Real Madrid ja FC Barcelona tuodaan kiusallisella tavalla saman pöydän ääreen. Barcelona vie La liigan ja sikäli kun Real Madrid voittaa mestareiden liigan, tulevat molemmat seurat yksiselitteisesti julistamaan oman pesueensa Espanjan ja sanalla sanoen myös maailman parhaaksi. El Clásicoita on pelattu tällä kaudella neljä ja voitot ovat tasan 2-2. Illan ottelun voittaja ottaisi omaan vaakaansa ison punnuksen. Tasapeli jättäisi futiskauteen ratkaisemattomuuden tuntua. Monelta kantilta katsottuna nyt pelataankin eurooppalaisen huippufutiskauden finaalia, joka voi päättyä myös ratkaisemattomaan.

Pelissä on paljon muutakin. Barcelonasta on tulossa La liigan historian ensimmäinen joukkue, joka ei häviä kauden aikana kertaakaan, kunhan se ei häviä tänään. Silmiin piirtyy Lionel Messin ikoninen tuuletus viime vuoden huhtikuulta Santiago Bernabeulla. Tuuletus on jättänyt väkevän jäljen ja varmasti jonkin asteisen trauman Real Madridin kannattajiin. Tänään olisi mahdollista tasata tilit ja palauttaa lyömätön Barcelona takaisin kuolevaisten joukkoon. Sitten on vielä ehkä jäävä Zinedine Zidane vs. ehkä lähtevä Ernesto Valverde, Cristiano Ronaldo vs. Lionel Messi ja Sergio Ramos vs. Gerard Pigue. Sitten on vielä FC Barcelona vs. Real Madrid: yksittäisistä otteluista kaikkein suuriin.

Viinikuvaus: puhdas ja tulinen klassikko